Minulle taitoluistelu on siinä määrin läheistä, että joskus itken liikutuksesta suoritusten jälkeen. Sen arvostelu on subjektiivista, mutta kriteerit ovat tarkat ja arvostelu perustuu videoiden käyttöön.
Myös rytmistä voimistelua tai voimistelua jään joskus katselemaan. Niissä on minun mielestäni sellaista kokonaisvaltaista urheilullisuutta, jota harvoissa lajeissa on. Omaan makuuni voimistelijat ja moniottelijat ovatkin kaikkein eniten urheilijoita, vaikka lajeissa ei ole sellaista imua kuin monissa muissa lajeissa.
Minusta arvostelulajien dissaaminen on vähän sellaista yläkoulussa olevan teinipojan asennetta. Kun ei lajista mitään ymmärrä, ei jaksa siihen keskittyä eikä eläytyä, niin laji tuntuu ja näyttää typerältä. Samanlaista asennetta näkee suhteessa moniin kulttuurin aloihin. Jos ei itselle kolahda, niin sitten haukutaan koko taidemuoto.