Mainos

Rauman Lukko 2023–2024 – mitä tuleman pitää?

  • 666 393
  • 4 491

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Matti Hagman kertoi aikanaan, että Rauma pitäisi leikata irti mantereesta ja työntää mereen. :). Tosin Hakki mainitsi myöhemmin aidon HIFK-hengen kadonneen ja joukkueessa olevan liikaa landepaukkuja.
Eikös hakki kuitenkin kehunut Forssin rakentaneen koko kylän :) .. Yks hesalainen jopa väitti Forssin olevan paikallinen :).
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Minusta nyt on vähän huono aika odotella yhtään mitään julkistuksia uusista hankinnoista. Kalle on ansaitulla kesälomalla, ja pitkässä juoksussa mitä vähemmän nyt miettii joukkueen rakentamista tai jääkiekkoa ylipäätään sitä parempi. Suosittelen pientä irtaantumista palstalta pariksi viikoksi, koska olipa paniikkia tai ei, mitään ei nyt sinä aikana tule tapahtumaan.

Muistinko muuten mainita, että Kallen loma on ansaittu?
 
Otetaan kaikki hetkeksi sinikeltainen propellihattu pois ja faktat taskusta pöydälle.
Karvinen (-02) pelasi U20 MM-kisat (joissa Suomi oli sentin päässä maailmanmestaruudesta). Kaksi vuotta Ylitaloa nuorempi, mutta tehnyt 3 X saman määrän pisteitä (vaikka pelannut 30 matsia vähemmän).
Kellään Suni/Ylitalo/Nieminen ei ole lähelläkään sellaista peliuraa (toistaiseksi) kuin tämän joukon nuorimmalla, Karvisella.
Appelgren pelannut 300 matsia liigaa, kaksi kautta Liiga-jenigin kapteenina. Ei ehkä ihan realistinen vertailukohta. Lisäksi hän on sentteri, joita kumpikaan näistä nuorista miehistä ei ole.

Meillä on vielä ainakin yksi avoin paikka joukkueessa, johon pelaajahankinta ulkoa on ainoa mahdollisuus menestyksen tiellä. Se on fakta, vaikka kuinka huutaisitte merituuleen.
Uskon ja toivon, että muutkin miehet kuin edellämainitut, joutuvat vääntämään paikastaan pelaavassa kokoonpanossa. Se on hyvä tilanne kaikille.
Uskon myös, että kaksi hyökkääjää kuudesta (Nieminen/Suni/Tolppola/Ylitalo/Järvenpää/Trakht) ottaa ison askeleen kaudella 23-24 kohti hyvän Liigapelaajan tasoa.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Appelgren pelannut 300 matsia liigaa, kaksi kautta Liiga-jenigin kapteenina. Ei ehkä ihan realistinen vertailukohta. Lisäksi hän on sentteri, joita kumpikaan näistä nuorista miehistä ei ole.
Liigan huonoimman joukkueen kapteeni, nelosketjun laituri eikä edes mahtunut joka pelissä kokoonpanoon :D
 
Heitetään Appelgren siis (kuvainnollisesti) hiuksista vittuun. Kovasti joutuvat edelleen meidän kolmikon pojat hommiin, kun kilpailu käy SaiPan junnujen kanssa. Siellä on U20 MM-sentteriksi tarjolla oleva Hokkanen ja NHL-varattu laituri Järventie, sekä IFK:n U20 kapteeni ja UI18 MM-kisat toissakaudella pelannut Ruusunen. Potentiaali on (ikävä kyllä) SaiPan puolella.

En tietenkään tarkoita sitä, että SaiPa olisi pitkässä juoksussa edellä, vaan sitä, että Lukolla on edelleen vajaus joukkueessaan, johon toivomme nopeaa/laadukasta reagointia.

Ei tainnut huutelijallakaan olla tästä sen enempää kutinaa @Via Dolorosa ?
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg

Puhut tusinasta, tusina on 12.
 
Puhut tusinasta, tusina on 12.
Joo, 12 on tusina. Sen verran hallussa.

Puhutaan, vaikka tusina plus kaksi (kun Appelgren ilmoituksen perusteella on alle kaiken tason). Eli 14.
Helewka Morand Kivenmäki
Tammela Siikonen Ojantakanen
Oden Kalapudas Lipiäinen
Karvinen Appelgren Vainikainen
(Hokkanen/Järventie = molemmat vahvoja kandidaatteja U20 kisoihin + Ruusunen, joka pelannut kaikki maajoukkueet läpi välillä U16-U20).

Tähän sakkiin tekisi tiukkaa mahtua koko kolmikolla Ylitalo/Suni/Nieminen. Kovasti jumppaamista.

Ja edelleen - rautalangasta - tästä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lukko tarvitsee kipeästi laatulaituria. Ylläoleva SaiPa-vertaus on vain faktojen toteamista.
Mitään muuta en ole missään vaiheessa kuuluttanut. Sen kuuleminen ja sisäistäminen on osalle aivan helvetin raskas ja painava paketti.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ja edelleen - rautalangasta - tästä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lukko tarvitsee kipeästi laatulaituria. Ylläoleva SaiPa-vertaus on vain faktojen toteamista.
Lainaan kirjoitustasi vain tämän verran.
Itsekin olen sitä mieltä että yksi laituri tuohon tarvitaan, siitä ei kahta sanaa.
Sen sijaan tuo SaiPa-vertauksen julistaminen faktana on melko kyseenalaista ja itsensä jalustalle nostamista. Mielipiteesi siitä että tämä Lukko-kolmikko ei mahtuisi SaiPan rosteriin on nimenomaan mielipide, ei fakta.
 
Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Muutenkin vertailu SaiPaan on hieman ontuva, kun se pelaa eri pakalla kuin Lukko. Budjetti reippaasti pienempi kuin Lukolla, joten käytännössä SaiPalla on liigatasoon kelvollinen ykkönen ja laaja rinki junnuista ja pelaajista, joiden mahtuminen kokoonpanoonkaan ei ole itsestään selvyys isommissa seuroissa, toisin sanoen siis kolme kenttää Ylitaloa/Niemistä. Pääasiallisesti kärkiseurat hommaa laatua kaikkiin neljään kenttään, Lukon tapauksessa se olisi pienen talousalueen takia (vrt. Hifk, TPS, Kärpät, Tampere) se tarkoittaa ostoksilla käyntiä, kalliilla. Siksi ollaan ns. välimallin taktiikalka, jolla on mahdollista myös pärjätä

Toisaalta osti Tapparakin Carter Camperin, joka ei edes mahtunut the listiin ;)
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sulla oli päivällä aggressiivista kutinaa. En jaksa alkaa väittelemään - itseasiassa hyvä henki rakoilee aloitteestasi. Pidättäydyn vast´edes kinaamasta sun kanssa. Terapeuttini sanoi, ettei se ole rakentavaa.
Toivottavasti Lukolla ei ole sama terapeutti kuin Sinulla. Silloin ollaan oikeasti pulassa. Lukolla on kuitenkin hyvin pullat uunissa, joten epäilen. Kannattaa siis Sinun vaihtaa terapeuttia, sen verran tiheään mieliala ja -piteet vaihtuvat.
 
The List on tehty laitureista.
Camper on sentteri.
Moneen juttuu löytyy ihan luonnollinen selitys kun hiukan avaa silmälappuja.
Ja jos oikeasti joku luulee, että kolmella kentällisellä Ylitalo/Suni/Nieminen pelataan muuta kuin Mestistä, niin suosittelen ulkoilua välillä.
 
Rl

Jäsen
Joo, 12 on tusina. Sen verran hallussa.

Puhutaan, vaikka tusina plus kaksi (kun Appelgren ilmoituksen perusteella on alle kaiken tason). Eli 14.
Helewka Morand Kivenmäki
Tammela Siikonen Ojantakanen
Oden Kalapudas Lipiäinen
Karvinen Appelgren Vainikainen
(Hokkanen/Järventie = molemmat vahvoja kandidaatteja U20 kisoihin + Ruusunen, joka pelannut kaikki maajoukkueet läpi välillä U16-U20).

Tähän sakkiin tekisi tiukkaa mahtua koko kolmikolla Ylitalo/Suni/Nieminen. Kovasti jumppaamista.

Ja edelleen - rautalangasta - tästä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lukko tarvitsee kipeästi laatulaituria. Ylläoleva SaiPa-vertaus on vain faktojen toteamista.
Mitään muuta en ole missään vaiheessa kuuluttanut. Sen kuuleminen ja sisäistäminen on osalle aivan helvetin raskas ja painava paketti.
Jos täällä joku on raskas ja painava paketti niin sinä. Ne traumasi voisit hoitaa yksityisesti etkä täällä muiden ihmisten joukossa sekoilemalla.
Pikku tauko voisi tehdä niin sinulle kuin palstallekkin hyvää.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka ei Lukkoon liitykkään, niin Camper ei kyllä ainakaan Leksandsissa keskellä pelannut juuri lainkaan. Zugin pätkästä en osaa sanoa.

Lisäys: EP toki kertoo Camperin olevan C/RW, mutta Ruotsissa ei siis kolmeen kauteen pahemmin keskellä pelannut. Onhan sitä sitten jossain varmaan tilastoja, että onko ottanut aloituksia jne. mutta Ruohomaan laidalla ainakin jonkin verran pelasi parin viime kauden aikana.
 
Nigi

Jäsen
Liigan huonoimman joukkueen kapteeni, nelosketjun laituri eikä edes mahtunut joka pelissä kokoonpanoon :D

Ohi ketjun aiheen menee, mutta tähän on tartuttava.

Appelgren on oikein pätevä alempien ketjujen roolipelaaja. Nelosketjusta tullut liigauralla tehtaan takuulla 11-14 pistettä (yleensä pelannut 40-50 ottelua kaudessa). Lisäksi on hyvä palanen alivoimalle.

Ja ihan oikeassa @Parry Sound on siinä, että sentterinä Appelgren on aiemmin Ässissä pelannut. Viime kausi meni Ässien leveästä sentteristöstä johtuen laidalla.

Edit (lisäys). Lukon nuorista en osaa sen tarkemmin sanoa. Ylitalo ei nähtävästi ole alivoimaa oikeastaan yhtään pelannut. Jos uran haluaa Liigassa tehdä, niin se todennäköisesti tulee alaketjujen energialaiturina. Ylitalolla on hyvä jalka (?), joten alivoimapelaaminen voisi olla hänelle hyvä tulevaisuuden treenauskohde.
 
kyykäärme

Silloin kun Ässät ottivat Selinin aikana jatkuvasti Lukolta käkättimeen, Appelgren usein oli minusta Ässien paras pelaaja. Se nyt ei tietysti vielä tai enää merkitse mitään, eikä varsinkaan tarkoita sitä, että olisin hänet Lukon neloseen haluamassa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ja jos oikeasti joku luulee, että kolmella kentällisellä Ylitalo/Suni/Nieminen pelataan muuta kuin Mestistä, niin suosittelen ulkoilua välillä.
Ei Sportin voitto Ässistä 10.3.2023 ollut kauheasti kummallisempi kokoonpano:
Nieminen-Väyrynen-Povse
Salmio-ERiska-Vanhatalo
Seppälä-Haarala-Sirkiä

Kolme alinta kenttää siis. Toki tyhjennysmyyntien jälkeen, mutta kyllä itse ottaisin 6kpl pelaajia Ylitalo-Nieminen-Suni, kuin nuo laiturit.

