Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 440
  • 7 240

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kohta alkaa taas olla aika C5:n penkitys- ja pohjoispäädyn ravintolakatsomokeskusteluille ym. Nythän kysyntä alkaa olla aika lailla tapissa. Tai niin tapissa kun se saadaan nykymallisilla katsomoilla. Saisiko enemmän irti muilla tavoin?

Olisiko tuota C5 osaa mahdollista penkittää tarpeen vaatiessa siihen kaiteeseen asti? Siis sellaisilla, mitkä voisi asentaa esimerkiksi pudotuspeleihin vai olisiko ihan hölmöläisen aatoksia.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olisiko tuota C5 osaa mahdollista penkittää tarpeen vaatiessa siihen kaiteeseen asti? Siis sellaisilla, mitkä voisi asentaa esimerkiksi pudotuspeleihin vai olisiko ihan hölmöläisen aatoksia.

Niin no mietin, että jos noin oikeasti tehtäisiin, niin miksi vain pudotuspeleihin? Eihän ne seisomakatsomot nyt runkosarjassa ainakaan sen täydempiä ole kuin pudotuspeleissä. Jos tuohon C5:een kajottaisiin, niin puolittamista mieluummin tekisin pohjoispäädyn tyyliin alaosan koko leveydeltä istumakatsomoksi ja yläosa jäisi seisomakatsomoksi. Varmasti menis kaupaksi nuo matalalla olevat istumapaikat, kun ne olisivat eteläpäädyssä ja toisaalta vielä sikakatsomon ja kannattajien välittömässä läheisyydessä. Voisi luonnehtia vähän sellaiseksi Splash Zone -katsomoksi.

Tästä nyt on varmasti aika vahvoja mielipiteitä monillakin. Itse haluan peleissä seisoa ja nimenomaan eteläpäädyssä. Olen muinaisella eteläpäädyn piippuhyllyllä seissyt koko sen olemassaolon ajan varmaan viittä vaille kaikki pelit sinä aikana. Shokki oli iso, kun se purettiin, mutta ihminen on tehty selviytymään. Nykyään jää itsellä hallissa vaihtoehdoiksi kannattajakatsomo tai sikakatsomo. Kokeillut olen tuota pohjoispäätyäkin useamman pelin ajan, mutta ei se ole sama. Väärä pääty mikä väärä pääty.

Fakta on toki se, että tuo 1700 seisomapaikkaa on hallissa liikaa ja istumapaikoille olisi enemmän ostajia kauden myydyimmissä peleissä.
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Käsittääkseni joka kausi ei ole aaltokaan kiertänyt katsomoa. Oli mahtava tunnelma ja ihan kohtuuttoman jännä matsi. Korvissa soi vieläkin.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kiitokset vastauksista @Hereworth, @Ralph, @Tolppa ja @nakke-81.

Nyt on lippu hommattu D4 -katsomoon. Pakko oli jättää väliä fanikatsomoon, hurrikkaanien touhu oli niin surkuhupaisaa tällä kaudella, että "vieraisiin olisi helppo ihastua". No ei nyt sentään...

Jos näette hallilla kolmevitosen kaverin, joka pienenä oli tenavatähti Timo Turusen kopio, niin tulkaa moikkaamaan :).

Pakko kysyä, kun neutraalia tahoa edustit; viihdyitkö?
 
Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Pakko kysyä, kun neutraalia tahoa edustit; viihdyitkö?

Viihdyin kyllä mainiosti. Toki onhan se vähän erikoinen tunne olla puolueettomana katsomossa, ei oikein tiedä miten pitää käyttäytyä. Kohteliaasti taputin kotijoukkueen maaleille ja pitkille pyörityksille/ylivoimille. Seisomaan nousin sosiaalisen paineen myötä vasta kättelyiden aikana.

Itse halli oli kyllä erikoinen kompleksi useine portaineen, tasoineen ja syvennyksineen. Seisomapaikkojen määrä yllätti. Palvelut pelasivat hyvin ja vessoja tuntui olevan vähän joka kolossa. Hotsi -kioskia en etsinnästä huolimatta löytänyt, joten jouduin tyytymään Kivikylän lihapiirakkaan kahdella. Happy hourista iso plussa, lätkäliigakarkkien puutteesta pieni miinus.

Kaikin puolin kuitenkin mukava kokemus. Toki täysi halli ja kotiyleisön hurmos tätä edesauttoivat. Fanikatsomo piti hyvin ääntä ja veteli chantteja.Tätä jäällä heilunutta seremoniamestaria hieman kummaksuin ensin, mutta ihan hyvin heppu homman veti. En tiedä miten sytyttää sitten marraskuisessa KooKoo -matsissa. Fanikaupassakin tuli vierailtua ja tilaisuuden tullen ilmestyn lehtereille varmasti uudestaankin. Tsemppiä finaaleihin, oranssin bandwagonissa ollaan!
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Seisomakatsomot oli jo sen verran tukossa, että kannattajakatsomossakin joutui monet olemaan poikittain ja silti porukkaa jäi ulos katsomosta. Mietityttää että mihin ne lähes 300 katsojaa tuonne vielä tungetaan?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Vieraskannattajien katsomossa näytti olevan melko väljää eli kyllä sinne ainakin osa tästä 300 olisi mahtunut helposti.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ylälehtereillä näytti olevan väljää. Sinne ois vielä mennyt. Ja kyllä fanikatsomossakin olisi vähän pystytty tiivistämään jos porukka sivuilla kehtais vaan pyytää.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Pääsee kaikki osakkaat, myös te Jatkislaiset, hyville osingoille..
Tästä tuli mieleen että onko muille tullut omistajakirjettä 01.12.2017 jälkeen vai onko tulkittu että en enää omistakaan jääkiekkoseuraa kuten töissä leveilen? :/
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Liput tulivat taas myyntiin ennen HPK:n ilmoittamaa ajankohtaa. Onneksi kerkesin lunastamaan oman paikkani ensi viikon lauantain matsiin.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Liput tulivat taas myyntiin ennen HPK:n ilmoittamaa ajankohtaa. Onneksi kerkesin lunastamaan oman paikkani ensi viikon lauantain matsiin.
Taitavat olla nyt kaikki istumapaikat sileänä tuohon lauantai matsiin ja alariveiltä hajapaikkoja tiistaille. 13min, ei huono.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Jättäkäähän niitä seisomapaikkalippuja sinne sitten kuitenkin, kun en perhana pääse nyt ostamaan ennen iltaa.
 
Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Philadelphia Flyers Nikkarit -17
Liput tulivat taas myyntiin ennen HPK:n ilmoittamaa ajankohtaa. Onneksi kerkesin lunastamaan oman paikkani ensi viikon lauantain matsiin.

Farssi. Paskaa jos suoraan sanon, mikähän on mahtanut olla tarkka aika milloin liput tulivat myyntiin? Itellä jäi liput lunastamatta kun klo 12 oli jo puolet myyty ja loput mitä klikkailin oli varauksessa/myyty.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Tulivat myyntiin noin klo.11.55. Vaikka sainkin liput niin ei näin! Sain muuten liput osassa D4 ja ensimmäisellä rivillä. Kertokaa joku että minkälaiset paikat ovat? Kävin Rinkelinmäellä viimeksi 8 vuotta sitten, mutta silloin olin A2 osassa.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jättäkäähän niitä seisomapaikkalippuja sinne sitten kuitenkin, kun en perhana pääse nyt ostamaan ennen iltaa.
Vähän veikkaan, että illalla ei ole enää lippuja tarjolla, ellei silloin vapauteta myyntiin joitain kiintiöitä tms. Kannattaa ehkä pyytää joku kaveri ostamaan lippu itsellesi Lippu.fi:stä tai jostain muualta heti, jos ei itse pääse ostamaan. Saa nähdä, että tuleeko nuo ensimmäiset kotipelit finaaleista loppuunmyydyiksi, mutta veikkaisin, että tulee, ensi viikon lauantai ainakin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tulivat myyntiin noin klo.11.55. Vaikka sainkin liput niin ei näin! Sain muuten liput osassa D4 ja ensimmäisellä rivillä. Kertokaa joku että minkälaiset paikat ovat? Kävin Rinkelinmäellä viimeksi 8 vuotta sitten, mutta silloin olin A2 osassa.

Mielestäni D4 on hallin paras katsomo. Jos ostan istumapaikan, niin aina tuolta (kuten tein nytkin). Alariveiltä ei ehkä näe ihan niin hyvin kuin ylempää. Jos on vähän lyhyempi henkilö, niin alariveiltä voi jäädä yksi kulma vähän pimentoon.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Hämeenlinnaan käy tie - A1-katsomo, onko mistään kotoisin?

Hallihan on erittäin toimiva, mitä joskus vieraillut. Joko mennään?
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Mielestäni D4 on hallin paras katsomo. Jos ostan istumapaikan, niin aina tuolta (kuten tein nytkin). Alariveiltä ei ehkä näe ihan niin hyvin kuin ylempää. Jos on vähän lyhyempi henkilö, niin alariveiltä voi jäädä yksi kulma vähän pimentoon.
Me ollaan molemmat tuollaisia liki 2 metrisiä niin eiköhän se ykkösrivi käy meille :-) Kysyn nyt vielä että eikös ole niin että molemmissa päädyissä on Kerho-shop? Onko ne molemmat samanlaisia vai onko joku niistä ns. ykkösshoppi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös