Jos selkäranka alkaa naksua yhden avopaikan tuhlaamisen jälkeen ja menee poikki yhden- kahden päästetyn maalin jälkeen, niin jotain on pahasti pielessä.
Siinä vaiheessa pitäisi kiima vaan nousta ja yhteisellä päätöksellä tehdään kaikki jotta päästään rinnalle ja ohi.
Eilinen kiekonhallinta oli suurimmilta osin jälleen merkityksetöntä ja Lukko pyöri sektorin ulkopuolella. Hyvin puolustava ja kärsivällinen joukkue otti ansaitun voiton. Eikä se junnu siellä maalilla nyt ihan järjettömään tulitukseen joutunut.
Henkinen puoli taitaa olla pahasti jumissa, jos usko loppuu, vaikka aikaa olisi puoli peliä jäljellä. Huonoa tässä on se, että uskonpuute vaivaa myös kannattajia. Joukkue ei yksinkertaisesti näyttänyt eilen siltä, että se kykenisi nousemaan voittoon ja se heijastuu välittömästi kannattajiin. Silloin täällä palstallakin heitetään rukkaset santaan.
Tämä vääränlainen kulttuuri on pesiytynyt mestaruuden jälkeen yhteisöön. Virtasen ensimmäisestä kaudesta lähtien meno on ollut välillä hyvinkin puolivillaista ja tuntuu siltä, ettei tunnettakaan ole riittävästi. Lämsän aikana tämä on mennyt vielä ihan uudelle tasolle. Joukkue on valmentajansa näköinen ja tulos on keskinkertaisen ja heikon välillä.
Jos Lukko näyttäisi, että sieltä löytyy pallit, niin kannatajakunta ja yleisö on varsin helppo saada puolelleen. Muutama yksilö vetää jälleen kieli vyön alla ja ottaa osumia. He joutuvat matsin jälkeen käyttämään jääpusseja. Muut varmaan painuvat bussiin tai kotiinsa katsomaan pelin jälkeen tiktokkia tai syömään katkarapuja.
Välähdyksittäin nähdään hyviä yksilösuorituksia, joista Lämsä sitten pääsee varastamaan kunnian ja sokaisemaan riittävän määrän ihmisiä ja näköjään organisaation johdonkin. Nämä hyvät hetket toimivat valmentajan pelastusliiveinä sitten. Oikeasti tulosta tavoitteleva organisaatio olisi ajat sitten tehnyt oikeita ratkaisuja, mutta Lukossa ei tarvitse.
Hieno 1970-luvun päätös siivousliikkeestä kantaa Lukkoa loputtomiin, mutta sillä on nurinkurisesti myös varjopuolensa.