Vastustan retrospektiivisiä paitoja jyrkästi. Nykyinen pelipaita on hieno ja pizzaslice-formaatti toimii mainiosti. Muistan, kun Lillehammerin olympialaisissa Suomen tuoreehko piirakkapaita, joka taidettiin ottaa käyttöön Tšekkoslovakian 1992 MM-kisoissa, keräsi kehuja ja sitä pidettiin hienoimpana paitana kaikkien maiden vastaaviin verrattuna.
Sinipunainen tuo mieleen YYA-sopimuksen, Brežnevin, Kekkoslovakian ja Hruštšovin. Ei kiitos. Lisäksi se on sekava, vaakuna sotkeutuu taustaan vähänkin kauempaa ja etenkin tv:stä paskalla signaalilla katsottuna siitä ei saa mitään selvää, ja vaikuttaa Tšekkoslovakian vaakunalta.
Numerot ovat erittäin epäselviä, koska tummansinisen ja tummanpunaisen värin kontrasti on niin pieni. Ja nimet puuttuvat. Kanadan retroissa tosin olivat nimet selässä. Kanadalla voisi mielestäni olla hyvinkin syytä vaihtaa 1976 Canada Cup -paitoihin. Nykyinen kummallinen musta väri vaahteranlehdessä on mielestäni omituista. Lisäksi lehti on liian pieni.
Suomen peruslipun kahden värin sinisen ja valkoisen tarkoitteet liikkuvat suurin piirtein sinisissä vesissä ja valkeissa hangissa ja luo mielestäni jopa runollisia mielikuvia. Näitä ei sinipunainen paita luo, pikemminkin se luo mielikuvan taantumuksesta. Punainen on liian CCCP, jota Apekin luultavasti tarkoitti "Venäjällä".
Nykypaita, jossa lukee Finlandin lisäksi Suomi toimii monellakin tasolla:
siinä on mainittu maan nimi kummallakin virallisella kielellä, eikä sanaa Suomi tarvitse mielestäni hävetä - sehän sitä paitsi kertoo ulkomaalaisille maan enemmistökielisen nimen. Mielestäni paidan graafinen suunnittelu on onnistunut mainiosti.
Retroilu alkaa olla kohta passé. Se on ollut nyt muodissa nollakymmentäluvun ajan. Tämä retrohenkinen peliasu on onneksi vain heijastuma siitä, että IIHF täyttää 100 vuotta. Toivon kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että retropaitainnostus hiipuu pois kuin Uusis-ilmiö.