Aloin kannattaa Real Madridia 80-luvun alussa, kun Real varmaan voitti jotain. Niin se kannattaminen alkaa (kuulin, että nykykatsannossa melko käsittämätön Leedsin kannattaminen juontaa 70-luvun alkuun, kun Leeds voitti jotain ja sitten isältä pojalle on kannattaminen jatkunut tai jotain). Olin silloin noin 10-vuotias. Kolmannesvuosisata tässä on mennyt ja vähän yli, voittoja on tullut, mutta myös häviöitä. Syksyllä Clasicon jälkeen otti niin koville, että otin vähän etäisyyttä kannattamiseen, vaikkei siitä mitään tullut, mutta pyrin siihen ettei vituttaisi niin paljon häviön hetkellä, muistelisin voittoja ja pitäisin mielessä, että urheilua tämä vain on. Eli sama kuin jokakeväinen leijona-wash-out. Ei onnistunut. Aika parantaa.
Mitä tulee tähän pohjoisen rannikon joukkueeseen, jonka ketjussa Real Madrid on pääasiana, mikä toki luonnollista onkin, niin sitä joukkuetta olen vihannut yhtä paljon kuin rakastanut Real Madridia. Vitutti kun Ronaldinho meni sinne. Jopa Zlatan, yksi suosikeistani, mutta hänet sieltä heitettiin vittuun koska Zlatan on persoonallisuus, joita taas meillä Madridissa rakastetaan. Atléticosta pidän, melkein yhtä paljon kuin melkein-nimivastineestaan Bilbaon seurasta. Tunnen suurta sympatiaa baskeja kohtaan! Mutta yksi asia minua ihmetyttää, miten on mahdollista, että Salvador Dalí oli katalaani. No, on siellä Gaudíkin. En ole koskaan käynyt siellä ja tuskin käyn, jo ajatus puistattaa. Tämä on hyvin henkilökohtainen asia.
Mutta Madrid ja sen kuninkaallinen seura. Zidane. Mies, joka ymmärtää suuruutta, koska on suuri itsekin. Olisi Maradonankin pitänyt mennä Madridiin, niin ei olisi päätynyt pahoille teille.
