Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 554 805
  • 4 096

Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Meillä on paha puolustaja pula. Pakko hankkia joku.

Pakisto on kapea top4 porukalle jo pelkästään Nousiaisen ollessa pois ja nyt kun Olsson jää saikulle niin tilanne on katastrofi.

Ervastilla ei valitettavasti riitä mitenkään kuuden pakin joukkoon.
 
Kepakko

Jäsen
Kauden paskin peli. 53 minuuttia selviytymistä. Jandricin maali käänsi kaiken. On se ihmeellisen henkinen peli tämä jääkiekko. Yksi maali ja luistin kulkeekin paremmin.

Olssonin loukkaantuminen iskee pahaan paikkaan. Huonosti Olsson on kyllä pelannut, kuten myös pakkiparinsa Ervasti. Silti tuo on iso menetys, koska sitten meillä on siellä Korkkaa tilalle. Ervasti-Korkka kuulostaa itsemurhalta. Tekisi mieli antaa Välilälle debyytti tai jollekin A:n jämäkälle, mutta kuitenkin luistelevalle puolustajalle. Mutta Ervastin viereen en toivo joutuvan. Toisaalta kaksi muuta pakkiparia toimii, eikä niitäkään tekisi mieli rikkoa. Kinkkinen juttu

Tomi sai taas vähän tilaa hengittää.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Meillä on paha puolustaja pula. Pakko hankkia joku.

Pakisto on kapea top4 porukalle jo pelkästään Nousiaisen ollessa pois ja nyt kun Olsson jää saikulle niin tilanne on katastrofi.

Ervastilla ei valitettavasti riitä mitenkään kuuden pakin joukkoon.
Olisko junnuista joku kunnon vastuulla?
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Pelimäärät on mitä on, mutta tällä hetkellä ollaan 3 pisteen päässä kakkossijasta. Aivan täysin mahdollista ja realistista odottaa nousua vakaasti top 4:ään tämän vuoden puolella.
 
Luguman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa melkoinen käännös peliin. Ei puida sen enempää esityksiä.

Vähälle huomiolle jäi muutos joka kavennus- ja tasoitusmaalit toi. Koko matsi oli hävitty aloitukset järjestään, Saarela varmaan jokaisen. Kavennus ja tasoitus tuli aloitusvoitoista, jotka otti Kuhlman ja Repo.

Jokohan voitaisiin laittaa laiturit laitoihin ja sentterit keskelle...? Aloitukset pitää alkaa hoitaa!
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Ei meinanneet Lukon aloittajien aloitukset edes kelvata tuomareille, jatkuvasti menivät uusiksi ja toisella yrityksellä häviö.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli viime pelin jälkeen huudeltua niiden johtavien pelaajien perään, no tänään Repo 1+2 ja Jandric-Krannila-Kuhlman -kolmikko 3+4. Roolia otettu.
Kolmanteen erään Kuhlman ja Repo vaihtoivat paikkoja.

2-3 maali syntyi Revon aloitustasurin jälkeen, 3-3 taas Kuhlmanin aloitusvoiton jälkeen ja 4-3 ylivoimalla. Erikoistilanteet ratkaisi tänään siis.

Voisi sanoa tämän olleen Tapparamainen voitto ja kuten sanoin aiemmin, 3p kelpaa kyllä aina mutta kyllä joku roti pitäisi olla, kun ei Lukon ollessa kyseessä voida koskaan luottaa siihen että viiden minuutin tehohetket paskalla pelillä höystettynä riittävät voittoon. Tuli jopa RD:n ajat mieleen nyt.
 
Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Väärin voitettu, kun maaliodottama hävittiin. /s

Mutta siis tämä voitto oli sellainen, josta joukkue voi ammentaa melkoista voimavaraa. Tai ainakin luvata itselleen, että noin lapasia ei olla enää kertaakaan tällä kaudella kuin mitä oltiin pelistä se reipas 40 minuuttia.
 
Jep, edelleen, kyllä se 3p kelpaa näinkin. Taas opetus siitä että 60 minuuttia kestää peli ja mukana jollain tavalla roikkumalla voi korjata koko potin ja 55 minuuttia hallitsemalla ei välttämättä saa mitään mukaan.

Mielellään sitä näkisi omalta joukkueelta hallintaa ja tulosta. Tänään riitti se että Lukko oli tehokas. Harvemmin näin on käynyt viimeisen reilun kolmen kauden aikana.
 
joan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juuri tällaisia pelejä tarvitaan välillä, että huonollakin pelillä kairataan voittoja. Enemmin, että voittaa pelejä huonolla pelillä kuin, että häviää hyvällä pelillä. Pisteet on ne mitkä ratkaisee. Sillä tavoin ovat muutkin joukkueet useimmiten meiltä pisteet ottaneet matkaansa.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Juuri tällaisia pelejä tarvitaan välillä, että huonollakin pelillä kairataan voittoja. Enemmin, että voittaa pelejä huonolla pelillä kuin, että häviää hyvällä pelillä. Pisteet on ne mitkä ratkaisee. Sillä tavoin ovat muutkin joukkueet useimmiten meiltä pisteet ottaneet matkaansa.
Kyllä se näin on. Voitto on aina voitto. Toki edelleen omalla kohdalla ei herätä isompia tunteita suuntaan tai toiseen. SaiPan 1-3 maali ei edes harmittamut enkä myöskään kokenut Lukon maaleista mitään tunnekuohua, kuten esim. viime kaudella vielä. Nyt peli loppui ja laitoin telkkarista vain elämää pyörimään. Sekin oli yhtä kiinnostavaa.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Josko Olssonin valitettava loukkaantuminen avaisi vihdoinkin Korkalla paikan näyttää miten pelit Liigassa sujuvat. Jukureita vastaan pelasi sen reilut 11min ja pärjäsi ihan hyvin ja olisin ehdottomasti antanut miehen pelata tänäänkin.
Ervasti taisi olla kentällä jokaisen Saipan tekemän maalin aikana. Toki ei kaikki tietenkään hänen piikkiin mene, mutta usein omissa tuntuu kolisevan kun kentällä on.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Johtavat pelaajat ojensivat tänään Lämsälle vapaudu vapaudu vankilasta kortin, mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että meillä on ihan vitun huonosti valmennettu/motivoitu joukkue. niin kaun, kuin ne kuuluisat maalinteon tukitoimet, maskipelaamisineen ja maalille ajoineen loistavat poissaolollaan, niin Lukko ei tule voittamaan mitään. Pelaajien on haluttava ja näytettävä suuntaa, kun valmennuksesta ei siihen ole.
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Jaahas, huåmenta vaan kaikille. Sitä on yö nukuttu (?) ja herätty enemmän tai vähemmän virkeänä uuteen päivään. Joillakin kenties otsalohkoa kivistäen ja posliiniin tutustuen (jätän lukijan arvioitavaksi minkälaista posliinia).

Mutta eiliseen. Olipa järkyttävä matsi kaiken kaikkiaan. Reilut 50 minuuttia seilattiin jäällä kuin lentävää hollantilaista karkuun yrittävät laivat. Ja sitten tapahtui jotakin hämmentävää. 7+ minuutissa peli kääntyi 1-3 tilanteesta 5-3 voittoon. Kukaan tuskin selitystä tähän pystyy kertomaan, mutta väliäkös hällä, kun voitto lopulta tuli. Mutta moinen sekoilu ei saa enää jatkua.

Peliä seuranneiden reaktiot ja kommentit pelin aikana menivät laidasta laitaan, tunteella kun eletään (ainakin allekirjoittanut). Ei voi kuitenkaan välttyä siltä ajatukselta, että iso osa Lukon pelaajista - elleivät sitten kaikki - olivat vain Kivikylä Areenassa suorittamassa pakollista paikallaoloa, jota työsopimus edellyttää. Kyllä tuossa jengissä on jotain vialla ja pahasti. On se sitten paljon parjattu valmennus (kokonaisuudessaan), henkilökemiat tai joku muu ”sopiva” syy. Niinpä jonkun johtoportaassa, on se sitten UTJ, TJ tai hallitus, on tehtävä jotain ja äkkiä. Eilisen(kin) kaltainen ”esitys” ei ole hyväksyttävää.

Kun ennen kautta luvataan tosissaan joukkueen olevan TOP-4 joukkue ja kun joukkueeseen on satsattu historian suurin määrä taloudellisia resursseja, ei peli voi olla tuonnäköistä, mitä eilenkin saatiin todistaa (vaikka lopulta se voitto jotenkin raavittiinkin kasaan). Kyllä meillä joukkueen intohimoisilla kannattajilla on oikeus vaatia parempaa. Tuskin monenkaan hermot, nitrot ja/tai massit kestävät noin luokatonta peliä kovin pitkään. Ja tulos alkaa sitten näkyä siellä viivan alla. Jos sillä nyt Lukon tapauksessa on mitään merkitystä.

Kaiken ylläolevan jatkeeksi sanon vaan: tehkää nyt prkl jotain! Ensi vklp tulee nopeammin kuin arvaattekaan, ja viimeistään silloin ne munat punnitaan.

Muille palstalaisille sanoisin vielä lopuksi, että vaikka täällä tunteella eletäänkin, niin ei kaikkea kirjoittelua ja kommentteja kannata ottaa ihan tosissaan vanne kireällä ja otsa rypyssä. ”Tää on vaan hokii”. Sarkasmia unohtamatta.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelimäärät on mitä on, mutta tällä hetkellä ollaan 3 pisteen päässä kakkossijasta. Aivan täysin mahdollista ja realistista odottaa nousua vakaasti top 4:ään tämän vuoden puolella.
En jaksanut katsella otteluohjelmaa sen tarkemmin, joten en sano, että se on Lukolla ollut HELPOIN. Ennakkoasetelmia ajatellen se on ollut varmasti helpoimmasta päästä. Eipä tällä kai sen enempää merkitystä silti ole, kolme pistettä tulee voittaa sitten Tapparan tai Jukurit. Siis jos voittaa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
En jaksanut katsella otteluohjelmaa sen tarkemmin, joten en sano, että se on Lukolla ollut HELPOIN. Ennakkoasetelmia ajatellen se on ollut varmasti helpoimmasta päästä. Eipä tällä kai sen enempää merkitystä silti ole, kolme pistettä tulee voittaa sitten Tapparan tai Jukurit. Siis jos voittaa.
Viime kaudellahan helpot oli myrkkyä, niin siinä mielessä pisterikkaat ajat on edessä. Toki ässiä sun muuta ensin, ja ne pitää vaan vääntää väkisin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tekoäly muuten ennustaa, että neljän sakki erottuu ihan selkeästi ja sinne pääseminen vaatisi 2p/ottelu, eli siis Lukolta 2,1p/ottelu loppukauteen eli siis tahtia jossa otetaan seitsemän voittoa kymmenestä pelistä.
Samainen tekoäly ei Lukkoon usko, vaan ennustaa 100 pistettä ja kauden päättymistä megasääleissä Jukureita vastaan.
Ilmeisesti maaliodottamien painoarvo ei ihan mahdottoman merkittävä tässä ole.
 
Viimeksi muokattu:

Sinkilä

Ilmeisesti maaliodottamien painoarvo ei ihan mahdotottoman merkittävä tässä ole.
Tekoälykin sen tietää: Tomi valmentaa Lugua.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tekoälykin sen tietää: Tomi valmentaa Lugua.
En sano mittään. No sen sanon, että tekoäly ei näköjään myöskään arvosta valehtelua päävalmentajan hallitsevana luonteenpiirteenä joten TPS jää ennusteessa kokonaan pleijarien ulkopuolelle sijalle 13.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Tekoäly muuten ennustaa, että neljän sakki erottuu ihan selkeästi ja sinne pääseminen vaatisi 2p/ottelu, eli siis Lukolta 2,1p/ottelu loppukauteen eli siis tahtia jossa otetaan seitsemän voittoa kymmenestä pelistä.
Samainen tekoäly ei Lukkoon usko, vaan ennustaa 100 pistettä ja kauden päättymistä megasääleissä Jukureita vastaan.
Ilmeisesti maaliodottamien painoarvo ei ihan mahdottoman merkittävä tässä ole.
Juu. Kirjoitinkin tossa joku aika takaisin, että vaikka pelejä on takana vasta 13-14 ja eia neljän joukkoon ei ole kuin se 3-6 pistettä, niin saatanan kovalla pistetahdilla saa pelata seuraavat 30 peliä eikä tahti saa paljoa tippua missään vaiheessa.
Mutta odottamat realisoituu ihan kohta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös