Rautakorpi lähtee keväällä, kuka tilalle?

  • 33 211
  • 263
Tila
Viestiketju on suljettu.

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikäli UR:n juttuun on uskominen niin Lukko se vaan ei suosiolla luovu Vazekin tavoittelusta. Ja parempi vaihtoehto minusta Vazek kyllä onkin kuin esimerkiksi Lindströmin pihvi.

Ilta-Sanomia en ole vielä lukenut, mutta Tolvanen on minulle ihan uusi tuttavuus, paljonpaljonpaljon tuntemattomampi tapaus kuin mitä esim. Risto Dufva. Ulkomailla meriittinsä pääasiassa kerännyt valmentaja, ja eikös häntä noin vuosi sitten oltu tuomassa myöskin Suomeen? Olikos se nyt Pelicansin valmentajaksi vai mihin? Ja jollen nyt väärin muista niin hän halusi pitää välivuoden jonkun henkilökohtaisen syyn takia?

On hän sitten kumminkin valmentanut jossain päin Eurooppaa tälläkin kaudella, Visp on kyllä minun tietääkseni Sveitsissä mutta voi Itävallassakin olla samanniminen kaupunki.

Katsellaan.
 

Steele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Florida Panthers
Eikös Jarmo Tolvanen ole se valmentaja joka oli viikon sairaalassa sydänoireiden vuoksi kun sai potkut viime kaudella?
Ennemmin Makkonen-Urama kaksikolla liikkeelle kuin Tolvasella, toivottavasti IS on väärässä niin kuin usein ennenkin on ollut.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti sinikettu
Eikös Jarmo Tolvanen ole se valmentaja joka oli viikon sairaalassa sydänoireiden vuoksi kun sai potkut viime kaudella?

Ei ole.

Tolvasen meriitti on Leksandin valmentaminen noin kolme vuotta, ja tähän periodiin osuu nousu Elitserieniin. Valmennusjakso päättyi sitten tyypilliseen tapaan potkuihin viime kaudella.

Tolvanen on näitä kotimaassa tuntemattomia suuruuksia - lähtökohdiltaan siis vähän samanlainen kuin nykyisistä SM-liigavalmentajista JYPin Matti Alatalo, josta ei paljon Suomessa tiedetty, tai HPK:n Jukka Jalonen, jota ei myöskään kotimaisemissa ennen nykyistä tointaan järin ylös noteerattu.

Täällä olisi aika moni valmis antamaan jo nyt mahdollisuuden Uramalle ja/tai Makkoselle, mutta itse kyllä kaipaisin Lukolle valmentajaa, jolla on nimenomaan päävalmentajataustaa. On kuitenkin aivan toinen asia kantaa asioista lopullinen vastuu ja päättää niistä kuin vain kuulua joukkoon. Uramalle olisin toivonut jo parina viime vuotena pestiä johonkin Mestis-joukkueeseen, josta sitten olisi voinut ponnahtaa parin vuoden tauon jälkeen Lukon peräsimeen. Urama on myös jo niin pitkään ollut Lukon valmennuksessa mukana, että pieni tauko voisi tehdä hyvää - se toisi mukanaan luultavasti niin perspektiiviä kuin raikkauttakin niin seuran kuin Uramankin näkökulmasta.

Mutta tosiaan - tämä tolvasuutinen oli nyt kuitenkin vasta iltapäivälehtiuutinen, joten ei sitä nyt kannata vielä aivan tosissaan ottaa…
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
On tuo Tolvanen kuultu jo aika luotettavilta tahoiltakin, ennen tuota iltapäivälehtiuutista. Siksi pidän aika todennäköisenä vaihtoehtona. Ei kyllä pahemmin riemunkiljahduksia aiheuta, mutta katsotaan...Tällä hetkellä minua kiinnostaa tämä kausi ja menestyminen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Maffesoli
Uramalle olisin toivonut jo parina viime vuotena pestiä johonkin Mestis-joukkueeseen, josta sitten olisi voinut ponnahtaa parin vuoden tauon jälkeen Lukon peräsimeen. Urama on myös jo niin pitkään ollut Lukon valmennuksessa mukana, että pieni tauko voisi tehdä hyvää - se toisi mukanaan luultavasti niin perspektiiviä kuin raikkauttakin niin seuran kuin Uramankin näkökulmasta.

Mutta tosiaan - tämä tolvasuutinen oli nyt kuitenkin vasta iltapäivälehtiuutinen, joten ei sitä nyt kannata vielä aivan tosissaan ottaa…

Tuota samaa olen toivonut minäkin, eli sitä että Urama aloittaisi päävalmentajana ensin jossain muualla kuin Lukossa. Tulee vaan aina joskus mieleen näitä eri vaihtoehtoja Lukon päävalmentajaksi lukiessa että milloin se Ralen vuoro tulee ja kuinka kauan mies todellakin aikoo vielä Lukon kakkosvalmentajana olla?

Ilta-Sanomien mukaan Lukko oli tosissaan myös Vladimir Jursinovin perässä. Siis sen vanhemman.

Tiedä sitten mikä on kallistanut kuppia Tolvasen suuntaan jos Jursinoviakin on tavoiteltu. Kenties Jursilla on muita suunnitelmia, kenties hän on liian kallis tai sitten hän vaatisi vähintään 60 pelaajan arsenaalin komentoonsa, "pjitää olla pjaljon pjelaajia" vai kuinka hän aikoinaan Tepsissä sanoikaan?

No, Tolvasesta sen verran vielä että yksi parhaista lapsuuskavereistani oli nimeltään Tolvanen. Joten ei tuo Jarmokaan mikään huono vaihtoehto valmentajaksi varmaan ole.
 
Vaikka vähän aikaa sitten sanoinkin, että sama kuka tulee, kunhan ei ika, niin kyllähän tuo pistää vituttamaan urakalla, jos juhlakauteen lähdetään jonkin nevahöörd-tolvanan valmennuksessa...
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Hannu Virran ja Jukka Koivun nimien (Makkosesta ja Uramasta puhumattakaan) rinnalla Tolvanen kuulostaa vallan mukavalta vaihtoehdolta. Ilmeisesti oli ollut Lukon vieraana torstaina SaiPa-pelissä, ja siitä puheet ovat saaneet ainakin vettä myllyynsä.

Curresta ei joukkueen fyysisen puolen valmentajana ole mitää mielikuvaa, mutta taktikkona mies näyttää olevan melkoinen velho.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Lakaisija
... vituttamaan urakalla, jos juhlakauteen lähdetään jonkin nevahöörd-tolvanan valmennuksessa...

Totta - siis sehän on selvä, ettei tästä voi kerta kaikkiaan mitään tulla, jos noin p***a valmentaja tulee... :-)

No vähän analyyttisemmin, niin tilanne on kyllä valitettavasti se, ettei varteenotettavia vaihtoehtoja oikeastaan taida olla erityisesti vapaalla jalalla. En oikeastaan keksi yhtään realistista vaihtoehtoa, joka ensi kuulemalta vaikuttaisi tosi hyvältä idealta.

Sivuunkirjoittanut ei ainakaan ole innostunut oikein yhdestäkään vaihtoehdosta; vakavissaan (ja huumorilla) mainitut vaihtoehdot ovat olleet joko valmiiksi sopimuksellisia (J.Jalonen, M.Alatalo), mahdottomia (Aravirta, Jortikka), katastrofaalisia (Rautakallio, Tamminen, Pietilä), rimakauhuisia (Dufva), epävarmoja (Sykora; anteeksi tämä, mutta jos mies periaatteessa itse jättää leikin kesken kahdesti, niin se on jonkinlainen ongelma), lyhyen projektin miehiä (Lindström), noviiseja (Urama, Makkonen), Tapparan miehiä (Rautakorpi), venäläisen koulukunnan miehiä (Jursinov sr & jr.) tai mikä pahinta turkulaisia (Virta, Koivu).

Kuka olisi sellainen realistinen vaihtoehto, joka saisi aikaiseksi niitä riemunkiljahduksia?
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensin kun luin tuon Jarmo Tolvasen nimen, niin ajattelin että "huu tö fak is Jarmo Tolvanen". Ei kyllä nimi sanonut mitään, mutta kuten UR:n jutusta käy ilmi, niin mm. ruåttin maalla mies on valmentanut.

No ei vielä ruveta teilaamaan miestä. Joku tuossa aikaisemmin jo totesi, että todellisia vaihtoehtoja taitaa lopuksi olla aika vähän Jukkaa korvaamaan. Tarkoittaako tämä sitä, että Makkonen on sittenkin lähdössä vaikka miehellä jonkun näkönen pahvi on Lukon kanssa vai käykö niin, että Urama lähtee? Tuskin lukko nyt kolmea valmentajaa tarvitsee. No nämäkin asiat varmaan selviävät jos/kun Lukko pitää huomenna jonkun tiedotustilaisuuden.

Todella puskista tuli tämä nimi.....odotellaan virallista vahvistusta.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vai että Tolvanen. Ennenkuin aletaan miestä teilaamaan niin joku asiasta enemmän tietävä voisi hieman valottaa minkä "koulukunnan" valmentajia Tolvanen on. Panostaako hyökkäävään vai puolustavaan pelityyliin, pieniin ja vikkeliin vai isoihin ja kankeisiin pelaajiin jne.? Ilmeisesti valmentajamarkkinat ovat aika tyhjät tällä hetkellä ja näin ollen Lukkokin joutuu lähtemään tälläisellä aikalailla kirjoittamattomalla kortilla liikenteeseen. Vaikka Tolvasen nimi jonkinasteinen pettymys onkin niin annetaan miehelle kuitenkin mahdollisuus näyttää osaamisensa ja arvostellaan vasta sitten jos siihen aihetta huonojen peliesitysten myötä tulee.

Mitenköhän mahtaa muuten olla pelaajapuolen laita, julkistetaanko lähiaikoina uusia pelaajasopimuksia ja mahtaako Tolvasen nimellä saada mitään uusia ja nimekkäitä pelaajia ensi kauden joukkueeseen?
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Voi Tolvana tai Tolvanen! On kaverilla kokemusta Leksandista kolmen kauden ajalta. Tosin Tolvanen taisi lähteä Leksandista jo kauden 2004 päätteksi (luin jostain, että syynä olisi ollut vaimon sairastelu). Oli silloin 2004 Leksand Elitserienin karsintasarjassa ihan hyvissä asemissa ihan päätöskierroksille. Kävin Globenissa katsomassa Hammarbyn ja Skellefteån välistä karsintaottelua, jonka muistaakseni tukholmalaiset voittivat tasaisen väännön päätteeksi. Malmö oli ylivertainen sarjassa. Skellefteå oli jo sellaisella etumatkalla kolme kierrosta ennen sarjan loppua "sijalle kaksi, kun kaksi parasta nousee Elitserieniin", että nousu piti olla sinettiä vaille. Leksand oli hieman taaempana ja putosi tiukalla erolla Allsvenskaniin, viimeisen kierroksella Mora voitti, Skellefteå hävisi ja Leksand voitti ottelunsa. Kuitenkin Moralla ja Skellefteälla oli sen verran etumatkaa, että Leksandille peli oli jo vain muodollisuus, vaikka lähelle pääsikin karsintataulukossa. Mielestäni Moran pelaajien pääkopat pitivät parhaiten ja Skellefteåssa selvästi munattiin tuhannen taalan paikka. Taisi olla samaa pääkoppavikaa hieman silloin Leksandissakin, kun pelillisesti välillä oli muistaakseni ihan vauhdikkaitakin otteluja lehdistön mielestä.

Tolvasen paras suoritus Leksandissa keväällä 2002 oli joukkueen nostaminen Elitserieniin. Kaudella 2002-2003 Leksand oli runkosarjassa 8., mutta sitten tuli pleikkareissa putoaminen Färjestadille. Kaudella 2003-2004 oli Leksand kaavailtu sinne samoille sijoille. Kuitenkin runkosarjassa viimeinen tila. Kaudella 2003-2004 oli muistaakseni Södertälje kauan viimeisenä ja Malmökin siinä hengitti niskaan. Leksandin loppukausi ja putoaminen viimeiseksi oli itselleni silloin yllätys. Muistaakseni ero ei ollut suuri ja ratkaisuja käytiin ihan loppuun saakka. Taisi Leksandissa olla pelaajamateriaali sitten vain niin kapea, että putosivat. Hieno joukkue tuo Morakin kyllä on Elitserienissä ja pelannut pirteästi. Leksandin putoaminen oli kyllä pienoinen yllätys. Tuntuu Tolvastakin hieman kritisoitaneen taktiikasta ja siitä ettei saanut pelaajista kaikkea irti tärkeällä hetkellä.

Kauden 2002 Leksandin valmentajasankarista taisi tulla sitten lopulta pahanilman lintu... Semmoista täältä, vaikka Tolvasesta paljon en muistakkaan. Kuulemma "huhua" Hämeenlinnasta kotoisin alunperin, vaikka HPK ei ole ollutkaan kaverin uralla kovin olennainen osa.
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Vai Tolvasen Jarmoa, olis tänään tarjolla. Arvon kanssakirjoittajat olen oppinut, että en voi tuomita ihmistä, josta en tiedä, yhtään mitään. Epäilyttää olisko pelaaja imua, mutta toisaalta kiinnostaa valmentaja, joka saa aloittaa puhtaaltapöydältä, eikä kukaan pysty asettamaan "tiettyjä paineita" niskaan.

Kyllä hän kertoo tavoitteistaan, jos tulee valituksi, siihen asti ei arvostella!
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Tolvanen tulee, niin toivottavasti hänen kanssaan tehdään vain vuoden sopimus ja Lukolle optiot. Vuoden pahvilla mies voitaisiin erottaa jo Lokakuussa, jos joukkueen otteet eivät tyydytä seurajohtoa.

Olisi sitten vaikka Dufva tullut ennen kuin joku saakelin Tolvanen!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmasti hyvä valinta lukolta, vaikka en Tolvasesta paljon mitään tiedäkään. Olen vain havainnut sen, että mitä vähemmän valmentajalla on nimeä, sitä helpommin hän näyttää epäilijöille närhen munat ja luotsaa joukkuetta hyvin ilman sen suurempia nimen edellyttämiä paineita. Juuri näin haetaan valmentajia, jotka eivät vielä omaa "nimeä" kotimaassa, mutta edellytykset koviin tuloksiin on olemassa. Odotan jotain samankaltaista myös Ässiltä ensi kauden jälkeen, scoutattua nimettömämmän valmentajan pestaamista.

Älkää nyt ihmeessä tuomitko miestä pelkän nimen perusteella. Odottakaa nyt edes ensi jouluun ja sitten vasta päätä pölkylle, jos syytä on. Epäilen kuitenkin vahvasti, että kritiikki on silloin jo lähes tyystin vaiennut. Toisaalta samahan se mulle on.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Repolainen
Olisi sitten vaikka Dufva tullut ennen kuin joku saakelin Tolvanen!

... tuo on mitä luultavimmin malliesimerkki perusteettomasta mielipiteestä.


Viestin lähetti Näkkäri
Olen vain havainnut sen, että mitä vähemmän valmentajalla on nimeä, sitä helpommin hän näyttää epäilijöille närhen munat ja luotsaa joukkuetta hyvin ilman sen suurempia nimen edellyttämiä paineita.

... hyvä näkökulma. Rautakorpihan on/oli malliesimerkki siitä, miten "huippuvalmentaja" edellyttää jatkuvia hankintoja. Huippustatuksella liikkuvat valmentajat (a'la Jortikka) eivät olekaan epäonnistumisen pelossaan rajallisten resurssien seuroille optimeja - vaikka kuinka olisivat loistavia itse valmennustyössä.
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Tolvanen on aika mielenkiintoinen nimi kyllä. Itse ehdottelin häntä jo Ikan aika kaudella Lukkoon, mutta nyt sitten ilmeisesti tulossa. Mikäpäs siinäkään Tolvanen on mielestäni ihan asiansa osaava valmentaja. Leksandissa ainakin vielä muutama vuosi sitten pidettii jumalana tätä kaveria joten tuskin miehen taidot ovat kadonneet. Leksandilla ei kyllä kovinkaan hääviä joukkuetta ole ollut noilla kausilla kun Tolvanen on heitä piiskannut. Mielestäni Tolvaselle pitäisi antaa mahdollisuus.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tolvanen kuulostaa ihan mielenkiintoiselta ja melko puskista tulisi. Rauman toriparlamentissa "tiedettiin" varmaksi Tolvasen sopimus.

Muistelisin itsekin myös, ettei Leksandin jengi tosiaankaan kaksinen ollut Tolvasen aikaan.

Jotenkin on sellainen mielikuva, että siihen aikaan olisin lukenut (Veikkaaja tjsp.) lehtijuttuja siitä, että Leksandia pidettiin todella inhottavana vastustajana silloin pelityylinsä vuoksi. Ja pelityyli oli kova. Paljon vauhtia ja kovia taklauksia. Jos näin on, niin ukko tänne ja äkkiä.

Tämä äkkiseltään muistista kaiveltuna. Voin muistaa toki väärinkin. Korjatkaa joku ihmeessä jos näin on.

Kuten sanottu, jos vauhtia ja taklauksia on tarjolla niin kannatan Tolvasta. Rautaa rajalle!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Isorumailkeä

Jotenkin on sellainen mielikuva, että siihen aikaan olisin lukenut (Veikkaaja tjsp.) lehtijuttuja siitä, että Leksandia pidettiin todella inhottavana vastustajana silloin pelityylinsä vuoksi. Ja pelityyli oli kova. Paljon vauhtia ja kovia taklauksia. Jos näin on, niin ukko tänne ja äkkiä.


Niin itsellä on ollut sellainen toive, että myös ensi kauden valmentaja suosisi "kamppailuja" ja "kaksintaisteluja". Jos näin on mitä Isorumailkeä kirjoittaa Tolvasesta, niin saattaa mies olla hyväkin vaihtoehto, jos kerran kovaa pelityyliä suosii. Ei muuta kuin laidat ryskymään niin hyväähän siitä tulee.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Riittäisi taklaukset :D. Taisi olla melkoisesti väkivaltaisempaakin menoa välillä. http://www.aidk.nu/nyhet.asp?id=293 mm. Täällä Tolvanen on vihainen paikallisten Muukkosten tuomioista ihan runkosarjan lopun kynnyksellä siitä, kun Leksand kärsii näistä tappelutuomioista niin paljon.

Leksandin sentteri Johan Eneqvist ja Djurgårdenin maalivahti Joaquin Gage tuomittiin artikkelia ennen kolmen ottelun pelikieltoon. Taitaa olla ollut aika värikkäitä otteluita välillä tämän artikkelin tuoman mielikuvan mukaan.

"Mehän vain olemme tunnettuja "pelaavana joukkueena" ja monet joukkueet koittavat testata meitä, ja me olemme saaneet puolustaa itseämme useasti, kun tuomari ei ole ehtinyt oikein mukaan peliin."

Välillä näemmä ollut melko kuumaa touhua, varsinkin nämä Djurgården ottelut.
 
Viimeksi muokattu:

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Maffesoli
... tuo on mitä luultavimmin malliesimerkki perusteettomasta mielipiteestä.

Risto Dufvan Jukurit on viimeisen neljän vuoden aikana voittanut mestiksen kolmesti ja ollut kerran toinen. Vakuuttavaa jälkeä minusta.

Jarmo Tolvanen nosti ja pudotti Leksandin, ja sai potkut. Hänen nimensä on myös esiintynyt eri seurojen valmentaja spekulaatioissa usein Ismo Läntisen ja Teijo Räsäsen nimien rinnalla. Muuta en äijästä tosiaankaan tiedä.

Yön yli nukuttuani olen edelleen sitä mieltä, ettei Tolvaselle saa missään tapauksessa tehdä yli vuoden sopimusta. Mitään näyttöjä SM-liigasta hänellä ei ole ja Freddy Lindfors kummittelee takaraivossa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Re: Huomenna julkistetaan

Viestin lähetti TosiFani
Huomenna Lukko julkistaa uuden valmentajan, Jarmo Tolvanen.

Eipä taida tänään julkistaa. Sillä tämän päiväisessä SK:ssa Santala kieltäytyy kommentoimasta asiaa ja kieltäytyy vahvistamasta Tolvasen siirtoa Lukon peräsimeen. Jyrki SK:ssa Lehdistö on vikkelää ja meihin on yhdistetty jo tie kuinka monta nimeä. ja Uskoisin, että valmentaja-asia ratkeaa lähipäivinä.

Viestin lähetti Metsästäjä
Riittäisi taklaukset :D. Taisi olla melkoisesti väkivaltaisempaakin menoa välillä. http://www.aidk.nu/nyhet.asp?id=293

Kaverihan vaikuttaa ihan hifkin näköiseltä valmentajalta. Sääli ettei Gill ole ensi kauden joukkueessa mukana ;). Mutta Tolvanenhan parantaa osakkeitaan sitä mukaan, kun miehestä tulee lisää tietoa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Huomenna julkistetaan

Viestin lähetti L4E
yrki SK:ssa Lehdistö on vikkelää ja meihin on yhdistetty jo tie kuinka monta nimeä. ja Uskoisin, että valmentaja-asia ratkeaa lähipäivinä.

Jälleen on pakko ihmetellä tuota pullamössö Santalan kakanjauhantaa. Miksei yksikään uutinen mene niinkuin se voisi mennä, eli asia julkistettaisiin niinkuin se pitää. Joka ainoa kerta täytyy jauhaa olematonta tuubaa aluksi. Ihme touhua Jyrki. Kaikkihan sen kuitenkin tietää kuka lukon ensi kauden koutsi on.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: Re: Huomenna julkistetaan

Viestin lähetti L4E
Eipä taida tänään julkistaa.

Taitaa sittenkin julkistaa... Uuden Rauman mukaan iltapäivällä on aiheesta tiedotustilaisuus.

UR 3.3.


PS. Pitäisi vissiin ruveta pikkuhiljaa uskomaan, että TosiFani tietää... ;-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös