En löytänyt äkkiseltään ketjua Ranskan pääsarjatason jääkiekosta, mikä kulkee siis ensi kaudella 2016-17 nimellä SaxoPrint Ligue Magnus. Itse olen seurannut sarjaa nyt yhden kauden ajan tiiviimmin siellä pelaavan suomalaisen eli Camilo Miettisen takia ja tänään tuli aikamoinen paukku, kun Ligue Magnuksen ja Fanseatin yhteistyösoppari julkistettiin. Tämän hetken tiedon mukaan myös Suomessa voidaan siis katsoa jatkossa kaikki Ranskan pääsarjan matsit Fanseatin kautta kuukausimaksua vastaan. Tämä on minusta hieno lisäys ja helpottaa kummasti sarjan seuraamista. Ranskassa on kyllä jonkin verran esim. liveseurantaa twitterissä ja välillä myös facebookissa, mutta aika lapsenkengissä tuo vielä kokonaisuutena on. Pelejä pystyi katsomaan livenä viime kaudella ainakin L'Equipen sivuilta, mutta itse en löytänyt helppoa reittiä heidän geoblokkauksen ohi. Ehkä olen vain ihan käsi tuon suhteen.
Sarja käynnistyy 13. syyskuuta ja otteluita per joukkue on Suomen vastaavaan verrattuna aika vähän, eli 26. Joukkueita sarjassa on 12. Pääsarjan lisäksi joukkueet osallistavat myös kahteen cupiin eli Coupe de Franceen ja Coupe de la Liguehen, jotka nostavat ottelumäärää hiukan normaalimmaksi.
Suomalaisia sarjassa pelaa viime vuoden tapaan muutamia:
Bordeaux:
Sebastian Ylönen (Petri Ylösen poika)
Ilpo Salmivirta
Chamonix-Morzine:
Ville Ahlgren
Iivo Hokkanen
Dijon:
Riku Silvennoinen
Grenoble:
Camilo Miettinen
Rosterit ovat aika kirjavia kansalaisuuksien suhteen, ulkomaalaiset ovat lähinnä kanadalaisia, jenkkejä, tsekkejä ja latvialaisia. Toki myös muita löytyy. Yksi nimi pisti silmään, Jokeri-kannattajat muistelevat varmasti edelleen lämmöllä Matt Husseyta ja hänen taidoistaan pääsee nauttimaan tällä kaudella Rouenin kannattajat :)
Tämä nyt näin alkuun, toivottavasti saadaan jotain keskustelua aikaiseksi. Itselläni tuo ranskan kieli ei ole kovin hyvin hallussa, eli google-kääntäjällä mennään eteenpäin, mutta kyllä silläkin on oppinut pärjäämään :)