Runkosarjan 2024-2025 kausiarvostelut valmennuksen ja puolustuksen osalta:
Tomi Lämsä & kumppanit: 9+
Seurajohdon luottamus Lämsään kantaa nyt hedelmää. Monissa ennakko-arvioissa Lämsä ennakoitiin joukkueen heikoksi lenkiksi. Runkosarjan voitto on kuitenkin vahva näyttö osaamisesta ja paineensietokyystä. Lukko on ollut läpi kauden paras tai parhaita joukkueita tasakentällisin. Täyttä kymppiä ei voi antaa, koska pudotuspeleissäkin ratkaisevaan rooliin nousevat erikoistilanteet ovat takunneet läpi kauden.
Maalivahdit
Daniel Lebedeff (6 ott. / 84,85% / 2,65): 6
Tämä kausi oli Lebedeffin viimeinen näytönpaikka Lukossa. Ei onnistunut tälläkään kaudella ja oli maalilla suorastaan epävarmuuden perikuva. Yliaggressiivista ja poukkoilevaa pelaamista. Siirtyi kesken kauden Sportiin, jossa ei myöskään ole onnistunut vakuuttamaan.
John Lethemon (42 ott. / 89,4% / 2,18): 8+
Jenkkivahdin ensimmäinen kausi Euroopassa. Lebedeffin haparoidessa, sai valtavan määrän pelejä aina Ortion tuloon saakka. Ei ole noussut kulttivahdiksi ja torjuntaprosenttikin on suhteellisen kehno. Siitä huolimatta on ollut voittava maalivahti ja runkosarjan viimeiset 10 peliä antavat torjuntaprosentiksi jo yli 91%. Jakanee pudotuspeleissä lähtökohtaisesti pelit tasan Ortion kanssa - tietysti esityksistä riippuen. Tekisin jatkon ensi kaudelle.
Joni Ortio (14 ott. / 87,9% / 2,50): 7½
Todellinen kiekkokiertolainen saapui paikkaamaan haparoinutta ja itseluottamuksen menettänyttä Lebedeffiä. Onnistunut peleissä kohtuullisesti, joskin heikkojakin hetkiä mahtuu. Selkeä parannus kuitenkin Lebedeffiin ja kokemus saattaa olla hyödyksi tulevissa pudotuspeleissä. Muodostaa suhteellisen tasapainoisen tandemin Lethemonin kanssa. Lethemonin tapaan koppi on alkanut tarttumaan paremmin loppukaudesta muutamaa heikkoa ottelu lukuun ottamatta. Jatkanee ensi kaudelle muualle.
Daniel Salonen
Tulevaisuuden maalivahti. U20-sarjan paras maalivahti putsasi palkintopyödät ja vakuutti myös Mestiksen puolella, mutta ei monien yllätykseksi saanut näytönpaikkaa missään vaiheessa kautta. Lähteneet ensi kaudelle hakemaan vastuuta Mestiksestä tai toisesta Liiga-seurasta, mikäli paikkaa Lukon edustuksesta ei löydy. Uskaltaisiko seurajohto lähteä ensi kauteen Lethemon-Salonen kaksikolla?
Puolustajat
Niclas Almari (60 ott. / 6+27 / +38): 9½
Liigan paras yleispuolustaja. Matti Keinonen -palkinnon voittaja. Peruskallio. Ylisanat loppuvat kesken Almarista puhuttaessa. Tekee kaikki asiat prikuulleen oikein. Ei luista eikä anna muidenkaan luistaa. Menestyvän joukkueen peruspalasia. Ottanut rohkeasti enemmän vastuuta myös ylöspäin ja pisteet ovat huikeat ilman ylivoimavastuuta pelaavalle yleispuolustajalle. Jatkaa ensi kaudella meillä, jos ei käytä sopimukseen sisältävää ulkomaan optioita. Palkittiin ansaitusti maajoukkuekomennuksella.
Kalle Ervasti (33 ott. / 2+2 / -1): 7-
Yksi kausi, kolme eri seuraa. Edellinen lause kertonee Ervasti kaudesta aika hyvin. Ei ole saanut selkeää ja pysyvää roolia Lukosta. Peli ollut ailahtelevaa ja virheitäkin on tullut reilusti. Peliaika on ollut noin 10 minuuttia per peli, eikä tilanne varmasti tyydytä Ervastia, joka pitää itseään offensiivisena puolustajana. Odotti kauteen lähdettäessä itseltään suuria steppejä eteenpäin. On kuitenkin ollut hierarkiassa ylimääräisenä puolustajana taistelemassa peliajasta Onni Korkan kanssa. Gelinaksen ja Olssonin ollessa poissa saanut nyt loppukaudesta peliaikaa. Saattaa suunnata ensi kaudella muualle peliajan perässä.
Eric Gelinas (21 ott. / 6+11 / +2): 8½
Lempeän Goljatin saapuminen Raumalle aiheutti paatuneessakin peräkamarinpojassa outoa lämmintä tunnetta rinnassa ja vähän alempanakin. Saapui kesken kauden kovin odotuksin ja myös täytti ne. Ollut loistava lisä ennen kaikkea ylivoimalle ja Gelinasin loukkaannuttua, on ylivoima ollut selkeästi nuhaisempaa. Liike ei selkeästikään ole loukkaantumisten vuoksi enää prime-Gelinasta, mutta pysyy silti hyvin kyydissä ja on kokoisekseen hyvin liikkuva. Liikkuvamman pakkiparin kanssa saataisiin todennäköisesti vielä paremmin ulosmitattua potentiaalia, vaikka nyt jo tehopisteet ottelumäärään nähden huikean hyvät. Arvosanaan vaikuttaa heikohko +/- tilasto, johon toki vaikuttaa, että pelasi runkosarjan Nousiaisen/Olssonin kanssa. Saamme ensi kaudellakin nauttia Gellyn otteista.
Onni Korkka (28 ott. / 1+3 / +7): 7½
Rauman oma poika on vihdoin päässyt pelaamaan pelaamaan vakituisemmin Lukon edustuksessa. Tilanne on muutoin hyvin samankaltainen kuin Ervastilla. Käynyt pelaamassa TuTo:ssa ja Jukureissa pienet pätkät. Peliaika pysynyt myös hyvin maltillisena. Omissa papereissani ollut Ervastia parempi ja omaisi potentiaalia isommillekin minuuteille. Ollut yllättävän hyvä omassa päässä ja tuonut myös osaamistaan rohkeasti hyökkäyspäähän. Vahvasti tunne, että kaikkea ei ole nähty. Sopimus katkolla ensi kaudeksi. Tarjoaisin jatkoa ja paikkaa kolmosparista.
Kim Nousiainen (41 ott. / 2+8 / -12): 6
Kovin odotuksin Raumalle saapunut Nousiainen on ollut yksi Liiga-kauden suurimmista flopeista. Tekee jatkuvasti ketjukavereistaan huonompia luokattomilla suorituksillaan. Outoja käännähdyksiä, lepsua puolustamista ja typeriä jäähyjä. Kaikista eniten on iskenyt silmään Nousiaisen huono liike verrattuna aiemmin nähtyyn. Tuli yhden kauden sopimuksella Lukkoon hakemaan nostetta uralleen. Nyt saa tosissaan etsiä paikkaa ensi kaudeksi Liigan sisältä. Ei missään nimessä jatkoa, jos ei nyt pleijareiden aikana tapahdu mitään taikatemppua. Lukon huonoin puolustaja.
Anton Olsson (51 ott. / 4+7 / 0): 7½
Helsingborgin mies tuli Lukkoon suhteellisen maltillisin odotuksin. Täyttänyt saappaat kohtuullisesti, vaikka +/- tilasto onkin yksi joukkueen heikoimmista. Aineksia uudeksi "Mikael Seppäläksi" on edelleen olemassa, ikää kauden alkaessa oli kuitenkin vasta 21. Olssonin peli on ollut yksinkertaista ja muutamia helppoja hasseja lukuun ottamatta ei erotu kentällä hyvässä eikä pahassa. Ikävä loukkaantuminen katkaisi ikävästi kauden. Tarvitsee vierelleen luistelevamman ja kiekollisesti taitavamman parin. Kahden vaiheilla, kannattaako Olsonille tarjota jatkosopimusta vai tarjota se paikka omille juniorille tai nuorelle.
Alex Peters (60 ott. / 1+16 / +20): 8½
Pitsiturnauksessa ihastuttanut Peters nosti kovasti odotuksia kauden alun kynnyksellä pelisuorituksillaan. Osaa puolustaa ja osallistua hyökkäyksiinkin, mutta ei tee taikatemppuja. Tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja pelaa sen mukaan. Peruspeli on kovalla tasolla. Paranneltu ja älykkäämpi versio Matthew Abtista. Oppinut kauden mittaan pelaamaan sääntöjen puitteissa, eikä enää ota alkukauden mittaan tutuiksi tulleita typeriä jäähyjä. Muodostanut erittäin kompaktin paketin Nuutti Viitasalon kanssa. Ehdottomasti jatkoa, mikäli raha riittää.
Jakob Stenqvist (60 ott. / 5+39 / +37): 9½
Yksi kauden suurimmista onnistujista koko Liigan mittapuulla. Muodosti Liigan tasapainoisimman pakkiparin yhdessä Almarin kanssa. Uskomaton syöttöarsenaali, joka näkyy myös tehopisteissä. Uniikki, omalaatuinen pelaajatyyppi. Näyttänyt tällä kaudellakin välillä pehmeältä, mutta tilastot kertovat muuta. Taitava mailapuolustaja, vaikka vahvuudet ovatkin hyökkäyssuuntaan. Jos Stenqvistille saadaan jatkoa, voimme odottaa jo ensi vuotta levollisin mielin. Jossakin määrin aliarvostettu pelaaja edelleen Liigan mittapuulla.
Nuutti Viitasalo (47 ott. / 5+12 / +17): 8½
Mielikuvat Nuutista ennen meille tuloa: taitava, mutta pehmeä ja virheherkkä mielialapelaaja. Jo kauden ensimmäisissä peleissä pystyi huomaamaan, että nuo oletukset sai heittää roskiin. Yksi kauden positiivisimmista yllätyksistä. Pelasi läpi runkosarjan kypsää, voittavaa jääkiekkoa. Ottanut muutamia typeriä huitomisjäähyjä kauden mittaan, mutta muuten pelannut melko virheetöntä kiekkoa. Ollut yllättäen vahva myös puolustussuuntaan. Palasi loukkaantumisen jälkeen hienosti takaisin askiin. Potentiaalia vielä parempaankin on olemassa. Palkittiin hienosti myös maajoukkuekutsulla. Sopimus jatkuu ensi kaudelle.