Toki suljettu liiga, niin väite on suoraan väärin.

Ja kun tilastoja on "helppoa ja hedelmällistä vertailla, sekä ne ovat absoluuttiset faktat", niin Ylitalo vs Appelgren samanikäisinä:
18-19v a-junnuissa: Toinen teki 5+3=8 pistettä 29 otteluun ja toinen teki 10+24=34 pistettä 43 otteluun. Eli PPG 0.276 vs 0.791.
19-20v a-junnuissa: Toinen teki 8+8=16p 41 otteluun ja toinen teki 9+8=17p 18 otteluun. Eli PPG 0.390 vs 0.944.
22-23v mestiksessä: Toinen teki 0+0=0 pistettä 19 otteluun ja toinen teki 1+1=2 pistettä 5 otteluun. PPG 0.000 vs 0.400

Tästä nähdään että tämä jälkimmäinen on huomattavasti lahjakkaampi ja potentiaalisempi pelaaja. Jälkimmäinen on siis eräs Niklas Ylitalo, joka suorastaan murskaa pistevertailussa Appelgrenin.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitenköhän tän sanois kauniisti. On vasta heinäkuu ja tämmönen tunnelma palstalla. Ihan kuin väkisin haettaisiin vääntöä. Tulee aika pitkä kausi palstalla näillä askelmerkeillä. Samanlaista ei mielestäni ollut ennen mestaruutta ja sitä edeltävinä kausina, vaikka olisi heikosti mennyt. Virta hyvin sai kasattua yhdessä vaiheessa rivejä, mutta kyllä jo RD:n aikanakin kesällä oli aika rauhallista ja odottava fiilis.

Vaikken aina samaa mieltä ole kaikkien kanssa, niin sellaisiakin hyviä nimimerkkejä on poistunut ja vähentänyt koko ajan täällä kirjoittelua. No tämmöstä tää on. Itse tykkään siitä huolimatta käydä, koska paras kanava kuulla huhuista ja muista jutuista ulkopaikkakuntalaisena.

Itselläni on ainakin odottava fiilis ensi kaudesta kuten useimmiten aina. Nyt tuntuu, että jengi on kasattu taas melko hyvin ja siellä on myös hyviä potentiaalisia nuoria sällejä, jotka voivat puhjeta kukkaan. Sen sijaan valmennuksen osalta jännittää. En mä silti käy täällä jatkuvasti siitä valittamassa, että miten meillä on valmennuksen osalta kurottavaa muihin.

Mut joo. Mun mielestä tän palstan pitäis enemmän yhdistää meitä, kun saman jengin puolella ollaan.
 
Joo, kun ottaa huomioon että viimeiset pelaajahankinnat (Brook & Burke) julkaistiin kuutisen viikkoa sitten ja Hakulisen lähtö kolmisen viikkoa sitten, niin onhan se odottavan aika tavallaan pitkä, vaikka ei mitään hätää oikeasti olekkaan. Kallelta olisi tavallaan ollut peliliike ilmoittaa B & B:n julkistusten yhteydessä, että tällä nipulla lähdetään kauteen ja Hakulinen sitten jää jos jää, vaikka totuus olisi ollutkin ihan toinen.

Jotenkin tuntuu että Lukon pitäisi tiedottaa 2-3 viikon välein ihan vaikka vaan että ei ole mitään tiedotettavaa;)
 
Jep, ironisesti se, että joukkue on jo nyt valmis saa tilanteen ehkä vaikuttamaan huonolta koska ovesta ei tule ukkoa sisään. Huone on toki jo melko täynnä. En äkkiseltään muista, milloin olisi ollut joukkue yhtä pelaajaa vaille valmis jo toukokuun loppupuolen tienoilla.
 
Kaik o mänt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta hienoa että laskettu selvästi jotain esimerkiksi Oliver Sunin varaan. Kun katsoo hänen tilastot aikaisemmilta kausilta ja huomioi viimekauden murheet, väittäisin että löytyy potentiaalia läpimurtoon. Niitä kavereita jotka olisi muualle päästetty ja iskenyt 10+15 tauluun niin tultaisiin kertomaan kuinka ei urheilujohdossa osattu antaa luottoa ja munittiin kaveri "KalPaan".
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Ittel ei oo mitään paniikkia tulevasta kaudesta. Luotan Kalleen ja mielestäni kauteen voidaan lähteä jopa tällä kokoonpanolla. Joukkueessa on paljon potenttiaalia. Näillä nimillä mitä selässä on pitäisi hyvin pärjätä. Se on vaan toinen juttu, kuinka monta apinaa roikkuu selässä. Mutta sen kertoo vasta tuleva kausi. Oma veikkaus että tällä kokoonpanolla ollaan jo 6 sakissa.
 
Lukko hakee laituria kärkiketjuihin ja täällä kinastellaan jostain SaiPan junnuista ja Applegrenista :D
Jatkakaa toki…
Joo, esitettiin vertaus, jossa 2-3 Lukossa avaukseen mahtavaa pelaajaa ei mahtuisi välttämättä avaukseen SaiPassa. Siitä se sitten eskaloitui Appelgreniin, SaiPan potentiaalisempiin junnuihin jne.
Lähtökohtana toki se, että laituria Lukkoon kovasti tarvitaan. Laadukasta. Ja vaikka kärkiketjuista puhutaan, niin silläkin on iso merkitys, painaako nelosen laidalla Ikonen vai Nieminen/Ylitalo. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
(Jos Lämsän suunnitelmassa mennään kolmellatoista hyökkääjällä, tarkoittaa se, että jos ei Tolppola/Järvenpää kaksikkoa nosteta A:sta miehiin, painaa koko kolmikko Ylitalo/Nieminen/Suni suoraan avauksessa.)

Tätä voi päivitellä ja pyöritellä, mutta sanon vaan, että melko kapealla ollaan liikkeellä. Toivotaantoivotaan, että joku lyö itsensä isosti läpi (Nieminen/Järvenpää/Tolppola/Suni/Ylitalo/Trakht). Muuten ollaan kusessa - kolmatta kautta putkeen.
Isoimman potentiaalin nään itse osastolla Suni/Tolppola/Nieminen.
Ja samaan hengenvetoon se fakta, että Lukon junnuista terävin potentiaali karkailee/katselee muualle - nykyinen jengi ei vertailussa junnupuolelta edustukseen tulijoissa kestä vertailua mihinkään kärkipään jengiin.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Joo, esitettiin vertaus, jossa 2-3 Lukossa avaukseen mahtavaa pelaajaa ei mahtuisi välttämättä avaukseen SaiPassa. Siitä se sitten eskaloitui Appelgreniin, SaiPan potentiaalisempiin junnuihin jne.
Sanot noin ja aiemmin:
Ei kai se oikeasti voi mennä niin, että meillä on vakiokokoonpanossa miehiä, jotka ei mahdu SaiPassa tusinan hyökkääjän joukkoon? Voiko?
(SaiPalla on ihan leveä (mutta tasapaksuhko) hyökkäyskalusto. Meillä Raumalla vielä vähän ohut ja kapea, mutta huiput korkeemmalla. Voit tarkistaa asian vertailemalla näitä kahta samaan Liigaan sopivaa joukkuetta.)
Ja kyllä, meillä on tällä hetkellä hyökkäyksen tusinassa kaksi pelaajaa, joilla ois aivan täysi työ mahtua pelaamaan Lappeenrannassa. Näiden lisäksi heillä on 3 junnua menossa U20 MM-kisoihin - montakohan Lukosta menee? (Grönlund lähimpänä.)

Joo, 12 on tusina. Sen verran hallussa.

Puhutaan, vaikka tusina plus kaksi (kun Appelgren ilmoituksen perusteella on alle kaiken tason). Eli 14.
Helewka Morand Kivenmäki
Tammela Siikonen Ojantakanen
Oden Kalapudas Lipiäinen
Karvinen Appelgren Vainikainen
(Hokkanen/Järventie = molemmat vahvoja kandidaatteja U20 kisoihin + Ruusunen, joka pelannut kaikki maajoukkueet läpi välillä U16-U20).

Tähän sakkiin tekisi tiukkaa mahtua koko kolmikolla Ylitalo/Suni/Nieminen. Kovasti jumppaamista.

Ja edelleen - rautalangasta - tästä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lukko tarvitsee kipeästi laatulaituria. Ylläoleva SaiPa-vertaus on vain faktojen toteamista.
Mitään muuta en ole missään vaiheessa kuuluttanut. Sen kuuleminen ja sisäistäminen on osalle aivan helvetin raskas ja painava paketti.

Ensin kerrot että on faktaa ja mitä muuta että nuo kolme eivät mahdu Saipan avauskokoonpanoon (sekä vittuilet avoimesti muille kirjoittajille), sitten myöhemmin ihmettelet että kuinkas porukka käyttäytyy sinua kohtaan vmäisesti kun sanoit vaan että "ehkä ei välttämättä mahtuisi", vaikka aiemmin se oli täyttä faktaa etteivät nuo mahdu.

Ja sitten toinen, ensin laitat tälläisiä viestejä:
Sinähän tämän vittuilun aloitit kertomalla, millainen kutina sinulla on siitä, että mikään pelaajahankinta ei minulle riitä. Vastasin ihan reilusti, että Hakulisen korvaaja riittää minulle hyvin.
Älä siis vittu kysele minulta yhtään mitään. En ole sulle tai näille vitun säälittäville pehmytkudoshäntäheikeille yhtään vastausta velkaa.
Ei todellakaan näin Tuskan Ylipappi. Hoida omat kutinasi. Minä hoidan omat traumani ilman apuasi.
Hyvin vedit tän "yhdessä tuumin hyvässä hengessä (niinkauan kuin kaikki menee kuten sulle sopii)".
Ja myöhemmin "peace and love"
Haaveilen rauhasta - maailmassa ja palstalla.
Että omia ajatuksiaan, päätelmiään ja ideoitaan voi ilmaista ilman ikävää vinoilua ja masentavaa mustamaalausta.

Ja itse ontopic, eipä itseäni hirvittäisi vaikka kauteen lähdettäisiin nykyisellä kokoonpanolla, varsinkin jos tiedetään että budjettia on käyttämättä ja voidaan tarpeen vaatiessa reagoida. Toki optimitilanne on että se laituri löytyy mahdollisimman pian, mutta luotan itse siihen että hyvän laiturin löytää tarvittaessa helpommin kuin sen ykkössentterin tai kiekollisen ykköspakin. Varsinkaan kun laiturin ei tarvitse olla se pelipaikkansa kovin pelaaja, vaan sellainen 2-ketjun laituri menee suhteellisen hyvin tuossa. Enkä tiedä onko mahdollista saada nuorempi Saarela lainalle ensi kaudeksi?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En itse innostu ajatuksesta lähteä kauteen tällä miehityksellä. Kyllä se ykköskorin laituri pitäisi saada kiinnitettyä hyvissä ajoin. Toki ei tässä nyt vielä hevosen selässä olla. Luotan Kalleen tässä asiassa sataprosenttisesti.

Jaan myös osittain Parryn huolen rosterin kapeudesta, varsinkin kun ollaan CHL:ssä mukana jälleen. Toki niitä kolmosketjun laitureita löytää kauden aikana myös, joten sen osalta puolestani voidaan kauteen näinkin lähteä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös