Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

  • 283 176
  • 1 360

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Aika eri realiteetti Oulussa oli joka tavalla esimerkiksi vuonna 1975 kun Raksilan nykyinen halli avattiin.
Moni asia oli toki eri tavalla. Mutta toisaalta eipä Raksilan halli 50 vuoden aikana mitenkään liian pieneksi ole käynyt, vaikka kapasiteettia on selvästi pienennettykin vuosien saatossa. Viime aikoina yleisömäärät ovat laskeneet. Toki osaltaan siksi, että halli on vanhentunut, mutta muistakin syistä. Tuntuu se vähän optimistiselta ajatella yleisömäärien merkittävästi nousevan tulevina vuosikymmeninä, mutta kai sekin on mahdollista.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Juu ja logistisista syistä jopa Tampere on aika perseestä isommille bändeille. Hartwall Areenaa pidetään käsittääkseni erittäin isossa arvossa sijaintinsa puolesta, sinne on helppo liikutella isompikin määrä tavaraa ja hyvät kulkuyhteydet muutenkin.
Näinhän se on, ja vaikka Ouluun tulisi minkälainen luksusareena niin ei noita tämän hetken kuumimpia artisteja olisi hirmu realistista odotella tänne muutenkaan. Useimmat isot nimet tekevät Suomessa sen yhden keikan, ja se on kaikista järkevintä tehdä siellä mihin on logistisesti järkevintä mennä ja missä on lähtökohtaisesti eniten potentiaalisia lipunostajia, eli Helsingissä. Reissu Ouluun syö heti useampia päiviä kiertueaikatauluista, ja kun mitään takeita isoista yleisöistäkään ei ole, ei tänne kannata tulla.

Noita parhaat päivänsä nähneitä vähän pienemmän kokoluokan esiintyjiähän nähtiin vanhalla Teatrialla jonkun verran, mutta ei nekään tainneet kerätä muutamaa tuhatta katsojaa isompia yleisöjä. En ainakaan itse muista että mitkään alicecooper tai thesoundsit olisivat myyneet loppuun. Kent ehkä, ei voi muistaa. Joka tapauksessa joku 10 000 hengen halli Ouluun kuulostaa omaan korvaan aika yliampuvalta, enkä oikein keksi että minkälainen spektaakkeli voisi vetää täällä sen täyteen ikinä. Tai edes puolilleen.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Moni asia oli toki eri tavalla. Mutta toisaalta eipä Raksilan halli 50 vuoden aikana mitenkään liian pieneksi ole käynyt, vaikka kapasiteettia on selvästi pienennettykin vuosien saatossa. Viime aikoina yleisömäärät ovat laskeneet. Toki osaltaan siksi, että halli on vanhentunut, mutta muistakin syistä. Tuntuu se vähän optimistiselta ajatella yleisömäärien merkittävästi nousevan tulevina vuosikymmeninä, mutta kai sekin on mahdollista.
Siis miksi tämä ei olisi aivan yhtä mahdollista kuin Tampereella kahden joukkueen nousseet/nousevat yleisömäärät? Oulu on kuitenkin edelleen vahvasti kasvukeskus ja isoilla investoinneilla kaupunki saadaan myös varmemmin pidettyä sellaisena.

Tuo "eihän Raksilakaan täyty nykyään" argumentti on kyllä melko syvää itsensä kusettamista. Tähän ei edes tarvitse mitään kulunutta analogiaa, vaan katsoo miten yleisömäärille kävi Tampereella.

Miksi meidän pitäisi olettaa että yleisömäärät laskevat? Eikö sen eteen nimenomaan Kärppien, muiden seurojen ja koko Liigan kuuluisi tehdä hartiavoimin hommia että näin ei käy nyt eikä tulevaisuudessa.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kovasti saavat seurat tehdä töitä. Minä luulen, ettei vanhat ajat enää palaa vaan yleisömäärät putoavat vielä tästä. Ei nuorisoa kiinnosta enää liigakiekko siinä määrin kuin ennen. Sitä kun on niin paljon kaikkea muuta nykyään.
Kyllä me silti kunnon halli tarvitaan. Haarukkaan 8000-10000. Ei nyt ainakaan ruokita tuota alakuloa empimällä, tuleeko tänne ketään? Silloin ei varmasti tule. Oulussa on potentiaalia nostaa keskiarvoa. Tuota suurempi halli on liioittelua. Ei tänne saada mitään jättikonsertteja koska maantiede on mitä on.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
@HokiJone kyllä minäkin uskon, että uusi halli nostaisi yleisömääriä myös Oulussa jonkin verran, ainakin aluksi. Ihan minimissään se katkaisee yleisömäärien laskun ja palauttaa ne sille tasolle, jossa ne olivat vielä kymmenisen vuotta sitten. Mutta mielestäni vähän liikaa peilataan Tampereeseen. Ihan samanlaista potentiaalia Oulussa en vaan millään näe. Lisäksi luulen, että täällä Tampereellakin yleisömäärät vähän putoavat, kun areenan alkubuumi hellittää. Oulussa areenan käyttötarve on väkisin pienempi. Vain yksi liigajoukkue, eikä muita isoja tapahtumiakaan saataisi niin paljon kuin Tampereelle. Oulussa areenasta on vaikeampi saada kannattava.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kovasti saavat seurat tehdä töitä. Minä luulen, ettei vanhat ajat enää palaa vaan yleisömäärät putoavat vielä tästä. Ei nuorisoa kiinnosta enää liigakiekko siinä määrin kuin ennen. Sitä kun on niin paljon kaikkea muuta nykyään.
Jos seurat ja koko jääkiekon ympärillä toimiva väki ottaa ohjenuorakseen "ei tästä kuitenkaan tule mitään", "yleisömäärät laskee tehtiin mitä vaan" -asenteilla, niin ei voi kovin ruusuista tulevaisuutta Suomi-kiekon ympärille asettaa. Kunnianhimoa pitää olla sopivasti. Se, että Liigakiekko ei kiinnosta nuoria voi olla ja onkin fakta, mutta silloin omaa markkinointia ja tapoja toimia täytyy tarkastella. Miten saamme nuoret kiinnostumaan? Miten olla parempi viihdyke kuin Counter Strike tai meemien selaus puhelimesta ostarin kulmalla?
Haarukkaan 8000-10000. Ei nyt ainakaan ruokita tuota alakuloa empimällä, tuleeko tänne ketään? Silloin ei varmasti tule. Oulussa on potentiaalia nostaa keskiarvoa. Tuota suurempi halli on liioittelua. Ei tänne saada mitään jättikonsertteja koska maantiede on mitä on.
10 000 kuulostaa myös omaan korvaan järkevältä kapasiteetilta. Tuo tulee Kärppien osalta täyteen play-offeissa ja joissakin "kärkiotteluissa", kun vaan tuote ja hinnoittelu on kohdillaan.
 
Viimeksi muokattu:

Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksi meidän pitäisi olettaa että yleisömäärät laskevat? Eikö sen eteen nimenomaan Kärppien, muiden seurojen ja koko Liigan kuuluisi tehdä hartiavoimin hommia että näin ei käy nyt eikä tulevaisuudessa.
Sen voin sanoa, että niin Kärpät kuin Liiga ja muutkin seurat ovat tästä huolissaan ja asian eteen on alettu tekemään tutkimustyötä.
 
Humuli71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Niemelä ikuisesti
Yleisömäärien tasaisesti laskiessa pitäisi harkita monitoimiareenan sijaan nykyisen jäähallin kunnollista remonttia. Jääpallokentän puolelta seinä auki ja uusi seinä 20 metriä kauemmaksi. Laajennetulle sivulle voisi rakentaa edustusjoukkueelle maanalaiset uudet pukukoppitilat, aitioita pitkälle sivulle ja käytävän tasolle monipuolisen baari ja ravintolamaailman, josta voi hissillä kuljettaa katkarapuleipiä suoraan yläpuolella sijaitseviin aitioihin. Kun palvelut saadaan kuntoon, olisi 6000 paikkainen Energia areena 2.0 hyvä paikka kasvattaa Kärppien bisnestä. En usko, että perus- ja VIP-palvelujen saaminen Nokia Areenan tasolle vaatii uutta muovista konserttihallia. Hallin kompakti koko takaisi jokaiseen peliin intiimin ja hyvätunnelmaisen ottelutapahtuman, jossa viihtyy sekä kannattaja, että asiakas.

Urheilun ja harjoittelun kannalta monitoimiareena ei ainakaan parantaisi olosuhteita. Juuri Nokia Areenan pukukoppitiloissa on tehty tyhmiä ratkaisuja, koska pääkäyttäjien toiveita ei ole kuunneltu tarpeeksi suunnitteluvaiheessa. Toivottavasti monitoimiareenan puuhamiehet ja Kärpät malttaa odottaa vielä pari kautta ja seurata Nokia areenan buumin kantavuutta.
 
Ja tämä se maksaa äkkiä saman kuin uusi halli.
Muuten tykkäisin. Oliko myös niin että tuolle kanavalle ei voi laajentaa enää enempää.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
pitäisi harkita monitoimiareenan sijaan nykyisen jäähallin kunnollista remonttia.
Tässä taitaa piillä vaan se ongelma että "kunnollinen remontti" maksaa tyyliin yhtä paljon kuin uusi areena. Ja rahan täytyisi tulla täysin Kärppien ja mahdollisesti kaupungin taskusta. Kukaan sijoittaja ei laita senttiäkään rahaa tuohon murjuun.

Noin ihan hajatelmana kun miettii, niin Raksilan katsomoratkaisukin on surkea, kun sivut ovat täysin suoria. Kulmiin jää niin paljon paskoja paikkoja, että se jo itsessään karsii yleisömäärää nykyisellään. Tuota ei varmaan voi mitenkään rempalla parantaa, ellei vala uutta katsomoa ja sehän varamsti olisi erittäin kallista myöskin.

Eli ihan matemaattisesti, on aivan sama laittaa kaupungin rahaa 50M ja sijoittajien 50M uuteen, kuin korjata vanhaa paskaa 50-100M:llä pääosin julkisella rahalla.
 
Humuli71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Niemelä ikuisesti
Tässä taitaa piillä vaan se ongelma että "kunnollinen remontti" maksaa tyyliin yhtä paljon kuin uusi areena. Ja rahan täytyisi tulla täysin Kärppien ja mahdollisesti kaupungin taskusta. Kukaan sijoittaja ei laita senttiäkään rahaa tuohon murjuun.

Noin ihan hajatelmana kun miettii, niin Raksilan katsomoratkaisukin on surkea, kun sivut ovat täysin suoria. Kulmiin jää niin paljon paskoja paikkoja, että se jo itsessään karsii yleisömäärää nykyisellään. Tuota ei varmaan voi mitenkään rempalla parantaa, ellei vala uutta katsomoa ja sehän varamsti olisi erittäin kallista myöskin.
Kaikista kallein ratkaisu olisi, jos nykyisen jäähallin kattoa joutuisi korottamaan. Se maksaisi saman verran kuin uusi 6000 paikkainen jäähalli. En itse näe tälle kuitenkaan tarvetta, koska kuten viime kausina olemme huomanneet, tuo 6000 kapasiteetti on Kärpille ihan sopiva. Vaikka istumapaikat kulmissa eivät ole täydelliset, on ne mahdollista täyttää sopivasti porrastetulla hinnoittelulla. Tämä ehdottamani jääpallokentän puoleisen sivun perusteellinen laajentaminen on ainakin joskus ollut Kärpillä tapetilla. Yksinään Kärppien ei toki kannatta 10 miljoonan remonttia Raksilaan alkaa maksamaan, vaan vaatia ansaitsemansa olosuhteet kaupungilta. Kärpät tarvitsee oikean jäähallin, jossa voidaan pyörittää Suomen suurinta urheiluseuraa.

Lippujen hintoja voisi laskea reippaasti, koska rahaa virtaa seuralle nykyään niin paljon muusta jääkiekon ulkopuolisesta liiketoiminnasta. Enään edustusjoukkueen lipunmyynnin ei ehkä tarvitsisi olla yksi suurista liikevaihdon kulmakivistä, vaan tavoitteena pitäisi olla yhteisöllisyyden maksimoiminen urheiluseuran ympärillä. Kun halli on mahdollisimman täynnä joka pelissä erilaisista taustoista tulevista ihmisistä, on sen arvo paljon suurempi, kuin muutama kymmenentuhatta euroa. ”Puuttuvat” rahat voidaan tehdä konsernin muilla yhtiöillä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
En itse näe tälle kuitenkaan tarvetta, koska kuten viime kausina olemme huomanneet, tuo 6000 kapasiteetti on Kärpille ihan sopiva.
Emmehän voi nykyisen hallin olosuhteiden ja kokonaistuotteen luomaa yleisökeskiarvoa käyttää mittarina sille, kuinka paljon uuden areenan yleisökeskiarvot tulisivat olemaan. Pitihän Hakametsänkin riittää Tampereen jengeille monienkin mielestä, mutta kas kmmaa, yleisökeskiarvot ovat olleet Nokialla suurempia kuin mitä edelliseen halliin mahtui sisälle.

Näin isolla talousalueella aivan varmasti riittää kävijää peleihin, kun tuote ja olosuhteet tuodaan 2020-luvulle.

Muuten, vuoden -22 MM-kisojen talousvaikutukset Tampereen alueelle olivat melkein 90 miljoonaa euroa. Eli periaattessa yksi tuon kokoluokan tapahtuma tuo hallin kustannusten verran takaisin kaupungin elinkeinoille rahaa. Tämmöisistä tapahtumista voimme jäädä vain haaveilemaan, jos tehdäänkin sadalla miljoonalla pari kuppilaa lisää Raksila-vanhukseen.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Asiaahan Virkkunen puhuu. Varmasti tärkeää saada pienemmätkin tapahtumat areenalle niin saadaan lisää vuokranmaksajia.

Niin kauan kuin puheissa kuuluu "valtava vetovoima tekijä Oululle" , kuten Virkkunen areenahankkeesta Kalevassa puhuu, niin olen luottavainen ettei päädytä mihinkään välimallin ratkaisuun
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täytyypä yhyttää jostain päivän aviisi. Hyvä syy mennä vaikka työpaikan kahvioon. :)
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Raksilassa ei ole enää senttiäkään rakennusoikeutta mihinkään suuntaan, joten se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto.
Eikös rakennusoikeutta saa kysymällä lisää? Milloin minnekin kulmalle lisätään kerroksia ja rakennetaan tonteille lisää. Teoriassahan tuohon mahtuisi leventämään kaikkialle paitsi harkkahallin suuntaan
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aivan pystyynkuollut idea lähteä remontoimaan nykyistä jäähallia. Tai toki jos Kärpät haluaa sementoitua tuonne keskikastin joukkueeksi niin sitten varmaan joo, mutta jos ihan oikeasti halutaan olosuhteilta haastaa kärkijoukkueet myös fasiliteettien osalta niin se tähtäin pitää olla oikean monitoimiareenan suunnassa.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Eikös rakennusoikeutta saa kysymällä lisää? Milloin minnekin kulmalle lisätään kerroksia ja rakennetaan tonteille lisää. Teoriassahan tuohon mahtuisi leventämään kaikkialle paitsi harkkahallin suuntaan

Toki, mutta vaatisi varmaan kaavamuutoksen jne. Tälläinen kuva minulle jäi siitä 2003 remontin kokonaisuudesta, että jokainen milli puserrettiin mitä vaan saatiin.
 
Ränse

Jäsen
Hyvä pointti tässä. IT-buumin aikaan Oulusta puhuttiin kovasti maamme kakkoskaupunkia ja vaikka Tampere-ilmiön myötä valtikka on aika tukevasti Pirkanmaalla, kyllä Oulun pitäisi rohkeasti pyrkiä olemaan silti samassa "korissa" Tampereen ja Turun kanssa, eikä Kuopion, Lahden ja Jyväskylän. (Mitään niitä vastaan tietenkään ole.)

Maaseudun tyhjentyessä ja syntyvyyden ollessa matalalla tasolla, kaupunkien tulee panostaa enemmän ja enemmän elinvoimaisuuteensa ja vaikka viihdebisnes ja huippu-urheilu ovatkin vain pienehkö osa kokonaisuutta, on isolla ja hienolla areenalla merkitystä joka tavalla. Vaikka siihen marraskuiseen arki-illan runkosarjaotteluun ei yleisöä koko hallin täydeltä tulisikaan, on Pohjois-Pohjanmaa kuitenkin osa jääkiekko-Suomen sydanmaista ja en ihmettelisi, vaikka areena saisikin aikaan uuden buumin.

Yksi asia mitä ei myöskään pidä unohtaa ovat muut isot tapahtumat, mitkä voivat vetää yleisöä paljon kauempaakin. Tässä mielessä areenan potentiaalista yleisöä ovat Pohjois-Suomen lisäksi koko entinen Vaasan lääni, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, sekä Ruotsin Norrbottenin lääni. Puhumme yli kahden miljoonan ihmisen alueesta, jotka voisivat tulla areenalle katsomaan Coldplayta, Paramorea, tai Monster Jamia.

Uutisia vilkaisemalla saa helposti käsityksen, että Suomessa on kaikki menossa päin mäntyä ja vaikka synkkiä pilviä rakkaan isänmaamme yllä onkin, on haasteet hyvä kohdata realistisesti, mutta myös tulevaan uskoen. Toivon että Oulussa valitaan tämä linja. Valmistuakseen kulttuuripääkaupunkivuodeksi alkaa areenalla olla kiire, mutta toisaalta vuosikymmeniksi eteenpäin tämän mittakaavan hankkeet suunnitellaankin.

Kiva että on optimistinen ote aiheeseen mutta kun Oulu on kyseessä. Kun(jos) areena joskus tulee, se tullee sillä minimivaatimuksilla. Eli n. 6-7k kapasiteetti ja budjetti hintahaitarin alimmasta päästä, vailla mitään kunnianhimoa ja/tai riskinottoa. Parempi toki sekin kun ei mitään. Saisivat edes sen saakelin aseman seudun joskus tehtyä...

Kaupungissa on joku ihme tapa ollut aina olla ilmapiiriltään ja henkisesti kokoaan pienempi. Johtuu osittain perinnöstä ja niin kauan kun vanhat jäärät elää ja/tai on lähelläkään päätöksen tekoa(lasken myös ne valitusten masinoijat tähän), ei mikään muutu.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kaupungissa on joku ihme tapa ollut aina olla ilmapiiriltään ja henkisesti kokoaan pienempi.
Tämä on ihmetyttänyt monesti ja varmasti iso syy miksi näitä isoja hankkeita ei ole saatu vietyä maaliin. Johtuuko sitten vanhemmissa ikäluokissa siitä, että kaupunki on ysärin ja 2000-luvun taitteessa kasvanut hurjasti ja elävät sitten vieläkin muistoissaan jossain reippaasti alle 100 000 asukkaan kaupungissa.
 
Raksila -75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös rakennusoikeutta saa kysymällä lisää? Milloin minnekin kulmalle lisätään kerroksia ja rakennetaan tonteille lisää. Teoriassahan tuohon mahtuisi leventämään kaikkialle paitsi harkkahallin suuntaan
Ei saa! Käytäviähän levennettiin taannoin, olis varmaan levennetty enemmänkin, mutta olikohan se Raksilan asukasyhdistys joka vastusti!
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Tottakai näin kiekkokuluttajana areena on tärkeä pelipaikka. Mutta tälle kaupungille se areena olisi se juttu, joka antaisi uskoa koko alueelle sekä toisi sitä uudistumisen draivia. Täällähän ei keskustassa oikein mitään ole tapahtunut sitten Valkean ja kallioparkin. Erinäisiä asuntotorneja on rakenneltu lähistölle. Minulle ainakin areena ei ole pelkkä areena vaan se on myös symboli sille, että Oulu uusiutuu.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä on ihmetyttänyt monesti ja varmasti iso syy miksi näitä isoja hankkeita ei ole saatu vietyä maaliin. Johtuuko sitten vanhemmissa ikäluokissa siitä, että kaupunki on ysärin ja 2000-luvun taitteessa kasvanut hurjasti ja elävät sitten vieläkin muistoissaan jossain reippaasti alle 100 000 asukkaan kaupungissa.
Tähän asenteeseen olen itsekin usein törmännyt 60v+ kantaoululaisissa. Kun muutin tänne opiskelemaan parikymmentä vuotta sitten, miltei kaikki kaverini olivat Oulun ulkopuolelta ja vain harva tunsi paikallisia. Oli tunne, että tänne muutetaan ja monien kohdalla tänne myös jäädään, ja koko tämän kuluneen n. 20 vuoden ajan kaupunki on kasvanut ja laajentunut ja urbanisoitunut. Toki ainoa miinus on Stokkan lähtö, mutta se ei harmita oikeastaan enää ollenkaan, onhan koko firma menossa kankkulan kaivoon tällä hetkellä.

Omissa mielikuvissa Oulu on tasaveroinen Tampereen ja Turun kanssa, toki Tampere kasvaa nyt nopeammin, mutta Oulun seudun eri toimijoiden pitäisi tehdä kaikkensa, että kasvu nopeutuisi nykyisestä.

Lisää tiiviisti rakennettuja alueita nelostien varteen ja sille lisäkaistat, lisää muitakin moottoriteitä, paikallisjunat, ratikat, lisää korkeaa rakentamista keskustaan, areena ja matkakeskus. Junat Ruotsin kautta Saksaan. Ja lisää elämää ja komeaa rakentamista Toppilansalmeen, siellä on kaupunki hienoimmillaan. ...Sillä on merkitystä, miltä rakennettu ympäristö näyttää ja Oulu mielikuvissa vaikuttaa.

Mutta nämä kantajäärät! Joka asiaan kommentti on ei, ei ja EI. Perusteet eivät useinkaan ole mitenkään järkiperäisiä.

Ei areenaa, koska nykyinenkin on jo puolityhjä (...niin, koska olosuhteet ovat ala-arvoiset). Ei matkakeskusta, koska nykyinen rautatieasemahan on historiallinen aarre (nykyinen asema jää paikalleen). Satamaa ei olisi saanut laajentaa, koska korvaamaton luonto kärsii (vesakko ja pajukko). Rintamäkeä ei olisi saanut purkaa ja Plaanatornia rakentaa, koska se on "pilvenpiirtäjä" (Oulussa ei edelleenkään ole tämän tornin valmistumisen jälkeen yhtäkään edes suomalaisittain korkeaa rakennusta eikä yhtään yli 16-kerroksista rakennusta). Baanoja ei saisi rakentaa, koska ne ovat liian leveitä. Jalkapallostadionia ei saa rakentaa (mitähän syitä tässä oli, Heinäpää ruuhkautuu?) Yliopisto ei saa rakentaa itselleen tiloja, koska Linnanmaalla sen yliopiston olla pitää (kuinkahan moni tietää, että rakennuksen vuokrakulut SYK:lle ovat hirveät). Raksilan markettien tilalle ei saisi rakentaa kauppakeskusta, jossa olisi Prisma, Lidl, Alko, Citymarket ja ravintoloita ja kauppoja. Ja sitten kun uusi CM ja Prisma ovat pystyssä, niin näitä marketteja kutsutaan kauppakeskukseksi, vaikka ne eivät muistuta oikeaa kauppakeskusta nimeksikään...

Onneksi suurin osa niistä oululaisista, joiden suku on asunut täällä sukupolvien ajan, ymmärtää, että etelän kelkassa on pysyttävä, mutta tämä pieni äänekäs vähemmistö, joka vastustaa kaikkea, ankeuttaa kyllä ilmapiiriä.
 
Ja tahtoopi omakohtainen mutu indeksi kertoa myös, että suurin osa ankeuttajista on lähtöjään mitäpäsehyvejää-pitäjistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös