Mainos

Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 225 098
  • 1 310

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siten, että katujengit eivät vaikuta 99,9% ihmisen elämään. Tietenkin yksikin ulkopuolinen väkivallan tai rikoksen uhri on liikaa, mutta sitä varten meillä on oikeuslaitoksemme, että pahantekijät saadaan rangaistua. Suomessa on valitettavasti myös järjestäytynyttä rikollisuutta, moottoripyöräjengejä sekä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorisojengejä. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa viranomaiselle, mikäli itseä tai muuta henkilöä uhataan. Jengien aseistuminen on vakavampi juttu.

Niitä vaikutuksia on myös epäsuorasti, ja ne voivat vaikuttaa meihinkin jotka asumme täällä susirajan tällä puolen. Esimerkkinä perheessämme/suvussamme on ollut ostaa lapsille junioripuukko 6 tai 7 vuotiaalle synttärilahjaksi. Osa lapsista ei puukosta ole juuri perustanut mutta joillekin siitä on tullut jokapäiväinen työkalu ja harrasteväline. Minä kulutin vähäpoikana jonkun verrankin omia rahojani hienoihin (jälkeenpäin ajatellen ne ei kovin hyviä tosin olleet) puukkoihin, joiden kanssa sitten veisteltiin jos jonkinlaista kaarnavenettä ja perattiin kaloja.

Nyt sitten siellä isolla kirkolla; suurelta osin tullista tulleet; nuoret ovat keksineet alkaa käyttää veitsiä omissa välienselvittelyissään, niin kohta ollaan tilanteessa jossa puukot siirtyvät lukkojen taakse ja lasten/nuorten ulottumattomiin. Kyllä minusta ainakin tulee taas karvan verran enemmän rasisti jos lapseni ei esimerkiksi rippikouluikäisenä voi enää marssia alan kauppaan ja ostaa itselleen sellaista puukkoa jota haluaa.
 
MegaForce

Suomessa on valitettavasti puukkojunkkarikulttuuria ennestään. Kuten tässä ketjussa on tullut selville, puukkohipat kylillä eivät ole niin uusi ilmiö.

Tämä jengiytymis-aihe sinällään on todellinen ja voi olla turvallisuusuhka joissain määrin kaupungeissa, mutta usein keskustelu menee ihmisryhmien mustamaalaamiseen ja tapauksista tahdotaan keräillä "irtopisteitä" omille ajatuksille.

Toivotaan että lapsesi voivat ostaa haĺuamansa puukon myös vastaisuudessa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Tämä jengiytymis-aihe sinällään on todellinen ja voi olla turvallisuusuhka joissain määrin kaupungeissa, mutta usein keskustelu menee ihmisryhmien mustamaalaamiseen ja tapauksista tahdotaan keräillä "irtopisteitä" omille ajatuksille.
Ja usein, kuten yllä, asialle tunnutaan määrittelevän toisten puolesta ne raamit minkä puitteissa keskustelua käydään. Itse, vaikka böndeltä olenkin, viihdyn tuolla Helsingin yössä, milloin luurit ja levyt kainalossa, milloin taskussa jonkun bändin keikkalippu ja on alkanut vähän mietityttämään, että missä mennään Jouko ja Kosti. Noh, vielä ei ole sattunut mitään (kop kop) ja prosentit laskevat entisestään, kun tukikohta on ahtaajakaupungissa. Noin muuten nelikentässä ollaan iloisesti lib/vas-luukussa, että se niistä rasse-puheista ainakin mun osalta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nyt sitten siellä isolla kirkolla; suurelta osin tullista tulleet; nuoret ovat keksineet alkaa käyttää veitsiä omissa välienselvittelyissään, niin kohta ollaan tilanteessa jossa puukot siirtyvät lukkojen taakse ja lasten/nuorten ulottumattomiin. Kyllä minusta ainakin tulee taas karvan verran enemmän rasisti jos lapseni ei esimerkiksi rippikouluikäisenä voi enää marssia alan kauppaan ja ostaa itselleen sellaista puukkoa jota haluaa.
Onko tämäkään nyt kovin realistinen arvio tulevaisuudesta? Tuskin pystytään laatimaan vain puukkoja koskevaa lakia, vaan siihen menisivät myös erinäiset veitset mukaan ja sitten ei saisi enää leipäveistä kaupasta. Korkeintaan voidaan säätää laki siitä, että teräasetta ei saisi kuljetella kaupungilla ilman hyvää syytä. Britanniassa jotain tuollaista lakia on ja sehän on johtanut absurdeihin tilanteisiin kun työmiehiltä on viety puukkoja tms. kun ovat työalueen ulkopuolella sellaista kuljettaneet.

Luonnollisesti vastustaisin tuollaista lakia.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Viime päivinä useat viestimet ovat kertoneet huolestuttavia uutisia pääkaupunkiseudun jengikulttuurin kasvusta. Viittasin tähän aiemmin noin viikko sitten. Vasemmistoaktiivit taas ovat vuosia kertoneet selityksiä sille, miksi näin ei tule Suomessa tapahtumaan. Selitykset kootusti: a) persujen salaliittoteoria, b) koska Suomi on jotenkin eri asia segregaation suhteen ja muutenkin, c) koska öööö.., d) koska bööö..

Maalitolpat ovat nyt kannettu asentoon missä ne osoittavat, että tietysti nuoret syrjäytyvät, kun heille ei tarjota yhä enemmän kultaa ja mirhamia tarjottimella, joten pääasiassa vika on suomalaisessa järjestelmässä. Tämä sama vika on löytynyt joka maan järjestelmästä, mihin on kohdistunut voimakasta humanitaarista maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta kolmansista maista. Erityisesti vikaa on ollut ruotsalaisessa humanitaarisessa paratiisissa, joka on satsannut ennennäkemättömästi resursseja ja rahaa kotouttaakseen tulijat ruotsalaisiksi. Satsaukseen on liittynyt oman kansan säälimätön ruoskiminen kriittisten puheenvuorojen kitkemiseksi.

Edes täydellinen oman näkökulman tuhoutuminen ei saa joitakin ihmisiä katsomaan peiliin, vaan enemmän vituttaa Junnilan ja Tavion naamat, tai Mäkelän esiintyminen tv:ssä. Hassuimpia ovat "olen kyllä aina tunnistanut maahanmuuton ongelmat, mutten ole niistä viitsinyt huudella" -selitykset, jotka keksitään sen jälkeen, kun omat argumentit ovat painuneet peltipurkissa meren pohjaan. Pk-seudun katujengien otteet koventuneet – poliisi: ”On syntynyt väkivallan kierre” (linkki IS)
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko tämäkään nyt kovin realistinen arvio tulevaisuudesta? Tuskin pystytään laatimaan vain puukkoja koskevaa lakia, vaan siihen menisivät myös erinäiset veitset mukaan ja sitten ei saisi enää leipäveistä kaupasta. Korkeintaan voidaan säätää laki siitä, että teräasetta ei saisi kuljetella kaupungilla ilman hyvää syytä. Britanniassa jotain tuollaista lakia on ja sehän on johtanut absurdeihin tilanteisiin kun työmiehiltä on viety puukkoja tms. kun ovat työalueen ulkopuolella sellaista kuljettaneet.

Luonnollisesti vastustaisin tuollaista lakia.

Otin esimerkin juuri Britanniasta. Nimimerkillä: joskus timpurinpuukkoa englannissa etsineenä.

En itsekään usko puukkojen menevän ihan lähivuosina lukkojen taakse. Pointtini alunperin oli että yritän esimerkin avulla kertoa että asioilla on myös välillisiä vaikutuksia, eli ei se nuorisojengeily vaikuta ainoastaan niihin jotka joutuvat suoraan kontaktiin.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Kas kummaa, eihän tälläistä pitänyt Suomessa tapahtua. Tästä ollaan varoiteltu milloin persujen ja milloin muidenkin äänellä, ei ole mitään tapahtunut. Nyt sitten on paska osumassa tuulettimeen ja vieläkin päättäjät vinkuvat että integraatiota enemmän.
30 vuotta on koitettu integroida ja tulos on katujengit lisääntyvät ja raaistuvat. Mitä nyt? Mitä me kantikset voidaan vielä tehdä enemmän että meidän turvallisuutta voitais heikentää paremmin? Kertokaa tuo liberaali vasemmisto?
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Asia on hallinnassa. Poliittisen poliisin ylikomisario Jari Taponen twiittasi viime vuonna näin.

Suomessa ei ole Ruotsin tapaan katujengejä eikä meillä niitä kovin helposti pääse syntymään.

Meillä nuorten rikosoireiluun puututaan jo varhaisessa vaiheessa yhdessä laajalla rintamalla. Tässä työssä tarvitaan yhteiskunnan tuki!

Eli vaikka nyt onkin päässyt jotain yksittäistapauksia muodostumaan, niin oireiluun puututaan välittömästi ja tarpeeksi tehokkaasti.

Sen sijaan Helsingin rikospoliisin uusi päällikkö Markku Heinikari maalailee turhia uhkakuvia, jotka aiheuttavat vain ennakkoluuloja ja syrjintää.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Joku journalisti voisi kysyä Taposelta kommenttia näihin muiden poliisien sanomisiin.
Olisi mielenkiintoista nähdä onko tämän Kummeli-hahmon mielipide muuttunut.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari

MegaForce

Jäsen
Joku journalisti voisi kysyä Taposelta kommenttia näihin muiden poliisien sanomisiin.
Olisi mielenkiintoista nähdä onko tämän Kummeli-hahmon mielipide muuttunut.
Moni kummeli-hahmo unohti myös tällä palstalla Göteborgin kerrostaloräjähdyksen, kun tekijä olikin häädetty asukas eikä pakolainen tai nuorisojengi. Vaikka kummeli-hahmojen mukaan "kulttuuria oltiin jo rikastettu" ja erään oppositiopuolueen uusi naispuheenjohtaja huuteli että Ruotsi on jo heimo-väkivallan maa.
 
Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Eli toi Göteborgin käänteinen yksittäistapaus kumoaa ne kaikki muut. Tämä selevä.
 
MegaForce

Jäsen
Eli toi Göteborgin käänteinen yksittäistapaus kumoaa ne kaikki muut. Tämä selevä.
Hassua myös tuollainen liioittelu, että "uksittaistapaus" kumoaisi kaikki muut. Ei tietenkään, sillä vakava väkivalta on yhtä tuomittavaa, oli sen tehnyt jengi tai yksittäinen sekopää. Mutta tuota tapausta käytettäisiin edelleen esimerkkinä ja "omittaisiin" tietyn ryhmän toimesta mikäli taustalla olisi ollut nuorisojengi tai pakolainen. Silloin kun tapaus sattui, valitettavasti netissä esiintyi tapauksesta iloitsevaa porukkaa, jotka samalla julistivat "kulttuuria on rikastettu" -fraaseja jne.4

Samoin Koskelan teinisurma (ryhmän toiminnassa oli paljonkin jengille ominaisia merkkejä) tai muukaan vastaava yksittäistapaus ei kumoa tätä. Mielstäni vain tapauksilla, jotka ovat maksaneet ihmishenkiä politisointi on ala-arvoista.
 
Viimeksi muokattu:

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Silloin kun tapaus sattui, valitettavasti netissä esiintyi tapauksesta iloitsevaa porukkaa, jotka samalla julistivat "kulttuuria on rikastettu" -fraaseja jne.
Tästä tuleekin mieleen Päivi Lipposen sekoilu ja syyttely, kun tamperelainen mamu-pizzeria poltettiin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tästä tuleekin mieleen Päivi Lipposen sekoilu ja syyttely, kun tamperelainen mamu-pizzeria poltettiin.
Tuntuu olevan joskus liipasinsormi kovin herkällä, itse kussakin leirissä. Päiville kävi pizzeriapalon suhteen kuin Dirty Harrylle silhuettiradalla. Nopea reagointi tuotti reiän hyvään jeppeen Ja peli meni siihen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hassua myös tuollainen liioittelu, että "uksittaistapaus" kumoaisi kaikki muut. Ei tietenkään, sillä vakava väkivalta on yhtä tuomittavaa, oli sen tehnyt jengi tai yksittäinen sekopää. Mutta tuota tapausta käytettäisiin edelleen esimerkkinä ja "omittaisiin" tietyn ryhmän toimesta mikäli taustalla olisi ollut nuorisojengi tai pakolainen. Silloin kun tapaus sattui, valitettavasti netissä esiintyi tapauksesta iloitsevaa porukkaa, jotka samalla julistivat "kulttuuria on rikastettu" -fraaseja jne.4

Samoin Koskelan teinisurma (ryhmän toiminnassa oli paljonkin jengille ominaisia merkkejä) tai muukaan vastaava yksittäistapaus ei kumoa tätä. Mielstäni vain tapauksilla, jotka ovat maksaneet ihmishenkiä politisointi on ala-arvoista.

Silloin kun Ruotsissa käsiteltiin valtamediassa nuorisojengien saamia "tuloksia", Suomesta lähti valtamedian toimittaja alueelle raportoimaan, että täällä ei ole mitään nähtävää. Pidän edelleen huolestuttavana median tai sen yksittäisten toimittajien tarvetta ottaa näkemyksensä mukaisesti kantaa. Se määrittää tai ainakin värittää somen.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kas kummaa, eihän tälläistä pitänyt Suomessa tapahtua. Tästä ollaan varoiteltu milloin persujen ja milloin muidenkin äänellä, ei ole mitään tapahtunut.

Niin, kun tarpeeksi monta vuotta persut ja muut toistelevat samaa jargonia, niin ovat lopulta oikeassa?
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin, kun tarpeeksi monta vuotta persut ja muut toistelevat samaa jargonia, niin ovat lopulta oikeassa?
No jargoniahan se on ilman muuta ollut. Meillä on naapurina Ruotsi, jonka kehitystä Suomi monissa asioissa seurailee - hieman perässä - mutta onneksi ei tässä.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
No jargoniahan se on ilman muuta ollut. Meillä on naapurina Ruotsi, jonka kehitystä Suomi monissa asioissa seurailee - hieman perässä - mutta onneksi ei tässä.

Mikä tekee siitä jargonin, on se, että ovat monta vuotta puhuneet samasta asiasta, että olemme maahanmuutossa Ruotsin tiellä.

Seuraavaksi taitavat keksivät uuden aiheen, mistä alkavat seuraavat vuodet puhumaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hyvä artikkeli syyskuulta.

Kuten alla olevasta grafiikasta näkee, nuorisorikollisuus ei ole kyselytutkimusten perusteella yleistynyt. Pitkällä aikavälillä myös nuorten asenteet rikollisuutta kohtaan ovat tiukentuneet. Pieni osa nuorista kulkee kuitenkin vastavirtaan ja tekee entistä enemmän rikoksia.

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikä tekee siitä jargonin, on se, että ovat monta vuotta puhuneet samasta asiasta, että olemme maahanmuutossa Ruotsin tiellä.

Seuraavaksi taitavat keksivät uuden aiheen, mistä alkavat seuraavat vuodet puhumaan.
Uutta aihetta ei tarvitse keksiä, kyllä maahanmuutosta riittää puhuttavaa ihan loputtomiin. Varsinkin jos sen vaikutukset eivät olennaisesti muutu, eikä mikään kyllä siihen viittaa.

Jargonhan tarkoittaa muuten mongerrusta ja siansaksaa, ja käsittääkseni näihin termeihin liittyy jonkinlainen vaikeaselkoisuus. Minusta maahanmuuton vaikutuksista varoittaneet tahot ovat kyllä puhuneet ihan selvästi, ei sitä ole ollut vaikea ymmärtää.

Se on toki eri asia, haluaako sitä sanomaa kuulla.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Uutta aihetta ei tarvitse keksiä, kyllä maahanmuutosta riittää puhuttavaa ihan loputtomiin. Varsinkin jos sen vaikutukset eivät olennaisesti muutu, eikä mikään kyllä siihen viittaa.

Jargonhan tarkoittaa muuten mongerrusta ja siansaksaa, ja käsittääkseni näihin termeihin liittyy jonkinlainen vaikeaselkoisuus. Minusta maahanmuuton vaikutuksista varoittaneet tahot ovat kyllä puhuneet ihan selvästi, ei sitä ole ollut vaikea ymmärtää.

Se on toki eri asia, haluaako sitä sanomaa kuulla.

Keskustella ja kuulla tietenkin voidaan. Eri asia sitten, pitäisikö kiinnittää huomio enemmänkin syihin, miksi maahanmuuttaja- ja kantasuomalaisnuoret liittyvät nuorisojengeihin vai pelkästään siihen, koska haittamaahanmuutto.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Keskustella ja kuulla tietenkin voidaan. Eri asia sitten, pitäisikö kiinnittää huomio enemmänkin syihin, miksi maahanmuuttaja- ja kantasuomalaisnuoret liittyvät nuorisojengeihin vai pelkästään siihen, koska haittamaahanmuutto.
Eiköhän meistä molemmat tiedä, kumpia noissa nuorisojengeissä on enemmän. Onhan sen viime aikoina jopa poliisikin uskaltanut sanoa. On yleisiä syitä, jotka saavat nuoret oirehtimaan taustasta riippumatta, mutta meillä on myös ryhmiä, joilla on tuon lisäksi omat aika suuret vaikeutensa. Ongelma on se, että näitä kaikkia yritetään väkisin käsitellä yhtenä ja samana porukkana, ja sitä ne eivät ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös