Mainos

Renny Harlin

  • 7 475
  • 36

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käytin hakutoimintoa useaan otteeseen, mutten tästä huolimatta löytänyt Renny Harlinille omistettua threadia, joten rikotaan jää.

YYA-Suomesta Sunset Boulevardille ja Hollywoodin kirkkaisiin valoihin. Blockbustereita toisensa jälkeen, ajoittain ei-niin-menestyneitä elokuvia, mutta suomalaisena pioneerinä ja yhä edelleen vertaansa vailla uran tehneenä, Renny jos kuka ansaitsee mielestäni oman threadinsa. Siihen nähden, kuinka edelleen 2010- ja 2020-luvuilla kotimaisilla alan ammattilaisilla on selkeitä haasteita vakiinnuttaa paikkaansa pohjoisamerikkalaisessa viihdeteollisuudessa, tapa millä Renny tuli, näki ja valloitti jo 30 vuotta sitten on amerikkalaisittain "remarkable" saavutus.

Mitä käsite Renny Harlin tarkoittaa jatkoaikalaisille? Kukaan ei pääse kiistämän, etteikö Harlinin ura olisi ajoittain ottanut takapakkiakin, mutta ainakin allekirjoittaneelle Renny Harlin (ent. Renny Harjola) on monella tapaa esikuva, mitä elämässään eteenpäin pyrkivä suomalaislahjakkuus voi parhaimmillaan saavuttaa.

Paljon on allekirjoittaneellakin vielä sanottavana, mutta jätetään avaus kompaktiksi. Areena on teidän.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos aloitetaan klassisella ," mikä oli ensimmäinen näkemäsi Renny Harlin-elokuva?", vastaus on allekirjoittaneella Driven (2001). Sylvester "Sly" Stallone oli ymmärtäneekseni halunnut tehdä F1-maailmaan sijoittuneen elokuvan, mutta syistä joihin en ole perehtynyt suunnitelmat kariutuivat ja miljöö (osittain) siirtyi USA:n tuolloin varsin kovassa huudossa olleeseen IndyCar-maailmaan. Tuloksena varsin keskinkertainen vuosituhannen vaihteen kliseitä riittänyt toimintadraama.

Taisin nähdä leffan varsin tuoreeltaan DVD:ltä, varsinaisesti huomioimatta, että ohjaajana toimi itse Renny, muttta 9-10v Ann Arborille elokuva toimi kohtuullisesti. Jos tykkäsit "Kuolema saa odottaa"-Bondista, tykkäät myös Drivenista.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hienon uran tehnyt mutta hän vaikuttaa kyllä hiukan omahyväiseltä henkilöltä. Tuli kuunneltua Rennyn elämäkerta läpi joka tuntui olevan lähinnä oman kilpensä kiillottamista. Ihan hyvä kirja silti ja täynnä kiinnostavia tarinoita sekä tietoa esim. Rennyn saamista palkkioista jotka oli itselleni uutta tietoa.
 
Hiljattain tuli tsiigailtua oletettavimmin saman elämänkerran paperiversiota S-Ryhmän hypermarketissa. Opus on tosiaan paksu, kuin 'Tuntematon, mutta tavalla jos toisella teos pitänee kuluttaa lähitulevaisuudessa, sen verran suuri esikuva Harlin kun on allekirjoittaneelle.

"Omahyväisyys" ei sinänsä häiritse. Kannuksensa Hra. Harlin kun on ansainnut moneen kertaan urallaan.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Rennyn uran alku oli kyllä uskomaton, mies sai tarinan mukaan Nightmare on Elm Street 4:n ohjaajan paikan ilmestymällä joka päivä tuottaja Bob Shayen toimistolle ja jankkaamalla niin kauan että sai homman. Ja leffasta tuli Elm Street -sarjan isoin hitti. Ja siitä hyppy Die Hard kakkoseen ja siihen mennessä kaikkien aikojen suurin leffabudjetti! Kolme halpaa leffaa (neljä jos Suomessa tehty Jäätävä polte lasketaan) tehneelle suomalaiselle! Ja siitä kul tuli hitti, sai Renny vapaat kädet tehdä melkein mitä haluaa, ja päätti laittaa kaikki panokset siihen, että tekee vaimostaan actiontähden. Cutthroat Island ajoi Carolco Picturesin konkurssiin, ja sen jälkeen Rennylle annetut budjetit ovatkin olleet vähän rajallisempia.

(Ylläoleva vähän yleistäen ja mutkia suoristellen.)

Die Hard 2 ja Cliffhanger olivat ne nuoruuden Rennyt, en muista kumman näin ensin mutta nuo kaksi olen kakarasta asti yhdistänyt mieheen. Ja hyvässä muistissa ovat ne ajat, kun Renny ja Geena tulivat lomalle Suomeen ja keltainen lehdistö kävi kuumana. Geenaa taidettiin tituleerata "Suomen miniäksi", mistä hän oli varmasti todella otettu.

Pariinkymmeneen vuoteen ei mies sitten olekaan kummoista elokuvaa saanut aikaan, mutta edelleen on pientä toivonkipinää aina kun Renny uutta tekee, josko se vielä lähtisi. Uutta Palmua odotan pelonsekaisella mielenkiinnolla. Se pitäisi ehdottomasti tehdä Matti Kassilan Palmuja kunnioittaen, mutta en tiedä onnistuuko Rennyltä sellainen. Toivottavasti.

Meni sekavaksi ajatuksenvirraksi. Sori.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Cutthroat Island ajoi Carolco Picturesin konkurssiin, ja sen jälkeen Rennylle annetut budjetit ovatkin olleet vähän rajallisempia.
Tuotantoyhtiö Carolco oli teettänyt sellaiset hittielokuvat kuin Rambot, Terminator 2, Basic Instinct etc. Kassarilla ja Vanjalla oli kokemusta Cliffhangerin menestyksestä sekä Harlinista. Taskussa oli vielä yksi silloisista kovista nimistä eli Stallone. Sitten lähti ns. "mopo käsistä" ja all-in päätettiin lyödä Cutthroaht Islandiin. Yli 100 millin budjetilla tuotto oli sitten kymmenen millin luokkaa, joka käytännössä sinetöi Harlinin Hollywood uran ja lopetti koko tuotantoyhtiön. Olisiko joku muu ohjaaja pystynyt tekemään Cutthroaht Islandista kassamagneetin? Tuskin olisi pystynyt, vaikka Geena Davis olisi jätetty elokuvasta pois. Harlinille tuli mahdollisuus ison budjetin elokuvaan ja hän päätti käyttää sen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kurkunleikkaajien saarihan ei ole alkuunkaan niin "huono", kuin maineensa ja lipputulot osoittivat. Ison budjetin merirosvogenressähän elokuva teki osaltaan tietä vuosituhannen vaihteen jälkeen pankin räjäyttäneelle Pirates of The Caribbean-franchiselle.

Vähän jos käsikirjoitusta olisi hiottu, vaihdettu nimeksi yksinkertaisesti vaikka vain "Jamaica" ja Geenan sijaan tyyliin Halle Berry tai Uma Thurman pääosaan, niin kenties käsissä olisi ollut todellinen blockbuster. Julkaisuajankohtana kesä olisi myös oletettavimmin toiminut paremmin. -Pienistä asioistahan nämä usein ovat kiinni.

Mahtavaa keskustelua näin yleensä! :)
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Renny Harlinin suurin saavutus on, että hän seurusteli Salma Hayekin kanssa joskus 90-luvun alussa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Renny Harlinin suurin saavutus on, että hän seurusteli Salma Hayekin kanssa joskus 90-luvun alussa.

Kyllähän Rennyn menekki naisrintamalla on mainitsemisen arvoinen niin ikään. Eipä heti tule mieleen suomalaismiestä, jonka "rekordi" olisi yhtä kova. Kotimaisilla NHL-tähdilläkin yleensä se kotipitäjältä löytynyt Elovena-blondi tai "fitness-tähti", vaikkei status uuden mantereen naistenkaan silmissä liene huono.

Rennyllähän on mennyt lujaa myös vanhoillakin päivillä, tai no nuorihan hän on johonkin Dannyyn verrattuna. Ennen nykyistä vaimoaan hänhän seurusteli viehättävän kiinalaisnaisen kanssa.

Tähänhän voisi laittaa perään Flavio Briatore-meemkin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Valtava kunnioitus Rennyä kohtaan, noussut ainoana Suomesta Hollywood-ohjaajaksi ja erityisesti The Long Kiss Goodnight on ollut itselleni tärkeä leffa. Sekin oli Kurkunleikkaajien saaren (tässä leffassa meni kyllä kaikki mahdollinen pieleen...) tavoin edellä aikaansa. Nykyajan asenneilmastoon nainen pääosassa ja musta mies sidekickinä toimisi luultavasti ihan eri tavalla.

Samuel L. Jacksonhan on kovasti kehunut TLKG:tä, taisi jossain yhteydessä sanoa jopa suosikkiroolikseen? Juuri Samppa on Rennystä saanut paljon irti.

Mitä Rennyn myöhempään tuotantoon tulee, niin melkoisen gonahtanutta hänen työnsä on jo pitkään ollut. Kuittaa rahat näppiin ja sillä hyvä. Nyt sitten joutuu tekemään C Morelle realityä, hieman on menty alaspäin ysärin korkealennosta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä Rennyn myöhempään tuotantoon tulee, niin melkoisen gonahtanutta hänen työnsä on jo pitkään ollut. Kuittaa rahat näppiin ja sillä hyvä. Nyt sitten joutuu tekemään C Morelle realityä, hieman on menty alaspäin ysärin korkealennosta.

Jep. Harlin ei tosin ole yksin, vaan todella moni aikoinaan suurtakin menestystä Hollywoodissa saavuttanut nimi on ajautunut tekemään erinäisiä "hanttihommia". Toki varmasti pienestä on ollut kiinni, etteikö Renny olisi voinut olla kovakin nimi vielä pitkälle 2000-luvulle. Supersankaribuumiin jos olisi päässyt osalliseksi esim.

Toisaalta voisivat asiat Rennyllä oletettavasti huonomminkin olla. Pätäkkää kun on tienattuna "kohtuullisesti" ja fiksuna kaverina oletan hänen sijoittaneen tienistejä arvopapereihin ja kiinteistöihin, näiden nyt tuottaessa tasaisen varmasti.

Hattu päästä joka tapauksessa!
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vähän jos käsikirjoitusta olisi hiottu, vaihdettu nimeksi yksinkertaisesti vaikka vain "Jamaica" ja Geenan sijaan tyyliin Halle Berry tai Uma Thurman pääosaan, niin kenties käsissä olisi ollut todellinen blockbuster. Julkaisuajankohtana kesä olisi myös oletettavimmin toiminut paremmin. -Pienistä asioistahan nämä usein ovat kiinni.
Totta, ja jossitella voi vaikka maailman tappiin asti. Waterworld ilmestyi samana vuonna kuin Cutthroaht Island. Megabudjetilla tehtyä Waterworldiä pidettiin silloin kaikkien aikojen floppina. Tämä vain alleviivasi Harlinin epäonnistumista ja Harlinin aika tuli ottaa uusi osoite muualta kuin Hollywoodista. Ei ole tainnut olla Waterworldin ohjaajallakaan ihan hirveää kysyntää sitten elokuvan ensi-illan?
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olin nuorena vähän mustasukkainen siitä, että Renny sai Tarja Smuran, mutta suhdehan ei kauaa kestänyt. Vissiin parit karjalanpiirakat ehdittiin Hollywoodissa leipoa. Ja nykyään en olisi enää lainkaan mustasukkainen.
 
Tässä on jo Rennyn helmet mainittu, mutta Ford Fairlanesta ei olla vielä puhuttu. Andrew Dice Clay sai roolistaan Golden Strawberryn, aka. Razzie-palkinnon huonoimmasta pääosaroolista. Itse muistan kakarana nähneeni leffan ja silloin se meni totaalisesti ytimeen. Pitäisi joku päivä katsoa leffa uudestaan.

Poikkeuksellinen hahmo sinänsä että yksikään muu suomalainen elokuvaohjaaja ei ole päässyt lähellekään Rennyn saavutuksia. Kaurismäellä toki Oscar-ehdokkuus, mutta toi 90-luvun kulta-aika ja 100 miljoonan dollarin budjetilla työskentely on jotain aivan kahelia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta, ja jossitella voi vaikka maailman tappiin asti. Waterworld ilmestyi samana vuonna kuin Cutthroaht Island. Megabudjetilla tehtyä Waterworldiä pidettiin silloin kaikkien aikojen floppina. Tämä vain alleviivasi Harlinin epäonnistumista ja Harlinin aika tuli ottaa uusi osoite muualta kuin Hollywoodista. Ei ole tainnut olla Waterworldin ohjaajallakaan ihan hirveää kysyntää sitten elokuvan ensi-illan?

Piti ihan tsekata Wikipediasta ja toden totta ko. pätkän ohjanneella Kevin Reynoldsilla vähän "rennyharlimainen" ura. Yleisesti paikan vakiinnuttaminen "A-listan ohjaajien" joukkoon lienee todella vaikeaa ja yksikin mahalasku lippuluukulla voi vahingoittaa mainetta, vaikkeivät itse ohjaajantaidot minnekään katoaisikaan. Rahantekobisneksestä kun Hollywoodissa loppujen on kyse ja studiot haluavat kymmenien tai jopa satojen miljoonien sijoituksilleen vastinetta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Poikkeuksellinen hahmo sinänsä että yksikään muu suomalainen elokuvaohjaaja ei ole päässyt lähellekään Rennyn saavutuksia. Kaurismäellä toki Oscar-ehdokkuus, mutta toi 90-luvun kulta-aika ja 100 miljoonan dollarin budjetilla työskentely on jotain aivan kahelia.
Suomi on toki pieni maa, mutta todellakin ehkä valitettavaakin, ettei lähellekään Rennyn huippuvuosien saavutuksia Kalifornian auringossa ole päässyt oikeastaan kukaan suomalainen edelleenkään. Haapasalon Ville toki on megatähti itänaapurissa ja musiikkirintamalla muutama bändi on saavuttanut hyviä listasijoituksia Euroopassa, mutta tiedä sitten mistä johtuu suomalaisten osaajien "maltillinen" menestys vaikkapa ruotsalasiin verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Rennyn top 5-lista mun mielestä:

1. Cliffhanger. Samalla myös Stallonen parhaimmistoa.
2. Nightmare on Elmstreet 4. Oon elokuvasarjan fani ja tää on poikkeus sille säännölle ettei jatko-osat ole aina huonoja.
3. Long Kiss Goodnight. Agenttijännäri ja niinkuin tässä jo mainittiin niin ehkä 2000-luvulla olisi saanut paremman vastaanoton todella vahvan kick ass feminist-naispääosan takia.
4. Die Hard 2. Trilogian (jep, pidän sitä trilogiana) huonoin, mutta loistava leffa silti.
5. Deep Blue Sea. Renny sai näitä suuren budjetin leffoja ohjattavakseen vielä vuonna 1999. Mikä tässä eniten tökki että pääosasankarina oli Thomas Jane, joka on nykyään iso stara, mutta oli siihen aikaan vielä sivuosaroolien nobody.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaisnäkökulmasta Rennyn uroteot huomioitava siinäkin valossa, ettei hänen noustessa maailmanmaineeseen kansainvälisessä viihdebisneksessä ollut oikeastaan ainuttakaan tienraivaajaa ennen häntä. Menestyneitä suomalaisurheilijoita toki on riittänyt, Alvar Aalto ja Jean Sibelius ovat olleet arvostettuja ja maailmankuuluja omissa leivisköissään, mutta vastaavaa "suomalaismies valloittaa Hollywoodin"-tarinaa ei ollut ennen Rennyä, eikä valitettavasti ole hänen jälkeensäkään, vaikka kohtuullisia yrityksiä onkin ollut.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
3. Long Kiss Goodnight. Agenttijännäri ja niinkuin tässä jo mainittiin niin ehkä 2000-luvulla olisi saanut paremman vastaanoton todella vahvan kick ass feminist-naispääosan takia.
Ko. elokuvassa voisi olla aineksia myöhäiseksi "sleeper hitiksi" tai vähintään kulttiklassikoksi. Samuel L. Jackson lienee suositumpi kuin koskaan ja suoratoistopalvelujen myötä (en itse asiassa ole varma, missä näistä kyseinen pätkä on) trendit saavuttavat miljoonat ja miljoonat hetkessä. Kenties tästä vielä avautuisi Rennylle ovi vakavastiotettaviin Hollywood-tuotantoihin.
 
Tuskin Rennylle enää avautuu ovet millekään isolle tuotannolle. Hänen aikansa meni jo. Aina mielenkiinnolla tulee odotettua hänen seuraavaa projektia. Harmi että ne ovat olleet niin jöötiä viimeiset 20 vuotta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuskin Rennylle enää avautuu ovet millekään isolle tuotannolle. Hänen aikansa meni jo. Aina mielenkiinnolla tulee odotettua hänen seuraavaa projektia. Harmi että ne ovat olleet niin jöötiä viimeiset 20 vuotta.

Näinhän se voi valitettavasti ollakin. Reilu kuusikymppisenä Renny ei elokuvaohjaajaksi toki ole ollenkaan vanha (Jos vaikka joihinkin Clint Eastwoodiin tai Ridley Scottiin vertaa), joten mahdollisuudet ison levelin comebackille ovat edelleen olemassa.

Yksi comeback-mahdollisuus, eli eeppinen Mannerheim-elokuva kariutui valitettavasti vuosikymmen sitten. Olisikohan aika kypsä nyt?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Uutta Palmua odotan pelonsekaisella mielenkiinnolla. Se pitäisi ehdottomasti tehdä Matti Kassilan Palmuja kunnioittaen, mutta en tiedä onnistuuko Rennyltä sellainen. Toivottavasti.

Mielenkiintoinen yhtäläisyysmerkkihän 'Palmujen ja Harlinin välillähän on se, että monien mielestähän Palmut ovat yhä edelleen ylittämättömiä, mitä tulee kotimaiseen elokuvatuotantoon kaikki nämä vuosikymmenet myöhemminkin. Samalla tavalla Renny on ainut Hollywoodin "veni vidi vici"-prosedyyrissä onnistunut suomalaistekijä.

Kaikki kunnia Domelle ja Timo Koivusalolle (Pekolle), mutta kyllä Renny tämän pestin ansaitsee jos joku.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kaikki kunnia Domelle ja Timo Koivusalolle (Pekolle), mutta kyllä Renny tämän pestin ansaitsee jos joku.
Juu, en minä sillä että olisi parempaakaan ehdottaa tilalle. Ne kolme ensimmäistä Palmua vaan ovat minulle rakkaita ja vähän pelottaa mitä Renny tuolla materiaalilla tekee. Tampereen Komediateatterin näyttämöversio oli mainio ja tehty nimenomaan Kassilan tyyliä kunnioittaen, saa nähdä mitä Renny saa aikaan.

Täytyy vaan tässäkin muistaa asennoitua niin, että vaikka uusi Palmu sattuisikin olemaan kehno, ei se niitä alkuperäisiä huononna. Parasta toki toivotaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Totta, ja jossitella voi vaikka maailman tappiin asti. Waterworld ilmestyi samana vuonna kuin Cutthroaht Island. Megabudjetilla tehtyä Waterworldiä pidettiin silloin kaikkien aikojen floppina. Tämä vain alleviivasi Harlinin epäonnistumista ja Harlinin aika tuli ottaa uusi osoite muualta kuin Hollywoodista. Ei ole tainnut olla Waterworldin ohjaajallakaan ihan hirveää kysyntää sitten elokuvan ensi-illan?
Rennylle tarjottiin Kurkunleikkaajien saaren aikoihin uutta Bondia. Renny ei kuitenkaan pitänyt Timothy Daltonista ja kieltäytyi siksi elokuvan ohjaamisesta. Itse asiassa hän ehdotti rooliin Pierce Brosnania (rehellisyyden nimissä oli ollut ehdolla jo aiemmin), joka näyttelikin GoldenEyessä Daltonin kyllästyttyä odottamaan uutta Bondia. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo liian myöhäistä Harlinin kannalta.

Veikkaan, että on eräs elokuvahistorian typerimpiä vetoja tämä Rennyn kieltäytyminen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep. Tietty kieltäyihän Mattikin Pepsin miljoonadiilistä...

Sinänsä käänteet GoldenEyen alla ovat näin Bond-fanina aina kiinnostaneet ja yhtäältä mielenkiintoista spekuloida, millainen elokuvasta olisi tullut Rennyn ohjaamana. Finlandia Vodkaan Jameksi olisi varmaankin vaihtanut jo aiemmin. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös