Mainos

Reid Gardiner – ”puutarhuri”, joka tappaa talossa ja puutarhassa

  • 62 953
  • 327

Mastari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Gardiner pelasi ottelussa sisukkaasti peukalo paketissa viime viikkoisen TPS-ottelun välikohtauksen tiimoilta, jossa hän loukkasi kätensä ottelun avauserässä. – Kyseessä on ylävartalovamma. Se ei kuitenkaan vaikuta juurikaan pelaamiseeni.
Tässä taitaa kuitenkin olla orastavaa tilanteen romantisointia. HIFK pelissä nolla (0) laukausta ja ylivoimalla roolit vaihtuivat Pudin kanssa päikseen. Sanoisin, että jonkun verran vaikuttaa pelaamiseen pelaajalla, jonka leipätyö on laukoa ja lyödä kiekkoa reppuun.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todennäköisesti pitämiseen olisi pitänyt heittää vielä reilusti noitakin korkeampi tarjous ja sekään välttämättä riittänyt.
Pienen suomalaisen liigaseuran on mahdoton kompata tarjouksia etenkin Sveitsistä, mutta myös SHL ja todennäköisesti DEL pystyy maksamaan ihan kunnon palkkoja kärkiukoille. Kysyntää tällaiselle parhaassa iässä olevalle maalitykille on varmasti ihan joka jengissä.

Sveitsin NLA:n pelaajatiedoissa on kiinnostava "Marktwert" eli markkina-arvo-kenttä, joka vaikkapa Antti Suomelan kohdalla näyttää lukua 671,959:

Jos tuo viittaa Sveitsin frangeihin, niin summa olisi euroina melkein 800k. Kyseessä tuskin sopimuksen oikea arvo, vaan joku Liigapörssin tapainen tietyillä kriteereillä määräytyvä numero, mutta voi silti antaa osviittaa sikäläisestä palkkatasosta joka esim. Suomelan kohdalla olisi 2 x mitä Liigassa saisi varmaan miltään seuralta + veroedut päälle.

Mikäli joku on iskenyt Reijon eteen vaikka puolen miljoonan sopparin ja suostunut ottamaan BC:n kylkiäisenä, niin homma lienee sillä taputeltu eikä siinä auta mikään. Korkeintaan voi toivoa, että mies palaa reissultansa Jyväskylään jossain vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Sveitsissä on vielä Suomea matalampi verotus. En tiedä miten ulkkareilla tuo rahastohomma menee Suomessa, mutta kuitenkin Sveitsistä saa sekä enemmän palkkaa että siitä jää vielä suurempi osa käteenkin.

Edit: ilmeisesti lähdevero on 15% näillä jotka on Suomessa siirtäneet palkkoja rahastoon ja nostaa niitä myöhemmin.

Lisätietoja: Urheilusta saatujen tulojen verotus kansainvälisissä tilanteissa

Luvussa 7.4 käsitellään asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tässä taitaa kuitenkin olla orastavaa tilanteen romantisointia. HIFK pelissä nolla (0) laukausta ja ylivoimalla roolit vaihtuivat Pudin kanssa päikseen. Sanoisin, että jonkun verran vaikuttaa pelaamiseen pelaajalla, jonka leipätyö on laukoa ja lyödä kiekkoa reppuun.
TV-kuvassa näkyi eilen, kun tuli irvistäen vaihtoon ja otti heti hanskan pois kädestä. Vahvasti oli peukalo teipattu. Ylivoimassa Puustinen pelasi siinä Gardinerin normipaikalla, joten aika paljon nyt valitettavasti vaikuttaa pelaamiseen.
 
Mastari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
TV-kuvassa näkyi eilen, kun tuli irvistäen vaihtoon ja otti heti hanskan pois kädestä. Vahvasti oli peukalo teipattu. Ylivoimassa Puustinen pelasi siinä Gardinerin normipaikalla, joten aika paljon nyt valitettavasti vaikuttaa pelaamiseen.
Kyllä, ja vain sekunteja aijemmin kuului tuskanhuuto pelitilanteen jälkeen, jonka saattelemana otti hanskan pois kädestä kuten mainitsit.

En ole lääkäri, mutta liekö murtuma kyseessä, kun oletettavasti puudutuksien kanssa pelaa ja ilmeisen kipeetä tekee.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä mikä Gardinerin palkka on, mutta ainakin hän tekee tulosta tehtaan takuulla. Olisi hienoa, jos jäisi tänne, mutta ehkä Gardinerin kannattaisi mennä Sveitsiin/Ruotisiin oman uransa kannalta.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainahan voi muuten spekuloida olisiko pitänyt tehdä saman tien pidempi jatkosoppari, silloinhan meillä olis vähintään kohtuuhintainen kultakimpale käsissä.

Totta kai näissä painaa pelaajankin intressit, mutta ehkä osittain näkyy Veken puutteet UTJ:na. Matalan riskin halpojen pelaajien kanssa on kyllä uskallettu lyödä pitkiä soppareita pöytään.
 
En tiedä onko näillä sitten erityisemmin merkitystä kun soppareissa on kuitenkin nämä optiot. Ei taida Jyväskylästä löytyä sellaisia rahoja joilla näitä liigan kärkipelaajia saisi oikeasti sidottua useammaksi vuodeksi. Joku Anton Levtchin kolmen vuoden sopimus on varmasti maksanut Tapparalle maltaita.
 
Tapparalla tuntuu olevan maksukykyä.

Lade36

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielummin Sveitsi tai Saksa Ruotsin sijaan herralle suunta. Ruotsissa tulee jäämään jyrän alle, sen verran fyysinen liiga kyseessä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Reijo on liian lapanen siihen liigaan. Varsinkin pudotuspeleissä. Kannattaa seurata kyseistä sarjaa.
Reijo pärjää ihan hyvin fyysisessä pelissä, vaikka ei olekaan itse erityisen fyysinen. Osaa kuitenkin ottaa taklauksia vastaan ja on fysiikaltaan erinomaisessa tikissä.

Seuraan kyllä satunnaisesti SHL:ää ja olen joskus seurannut lähes päivittäin. On se SM-liigaa fyysisempi, mutta ei se ero nyt mitenkään valtava ole. Meilläkin fyysisyys nousee usein pleijareissa todella paljon.
 
No näin, liian kärkkäästi kirjotin.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Gardiner sen sitten naulasi JYPin instagramin ennakkovideolla. Viimeinen peli täällä ja viimeiset kolme vuotta ollut hienoja Jyväskylässä. Kehui pelikavereita, organisaatiota ja kaupunkia. Olisipa meillä ensi kaudella uusi Gardiner.
 
Tuo pelaaja olisi pitänyt pitää. Vastaavaa maalintekijää ei liigasta löydy ja on samalla erittäin hyvä yleispelaaja, jonka voi laittaa kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Monipuolisuutensa ansiosta kilpailee Jerryn kanssa arvokkuudessa joukkueelle.
 
Kyllähän JYP olisi halunnut pitää ja sopimus pöydälle jätettiin, mutta Reid halusi itse jatkaa matkaa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo pelaaja olisi pitänyt pitää. Vastaavaa maalintekijää ei liigasta löydy ja on samalla erittäin hyvä yleispelaaja, jonka voi laittaa kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Monipuolisuutensa ansiosta kilpailee Jerryn kanssa arvokkuudessa joukkueelle.
3 vuotta on pitkä aika missä tahansa. Aika harva pelaaja, saati sitten ulkkari viihtyy kolmea vuotta.

Eteenpäin.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
3 vuotta on pitkä aika missä tahansa. Aika harva pelaaja, saati sitten ulkkari viihtyy kolmea vuotta.

Eteenpäin.

Jep. Mies kehittyi täällä kokonaisvaltaiseksi snipuksi. Fyysisestä lapasesta liigatasolle hyväksi kahden suunnan laituriksi ja all-star sniperiksi. Nyt kutsuvat isommat rahat.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täysin odotettua jos/kun Reijo lähtee. Todella iso menetys, kun nimenomaan miettii miten kokonaisvaltaiseen suuhtaan miehen pelaaminen on kehittynyt Liigavuosien aikana. Maaleja Reid on osannut kokoajan tehdä, mutta tänne tullessa oli fyysisesti aika lapanen. Ei ole sitä(kään) enää, loistava pelimies nöyrällä asenteella. Ikävä tulloo.

Kiitos Reijo! (Thank you)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös