Rio 2016 – liveseuranta

  • 637 006
  • 9 316

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
No oikeastaan ei ole selitetty painin ja taekwondon osalta. Kaksi pronssia saa siis vaan siksi kun se on eri reilua?
"– Tällä halutaan tarjota lisäjännitystä. Kaikki mukanaolijat ovat kovia urheilijoita, joten samalla annetaan vielä toinen mahdollisuus, jos on esimerkiksi sattunut huono arpaonni, Iivanainen sanoo."
Tämä siis taekwondossa. Painissahan on vain yksi pronssiottelu.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Painissakin on kaksi pronssiottelua, Ollin kaaviopuolen pronssin voitti Intialainen, kullan voittaneen japsin puolen pronssi meni Tunisiaan. Ihan posketonta.

Vesisika eli kapybara mainittu!
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On painissakin kaksi pronssia. Mikkosella erinomaiset mahdollisuudet semipaikkaan. Ruottalainen aika vaisu ekassa, tosin puolusti hyvin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
"– Tällä halutaan tarjota lisäjännitystä. Kaikki mukanaolijat ovat kovia urheilijoita, joten samalla annetaan vielä toinen mahdollisuus, jos on esimerkiksi sattunut huono arpaonni, Iivanainen sanoo."
Tuo selittää keräilyeräsysteemin, mutta ei kahta pronssiottelua (toki parittomuus aiheuttaa sitten omat haasteensa).
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni keräilyeräjärjestelmä on ihan ok, on sitten Karelinia vastaan arvotullakin mahdollisuus kuitenkin pronssiin, eikä tarvitse olla itku kurkussa heti arvonnan jälkeen. Ja jos pronssiotteluja ei olisi kahta, keräilyeräläisten ja semifinaalien hävinneiden pitäisi vielä erikseen otella pronssimatsiin pääsystä, mikä sitten taas tuntuisi jo liioittelulta ja myöskin hitusen epäreilulta semifinaalipolkua edenneitä kohtaan.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Hyvä Linda!! 189 voitettu kanta
 

vitozzius

Jäsen
Junnulupaus Jacko Gill Q:lla kuulan finaaliin jääden vain 3 senttiä ennätyksestään 20,83. Jokohan pikkuhiljaa alkaa hänkin kypsyä, vaikka eihän ikää vieläkään ole kuin 21v. Parempi kiwi eli Tom Walsh myös helposti finaaliin. Toistaiseksi Uuden-Seelannin paras saavutus miesten olympiakuulassa on 7. sija vuodelta 1964. Gilliltä tänä suvena junnujen ME:n riistänyt 19-vuotias Bukowiecki myös Q. David Storl pääsi vaivoin finaaliin ja jotain vaivaakin ilmeisesti on, joten tuskin tällä kertaa taistelee mitaleista, jotka ratkotaankin kahden amerikkalaisen ja Walshin kesken.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Lindalta hyvät yritykset. Mutta lauluun
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös