Mainos

Rauman Lukko 2023–2024 – mitä tuleman pitää?

  • 666 393
  • 4 491

Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lainaan nyt tätä, koska tässä on Lukon kokoonpano. En ymmärrä miten joku saa itkettyä juuri niillä sanoilla, että tässä on 10 lähtökohtaisesti kokoonpanoon mahtuvaa. Ihan kuin olisi joku ennustaja, että miten kaksi noista tulee pelaamaan. Tässä tapauksessa todennäköisesti juuri Ylitalo ja Suni kyseessä.

Mun mielestä on just oikein hyvä lähteä näillä kauteen. Tietysti otan sen laiturin vastaan ajoissa, jos löytyy mutta hyvät näytönpaikat Niemiselle ja kahdelle edellä mainitulle ei ole väärin. Enemmän kuin yhden tai kahden loukkaantuminen voisi kauden alussa johtaa siihen, että on reagoitava, mutta se on jossittelua. Senkin reagoinnin pystyy varmasti hoitamaan lainalla tai try-outilla sellaisen kanssa, jolla ei ole sopimusta.

Oon tyytyväinen Lukon kokoonpanoon tässä kohtaa. Enemmän olisin huolissani siitä, että se on alle keskitason käsissä, mutta en tietenkään odota Kallelta esimerkiksi potkuja Kojon takia Lämsälle. Näyttäisi siltä ettei ole johdonmukaisuutta.
Kallen suunnitelmissa jatkosoppareita julkistaessa oli Ylitalon kasvaminen 10 maalin pelaajan saappaisiin ja Suni tavoittelee sanojensa mukaan vakiopaikkaa kokoonpanosta. Ylitalo ja Nieminen pelasivat jo viime kaudella n. 40 peliä mieheen ja ei uskoisi ilman loukkaantumisia kesällä tason ainakaan laskevan. Tällä voidaan aloittaa kausi, mutta jos se hakusessa oleva kovan luokan laituri löytyy jo ennen kauden alkua, niin ei pistetä vastaan.

Kun niitä pelejä tulee lisää CHL:n myötä, niin on hyvä olla myös hieman lisää leveyttä rosterissa. Onko sitten ajateltu, että Suni ja Nieminen ottavat alkuun haastajan paikan reservistä ja sitten voidaan ajatella myös näytönpaikkoja myös A-junioreille. Mahdolliset pitkät loukkaantumiset sitten erikseen paikattavaksi.

Kuitenkaan vielä en sitä paniikkinappulaa pohjaan laittaisi, kun ei ole yhtäkään luistimenpiirtoa jäähän tehty tulevalle kaudelle. Hieman jännittää, mutta parempi niin kuin maha kylläisenä.
 
Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kallen suunnitelmissa jatkosoppareita julkistaessa oli Ylitalon kasvaminen 10 maalin pelaajan saappaisiin ja Suni tavoittelee sanojensa mukaan vakiopaikkaa kokoonpanosta. Ylitalo ja Nieminen pelasivat jo viime kaudella n. 40 peliä mieheen ja ei uskoisi ilman loukkaantumisia kesällä tason ainakaan laskevan. Tällä voidaan aloittaa kausi, mutta jos se hakusessa oleva kovan luokan laituri löytyy jo ennen kauden alkua, niin ei pistetä vastaan.
Juuri tämä.

Melko vahvojen kusilaarihuhujen mukaan Sunikin oli lähes koko kauden enemmän tai vähemmän puolikuntoinen, josta kertoo jo ainoastaan 28 pelattua peliä viime kaudella (Liiga/Mestis/A). Pelaaminen on parasta pelaajan kehitystä ja uskon täysin Kalleen, että siellä on Sunin kohdalla vielä ulosmittaamatonta potentiaalia. Ja tähän viittaa sopimuksen kesto/mallikin.

Samat nimimerkit jotka vaativat 1-2 laituria välitttömästi, maalailevat muita junnuja kokoonpanoon. Täytyy muistaa että hekin ovat vuoden vanhempia ja heillekin täytyy peliaikaa löytyä. Muutoin olen samaa mieltä, yksi laituri sisään, mutta ei yhtään mitään paniikkia. Kunhan on vahvistava pelaaja, näillä nykyisillä kyllä pärjätään vaikka syyskuun loppuun. Kahteen ei mitään tarvetta, jos on tarkoitus kasvattaa pelaajia.
 
Jos Lukko aikoo rakentaa voittavaa joukkuetta, on sen jokaisella tasolla oltava ikä-/palkkaluokkansa parhaita pelaajia.
En lähde muiden mielipiteitä tuomitsemaan, mutta sanon omanani, että Nieminen ja Ylitalo eivät ole lähelläkään kärkeä missään vertailussa (ikä- tai palkkaluokassaan). Ei sellaisia pelaajia vain voi roikottaa mukana vakiokokoonpanossa ja huudella samalla menestyksen perään.
Ovat oikeassa roolissa tuuraajina/-rotaatiopelaajina silloin kun A:n parhaita ei voi ko. rooleissa käyttää. Kuitenkin,niin etteivät blokkaa Jeremi Tammelan kaltaisilta talenteilta tietä Liiga-Lukkoon (toki laitan tästä ison vastuun Ankeuttaja-Virtaselle, jonka sapluunassa ei ollut sijaa tulevaisuuden ajattelemiselle.)

Toivoisin Niemisen ja Ylitalon pelaamaan alkukauden Mestiksessä sellaisessa roolissa, että saavat näyttää mahdollisen osaamisensa ensin sillä tasolla, sitten Liigassa, jos tasoa piisaa. (Veikkaan, että huomataan Mestiksenkin olevan esimerkiksi Ylitalolle varsin kova sarja.)

Vaadin, ettei Tammelan kaltaisia talentteja heitetä hukkaan/pahimmille kilpailijoille enää tällä kaudella. Annetaan Niemiseen ja Ylitaloon verrattuna todellisille nuorille talenteille mahdollisuuksia Tolppolan ja Järvenpään peliajan muodossa.
Ovat aivan eri tason talentteja/potentiaaleja kun keskenään tekemisiä vertaillaan.
Suni on sitten sellainen tapaus, että kannattaa katsoa, mihin riittää liigassa.

Toivekokoonpanoa suurinpiirtein näin:

Burke Mattila Repo
X Westerholm Westerholm
Nyman Krannila Fontaine
Ikonen Kainulainen Suni
Nieminen
Ylitalo (Mestis-laina)
- - - -
Järvenpää Tolppola Trakht
Haula Petr Ketonen

Reunanen Brook
Almari Stenqvist
Piipponen Ervasti
Abt
Korkka (Mestis-laina)
- - - -
Grönlund Tiihonen

Harvey
Lebedeff
- - - -
Salonen
 
Viimeksi muokattu:

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivoisin Niemisen ja Ylitalon pelaamaan alkukauden Mestiksessä sellaisessa roolissa, että saavat näyttää mahdollisen osaamisensa ensin sillä tasolla, sitten Liigassa, jos tasoa piisaa. (Veikkaan, että huomataan Mestiksenkin olevan esimerkiksi Ylitalolle varsin kova sarja.)
Mitäköhän vittua nyt taas? Ylitalo näytti viime kaudella todellakin kuuluvansa liigaan.
Hirveä ajojahti on ollut käynnissä puoleltasi. Olisi todella kiva tietää, mitä Nikke on Sinulle tehnyt.

Ja voisit myös perustella, miksi Mestiskin olisi liian kova sarja.
 
Ei mitään vittua.
Ainoastaan mielipiteeni Lukon 23-24 joukkueen rakentamisesta ja sen palasista.
Tällä palstalla saavat sellaisen esittää sinä, minä ja muut. Hieno systeemi.

Itse en ole ihan varma, onko pätevä näyttö "todellakin kuulua Liigaan" se, että on keväällä romahtaneen Lukon heikoimpia hyökkääjiä kaikilla hyökkääjän tekemisiä rekisteröivillä mittareilla.
9.12. eteenpäin 30 ottelua 0+1, -4 (heikon saldo Lukkohyökkääjistä)
Edistyneissä: L +/- (sijalla 17. Lukon hyökkääjistä), Corsi (sijalla 15. Lukon hyökkäjistä), PDO (sijalla 16.Lukon hyökkääjistä).
Eikä tämä ole yhden kauden ilmiö. Ylitalo on ollut heikoimpia Lukko-hyökkääjiä samoilla tilastoilla mitattuna läpi 120 ottelua kestäneen Liigarupeamansa Raumalla.

Jos kaudesta toiseen liikkuu samoilla sijoilla tekemistä mittaavissa tilastoissa, voi mielestäni aiheellisesti kyseenalaistaa paikan joukkueessa. Voisiko esimerkiksi paikalla pelata paremmin joku muu omista junnuista? (Vaikkapa Tapparaan siirtynyt Jeremi Tammela, JYPiin matkannut Mikko Petman tai junnumaajoukkueissa viime kaudella pelannut Venni Tolppola.)

Ja vielä loppuun, sanomisten vääristely ja liioittelu on mielestäni melko syvältä. En väitä missään kohtaa aiempaa tekstiäni, että Mestis olisi Ylitalolle "liian kova sarja".
(Päinvastoin; se voisi juuri sopiva sarja pelaajan esitykset ja otteet Lukossa huomioiden. Ehkä myös mahdollisen kehityksen kannalta.)
 
Viimeksi muokattu:

Kaik o mänt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei mitään vittua.
Ainoastaan mielipiteeni Lukon 23-24 joukkueen rakentamisesta ja sen palasista.
Tällä palstalla saavat sellaisen esittää sinä, minä ja muut. Hieno systeemi.

Itse en ole ihan varma, onko pätevä näyttö "todellakin kuulua Liigaan" se, että on keväällä romahtaneen Lukon heikoimpia hyökkääjiä kaikilla hyökkääjän tekemisiä rekisteröivillä mittareilla.
9.12. eteenpäin 30 ottelua 0+1, -4 (heikon saldo Lukkohyökkääjistä)
Edistyneissä: L +/- (sijalla 17. Lukon hyökkääjistä), Corsi (sijalla 15. Lukon hyökkäjistä), PDO (sijalla 16.Lukon hyökkääjistä).
Eikä tämä ole yhden kauden ilmiö. Ylitalo on ollut heikoimpia Lukko-hyökkääjiä samoilla tilastoilla mitattuna läpi 120 ottelua kestäneen Liigarupeamansa Raumalla.

Jos kaudesta toiseen liikkuu samoilla sijoilla tekemistä mittaavissa tilastoissa, voi mielestäni aiheellisesti kyseenalaistaa paikan joukkueessa. Voisiko esimerkiksi paikalla pelata paremmin joku muu omista junnuista? (Vaikkapa Tapparaan siirtynyt Jeremi Tammela, JYPiin matkannut Mikko Petman tai junnumaajoukkueissa viime kaudella pelannut Venni Tolppola.)

Ja vielä loppuun, sanomisten vääristely ja liioittelu on mielestäni melko syvältä. En väitä missään kohtaa aiempaa tekstiäni, että Mestis olisi Ylitalolle "liian kova sarja".
Fiilis että tulet olemaan Ylitalosta väärässä ja mielipiteesi tulee kääntymään niin että kuuluu 12 pelaavan hyökkääjän joukkoon. Mikä lienee ihan positiivista.
 
Fiilis että tulet olemaan Ylitalosta väärässä ja mielipiteesi tulee kääntymään niin että kuuluu 12 pelaavan hyökkääjän joukkoon. Mikä lienee ihan positiivista.
Ilman muuta silloin on positiivinen asia!
Lukon menestys on kaiken, terävänkin mielipiteen ja vääntämisen takana. Sitä toivon ja siksi tänne kirjoitan kerta toisensa jälkeen innosta väristen.

Jos Ylitalo "breikkaa" syön mielelläni hattuni ja hieman häpeillen, mutta Lukon (sekä Ylitalon) puolesta onnellisena jatkan eteenpäin.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan toi jotenkin käsittämätöntä, että ensin itketään, kun Tammelan kaltaiset nuoret kaverit lähtee muualle ja sitten samat Sepot vaatii kuitenkin lähes neljää kenttää NHL-tason ukkoja kokoonpanoon.

Mitä tohon Ylitaloon tulee, niin sama Seppo on jo haukkunut häntä 2-3 kautta(?), eikä viime kaudenkaan otteet muuttaneet mitään sen suhteen. En lähde arvailemaan mitä on tapahtunut, mutta muroissa on muutakin kuin maitoa.
 
Sinkilä

Jäsen
Tunnen itse Ylitalon urheilijana junioripuolelta sekä kiekon että jalkapallon parista.
Hän on jääkiekkoilijana kärkipään urheilija ja luonne on erittäin hyvä joukkuelajeihin, joissa mukana fyysinen elementti.
Ylitalo kehittyi viime kauden aikana selkeästi. Jos pystyy ottamaan yhden stepin tuosta, tulee tekemään kunnon liigauran.

Sahlstedt on selkeästi sanonut, että yhtä hyvää laituria etsitään ja tavoite on, että se olisi mukana 1.8 kunnon pre-season käynnistyy.

Toivotaan, että näin myös käy.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tunnen itse Ylitalon urheilijana junioripuolelta sekä kiekon että jalkapallon parista.
Hän on jääkiekkoilijana kärkipään urheilija ja luonne on erittäin hyvä joukkuelajeihin, joissa mukana fyysinen elementti.
Ylitalo kehittyi viime kauden aikana selkeästi. Jos pystyy ottamaan yhden stepin tuosta, tulee tekemään kunnon liigauran.
Fyysisistä ominaisuuksista Ylitalolla homma ei tule jäämään kiinni. Mielestäni homma sakkaa pahasti pelikäsityksen puutteesta. Eli täysin vastakkainen esimerkki Nymanista, jolla pelikäsitys ihan timanttia mutta lopullinen läpimurto jäänyt ainakin toistaiseksi kiinni fyysisistä ominaisuuksista.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko

Samaa mieltä tästä. Ylitalolla on hyvät fyysiset ominaisuudet, mutta pelikäsitys on rajallinen. Vähän sama homma kuin aikanaan Filip Riska rymisteli Lukossa. Ylitalo on hyvä nelosketjun agitaattori.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samaa mieltä tästä. Ylitalolla on hyvät fyysiset ominaisuudet, mutta pelikäsitys on rajallinen. Vähän sama homma kuin aikanaan Filip Riska rymisteli Lukossa. Ylitalo on hyvä nelosketjun agitaattori.

On Ylitalo sentään taitava verrattuna Riskaan, sekä paljon parempi luistelija. Riski oli hidas puukäsi, mutta fyysinen rottapelaaja. Ei minusta ollenkaan samantyylinen pelaaja, mitä Ylitalo on.
 
Sinne meni Säkkinen.
Minne kuuluukin - Kajaanin Hokkiin, Mestis. Kovaa kapinaa ja tuomiota sateli mm. joulukuussa 2021, kun uskalsin useaan otteeseen arvioida miehen mahdollisuuksia ja potentiaalia Lukossa.
"Jää hyökkääjien rankingissa samanikäisen Sunin, vuotta vanhemman Petmanin ja pari vuotta nuoremman Päivärinnan taakse."

Useiden nimimerkkien mielestä tulossa oli kullanarvoinen pelaaja alaketjuihin ja kaikki Säkkiseen kohdistuva arvostelu sai aikaan vihavyöryn.
Kuulostaako tutulta?
Katsotaan mikä on tilanne tämän kauden jälkeen, erään, mielestäni erittäin yliarvostetun ja ylisuojellun sopimuspelaajan osalta.

Talentti ja pelipää erottuu usein jo nuoremmalla iällä. Hyvää yritystä, vähemmän käsitystä pääsee toteuttamaan Suomessa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Lukossa ei ole varaa roikottaa mukana keskinkertaisuuksia. Meillä pitäisi satsata erityislahjakkuuksiin (kuten esim. Tammela/Tolppola) ennen Säkkisiä ja Ylitaloja.

PS. Säkkinen oli ainoalla Liiga-kaudellaan 21-22 kaikissa tilastoissa (tavalliset/edistyneet) edellä Ylitaloa.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Iivari Säkkinen (-02) Nouseva käyrä. Jää hyökkääjien rankingissa samanikäisen Sunin, vuotta vanhemman Petmanin ja pari vuotta nuoremman Päivärinnan taakse. Kehityksen jatkuessa nykysuuntaan - oiva "rotaatiopelaaja" edustuksessa.
Oliko todella kapinaa, tuomiota ja vihavyöry?

Onhan tämä yhtä aikaa aivan helvetin huvittavaa että surullista, että tällaistakin pelaajasiirtoa käytetään keppihevosena Lukko-pelaajan mollaamiseen. Tekisit Parry omalle uskottavuudellesi palveluksen, jos ajattelisit - tai ainakin kirjoittaisit - välillä jostain muusta kuin Niklas Ylitalosta. Mutta tyyli on toki vapaa.
 
Vähän se on niin, ettei Lukossa ole ihan niitä huippulupauksia kasvanut, vain niitä ylijäämäpelaajia. Toisaalta, jos nuorille ei anna mahdollisuutta, jää ne joka tapauksessa ikuisiksi lupauksiksi.
A-junnujen pistepörssin voittaja ja kolmella kaudella nuorisomaajoukkueissa esiintynyt Jeremi Tammela (-03) voidaan lupaukseksi laskea.
Virtanen peluutti mieluummin Ylitaloa ja Niemistä.
Meni Tapparaan hakemaan vastuuta.

Venni Tolppola otti valtavan loikan viime kaudella ja oli 2004 ikäluokan parhaita hyökkääjiä (valinnat U19 ja U20 maajoukkueisiin). Katsotaan onko tämänkin pelaajan liigapelien edessä samat nimet 23-24 (no, Virtanen ei siellä ole).

Kumpikaan ei ole mikään "huippulupaus", mutta Lukon levelillä poikkeuksellisen hyviä junnuja.
Lisätä voi Thomas Grönlundin (-04), Arttu Välilän (-06) ja Dominik Petrin (-05). Oikeassa ohjauksessa seuraavat Ervastin jälkiä edustukseen hekin (komeeta ois, jos Dominik Petr nousisi Lukon edustukseen sentterinä. Kausi 24-25 voisi olla se vuosi hänelle).
 
Ilman sarvia ja hampaita kysyn: Kuinka moni A-junnutalentti sai muissa joukkueissa peliaikaa vs. Tammela?
Itsellä ei resurssit riitä tutkia.
 
Kaik o mänt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lisäisin keskusteluun sen että kukaan meistä ei tiedä taustoja tähän ratkaisuun miten Tammelan kanssa on toimittu. Ei siellä pelkästään Virtanen ollut tilannetta seuraamassa.
 
MMessier

Jäsen
Lisäisin keskusteluun sen että kukaan meistä ei tiedä taustoja tähän ratkaisuun miten Tammelan kanssa on toimittu. Ei siellä pelkästään Virtanen ollut tilannetta seuraamassa.
Tässäkin voi olla kyse vain siitä että Tammela on ilmoittanut ettei ole tekemässä uutta sopimusta Lukkoon tai soppari Tapparan kanssa oli jo tehtynä ajat sitten. Tyhmähän se on peluuttaa niitä junnuja oli sitten miten lupaavia tahansa jotka eivät ole seurassa jatkamassa.
 
Kaik o mänt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässäkin voi olla kyse vain siitä että Tammela on ilmoittanut ettei ole tekemässä uutta sopimusta Lukkoon tai soppari Tapparan kanssa oli jo tehtynä ajat sitten. Tyhmähän se on peluuttaa niitä junnuja oli sitten miten lupaavia tahansa jotka eivät ole seurassa jatkamassa.
Epäilen. Piirit pienet ja jos näin toimitaan niin nopeasti maine sellainen että "ei lukko kukka tul".
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tätä tarkoitan @Karvanoppaelvis
Täällä ollaan hyvässä uskossa ja herran pelossa ja kulisseissa munitaan yksi ikäluokan isoista talenteista Tapparaan. Minusta se on edelleen emämunaus. Samalla peluutetaan Mestis-levelillä olevia keskinkertaisuuksia vakiokokoonpanossa.

Jotain kai näistä voisi oppia?
(vs. Tolppola ja muut oikeat lahjakkuudet)

Enkä muuten usko hetkeäkään, että Tammela olisi 22-23 kauden alussa ilmoittanut, että siirtyy Tapparaan.
Alla oli A-junnujen mestaruus, nousu U20-maajoukkueryhmään ja 8 matsia edustuksessa, joissa 3 maalia. Kyllä Jeremi Tammela näki tulevaisuudessa hyviä asioita Raumalla.
Jossain on munittu ja aivan v***n huolella.

Näihin ei Lukossa ole yhdenkään pelaajan kohdalla varaa, jos ei pelkästään haluta odotella taas paria kautta, että tuleeko siitä Ylitalosta /Niemisestä Liiga- vai Mestispelaaja.

Lähellekään saman tason korvaajaa ei Tammelan tilalle saatu 2003-2005 ikäluokkiin. Haula on jonkinlainen potentiaali, mutta vielä aika kaukana. Näyttää imu Rauman suuntaan ottaneen pienen tauon kun katsoo A-junnujen rosteria.
Viime kaudelle saatiin Tapparasta Luka Tiihonen, Kärpistä Miro Järvenpää, Espoosta Venni Tolppola, IFK:sta Niklas Nykyri (ja Daniel Konidaris) ja Ässistä Juuso Aaltonen.
Nyt tulijoina on kaksi P-Amerikan jämäsarjoissa pelannutta hyökkääjää (Haula, Moisanen) ,joilla ei yhtään junnumaajoukkuekutsua alla.
Suunta on perin huolestuttava.

Toiveena ratkaisuja, joilla herätellään nuorten talenttien uskoa, että junnuista on mahdollisuus nousta vakiopelaajaksi edustukseen (esim. Ervasti).
80:n ottelun kausi tarjoaa mahdollisuuksia katsastaa Tolppolaa, Trakhtia, Järvenpäätä, Tiihosta, Grönlundia, Haulaa?, Välilää?, Petriä?
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Täällä ollaan hyvässä uskossa ja herran pelossa ja kulisseissa munitaan yksi ikäluokan isoista talenteista Tapparaan. Minusta
Kyll sanoisin ikäluokan talenteiksi hieman muut nimet kuin Jeremi Tammelan. Ne oikeat talentit pelasivat vakituisesti jo Liigaa viime ja mahdollisesti sitä edellisellä kaudella. Jotenkin Tammela saa mielestäni hieman liian suuret mittasuhteet, ei ole kuitenkaan mikään Saarelan veljeksistä potentiaaliltaan eikä sellainen josta varmasti tulee Liigan kärkipelaajia
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Osaako joku Tammelan pelejä oikeasti nähnyt, arvioida hänen talenttiaan?

Itselläni otanta on liian ohut syväanalyysiin, mutta näkemäni perusteella en häntä supertalentiksi varsinaisesti arvioisi. Kiekollista osaamista on olemassa ainakin A-junnutasolla, mutta muuten matkaa miesten peleihin ja liigatasolle tuntui vielä toistaiseksi olevan jonkun verrankin. Maajoukkue-kutsutkin ovat olleet toistaiseksi vähäiset. Ja Tapparassakin hän näyttää olevan hankittu ennen kaikkea vahvistukseksi A-junnuihin.

Eli paremmin tietävät, mikä se Tammelan todellinen potentiaali oikein oli? Mitä vuoden 2023-2024 -joukkueemme nyt oikein menetti?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tappara oli vähän yllättävä seuravalinta Tammelalle kyllä, siis jos liigapelejä ajattelee. Toki hänet taidettiin tosiaan U20 joukkueeseen virallisesti hankkiakin.
Luulisi että jossain pikkuseurassa hänellä olisi ollut jo mahdollisuus suht vakituiseen liigapaikkaan, Tapparassa häntä on kai parhaimmillaankin soviteltu vain liigaringin tietämille.
Ilmeisesti Tammela oli vahvasti Veltsun koirankopissa, syitä emme tiedä (paitsi @Karvanoppaelvis), mutta varmaan vikaa molemmissa ja ties vaikka Jonnessakin. No, jos jotain posia, niin ainakin sekä Lukko U20 että Tammela lähtevät eri teille kahta mestaruutta rikkaampina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös