Mainos

Real Madrid C.F. 2016–2017

  • 66 691
  • 379

Vahtimestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Avataan ketju hallitsevalle UCL-mestarille. Viime kaudella Benitez lamaannutti Los Blancos-keskustelun Jatkoajassa, mutta toivottavasti tällä kaudella saadaan vilkasta spekulointia ja vääntöä aikaiseksi.

Kesä on ollut Madridissa poikkeuksellisen hiljainen. Ainoa "hankinta" tähän mennessä on oma poika Alvaro Morata. Zidane on selkeästi rauhoittanut tilannetta ja päässyt ajamaan haluamaansa pelitapaa tutulle pelaajarungolle entistäkin paremmin sisään. Todella freesi lähestymistapa Real Madridin rakentamiseen. Tervehdin ilolla. Onhan tässä tosin vielä aikaa vaikka mihin.

Huhuja siirroista on toki liikkunut, Robert Lewandowskin, Paul Pogban ja N'Golo Kanten ollessa ne isoimmat keskusteluissa pyörineet nimet. Andre Gomeskin päätyi lopulta Barcelonaan. Perezin lompakko pysyi onneksi etenkin Pogban tapauksessa taskussa. Olisi sopinut Floren CV:seen meinaan aika mainiosti - arvokisojen jälkeen markkinoiden kuumin nimi hinnalla millä hyvänsä Bernabeulle. Kanten hankinta olisi ollut perustelluinta. Nyt Casemiro on edelleen ainoa puhdas CDM, joskin Kroos, Kovasic ja etenkin Modric ovat tällä paikalla onnistuneet. Kroosia pitää kuitenkin saada ylemmäs, on mielestäni omimmillaan playmakerina ja moottorina.

-------------------------------------------------------Navas-----------------------------------------------
------------------------------Carvajal------Ramos--------Pepe------Marcelo------------------------
--------------------------------------------Modric---------------Casemiro-------------------------------
--------------------------------------------------------Kroos-----------------------------------------------
----------------------------------------Bale-------------------------Ronaldo-----------------------------
------------------------------------------------------Benzema--------------------------------------------

Oma hahmotelma avaukseksi. Rosterin syvyys riittää tällä hetkellä hyvin useamman pokaalin tavoitteluun. Kovin isku olisi Marcelon loukkaantuminen. Onko Fabio Coentreaosta enää paikkaajaksi? Myös James on todella iso kysymysmerkki. Viime kaudella Lucas Vazques ja Jese ajoivat kolumbialaisen edelle. Mielenkiintoista nähdä miten James vastaa tällä kaudella. Löydetäänkö miehen nimi avauskokoonpanosta vai siirtolistalta?

Veskariosasto on selvä. Keylor Navas vetää rekeä ja Kiko Casilla tuuraa muutaman hassun kerran.

Topparitilanne muuttui EM-kisojen myötä ainakin mun silmissä radikaalisti. Olin valmis siirtämään Pepeä pikku hiljaa syrjään, mutta MVP-tason esiintyminen Ranskassa käänsi mielipiteen 180 astetta. Jos saman luokan esitykset jatkuu, niin vaikea sympaattista portugalilaista on avauksesta pudottaa. Toivottavasti Varane pysyy tyytyväisenä rotaatiossa. Hänen aika tulee vielä.

Benzema saanee isomman vastuun piikissä, mutta Morata toivottavasti ryöstää tällä kaudella vakioavaajan paikan. Jos ei, niin Benzegol on onnistunut enemmän kuin hyvin. Erinomainen tilanne.

Todella mielenkiintoinen kausi edessä. Isoimmat tähdet Bale ja Ronaldo esiintyivät - hiukan eri tavoin - edukseen EM-kisoissa. Bale kantoi Walesia reppuselässä samaan tapaan kuin Realia viime kaudella Ronaldon ollessa loukkaantunut. Isot odotukset miehestä tälle kaudellekin. CR osoitti johtajuutta ja jopa hiukan epäitsekkyyttä Portugalin matkalla kohti mestaruutta. Pelillinen anti taas oli pientä vuoristorataa. Jännä nähdä, ottaako hän tästä maajoukkue-Crisusta mitään mukaan ensi kaudeksi seurajoukkueeseen, vai nähdäänkö kentillä sama vanha tuittupäinen ja itsekäs tuore Ballon d'Or-voittaja? Mm. AS kertoo, että Ronaldo olisi jatkamassa sopimustaan vuoteen 2020 tai 2021 ja "haluavansa lopettaa Realissa neljäkymppisenä." Vaikea Realin olisi tuollaisesta diilistä kieltäytykään, mutta se edellyttäisi väistämättä Cristianolta hiukan uudenlaisen roolin omaksumista. Onko hänestä siihen?

Kappas, tulipas positiivinen viesti. Kova on näemmä luotto Zidaneen. Kohti La Ligan mestaruutta ja historiallista back-to-backia Chämppärissä.

Hala Madrid!

EDIT: Maalivahti- ja topparitilanne.
 
Viimeksi muokattu:

Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Onko Fabio Coentreaosta enää paikkaajaksi?
Coentrao kävi huhtikuussa leikkauksessa ja ennuste oli että palaa kentille 4-6kk kuluttua eli sanoisin, että viimeistään lokakuussa. Eiköhän Coentrao pysty antamaan Marcelolle happea kunhan isoimmilta loukkaantumisilta brassi välttyy.

Benzema saanee isomman vastuun piikissä, mutta Morata toivottavasti ryöstää tällä kaudella vakioavaajan paikan. Jos ei, niin Benzegol on onnistunut enemmän kuin hyvin. Erinomainen tilanne.
Morata ei tule Benzemaa ohittamaan vaan voi paikata aina kun Benzema on loukkaantuneena eli aika usein. Morata antaa myöskin Zizoulle vaihtoehdon kokeilla kahden kärjen systeemiä, mitä ei ole Realissa nähty pitkään aikaan.

Jännä nähdä, ottaako hän tästä maajoukkue-Crisusta mitään mukaan ensi kaudeksi seurajoukkueeseen, vai nähdäänkö kentillä sama vanha tuittupäinen ja itsekäs tuore Ballon d'Or-voittaja?

Ronaldo vaatii itseltään ja muilta paljon. Koskahan Realissa on nähty tuittupäinen Ronaldo? Vaikka elehtii paljon niin se vain kertoo siittä että haluaa itse ratkaista. Fakta on kuitenkin se, että Realin muilla hyökkäyspäänpelaajilla on matkaa Ronaldon tasoon.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Mikä ihme Pereziin on mennyt, kun niin hiljaista on ollut siirtomarkkinoilla, varsinkin kun tänä kesänä piti ostaa niin saatanasti ukkoa, kun tulossa on siirtokielto. Vanha Perez olisi jo lem-kisojen ohkovaiheen jälkeen ostanut Payetin 100 miljoonalla.

Morata ei tule Benzemaa ohittamaan vaan voi paikata aina kun Benzema on loukkaantuneena eli aika usein. Morata antaa myöskin Zizoulle vaihtoehdon kokeilla kahden kärjen systeemiä, mitä ei ole Realissa nähty pitkään aikaan.
Moratahan tulee saamaan roimasti peliaikaa, kun ainoa kilpailija Benzema joutuu aikanaan vankilaan.

Fakta on kuitenkin se, että Realin muilla hyökkäyspäänpelaajilla on matkaa Ronaldon tasoon.
EM-kisoissa Bale oli kyllä paljon parempi kuni Ronaldo, ja isoissa peleissä Bale on ollut aina paras MSN-kolmikosta. Ja kun Ronaldon fysiikkaa aina hehkutetaan, niin Bale on mennyt jo ohi.

Mm. AS kertoo, että Ronaldo olisi jatkamassa sopimustaan vuoteen 2020 tai 2021 ja "haluavansa lopettaa Realissa neljäkymppisenä." Vaikea Realin olisi tuollaisesta diilistä kieltäytykään, mutta se edellyttäisi väistämättä Cristianolta hiukan uudenlaisen roolin omaksumista. Onko hänestä siihen?
Aikamoisia haaveunia Ronaldolta. On nykyään pelkkä boxi-pelaaja, joka elää fysiikallaan. Kun fysiikka tulee väistämättä heikkenemään iän myötä, myös Ronaldon taso tulee romahtamaan. Fysiikan kadottua siinä 33-35 vuoden iässä Ronaldon ura huipulla tulee loppumaan, koska hänen peliälynsä ei riitä tippumaan alemmas rakentajaksi.
 
Vahtimestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Morata ei tule Benzemaa ohittamaan vaan voi paikata aina kun Benzema on loukkaantuneena eli aika usein. Morata antaa myöskin Zizoulle vaihtoehdon kokeilla kahden kärjen systeemiä, mitä ei ole Realissa nähty pitkään aikaan.

Ronaldo vaatii itseltään ja muilta paljon. Koskahan Realissa on nähty tuittupäinen Ronaldo? Vaikka elehtii paljon niin se vain kertoo siittä että haluaa itse ratkaista. Fakta on kuitenkin se, että Realin muilla hyökkäyspäänpelaajilla on matkaa Ronaldon tasoon.

Hyvä pointti tuo kahden kärjen systeemin mahdollisuus. Onhan Real varioinut pelin sisällä systeemiä 4-4-2, mutta kun CR ei ole omimmillaan piikissä, niin vähän vaisuksi jää.

Myönnetään. "Tuittupäinen" oli huono sanavalinta. Halu voittaa ja ratkaista saa nimenomaan aikaa nuo kiukunpuuskat menetetyn tilanteen tai mokatun maalipaikan jälkeen. Tuskin häiritsee joukkuetovereita niin paljon kuin vaikkapa katalonialaista mediaa.

Tuosta tasoerosta Ronaldon ja muun hyökkäysarsenaalin välillä olen hiukan eri mieltä. Bale saavuttaa jatkuvasti ja menee ohi ennemmin tai myöhemmin. Pitkä tuo matka ei enää ole.
 
Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Tuosta tasoerosta Ronaldon ja muun hyökkäysarsenaalin välillä olen hiukan eri mieltä. Bale saavuttaa jatkuvasti ja menee ohi ennemmin tai myöhemmin. Pitkä tuo matka ei enää ole.
Totta, mutta tämän hetken taso on se josta puhuin ja lähitulevaisuudessa Bale tulee olemaan todennäköisesti Realin ykköshevonen pelillisesti.

Lehdistössä ollut kesällä jotain juttua, että Ronaldo olisi itsekin valmis huilaamaan muutamia otteluita ensi kaudella.

EM-kisoissa Bale pelasi omalla mukavuusalueellaan koska Wales oli lähes joka pelissä altavastaaja ja pääsi hyökkäämään organisoimattomia puolustuksia vastaan.
Primerassa taas Real joutuu pelaamaan todella usein joukkuetta vastaan joka organisoi puolustuksensa oman kuudentoista rajalle.
 
Viimeksi muokattu:

Vahtimestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Totta, mutta tämän hetken taso on se josta puhuin ja lähitulevaisuudessa Bale tulee olemaan todennäköisesti Realin ykköshevonen pelillisesti.

Kyllä vain. Ja juuri tuohon viittasin alkuperäisessä viestissä: jos/kun Bale ja Ronaldo jatkavat Realissa, antaako CR:n luonne myöten olla se wingman?

Lehdistössä ollut kesällä jotain juttua, että Ronaldo olisi itsekin valmis huilaamaan muutamia otteluita ensi kaudella.
Erinomainen juttu, jos tämä toteutuu. Ei kenenkään fysiikka kestä loputtomiin noita pelimääriä, mitä Ronaldo on viime vuosina vetänyt.
 
Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Erinomainen juttu, jos tämä toteutuu. Ei kenenkään fysiikka kestä loputtomiin noita pelimääriä, mitä Ronaldo on viime vuosina vetänyt.
Tästä onkin usein seurannut se, että jos Real on mennyt päätyyn asti vaikka Mestareiden liigassa niin Ronaldo on pelannut enemmän tai vähemmän loukkaantuneena ja tähän päälle vielä kesän arvokisat.
 
Suosikkijoukkue
Flyers/RM
Onnittelut viellä real-ikoneille Ronaldolle ja Pepelle Euroopanmestaruudesta.
Ei sitä arvokisa pyttyä pysty kukavaan voittamaan.

Eipä tuota Gomesia meille mielestäni tarvittu. Ilmeisesti olisi modricin korvaajaksi meinattu kunnes tulee ikä vastaan mutta sitä saappaiden täyttäjää on vielä aikaa etsiä.
Toivottavasti Zidane on naulannut Casemiron paikan avaukseen keskikentän pohjalle. Erittäin nautittavaa katseltavaa miehen työskentely. Maailman paras pivote.
Isco ja kovacic on laatu paikkaajat keskikentälle ja hyökkäykseen aivan loistavat Vazquez ja Jese. Tulevat saamaan peliaikaa niinkuin viimekaudellakin. Moratakin pääsee näyttämään miten verkko pölisee.
Muutenkin erittäin mielenkiintoista nähdä nut kun Zidane pääsee alottaan kauden alusta asti että miten peluutus menee. Eipä siinä varmasti suurempia yllätyksiä mutta kyllä siellä kilpailua on.

Jamesia ilmeisesti kaupitellaan sopivan hinnan kohdatessa.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Toivottavasti Zidane on naulannut Casemiron paikan avaukseen keskikentän pohjalle. Erittäin nautittavaa katseltavaa miehen työskentely. Maailman paras pivote.
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!
Vaikka Casemiro olisi kesän aikana puolustamisen lisäksi oppinut pelaamaan pallolla, niin hän on valovuosien päässä Busista, joka on KAUTTA AIKAIN PARAS PIVOTE.
 
Fordél

Jäsen
Jos tosiaan Pepe jatkaa samoja otteita Realin paidassa kuin EM-kisoissa, Realin puolustuksen keskusta näyttää yllättävän hyvälle. Kärkijengejä ympäri Eurooppaa tuntuu vaivaavan krooninen topparipula, mistä esimerkkinä Barcan keskuspuolustus. Realilla näyttäisi olevan tässä kohdin asiat hyvällä tolalla suurimpiin kilpailijoihinsa nähden ja etenkin verrattuna Barcaan. Ehkäpä ainoastaan Bayernin nykyisen kaksikon Hummels-Boateng voi rankata yläpuolelle.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Jos tosiaan Pepe jatkaa samoja otteita Realin paidassa kuin EM-kisoissa, Realin puolustuksen keskusta näyttää yllättävän hyvälle. Kärkijengejä ympäri Eurooppaa tuntuu vaivaavan krooninen topparipula, mistä esimerkkinä Barcan keskuspuolustus. Realilla näyttäisi olevan tässä kohdin asiat hyvällä tolalla suurimpiin kilpailijoihinsa nähden ja etenkin verrattuna Barcaan. Ehkäpä ainoastaan Bayernin nykyisen kaksikon Hummels-Boateng voi rankata yläpuolelle.
Se vaan kun Pepen vierellä Ramosin taso on laskenut roimasti viime vuosina, ja jopa Madridissa on huomattu tämä, kun Marca valitsi miehen em-kisojen floppikenttäänsä täysin aiheesta.
Naapuriseura Ticon Godin-Gimenez pari hakkaa mennen tullen Realin parin. Lisäksi löytyy Bonucci-Chiellini ja jos Umtiti jatkaa em-kisojen otteitaan, Pique saa vihdoin arvoisensa toppariparin itselleen sitten Puyolin, ja nousevat samaan kasttin Bayernin, Ticon ja juven kanssa.
 
Pepehän on jo pidempään pelannut kovalla tasolla eikä vain em-kisoja. Kyllä Pepe-Ramos on nyt paras kaksikko. Tulevan kauden jälkeen voidaan rankata uudestaan. Bayernille ei löydy bundesliigasta vastusta niin mielenkiinnolla taas odottaa suurten kohtaamista uclssä
 
Bonucci-Chiellini on toki puolustussuuntaan ihan kärkeä. Silti rankkaan kokonaisuutena kyllä Realin kaksikonkin ihan kärkipäähän. Ja siinä missä Ramosin taso on tippunnut, on tippunut myös Piquen taso. Vaikea nähdä, että Umtiti nousisi vielä hetkeen sille tasolle, että Barcan topparikaksikko hakkaisi Realin vastaavan. Ja katsotaan nyt onko Barcankin avausparissa Umtiti vai Mascherano.

Pepehän on jo pidempään pelannut kovalla tasolla eikä vain em-kisoja. Kyllä Pepe-Ramos on nyt paras kaksikko. Tulevan kauden jälkeen voidaan rankata uudestaan. Bayernille ei löydy bundesliigasta vastusta niin mielenkiinnolla taas odottaa suurten kohtaamista uclssä

En ole nähnyt Pepeltä Realin paidassa yhtä kurinalaista joukkuepelaamista ja keskittymistä vain itse pelaamiseen kuin mitä nähtiin nyt Portugalin paidassa. Realin paidassa on ollut enemmän höntyilyä ja rottailua.

Dortmund on tehnyt nyt kovia hankintoja keskikentälle, ja voi hyvinkin olla, että se haastaa ensi kaudella tosissaan Bayernin.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!
Vaikka Casemiro olisi kesän aikana puolustamisen lisäksi oppinut pelaamaan pallolla, niin hän on valovuosien päässä Busista, joka on KAUTTA AIKAIN PARAS PIVOTE.

Se vaan kun Pepen vierellä Ramosin taso on laskenut roimasti viime vuosina, ja jopa Madridissa on huomattu tämä, kun Marca valitsi miehen em-kisojen floppikenttäänsä täysin aiheesta.
Naapuriseura Ticon Godin-Gimenez pari hakkaa mennen tullen Realin parin. Lisäksi löytyy Bonucci-Chiellini ja jos Umtiti jatkaa em-kisojen otteitaan, Pique saa vihdoin arvoisensa toppariparin itselleen sitten Puyolin, ja nousevat samaan kasttin Bayernin, Ticon ja juven kanssa.

Kuinka saatana paha olo sulla on? Suollat tota samaa paskaa Barcan omassa ketjussa ja nyt myös täällä. Harmittaako noin paljon Realin UCL voitto? Vai se että Ronaldo kykeni siihen mihin Messi ei koskaan pysty: voitti maajoukkueessa?

Onhan se Ramos paska. Kahdessa UCL finaalissa maali topparina. Voitte pitää Pivotenne. Sergio on hyvä mutta liian paljon hehkutetaan. Ilman pelikavereitaan (iniesta, rakitic, xavi jne..) ei olisi tolla tasolla. Casemiro domioi jo Portossa. Tulee tasollisesti ohittamaan Busguetsin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jamesia ilmeisesti kaupitellaan sopivan hinnan kohdatessa.

Toivon, että James ei lähde Realista pois. Vaikka aika Realissa ei aina olekaan ruusuilla tanssimista ollutkaan niin itse kyllä nautin Jamesin pelaamisesta paljon ja toivon, että ensi kaudella miehestä saataisiin enemmän irti ja se oma paikka sieltä löytyisi vaikka vaikeaahan se on kun löytyy niin paljon hyviä pelaajia.
 
Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Ensimmäinen virallinen peli Realilla on 9.8 kun Super Cupissa vastaan tulee Sevilla. Realilta puuttuu ottelusta todennäköisesti Benzema, joka on lomaillut koko kesän, mutta kun harjoitukset käynnistyivät niin selkä- ja lonkkavaivat alkoivat saman tien ja ei pelaa yhdessäkään harjoituspelissä. Keylor Navas parantelee vielä leikattua akillesjännettään. Super Cupin aikaan lomalla ovat vielä loukkaantunut Ronaldo, Pepe, Kroos sekä Bale.

Muiden paitsi Ronaldon olisi jo pitänyt palata harjoituksiin, mutta uusi fitnesskoutsi Antonio Pintus (ex Juve, Chelsea) oli todennut että saavat pidennetyn loman, kun eivät olisi kerenneet täyteen pelikuntoon Super Cupiin mennessä.
 
Vahtimestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Jesen siirto PSG:hen alkaa ilmeisesti olla sinettiä vaille valmis. Hintalappu 25M€. Oman lahjakkaan kasvatin lähtö harmittaa aina, mutta miehen kannalta välttämätön siirto muihin maisemiin. Madridissa ei ole muuta tarjolla kuin rotaatiopelaajan osa. Se, onko PSG sitten yhtään parempi paikka peliajan kannalta, jää nähtäväksi.

2014 kauden loukkaantuminen satuttaa vieläkin, oli todella hyvä iskussa ennen sitä. Paluun jälkeen juuttui penkille ja subin rooliin, eikä päässyt samaan pelikuntoon missään vaiheessa. Toivottavasti Pariisissa homma lähtee oikeille raiteille, potentiaalia löytyy.
 
Vahtimestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Ancelottin Bayern kaatui International Champions Cupissa 0-1. Maalintekijänä Danilo komealla ja suhteellisen painavalla vasurilla keskelle maalia veskarin yli. ZZ teki yhdeksän vaihtoa, joista kaikki puoliajalla ja toisen jakson aikana. Avauskokoonpano näytti hyökkäyspään kokeiluja lukuunottamatta hyvin vahvalta. Casilla; Carvajal-Ramos-Varane-Marcelo; Modric-Casemiro-Isco; James-Lucas Vazques-Morata. Raporttien mukaan Jamesia kokeiltiin valeysinä (Morata vasemmalla), mutta kolumbialainen oli ollut aivan eksyksissä. Real olikin ollut ensimmäisen jakson aivan vastaantulija, mutta vaihtoruletti ja systeemin muutos piristivät toiselle jaksolle.

9.8 mennään siis jo Super Cupissa Sevillaa vastaan. Real lähtee hyökkäyksen osalta vajaamiehisenä ykköstykkien lomaillessa tai parannellessa vaivojaan. Morata saanee siis jatkaa näyttöjen antamista Benzeman ollessa sivussa. Samaa mahdollisuutta toivon Marco Asensiolle, joka oli ainakin Chelsea-pelissä todella pirteä ja ilmeisesti onnistui vaihdosta tultuaan nyt myös Bayernia vastaan.

Alkais jo!
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Eilisestä Super Cup -finaalista käteen jäi 3-2-voitto JATKO-OTTELUN jälkeen. Sevillan osalta oli hyvin, hyvin lähellä, etteikö se kolmas kerta olisi tuonut Super Cupia. Sevillahan siirtyi 2-1-johtoon siinä parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Real saikin kohtalaisen hyvän kirivaihteen päälle ja lisäajan kolmannella minuutilla Sergio Ramos, kukapa muu, puski Realin tasoihin. Iso kiitos tästä maalista menee toki Vasquezille, jonka millintarkka keskitys tavoitti Ramosin, jolla oli helppo työ puskea pallo tyhjään rysään.

JATKOAJALLA Real pääsi lähes heti pelaamaan yhden miehen ylivoimalla. Ramos sai toistamiseen pallon maaliin, mutta mies oli rikkonut tilanteessa Sevillan Ramia. Aika siinä ja siinä, että olisiko tuota pitänyt viheltää pois. Ramosin aiheuttama rankkarikin oli nyt siinä ja siinä. Pienehkö kontakti, komea joutsen Sevillan pelaajalta ja pallo pilkulle. No, on niitä heppoisempiakin tilanteita vihelletty. Carvajal päätti ottelun ennen pilkkuja komealla soolomaalilal 119. peliminuutilla, joten Realille kauden ensimmäinen pytty ensimmäisessä virallisessa ottelussa.

Realin ja koko ottelun avausmaalista vastasi Marco Asensio komealla laukauksella boksin ulkopuolelta. Asension esitys oli muutenkin melko positiviinen, Vasquezin ohella paras hyökkäyspään pelaaja Realin paidasta. Muutenhan ottelu oli Realilta aika hmv-esitys. Pallonhallinta oli selvästi Sevillalla ennen ulosajoa, mutta Real pääsi hyökkäämään useaan otteeseen terävillä vastahyökkäyksillä kohti Sevillan maalia. Morata ja Benzema olivat heikkoja, molemmilta muutama hyvä oivallus, mutta etenkin Benzema oli kissamaisen näkymätön. Keskikentän osalta Casemiro oli parhaimmistoa, Iscokin pelasi ihan hyvän ottelun tehden paljon hyviä ratkaisuja pallollisena. Puolustukselta jämäkkä esitys vaikka kaksi maalia upposikin Casillan selän taakse. Ensimmäisessä maalissa flipperipallo pomppi Sevilla-pelaajan jalkaan, paremmalla tuurilla se olisi ollut joko Varanen tai Ramosin jalassa ja koko maalia ei olisi syntynyt. Puolustukseen Real ei tule tälläkään kaudella kaatumaan.

Ottelu antoi kuitenkin ihan positiivisia viboja pitkää kautta ajatellen. Rotaatiopelaajien taso riittää La Ligassa ylemmän keskikastin joukkueita (Sevilla) vastaan. Real ei pelannut omaan silmään täysillä sylintereillä vaan teki vain tarvittavan. Asensiosta saadaan oiva korvaaja Jesélle, joka siirtyi tosiaankin PSG:hen. Asensiolle voi povata sellaista 5-10 maalin kautta Realin paidassa, jos cup-ottelut lasketaan myös mukaan. Jokaiselle pelipaikalle löytyy päteviä korvaajia penkiltä (puolustukseen Danilo, Varane, Nacho, Coentrao, keskikentälle Isco, Hames Kovacic, hyökkäykseen Morata, Asensio ja Vasquez), joten pullat ovat siinä mielessä hyvin uunissa. Ainoastaan Casemirolle ei löydy pelaajaprofiililta samantyylistä pelaajaa penkin puolelta, mutta Zidane keksii varmasti tähän jonkinlaisen ratkaisun. Mourinho peluutti aikoinaan sympaattista lusitaania keskikentällä, joten kenties Zidane voi tehdä saman tempun esimerkiksi Nacholle/Varanelle.

Zidanesta vielä muutama sana niin onhan tuo Zizou saanut Realin pelaamaan hienosti joukkueena yhteen. Peli ei ole ollut vielä mitenkään hirveän näyttävää, mutta kieltämättä tilanne tulee muuttumaan heti Kroosin, Modric, Balen ja Benzeman vallattua pelipaikat joukkueesta. Zizou on peluuttanut joukkuetta tuolla tutulla 4-3-3-formaatilla, mutta olisi kiva nähdä alkukaudesta jonkinlainen formaatio, jossa Benzema ja Morata ovat samaan aikaan kentällä. 4-2-3-1 voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen formaatt Benzemalla on ainakin jonkun verran kokemusta oikealla pelaamisesta, joten Bale voisi pelata siinä itsellä luontaisella pelipaikalla eli vasemmalla laidalla.

Harvinaisen outo ja hiljainen kesä näin Real-fanina on jo takanapäin. Joukkue ei ole muuttunut hirveästi sitten viime kauden, mutta muutama hyvä täsmähankinta on tehty joukkueeseen (Morata ja Coentraon lainalta paluu), joten ehkäpä jatkuvuus onkin se menestysresepti, joka tuo Realille tällä kaudella menestystä ja kunniaa. Saa nähdä, mutta odottavin ja luottavaisin tunnelmin lähdetään kohti mestaruuspyttyjen metsästystä!
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Sunnuntaina alkaa ja vieläpä Virkkusen selostamana. Kelpaa.

Vaikea sanoa mitään tältä kaudelta odottaisi. Periaatteessa La Ligasta ei kelpaa mikään muu kuin mestaruus, sen verran on ollut viime vuosina sillä saralla hiljaista.

Mielenkiinnolla tässä sunnuntaita odotellaan.
 
Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Vaikea vieraspeli heti alkuun Anoetalla. Real joutuu otteluun aika pahoin varamiehisenä, kun Benzemakin on yllättäen taas sivussa ja Morata oli pudottanut salilla painon jalalleen, mutta pitäisi kuitenkin olla avauksessa. Luka Modric on pelikiellossa. Pepe, Ronaldo ja Coentrao eivät ole vielä pelikunnossa.
Bale taas on aika lailla puolikuntoinen eikä missään nimessä 90min kunnossa, joten saa nähdä aloittaako. Pelasi surkean 60min tiistaina Reimsiä vastaan.

Avauskokoonpano todennäköisesti seuraavanlainen: Casilla; Carvajal, Varane, Ramos, Marcelo; Casemiro, Kroos, Kovačić; Asensio, Bale/Vázquez, Morata.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Vakuuttava voitto pahassa tilanteessa. 0-3 -voittoon päättyneessä ottelussa oli rutkasti onnistujia ja vähän epäonnistujia, joten kaiken kaikkiaan ottelua voidaan pitää nappisuorituksena. Suurimmat sydämentykytykset tarjoili Balen nilkka, mutta ilmeisesti jalka on kunnossa, kun mies kävi tällinsä jälkeen vielä pistämässä kolmannen osuman la Realin verkkoon.

Jos joukkueesta täytyy nostaa yksi pelaaja ylitse muiden, niin se on Casemiro. Ei ole koskaan kentän taitavin kaveri, mutta tekikö tänäänkään yhtään virhettä? Käytännössä ohittamaton pelaaja keskikentän pohjalla. Voi, kun hän saisi jonkinlaisen tuuraajan itselleen, niin joukkue olisi pelaajamateriaaliltaan hyvin balanssissa.

Tästä on hyvä jatkaa.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
13 edellistä La Ligan ottelua Valkoisilta: W W W W W W W W W W W W W.

Mikähän on seuran ja sarjan ennätys?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvä ja tasapainoinen esitys, tästä on hyvä jatkaa! Bale on kyllä huikea ukko ja olihan tuo Asension maali kanssa ihan näppärä :)

Moratan pelistä tykkäsin kanssa, hyvä tästä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös