Rakkain aarteeni

[Spencer]

Hei taas, pojat ja tytöt. Kuten varmasti tiedätte, jokainen ihminen varmasti säilöö jotain esinettä tahi muistoa, kuten nallea tai keuhkosyöpäisen vaarin räkää. Varsinkin naisilla on ikävä tapa kantaa mukanaan kameraa, jolla napsitaan kuvia sammuneen Spencerin kikulista. Kuvaa säilötään kassakaapissa, ja kaivetaan vain sillointällöin esille. Kuvan vierellä voi olla vaikkapa pala Berliinin muuria. Eli, yksinkertaista palvontaa henkilökohtaisella tasolla. Mitä esinettä juuri sinä palvot? Mikä juuri sinulle on tämä rakkain esine? Mikä on tarina sen takana?

Mieleeni muljahti oma rakkahin aarteni, nimittäin autenttinen valokuva Hitlerin ja Mannerheimin tapaamisesta. Sitä tihrustaessa tulee tippa myös linssiin.

 

[pernaveikko]

Viestin lähetti Spencer
Mieleeni muljahti oma rakkahin aarteni, nimittäin autenttinen valokuva Hitlerin ja Mannerheimin tapaamisesta. Sitä tihrustaessa tulee tippa myös linssiin.

Tähän väliin on pakko tuumailla, ihan vain sen takia, koska viime sunnuntain Hesarissa oli Sunnuntai-liitteessä juttua taideväärennöksistä ja siitä, että usein on täysin mahdotonta todistaa joku teos alkuperäiseksi. Älä siis loukkaannu tai muuta.

Väärennöksiä alalla liikkuu pilvin pimein ja myös epäilyjä niistä. Jotkut taidekauppiaat myös ostavat mielellään tauluja, joita pidetään väärennöksinä, koska jos joskus selviää, että taulu onkin aito, niin hinta räjähtää taivaisiin.

Valokuvien väärentäminen on varsin helppoa.

Uskoisin, että sinun tapauksessa kyse on jostain valokuvasta minkä joku isovanhempi on henkilökohtaisesti ottanut tai muuta, mutta koska en sitä tiedä niin kysyn.

Mistä tiedät, että valokuva on autenttinen? Onhan ufoista ja ties mistä monenlaisia kuvia.

 

[Spencer]

Juu, tuskin se kuva kovin aito on, kunhan vaan heitin jotain. Piti vaan keksiä joku esimerkki-erkki. Käsittääkseni kuvia kyseisestä tapahtumasta myytiin joka snagarilla itse aktin jälkeen. Ei siinä sen enempää.

 

[Tj]

Minun rakkain aarteeni on varmaan vanha valokuva ja lehtijuttu Keskisuomalaisesta syksyltä -93, jossa Jyväskylän Jalkapalloklubin vasta samana keväänä perustettu joukkue poseeraa Keuruun keskuskentällä voitollisen HPP- pelin jälkeen varmistettuaan nousun kakkosdivisioonaan. Käytännössä tuosta kaudesta alkoi siitä asti jatkunut aladivarikannatus ja kenttäbongaus varsin eksoottisillakin 3. , 2. ja 1. divarin paikkakunnilla. Erityisen mukavaksi muistoksi tuon tekee se, että itsekin pääsin mukaan juhlivan joukkueen joukkuekuvaan noviisina jalkapalloympyröissä. Sittemmin on tosiaan kierretty tahkoa JJK:n mukana ties missä, joten on hauska muistella jo lähes 10 vuoden takaisia aikoja ja hetkeä, jolloin kaikki alkoi.

 

[finnishninja]

Minun rakkain esineeni on pieni hopeinen lautanen, jonka sain kun kävin jokaisessa harjoituksessa Sportissa jääkíekkoa pelatessani.

 

[Flazor]

Niitä esineitä on kaksi.

* Pariisin olympialaisten kultamitali vuodelta 1924. Isoisoisäni voitti tuolloin yhdessä Paavo Nurmen ja Ville Ritola kanssa joukkuejuoksun olympiakultaa. Rahallista arvoa mitalilla varmastikin on, mutta tunnearvo on niin korvaamaton, että on turha tulla euronipun kanssa sitä täältä ostamaan.

* Jarmo Myllyksen maila vm. 1988. Olin veljieni kanssa katsomassa Raumalla toista Lukon ja Ilveksen välistä välieräottelua, jonka Lukko lopulta niukasti voitti 4-3. Ottelun loputtua ryntäsimme veljieni kanssa sinne minne kaikki muutkin pikkupojat eli Lukon pukukoppiin vievän reitin varrelle. Moni pelaaja luovutti mailansa ja Myllys sattui törkkäämään omansa suoraan meikäläisen käsiin.

 

[Triplatupla]

Minulla ei ole mitään varsinaista aarretta mutta villin tarinan olen kuullut.
Tarinan kertoi Kari Jalonen alkusyksyllä 1997 joukkueemme saunaillassa. Hän toimi tuolloin TPS:n B-junnujen vastuuvalmentajana.

Rouenissa pelatessaan Kojo oli pelannut samassa joukkueessa jonkun Playboy-kanukin. Tällä ko. hemmolla oli ollut pukuhuoneessa aina mukanaan joku kummallinen kirja. Kirja oli kyselyjen jälkeen osoittautunut valokuva-albumiksi. Albumi oli kuulemma erittäin tärkeä ko. pelaajalle. Lopulta muut pelaajat olivat saaneet selville albumin sisältävän kuvia naisista, joita kanukki oli vuosien aikana duunannut. Siinä oli ollut PALJON kuvia puolialastomista typyistä ympäri maailmaa. Ja kertoman mukaan hemmo oli hoidellut kaikkia naisia, jotka olivat päässeet albumiin. Hän oli siis aina ottanut kuvan muistoksi.
No tapahtui kuitenkin, että tämä playboy rakastui korviaan myöten erääseen ranskalaistypyyn ja päätti mennä naimisiin tämän kanssa. Joukkue oli sitten eräänä kosteana viikonloppuna viettänyt kanukin viimeisiä päiviä vapaana miehenä. Kanukki oli yhtäkkiä herännyt pohtimaan mitä tehdä sille pahamaineiselle albumille. Hän oli saanut tuuman ja seuraavana arkipäivän hän oli saapunut harjoituksiin ja harjoitusten jälkeen pyytänyt muutamia tovereitaan mukaan kaupungille. Kaupungilla miehet olivat marssineet erääseen paikalliseen pankkiin ja pyytäneet saada tallelokeron kanukin albumille. Saatuaan käteensä tallelokeron avaimen kanukki oli talsinut ulos pankista läheisen joen ääreen ja viskannut avaimen jokeen. Ja todennäköisesti vielä tänäkin päivänä avain makaa siellä, päällään paljon vettä. Kanukki oli sanonut nyt löytäneensä uuden oman aarteensa, jota ei koskaan haluaisi menettää.
Kojoa siteeraten:"Albumi oli näkemisen arvoinen ja vaivalla koottu."

 

[Diamond]

-Isäni ottama Zurillan ja Nedomanskyn kuva kun Tshekkoslovakian joukkue poikkesi Suomessa vuonna 69 voitettuaan maailmanmestaruuden.

-Ensimmäin luokkakuva herättää nostalgisia tunnelmia. Vaikea uskoa että on joskus ollut niin pieni.

-Pieni lelu jonka narua vetämällä alkaa soimaan Walt Disneyn tunnusmusiikki. Silloin alkaa itkettään niin pirusti kun muistot nousee pintaan lapsuudesta.

-Kaikki vanhat äänilevyt joissa on musiikkia joka oli suosiossa vanhempieni nuoruusvuosina.

 

[Le Banner]

Rakkaimmasta en tiedä mutta aarre kumminkin,eli Irwinin nimmari
pienen juttutuokion jälkeen.

Ja taidettiin siinä kurkkuakin kostuttaa

 

[Aksu]

Yksi, ei tunnearvoltaan valtava, mutta muistoja tuova esine on pahvilautanen, johon Jonna on tuhertanut nimmarinsa. Sain sen silloin kun tämä tyttönen lauleskeli ympäri suomea Minttu sekä Ville-renkutusta. Olin lomalla serkkujeni luona Lohjalla ja paikallisella Veholla oli autonäyttely. Siellä esiintyi myös tämä tyttönen ja urheana nappasin tarjoilupöydältä pahvisen lautasen, johon nimmarin pyysin. Ikää taisi olla jotain seitsemän tai sinne suuntaan.

Myöhemmin tuli epätodellinen olo kun nimellä Jonna Tervomaa esiintyneen neitosen näin ensimmäistä kertaa livenä. Muistelin aikuista tyttöä katsellessani tuota valloittavaa kokemusta vuosien takaa. Kaipa hän on minulle aina se pikku Jonna. Ja minä olen pikku Aksu...

 

[mendieta]

...pelata Sportissa...

Viestin lähetti finnishninja
Minun rakkain esineeni on pieni hopeinen lautanen, jonka sain kun kävin jokaisessa harjoituksessa Sportissa jääkíekkoa pelatessani.

Minulla on pieniä pystyejä junioriuraltani kymmenisen kappaletta. Ne ovat vieläkin vanhempieni luona kirjahyllyssä entisessä huoneessani. Miltei aina kun käyn "kotonani" niin hypistelen niitä ja muistelen kuinka hienoa oli pelata jääkiekkoa ja vielä Sportissa.

edit:typo

 

[Poison]

Itselläni ei oikeastaan ole mitään tuollaista "rakkainta aarretta", mutta joitain tavaroita löytyy, joilla on mielettömästi tunnearvoa. Yksi on nyt jo edesmenneen isäni tuohesta tehty hattu, jossa on 1995 MM-kultaa voittaneiden pelaajien nimmareita. Töherrykset ovat tosin jo haalistuneet pahasti, ja on periaatteessa aivan turha kysyä, että kenen nimiä siitä löytyy, mutta onpahan joka tapauksessa. Sitten on vielä toinen isältäni saatu asia, nimittäin cd-levy, jonka sain lahjana viimeisenä yhteisenä joulunamme. Sitä en ole enää edes niin paljoa kuunnellut, mutta tunnearvo on mieletön.

Jollain tavalla rakas on myös video kevään 1999 Jokerit-SaiPa pleijaripelistä. Sitä on tullut kelailtua niin paljon, että viimeeksi, kun kasetin otin nauhurista pois, huomasin kauhukseni, että nauhaa oli tullut hieman ulos. Sain korjattua sen, mutta en ole uskaltanut kasettia sen jälkeen katsoa. :(

Ja vaikka tässä nyt kysyttiinkin lähinnä jotain esinettä, on pakko sanoa, että tärkeimmät aarteeni ovat muistoina sydämessäni suljetussa rasiassa. Eikä niihin ole minun lisäkseni tällä hetkellä pääsyä kuin yhdellä ihmisellä. :)

 

[Aksu]

Viestin lähetti Poison

Jollain tavalla rakas on myös video kevään 1999 Jokerit-SaiPa pleijaripelistä. Sitä on tullut kelailtua niin paljon, että viimeeksi kun kasetin otin nauhurista ulos, huomasin kauhukseni, että nauhaa oli tullut hieman ulos. Sain korjattua sen, mutta en ole uskaltanut kasettia sen jälkeen katsoa. :(

Tuota on tullut kelailtua ja paljon. Viime talven kärsimysnäytelmän keskellä tuli katsottua moneen otteeseen. Ikäänkuin piristykseksi sarjataulukkoa katsellessa... Silloin pieni oli todellakin KAUNISTA!

 

[Annuli]

Rakkain aarteeni on mummiltani saama rintakoru. Sain sen vain muutamaa kuukautta ennen kuin mummin siirtyi manan majoille. Olin tuolloin 7-vuotias. Koru on todella kaunis, mutta tuskin kovinkaan arvokas.

Toinen rakkain aarteeni on Marko Palon nimmari, jota silittelen aina hellästi...

Ja tietenkin omat kullanmuruni.

 

[Aksu]

Viestin lähetti Annuli
arvokas.

Toinen rakkain aarteeni on Marko Palon nimmari, jota silittelen aina hellästi...

Ja tietenkin omat kullanmuruni.

Ei kuitenkaan sama henkilö?

 

[Annuli]

Kirjoitankohan tänään jotenkin epäselvästi, kun saan vastaavia huomautuksia joka paikasta... Omat kullanmuruni ovat siis ihanat lapseni, mieheni ja kaikki eläimet meidän talossa. Marko Palo on jumala...

 

[pygmalion]

Houkutus on suuri nimetä oma armas vaimoni tässä kohtaa, mutta koska toista ihmistä ei voi omistaa, siirrän huomioni hieman "konkreettisempiin" aarteisiin.

Ihmislapsen mieli on ailahtelevainen, mutta juuri tänään asiaa pohtiessani yksi esine nousee ylitse muiden: maallisista aarteistani armahin on kirja, johon olen henkilökohtaisesti saanut omistuskirjoituksen monsieur Jean Beliveaulta. Kyseisessä omistuskirjoituksessa todetaan hyvin yksiselitteisesti minun olevan valtakunnan (siis Suomen) kovin Habs-fani. Sen tapaamisen muistoa vaalin loppuelämäni suurella tarmolla...

Ainakin palstan muut sinivalkopunaisia värejä tunnustavat hahmot ymmärtänevät aarteeni arvon?

 

[heki]

Jos puhutaan esineistä, niin tärkein aarteeni on postimerkkikokoelmani, jota aloitin keräämään jo nuorena (n. 7 v). Kokoelma on karttunut pikkuhiljaa vuosien varrella, ja tällä hetkellä on itselleni hyvin tärkeä, vaikka en sitä aktiivisesti enää kokoa.

 

[Rocco]

Mulla ei ole mitään tuollaisia isoja esine-fetissejä mutta mieltä lämmittää kovasti yksi kappale 5000 kpl:n erästä San Jose Sharksien kirjasta, tähän kirjaan ovat nimmarit vetäneet Jari Kurri ja Jyrki Lumme. Toinen henkisesti palkitseva esine on peilipallo sänkyni päällä, sain sen joululahjaksi seuran tyttöjoukkueelta valmentajan osassa.

 

[Senior]

Viestin lähetti Rocco
Toinen henkisesti palkitseva esine on peilipallo sänkyni päällä, sain sen joululahjaksi seuran tyttöjoukkueelta valmentajan osassa.

Grrrr! Tell me more, tell me details...:D

ei vaines, vitsi vaan

 

[Leon]

Piti oikein kaivamalla kaivaa edes joku tarpeeksi rakas esine, mitä ei saa rahalla korvattua. Ja sitten muistin kaikkien aikojen parhaan joululahjani: seinälläni roikkuva pieni etsaus. Pieni oli kyllä itse taiteilijakin, veljentyttäreni oli tuota tehdessään neljävuotias. Uskokaa tai älkää, mutta se taulu on todella hieno, vaikkakin ymmärrettävistä syistä hieman abstrakti :)

 

[OneBigRed]

Seinälläni roikkuva vuoden 1998 SM-liigan kolmannen finaaliottelun pääsylippu. Sitä katsoessa tulee mieleen "se" hetki, "ne" tunteenpurkaukset ja rajaton riemu. Mahdollisesti elämäni riehakkain hetki selvinpäin. (Napsahti nalli kun arvottiin kuskia)

 

[werther]

Jos unohdetaan esineet joilla on selkeästi rahallista arvoa ja keskitytään tunnepohjaisiin juttuihin, niin kakkosena on Prinsessa Dianan muotokuva, jonka maalasi eräs taiteilijaystäväni ihan pelkästään minulle henkilökohtaisesti. Ykkösenä on vaaleansininen sukkanauha, jonka sulhanen heitti häissä perinteiseen tapaan poikamiesten tavoiteltavaksi. Morsian kun oli -ja on edelleen- nainen, jota kunnioitan vähän helvetin paljon. Ehkä ainoa ihminen maailmassa, jonka takia olisin valmis pettämään kenet tahansa ja valehtelemaan kenelle tahansa mitä tahansa. Nyt sukkanauha roikkuu baarikaapissa Bombay Sapphire -pullon ympärillä sillä se sointuu kauniisti pullon hennonsiniseen lasiin. <huokaus>

 

[Arnold]

En nyt tiedä, että onko tämä rakkain aarre, mutta kuitenkin.. Eli yksi aarteistani on Mikki Hiiri-seinäkello, jonka sain tädiltäni joskus vuonna viisi. Tarkkaa aikaa en muista, mutta sanoisin näin, että joskus 10-vuotiaana ehkäpä. Muutama vuosi miinus kenties. En vaan tiedä, mutta hyvin se on mukana kulkenut ja seinään tiensä löytänyt. Ja mikä parasta; siihen ei tarvi vieläkään vaihtaa liian usein patteria :)

P.S. Silti pidän Aku Ankasta enemmän, koska se on lähempänä luonnettani :D

 

[dana77]

Janne Tähkän kenkä Salibandyn MM-Finaalista 02. Tosin se on vielä kaverin luona, jonne pelin jälkeen yöksi mentiin.