Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 554 333
  • 4 094

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jahas. Nyman on paska vaikkei pelaisikaan.

Itse pitäisin lähinnä positiivisena juttuna, että Lukolla on tällä kaudella hyvin leveyttä rosterissa. Tämän illan esitysten perusteella pelaavaan rosteriin on yhtään kenenkään hyvin vaikea murtautua.
Lähinnä siitä oli kyse omalta osaltani, että jos ei kierrätetä/kokoonpanoon muuten mahdu, niin lainalla voisi hyvin käydä esimerkiksi Mikkelissä. Sama pätee myös muihin, jos uhkaa tulla pidempi huili terveenä peleistä.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Kyllä Lennin paikka on nelosessa ohi Nymanin. Linus voi tarpeen tullen stuntata ylemmissä ketjuissa.
Oli huikea peli neloselta eilen.
Jatkot nyt antaisin
Stenqvist, Repo, Jandric, Ikonen,
Nuutti, Almari jatkaa.

Odotan vielä että Lukko saisi pelin kuosiin ja niitä voittoja alkaisi tulla putkeen mikä
näyttäisi että meillä on oikeasti mahdollisuus menestyä, vielä sitä ei olla nähty. Hyvän pelin jälkeen ei voi aina tulla tappiota. K-espoo sopii vastustajana Lukolle joten odotan vain ja ainoastaan 3p.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pian alkaa olemaan neljä viikkoa siitä, kun Viitasalo loukkaantui. Silloin ilmoitettiin toipumisajaksi 4-6 viikkoa.

Aika hurja on tuo Lukon pakisto jos kaikki ovat samaan aikaan terveenä.

Almari - Stenqvist
Gelinas - Viitasalo
Peters - Nousiainen
Olsson

Peters - Nousianen olisi monen Liigaseuran ykköspakkipari.
 
Tuossa on kolmella pakilla suht painava laukaus. Kakkosparilla ja seiskapakilla nyt ainakin.

Gelinasin (vai Gelinas'n?) hankinnan takia Nuutilla ei onneksi ole kiire takaisin, mutta olisihan se ihan kiva päästä "parhaalla" kokoonpanolla pelaamaan jossain kohtaa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Poiminta tasaisesta sarjataulukosta. CHL-alavireen jälkeen Ilves tekee nousua. Ovat vasta sijalla 8. Kuitenkin vain 1 pisteen päässä Lukosta ja ovat pelanneet 3 matsia vähemmän.
 
bluefox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jep. Tarkkailen itse näitä Lukon pahimpia haastajia eniten (Tappara, Ilves, Kärpät). Espoota ja SaiPa:a en laske uhiksi mestaruus taistoon.
Lukolla vain 2 ottelua KalPaa vastaan, joka on kovimpia kantoja kaskessa taistelussa neljän joukkoon. Tappara, Ilves, HIFK, KalPa, Lukko top5, saa ottaa talteen.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla vain 2 ottelua KalPaa vastaan, joka on kovimpia kantoja kaskessa taistelussa neljän joukkoon. Tappara, Ilves, HIFK, KalPa, Lukko top5, saa ottaa talteen.

Kärpät voi vielä ihmenousun tehdä. Liigan paras pelaaja Turunen palasi pitkältä saikulta ja palstan mukaan Kärpät etsii rosteriinsa lisää pelaajia. Nousu vaatii kyllä kunnon maalivahdin, nyt Kärppien mv-peli on liigan huonointa. Ehkä markkinoilta löytyy joku kunnon kassari.

Karhusen xGAE on + 12,39. Aivan hävyttömän huono lukema.

Mäntymaa ei vakuuta, mutta tuolla rosterilla ja siihen kunnon maalivahti, niin pinnoja alkaa tulemaan väkisin. Yksilötaitoa on niin paljon.
 
Juubailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä mihin ketjuun tämän laittaisin niin laitan tänne.

Huvikseni aloin katsomaan Lukon mestaruuskauden maaleja, ekan 10min aika selvisi Lukon vahvuus. Tässä esimerkki.

Kirjaimellisesti vain luistellaan vastustajien ohi, aivan järkyttävä luistelunopeus lähes jokaisella hyökkääjällä. Tätä ennen Saarela polkee pari kertaa läpi ihan heittämällä.

Ylivoimista huomaa myös eroa, todella paljon syötetään suoraan syötöstä semmosia 3 syötön kuvioita. Hyökkäysalueella myös hirvee mylly päällä kokoajan, pelaajat luistelee ilman kiekkoa kokoajan ympäriinsä etsien parasta mahdollista syöttöpaikkaa, eikä vain pyöri maalinedessä / siniviivalla. Mutta tuo nopeus on kyllä isoin ero. Nytkin on vauhtia mutta ei kyllä mitään verrattuna tähän. Vastahyökkäyksistä yli 50% maaleista, ja joku sanoi täällä aiemmin, että Lämsä olisi sanonut, että vastahyökkäyksistä ei nykyjääkiekossa tehdä maaleja? Helpottaisi kummasti varmaan peliä jos vähän kärkyttäis ja saataisiin ns "helppoja" maaleja.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Kärpät voi vielä ihmenousun tehdä. Liigan paras pelaaja Turunen palasi pitkältä saikulta ja palstan mukaan Kärpät etsii rosteriinsa lisää pelaajia. Nousu vaatii kyllä kunnon maalivahdin, nyt Kärppien mv-peli on liigan huonointa. Ehkä markkinoilta löytyy joku kunnon kassari.

Karhusen xGAE on + 12,39. Aivan hävyttömän huono lukema.

Mäntymaa ei vakuuta, mutta tuolla rosterilla ja siihen kunnon maalivahti, niin pinnoja alkaa tulemaan väkisin. Yksilötaitoa on niin paljon.

Kärppien pitäisi pelata loppukausi yli 2:n pistekeskiarvolla yltääkseen edes 100 pisteeseen. TOP4 karannut jo.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Kärppien pitäisi pelata loppukausi yli 2:n pistekeskiarvolla yltääkseen edes 100 pisteeseen. TOP4 karannut jo.
Joo kyllä top4 on väkisin karannut, Tappara siinä nyt ~112 pisteen tahdissa. Eipä tuolla sijoituksella sen jälkeen niin väliä. Kärppien ykkönen niin älytön ja jos joku maalivahti löytyisi niin ei mikään jengi sitä vastaan halua, oli sijoitus sitten 5 tai 12.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo kiitos nykyisen älyttömän formaatin, on sikäli sama oletko 5. vai 12. Aiemmin näillä sijoituksilla ollut "pieni" ero, että toinen saanut suoran playoff-paikan ja toisen kausi päättyi siihen. Antaa mahdollisuuden perseillä vaikka valtaosan kaudesta, kunhan keväällä saat kuntopiikin kohdalleen.
 
Jep, sarjataulukon yläpäässä ja alapäässä runkosarjan merkitys kyllä korostuu. Ne jotka ovat jossain 30-40 pelin jälkeen vetäneet sinne päin tai huonosti suuriin oduksiin nähden (=Kärpät), voivat ihan rauhassa osaavalla valmennuksella (en tarkoita enää Kärppiä) alkaa Tammikuussa keskittymään sääleihin. Sarja on vielä kuitenkin tasainen, joten sijoituksissa voi olla parin kuukauden päästä suuriakin heittoja verraten tämän hetken tilanteeseen.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
No jos taululla on 7-1 ja vastustaja on saanut kokonaista kahdeksan laukausta kohti maalia niin kyllä minusta ihan kaikki on tänään riittänyt. Ihan sama mitä tehdään niin tästä vakuuttavampaa esitystä tuskin enää kaudella tulee. Et posia silloin kun on posin paikka.
Kaikki on upeeta, hienoa, mahtavaa, jne jne, kun taululla seisoo 7-1 voitto, niinkö?

Lukon esitys oli hyvä, jopa erinomainen. Ei siitä ole kahta sanaa. Mutta huomenna lähtee taas 0-0:sta liikkeelle. #88 teki kyllä kovasti töitä ja luisteli paljon, mutta oli siinä sellaiset laiturit vierellä, että mielestäni heille saisi järjestellä vieläkin paremmin niitä tekopaikkoja.

Mitäs siihen sanot, jos olen sitä mieltä, että 7-1 voitto ei ollut kovin hyvä esityksiin nähden? Olisi pitänyt voittaa 12-1, niin olisi mennyt kuten tapahtumat kaukalossa menivät.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings

Ei nyt kaikki ole upeeta, mahtavaa jne jne. Edellinen peli oli upea, mahtava jne jne. Ainakin omasta mielestäni. Sinähän saat olla sen ottelun tuloksesta ihan mitä mieltä haluat, ei minulla ole mitään tarvetta tai sen puoleen haluakaan yrittää sitä muuttaa. Koska tämä on keskustelupalsta niin vastasin kirjoitukseesi kertoen oman mielipiteeni niistä aiheista joista kirjoitit. Helvetin tylsäähän täällä olisi jos oltaisiin kaikista asioista samaa mieltä.
 
Thomsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Seattle Kraken
Sarjasijoituksen suhteen on kuitenkin mukavasti pysytty huippu-rosterilla operoivan Porin Ässien kyydissä. Vähän ovat edellä mutta hyvin ollaan mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös