Mainos

Rapakon taakse lähtevät...

  • 6 110
  • 61

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Miten muuten on Mikko Koivun tilanne? Luulisi herrojen Minnesotassa olevan jo vähän huolestuneita kun Koivu ei pelaa kuin kolmos-nelosketjussa, pisteitä ei synny eikä valmentajanakaan ole enää Jursinov joka takaisi kehityksen. Ritan kanssa tehtiin sopimus ainakin osittain siitä syystä, ettei hän saanut pelata tarpeeksi Jokereissa eikä Jani ole kuin vuoden Koivua vanhempi. Hyvin mahdollista, että Koivu lähtee farmiin kun ensi kaudeksikaan tuskin on kovin paljon parempaa paikkaa luvassa. Siellähän niistä lupauksista pidetään huolta ja peliaikaa tulee ykkösvaraukselle varmasti vaikka väkisin.

Tuomo Ruutulla sama tilanne, paitsi että Ruutulta on sentään syntynyt jonkin verran pisteitä. Kuitenkin ihan hyvin mahdollista, että hänkin lähtee koska penkillä istuminen ei kehitä. Jos farmissa on tarjolla ykkös-kakkossentterin roolia niin ilman muuta siellä kehittyy paremmin. Rita ei ollut tähti täältä lähtiessä mutta hyvin on farmissa pisteitä paukutellut ja peliaikaa saanut, varmasti kehittynyt enemmän kuin Jokereissa olisi kehittynyt. Esimerkki voi innostaa Ruutua ja Koivuakin lähtemään aikaisin.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
On kuitenkin Janilla ja Koivulla 2-vuotta ikäeroa. Koivuna kävisin armeijan pois alta ja sitten lähtisin vasta.

Tosin kyllähän ainakin ensi kaudella homman jatkuessa samana uskoisin Koivun tilanteesta huolestuttavan Minnesotassa. Vähän ihmetyttää ettei Koivulle anneta vastuuta vaikka junioreiden kautta, jos ei äijissä saa vastuuta.
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Muistutan Herroja edelleen tapaus isoveljestä. Saku aloitti niinikään ensimmäisen kautensa neloskentällisessä ja kuunteli (?) omien ja vieraitten fanien naurua - tuosta nyt ei ainakaan tule mitään. Pisteitä ei tullut nimeksikään. Toisen kautensa jälkeen mies nousikin jo ykköseen.

Mikon käsikirjoitus on toistaiseksi aivan sama.

Sitten toinen muistutus. SE, että joku on tehnyt liigajoukkueen kanssa sopimuksen ensi kaudesta (Grönvall, T Elomo) ei takaa vielä yhtään mitään. Henkilö voidaan vaikka ostaa Jokereihin jos taalat riittävät. SOPIMUS EI TAKAA HERRAN PYSYMISTÄ SEURASSA!!!

Entäpä sitten Norrena ja NHL? Lähti sinne Ari Ahonen, Vesa Toskala ja Mika Noronen- nimisiä harrastelijoitakin, joten miksei Norre? :eek:
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Ruutu + Koivu

Abu: En tiedä mitä tai miten paljon matseja olet Jokereilta nähnyt, mutta kyllä Tuomo peliaikaa saa. En jaksa uskoa, että hän uudella mantereella kehittyisi sen enempää. Syy miksi Rita lähti ei ollut ainoastaan peliajan vähyys vain myös muut seikat.

Mikosta sen verran, että en jotenkin jaksa uskoa hänella olevan yhtä hyvää tulevaisuutta kuin Sakulla. Saku pelasi ensimmäisen kautensa ns. vilttiketjussa, mutta tuli valituksi myös miesten maajoukkueeseen. Toinen kausi menikin sitten jo lujaa, maajoukkuetta myöten. Mikolla on jo toinen kausi Liigassa, mutta peliaikaa ei siltikään tule, tosin myönnettäköön, että hän tuli vuotta nuorempana miesten rinkiin kuin Saku. Mikosta tulee kyllä kova pelaaja, mutta ei veljensä veroista. Tarjoan kaljat jos olen väärässä!
 

alpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Poistuji

Heitetään seuraavat veikkaukset ulkomaille (america)poistujista joukkueittain.

Tappara = Hassinen, Tarvainen, Luoma
Jokerit= Aalto, Lehtonen, T.Ruutu, Banham, Rosa
HPK = A.Miettinen, Somervuori, Santala
TPS = Seefferi
Pelicans= -
Blues = Kohn, Vykoukal
Kärpät = Thomas
Jyp = Ton, Chlubna
Ilves = Nemirovsky
HIFK = Z
Lukko = -
Ässät = -
Saipa = -
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti ahk


Kaikilla TPS-pelaajilla paitsi Alatalolla (3v) näyttäisi sopimus olevan katkolla keväällä. Lähde on niinkin varma kuin http://www.huhucentrum.cjb.net :D

Ja ne sopimukset pohjautuvat pitkälti joukkueiden virallisiin kotisivuihin ja Jatkoaikaan... TPS.n kohdalla en muista, mikä oli tilanne....

Mitä taas lähtijöihin tulee, niin en usko Tarvaisen pelaavan liigaa enää ensi kaudella. Ulkomaalaisista Zidlicky ja Rosa ovat ainakin mahdollisia lähtijöitä. Miettinen jatkaa omien puheidensa mukaan - kuten täällä jo aiemminkin todettiin. Somervuori on mahdollinen lähtijä, mutta epäilen kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Pientä pähkäilyä..
- Marek Zidlicky (mutta tulee takaisin kesken kauden)
- Ladislav Kohn (tulee kuitenkin takaisin)
- Frank Banham (nyt tai ei koskaan)
- Pavel Rosa (nyt tai ei koskaan)
- Teemu Elomo (loistavien MM-kisat herättävät Dallasin kiinnostuksen)
- Peter Schaefer (nyt tai ei koskaan)
- Rob Shearer (nyt tai ei koskaan)
 

Jaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Toronto Maple Leafs
Re: Poistuji

Viestin lähetti alpo
Heitetään seuraavat veikkaukset ulkomaille (america)poistujista joukkueittain.

-------------KLIP
Blues = Kohn, Vykoukal
-------------KLIP


Kohn lähtee 99% varmuudella mutta Vykoukalia tuskin kiinnostaa lähteä miljoonan kilometrin päähän potemaan nivusiaan. Sitäpaitsi taitaa Vykon NHL-haaveet olla jo takanapäin, muuten kaveri varmaan olisi jo lähtenyt yrittämään pari kautta sitten. Lienee täysin tyytyväinen niin kauan kun vielä pystyy pelaamaan edes SM-Liigassa. Sopimustakin on vielä ensi kaudelle Espooseen joten minulla on kyllä oma lehmäkin ojassa :).
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Re: Ruutu + Koivu

Viestin lähetti tumba17
Abu: En tiedä mitä tai miten paljon matseja olet Jokereilta nähnyt, mutta kyllä Tuomo peliaikaa saa. En jaksa uskoa, että hän uudella mantereella kehittyisi sen enempää. Syy miksi Rita lähti ei ollut ainoastaan peliajan vähyys vain myös muut seikat.


Niin, Ruutu saa kyllä peliaikaa, mutta farmissa ykkösvaraukselle on varmasti tarjolla ykkös-kakkossentterin rooli. Jokereissa Ruutu ei ole ykkös- eikä edes kakkossentteri. Pakaslahti ja Aalto ovat selkeästi edellä hierakiassa eikä Tuomo edes aina taida pelata keskellä. Erikoistilanteissa peliaikaa kuitenkin ilmeisesti tulee(?), ainakin viime kaudella poika pelasi 17-vuotiaana kärkijoukkueen ylivoimassa. Joka tapauksessa Ruutun on turha haaveilla 20 minuutin peliajasta Jokereissa, kun taas farmissa se on mahdollista. Oli liioiteltua puhua, ettei Ruutu saa peliaikaa.

Ruutusta kaavaillaan ilmeisesti uutta Jeremy Roenickia Chicagoon. Potentiaalia siihen onkin ja pelityylit muistuttavat toisiaan, vaikka Ruutusta varmaan tulee vähän fyysisempi kuin Roenickista. Jokereiden kolmosketjussa pelaaminen ei auta juurikaan, jos tuollaista aiotaan. Farmissa oppii sikäläisen pelityylin lisäksi vastuunkantoa, saa pelata omaa peliään eikä ole vain yksi muiden joukossa kuten Jokereissa vaan ykkösvaraus jolle mahdollisuuksia tulee enemmän kuin muille. Jos on kiekollisessa roolissa vain satunnaisesti ylivoimalla, kehitys on hidasta.

Mitkä muut seikat sitten vaikuttivat Ritan lähtöön? Ritan tehdessä päätöstä joukkueessa taisivat olla Banham, Rosa, Pakaslahti, Aalto, Peltonen, Törmänen, Mikkola, Saarikoski, Hentunen ja Varis, joista kaksi jälkimmäistä eivät olleet vielä ilmoittaneet lähtevänsä. Lisäksi puheet siitä, että jos Rita/Hentunen ei lähde meillä on liikaa pelaajia. Noin monelta hyvältä hyökkääjältä Ritalle ei olisi jäänyt paljoa peliaikaa eikä hän olisi ollut kantavia voimia kuten farmissa on. Lähtö oli ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu, vaikkei olisikaan ollut muita syitä kuin peliajan puute.

SM-liigan huippujoukkue ei mielestäni sovi kovalle kiekolliselle lupaukselle, Saipassa Ruutu voisi ihan hyvin olla jopa ykkössentteri ja Ritakin olisi varmaan päässyt ykkös-kakkosketjuun Jypissä tai Lukossa. Jos ei saa pelata siinä roolissa, missä on omimmillaan, ei kannata jäädä. Ruutun, Koivun ja Ritan tapauksessa roolin tulee olla selvästi hyökkäävässä ketjussa, Ritalle ei ollut luvassa sellaista roolia eikä ole Ruutulle tai Koivullekaan ensi kaudeksi.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkänen änäriin?

Mikäli Pitkäselle tarjotaan edes jonkinlaista sopimusta NHL:n, niin mitä todennäköisimmin hän sinne lähtee. Ja vastaus siihen tarjotaanko Pitkäselle kohtuullista sopparia: kyllä.

Pitkäsen persoonan tuntevat tietävät, ettei Joni ole pelkkä uskollinen luonnonlapsi, jolla ikuinen Kärppä-sydän. Hänellä on myös omat oikkunsa ja missään nimessä hän ei ole samankaltainen seurauskollinen pelaaja kuin joku Raipe.

Joni lähti nyt armeijaan, jotta se ei olisi rasite siirtymiselle änäriin jo ensi kaudeksi. Hänellä on selkeä tähtäin mennä sinne syksyksi.

Nämä väittämät esitti Kärppien pelaaja. Ne eivät ole minun keksimiäni. Tietolähde tämänkaltaisissa huhuissa ei voisi olla juuri luotettavampi.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
J.Rita

Abu: Ritan lähtöön löytyy syytä sekä suuresta pelaajamäärästä, että myös pelaajapenkin takaa.

Samaa mieltä kanssasi, että lähtö oli oikea ratkaisu, olisi tietysti voinut harkita myös lähtöä johonkin kotimaiseenkin jengiin, ei se farmiliiga ainoa autaaksi tekevä ole. Itse olisin mielelläni nähnyt Janin pelaavan vielä Jokeriessa, pidin hänen pelityylistään ja hän edusta tällaista nykyaikaista kiekkoilijaa, isokokoinen, hyvä luistelija ja asenne kohdallaan.

Toivottavasti ura urkenee rapakon takana
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kossu hyvä, tuskinpa Grönvall olisi tehnyt uutta sopimusta Tapparan kanssa, jos olisi tahtonut kotimaassa siirtyä. Kysehän on siitä, että jos ei olisi tyytyväinen miksi uusia sopimusta. Saisi valita hintansa ja seuransa, jos ei olisi uusinut sopimusta. P-Amerikkkaan toki voisi lähteä tästä huolimatta, mutta tätä vastaan puhuu useat tekijät (ikä, perhetilanne, sopimus tuskin olisi kovinkaan kova kuitenkaan ns. peruspuolustajalle).

Kotimaassa on todella harvinaista, että hyvä pelaaja vaihtaa seuraa, jos on sopimuksen alainen, siitä yksinkertaisesta syystä, että tälläisten pelaajien ostaminen olisi liian kallista seuroille. Elomon tilanteesta en sano mitään, mutta Grönvall ei varmasti olisi tehnyt sopimusta, jos olisi harkinnut siirtoa muualle Suomeen, eihän siinä olisi mitään järkeä. Toisessa tilanteessa voit määrätä hintasi ja toisessa seura voi estää siirtosi aika täydelisesti.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Oiva: "Mikäli Pitkäselle tarjotaan edes jonkinlaista sopimusta NHL:n, niin mitä todennäköisimmin hän sinne lähtee." - Näin varmasti tekee.

Oiva: "Pitkäsen persoonan tuntevat tietävät, ettei Joni ole pelkkä uskollinen luonnonlapsi, jolla ikuinen Kärppä-sydän." - Tämäkin pitää paikkansa, monenkin pelaajan kohdalla. Ja varsinkin nuorempien, ainakin itselläni oli nuorena kova tarve päästä pois kotiseuduilta (siis vaikken pelaaja olekaan) :-)

Oiva: "Joni lähti nyt armeijaan, jotta se ei olisi rasite siirtymiselle änäriin jo ensi kaudeksi. Hänellä on selkeä tähtäin mennä sinne syksyksi." - Tämäkin pitää paikkansa. Kyllä Pitkäsen motivaatio pelata Kärpissä on vain ja ainoastaan se, että pääsisi änäriin. Jollain mitalilla tms. tuskin on Pitkäselle mitään suurempaa merkitystä.

Oiva: "Tietolähde tämänkaltaisissa huhuissa ei voisi olla juuri luotettavampi." - En missään tapauksessa epäilekään esittämiesi väitteiden todenperäisyyttä, ne ovat mielestäni faktaa vaikken ole koskaan niitä Jonilta itseltään kysynyt.

Mutta sitten: Oiva: "Ja vastaus siihen tarjotaanko Pitkäselle kohtuullista sopparia: kyllä." - Kevät toki näyttelee tässä asiassa suurta merkitystä. On vaikea suhtautua tähän asiaan objektiivisesti (kun on kyse omasta joukkueesta), mutta kokeillaan jotain: Pitkänen on kuitenkin hemmetin nuori, että jos varausnumero ei ole 1, niin en välttämättä usko Jonin lähtevän vielä ensi syksyksi. Pirun vaikea sanoa. Kevät näyttää.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensimmäisten joukossa

Tuskin niin paljon voi tapahtua, että Jonia ei varattaisi ensi kesänä ensimmäisenä eurooppalaisena puolustajana. Nyt, kun Joni pelaa vielä menestyvässä joukkueessakin. Miten korkealla numerolla ensimmäinen eurooppalainen puolustaja varataan on taas toinen asia. Joka tapauksessa ihan ensimmäisten joukossa (ts. varausnumero alle 10).

Tähän uskon. Ja siitä riippumatta, kun pelaajalla on vielä kova halu lähteä merten taakse, niin miksi hänelle ei tarjottaisi sopimusta. Jos ja kun sitä tarjotaan, niin Joni lähtee.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Pitkäsestä

Olen aina ollut ehdottomasti sitä mieltä, että jos puolustaja haluaa pärjätä NHL:ssä hänen on tärkeää lähteä opiskelemaan pelityyliä farmiin jo nuorena. Sama koskee myös puolustavia hyökkääjiä. Tämä on yksi syy miksen kuulunut siihen porukkaan joka arvosteli Ville Niemistä kovastikin, kun Ville lähti niin nuorena farmiin.

Pitkäsen kannattaa lähteä NHL:ään heti kun armeija on ohitse. Sama todellakin koskee myös Kari Lehtosta. Maalivahti ei noin vain pääse ykkösporukkaan ilman kokemusta sikäläisistä sarjoista ja pelityylistä...
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti korkki


Tässä onkin aikahyvä listaus, kommentoinpa näitä.
Bluesista lähtee ainakin Kohn. Elomojen tilanne taitaa olla se että Teemu lähtenee kokeilemaan. Miikka tuskin lähtee enää ellei vieläkin treidata. Jossain hyökkääjiä kaipaavassa joukkueessa miehellä voisi olla käyttöä, mutta tuskin.
Zidlickyllä voisi olla käyttöä, mutta en usko että vakiopaikkaa löytyy.
Kerhosta ainoa suhtvarma lähtijä on Somervuori, jolla on ihan hyvät mahdollisuudet saada paikka Tampan heikossa hyökkäyksessä. Miettinen tuskin lähtee vielä. Santalaa tuskin kukaan haluaa, johtuen loukkaantumisesta. Tosin Santalan kanssa voidaan tehdä monivuotinen sopimus ja sijoittaa mies vielä kaudeksi SM-liigaan. Vujtek ei enää rapakon taa lähde. Ja tuo Sulku oli varmaan vitsi...
Majesky voi lähteä leirille ja ehkä saada paikankin jos hyvin käy. Nemirovskystä en sano mitään ja Pettinenkin tarvitsee ensin vakiopaikan maajoukkueessa. Ennemmin Raipekin pelaa ensi kaudella änärissä kuin Pettinen.
Jokereilta voivat lähteä kaikki nuo listaamasi pelaajat, mutta se vaatii esim. Banhamilta ja Rosalta oikeuksien siirtoa eri seuralle. Jos nykyinen seura ei ole löytänyt käyttöä tähänkään asti niin tuskin löytyy käyttöä tulevaisuudessakaan. Analheimin toiminta on tähän asti ollut suurta farssia joten epäilen ettei suomalainen protestoija Aalto kiinnosta tulevaisuudessakaan. Lisäisin listaasi Tomek Valtosen josta Detroitin muuttuvassa joukkueessa ollaan kovinkin kiinnostuneita ainakin fanien toimesta:). En usko olevani kovin väärässä jos ennustan että Tomek lähtee farmiin. Tomek on rankattu kolmanneksi vasemmaksi laituriksi hockeysfuturessa ja uskon että kiinnostusta löytyy.
Kärppien pelaajista en usko kummankaan vielä pariin vuoteen lähtevän rapakon taa.
Tapparasta ainoa mahdollinen lähtijä on Luoma. Grönvall tarvitsee kaupan toiseen seuraan ja Mäntylän rasitteena on turhan pieni koko. Tarvainen tuskin lähtee. Ja jos niin käy uskon miehen pelailevan Cape Bretonissa koko kauden ja tulevan ns. maitojunalla takaisin.
Tepsun ulkomaalaiset lähtevät todennäköisesti. Myös Shearer, joka saattaa ottaa paikan Coloradossa. Norrena ja NHL? Hahahahahaha !!! Niittymäki kiinnostaa kyllä Phillyä, mutta Cechmanek ja Boucher ovat liian pahoja ohitettavaksi. Pari kautta Philadelphia Phantomsissa ja kaupan kautta ylös.
Duba ja Lehto? Toinen voisi lähteä Pittsin farmiin, mutta molempien on aivan turha lähteä kilpailemaan yhdestä paikasta farmin kakkosfarmarina.
Ässien ainoa mahdollinen lähtijä voisi olla Antila, mutta Edmonton ei varmasti hanki organisaatioon kolmatta Skandinaaviveskaria. Ainoa Ässätaustainen lähtijä voisi olla Rajamäen Tommi. Tommilla itseasiassa voisi olla hyvätkin mahdollisuudet, koska tuskin Columbus aivan turhaan miehen oikeuksia hankki. Tämä kausi on mennyt huonosti. Ensi kaudeksi Poriin ja puolustuksen johtajaksi? Sen jälkeen mies pelaakin sitten jo Ohiossa...

EDIT: Jyppi ja Ton? No way, Ton ei lähde nolaamaan itseään. Jos mies ei onnistu edes Suomessa saamaan paikkaa kovemmissa seuroissa niin miten hän onnistuisi NHL:ssä. Parhaat mahdollisuudet Jypin miehistä on Pihlmanilla, mutta eihän mies ole läheskään valmis pelaaja vielä. Neljä maalia minkä tahansa seuran verkkoon herättää aina huomiota nykyisessä liigassa.

Santala on Atlantan varaus. Jos lähtee niin on Trashersin miehiä. Sopisi aika hyvin Kovalchukin ja Heatleyn väliin:D

Vujtek sanoi mm. Jääkiekkolehden haastattelussa ettei ole vielä täysin hylännyt änärihaaveitaan. Tosin sopparin täytyy varmasti olla huippuluokkaa ja takuut peliajasta löytyä.

Sulku voisi mielestäni kuulua samaan kategoriaan (varttuneemmalla iällä NHL:ään :Mika Saukkonen) kuin esim. Jarno Kultanen ja Sami Salo. Ja miksipä ei? Kovaa laukova peruspakki, joka ei kaihda fyysisiä otteita ja osaa pitää oman miehensä. Pisteitäkin on syntynyt kivasti.

Pettinen on yksi todennäköisimmistä NHL-SOPIMUKSEN saavista. Se pelaako peliäkään ylhäällä on toinen juttu. Oli jo tämän kauden alussa NYI:n harjoitusleirillä. Ja saanee 2-way -sopparin ensi kesänä. Islandersissa tykätään europakeista.

Jari Viuhkolan näkisin olevan samassa tilanteessa kuin Riku Hahl oli viime keväänä/kesänä. Eli liigajoukkueensa puolustava 3-sentteri. En tunne tapausta tarkemmin, mutta saattaa lähteä nuorella iällä opiskelemaan P-Amerikan pelityyliä AHL:ään Hahlin tavoin. Kärpissä tuskin on mahdollisuuksia edetä rankingissa Lieversin ja Pirjetän/Palsolan edelle.



Jos Pauli Levokari saisi ylisuuren egonsa (ja kroppansa) kuriin, saattaisi miehestä kehkeytyä NHL-pakki. Kokoa ainakin löytyä, fyysisyyttä pitäisi vaan olla rutkasti enemmän ja ennen kaikkea nöyryyttä.

Jeff Hamilton olisi myös puolustamisen oppiessaan varteenotettava vaihtoehto.

Toivoisin myös, että kokeneemmista suomalaisista Jani Hassisen ja Petri Pakaslahden loistavat pelit liigassa ja maajoukkueessa olisivat kirjautuneet scouttien kirjoihin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Arvailuja todellisista lähtijöistä

Blues: Kohn
HPK: Miettinen, Somervuori
HIFK: Zidlicky
Ilves: -
Jokerit: Haakana, T. Ruutu
Jyp: Pihlman
Kärpät: Pitkänen
Lukko: Smith
SaiPa: Duba
Pelicans: Jääskeläinen
Tappara: Hassinen, Tarvainen, Luoma, Mäntylä
TPS: Shaeffer, Shearer
Ässät: -

Se miksei listalla ole Jokereista Rosaa, Aaltoa ja Banhamia johtuu jo täälläkin esillä olleeseen seikkaan eli siirtyminen rapakon taakse vaatisi treidiä toiseen seuraan ja en usko näin tapahtuvan ja kaverit jäävät SM-liigaan ja Jokereihin. Kari Lehtonen taas on sen verran nuori että uskoisin vähintään yhden vuoden vielä menevän Suomessa. Malmivaara voisi olla yksi tän kauden yllätys lähtijä, mutta uskoisin Ollinkin pysyvän muutaman kauden ajan täällä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Arvailuja todellisista lähtijöistä

Viestin lähetti flintstone
Se miksei listalla ole Jokereista Rosaa, Aaltoa ja Banhamia johtuu jo täälläkin esillä olleeseen seikkaan eli siirtyminen rapakon taakse vaatisi treidiä toiseen seuraan ja en usko näin.

Käsittääkseni tuo ei ole niin. Jos kaverit ovat ns. Unregistered free agent-pelaajia, niin heillä on silloin täysi oikeus siirtyä mihin tahansa seuraan, joka tekee tarjouksen. Aivan samalla tavalla, kuin Suomessa, kun sopimus loppuu. Muistaakseni Uuge kertoili kesällä Banhamin miettivän Islandersilta saamaansa tarjousta.
 

JPL

Jäsen
Todennäkäisin unohtunut

Elikkä jos Thomas ei lähde rapakon taakse, niin jätän yhden oluen väliin jossain vapaavalintaisessa ottelussa ensi kauden aikana.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
UFA-pelaajan pitää olla 31-vuotias, ellei ole pelannut kymmentä kautta ja palkka ole alle liigan keskipalkkaa. Banham ja Rosa ovat minun käsittääksi RFA-pelaajia. RFA:lle voi tarjota sopimusta, mutta oikeudet omistava joukkue voi vastata samanlaisella tarjouksella. Jos ei vastaa, saa joka tapauksessa varausvuoroja korvaukseksi, muistaakseni ykkösvarauksia ja palkasta riippuu kuinka monta niitä on annettava. Noiden varausvuorojen sijaan hankitaan yleensä pelaajan oikeudet jollain heikommalla korvauksella.

Periaatteessa kauppaa ei vaadita, mutta kukaan ei varmasti uhraa ykkösvarausta noin vanhaan Euroopassa pelaavaan pelaajaan. Banham kyllä saattaa olla luokan VI UFA, yli 25-vuotias joka on pelannut ammattilaisena kolme kautta mutta yhteensä alle 80 ottelua. Jos huvittaa, joku voi etsiä tarkat vapaa-agentti säädökset, mutta Banham taitaa olla UFA ja Rosa RFA.
 

Carlos

Jäsen
Re: Todennäkäisin unohtunut

Viestin lähetti JPL
Elikkä jos Thomas ei lähde rapakon taakse, niin jätän yhden oluen väliin jossain vapaavalintaisessa ottelussa ensi kauden aikana.

Kyllä kovat paineet asetat itsellesi... :D
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Epäilen että lähteekö Thomasin Timppa enää yhtä helposti yrittämään NHL-paikkaa kuin muutama vuosi aikaisemmin. Timppa on jo aika monta kertaa yrittänyt mutta vielä ei ole natsannut. Mielestäni Timppa sopii tyyliltään Eurooppaan kuin nenä päähän, ei välttämättä Rapakon taakse.

Banhamilla on mahdollisuuksia NHL:llään mutta mielestäni hän on ehkä liian yksipuolinen pelaaja.

HIFK:lta mahdollisuudet tämän kauden miehistöstä NHL:llään ovat vain Zetalla.
Ellei sitten joku menestystä haluava NHL- seura palkkaa Fööniä GM:ksi.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Peter Schaeferin tilanne on aika mielenkiintoinen. Kuitenkin kyseessä on nuori kaveri joka oikeastaan vakiinnutti paikan 2-ketjussa Vancouverissa. Mutta Canuksien tarjoushan oli viime kesänä oikeastikin aika loukkaava ja vaatimaton, joten sinänsä ei ihme että miehen ylpeys meni asian edelle. Muistaakseni tarjottiin sitäpaitsi 3-vuoden pahvia kun Schaefer itse halusi vain yksivuotisen että voisi todella näyttää kyntensä seurajohdolle.

Canuksista sanottiin että on aivan sama pelaako Schafer jossain Euroopassa koska he eivät aio tarjoustaan jatkossakaan muuttaa. Ja eikös Canucks aika kauan miehen oikeudet tule omistamaan? Ja kuten tiedämme Vancouver on aika konservatiinen ja pihi seura joten jännä nähdä kaverin tilanne ensi kaudella. Kannattaa muittenkin SM-liigaseurojen olla tarkkana!

Se onkin sitten toinen asia että mikä olisi kaverin itsensä kannalta parasta. Kyllähän sinne NHL:ään luulisi sitten kuitenkin menevän vaikkei saakaan sitä palkkaa minkä arvoisena itseään pitää.


MACK
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Thomas lähtee, jos huolitaan

Thomas oli joukkueessaan kohtuullisen lähellä NHL-paikkaa. Hän on Suomessa sellaisella sopimuksella, että hänet voidaan kutsua takaisin vaikka tänään. Tämä on Thomasinkin toive, että hän pääsisi yrittämään vielä tällä kaudella rapakon takana. Tähän toiveeseen hän jaksoi jopa vielä hivenen uskoa. Joka tapauksessa hänen selkeä, SELKEÄ, tavoite on NHL. Ei Eurooppa.

Lähde: Tim Thomas
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
luu2:lle ...

LUPAAN SYÖDÄ LAUTASELLISEN MÄMMIÄ JA JÄLKIRUOAKSI SUKLAAJÄÄTELÖÄ HILLON KERA JOS PAULI LEVOKARI PELAA YHDENKIN NHL-OTTELUN !!!

Vakiinnuttaisi Pauli nyt edes liigapaikkansa. Sillä leijumisella mitä poika esittää voin sanoa että Paulista ei tule huippukiekkoilijaa. Pää ei kestä. Rontista on Ässille tulevaisuudessa paljon enemmän iloa kuin Paulista IFK:lle ... Ja mitään Ahlia, EeCeehlia tai muita Ööhooälliä ei lasketa NHL:ksi ...

(ja nuo mämmi, suklaajäätelö ja hillo ovat henkilökohtaisesti YÖK! - siis tekee oikein pahaa ajatellakin ...)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös