Plussaa: hieno nousu SaiPalta kovin, kovin nuhaista HIFK:ta vastaan. HIFK kankeana ja vähän epävarman oloisena nippuna sopii SaiPalle vastustajana hyvin.
Miinusta: siitä huolimatta, että lopputulos oli lopulta riemukas, jäi edelleen epäileväinen olo SaiPan pelaamisen riittävyyden puolesta. Vaikka pelillisesti oltiinkin iso osa pelistä niskan päällä, jotenkin näytti siltä, että SaiPan peruspelaaminen on sellainen väsynyt kopio syyspuolen SaiPasta, eikä kauden aikana ole oikein tarttunut mitään lisämausteita soppaan. Ei todellakaan olla flow-tilassa, ja tappamisen meininki on vähän yllättävästi monella kadoksissa tärkeimmissä peleissä.
Miinusta: miksi edelleen täysin mistään välittämättä osataan ottaa hyökkäyksiä vastaan vain luistelemalla täysiä kiekollista pelaajaa päin? Tämän on jo moni joukkue scoutannut ja ratkaissut, ja näitä joukkueita vastaan SaiPa on ollut aivan täysin umpikujassa. Jopa kankea HIFK sai SaiPan kärkikarvaajat toistuvasti näyttämään idiooteilta hyvin yksinkertaisilla levittävillä syötöillä omissa (Kalapudas, herranen aika, mitä toopeilua monta kertaa). Missä variaatio? Tässä voidaan kellua vielä runkosarjan loppuun asti jopa sinne top neloseen tällä pelillä, mutta mikä on se ratkaisu Ilvestä tai Lukkoa vastaan? Lisää ankaria kiekosta ohi luisteluja ja kamalasti positiivisia ajatuksia?
Plussaa: hyvä, että on joku selvä pelisuunnitelma, jolla pystyy tietyt vastustajat laittamaan todella ahtaalle, mutta miinusta: erittäin tuhoisaa SaiPan mitalitoiveita ajatellen, että ei ole ilmeisesti mitään varasuunnitelmaa.
Miinusta: silmään on myös viime aikoina pistänyt se, miten löysästi välillä puolustetaan ylivoimalla. Vastustaja kun saa kiekon ja lähtee alivoimalla kuljettamaan kohti SaiPan aluetta, niin välillä näyttää ihan kuin joku vetäisi saipalaisilta töpselin seinästä. Ei ole vielä kostautunut muistaakseni, mutta vaarallisen löysää touhua.
Plussaa: Strömberg heräilee ja tuntuu olevan enemmän potkua luistimissa. En pidä siitä, että hiihtelee 90% runkosarjasta vapaamatkustajana, mutta hyvää huomenta hänelle nyt silti.
Plussaa: Hokkanen ja Naukkarinen näyttävät hiljalleen ihan oikeilta liigapelaajilta. Kuka olisi uskonut, että vastuun antaminen johtaa tähän?
Miinusta (paljon): V. Petman. Aiemmin sanoin, että tulee mieleen Ronaldon edelliset EM-jalkapallot. Koko ajan potkun perässä, ei pysy pystyssä, ei saa 2v1 edes syöttöä lähtemään, vaan antaa peittävän pakin liukua päälle, ei löydy kemiat ketjukaverien kanssa. Aivan hirveän näköistä, ja toivottavasti saa päänsä selvitettyä tosipeleihin mennessä.
Plussaa: Nordiksen anniskelukatsomon urheilumieli.