Mainos

Raipen stintti – peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 174 072
  • 1 600

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Salmisen ollessa maalissa peli olisi todennäköisesti 1-1. Se kertoo paljon, ja se kertoo miten tärkeää Salmisen kiinnittäminen loppukaudeksi on. Maksoi mitä maksoi.
Vanhemmat rokut muistaa, kun Lukkoon tuli Boris Russon maalille. Mölli Keinonen perusteli hankintaa:” Kaikki rahat voittavaan maalivahtiin, loput ukot löytyy vaikka torilta”
Hyviä torjuntoja Piiroinen otti, mutta se helppo maali on se mikä muistetaan. Ei tuo kuitenkaan huono peli ollut, viime kaudella olisi ollut lähellä kauden parasta.
Granholm roikutti olkapäätä siihen malliin, että niitä hyökkääjiä aletaan kohta oikeasti tarvita, pakin lisäksi.
Mutta pelin vierestä: Lallissa tiistaina ja keskiviikkona kaksi lounasta yhden hinnalla. 6.50 jos jää lounaalle hintaa, niin en ota eväitä töihin vaan tarjoan naaraalle lounaan!
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Eilisen kurinpito myös sanoi suoraan vääräksi tuomioksi.
Kyllä, tämä oli koko homman pointti. Kaksi perättäistä päivää samankaltainen tilanne ja tuomarityöskentelyssä ero kuin yöllä ja päivällä. Eilistä tilannetta kelailtiin ihan videoltakin useaan otteeseen ja silti meni pieleen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Se tuli selväksi ettei Piiroiseen voida luottaa.
Joo ei ollut hyvä ilta Piiroisella tänään. Mutta on Piiroisellakin sentään edelleen torjuntaprosetti 89,52 % ja neljästä ottelusta voitettuja 50 %. En jaksa lähteä tilastoja tonkimaan, mutta muistelisin, että sitten Frans Tuohimaan ei SaiPassa ole päälle 90 % torjuneita maalivahteja juuri nähty, edes ykkösmaalivahtina. Edelleen on Piiroinen mielestäni pätevä kakkosmaalivahti, varsinkin jos Salminen jatkaisi ja pelaisi ainakin sen kaksi kolmannesta otteluista. Näköjään muuten Ville-Veikko Hiltunen piti tänään U20-joukkueen SaiPa-Jukurit -ottelussa nollat ja torjui 38 laukausta.

Muuten olen sitä mieltä, että Leskiselle ja/tai muille sharp-shooting snaippereille on toden totta tilausta. Ja kai niitä ensi viikolla tulee. Toimistolla ja viestinnällä on hyvin aikaa mehustella, kun seuraava ottelu on vasta ensi perjantaina.

Puolustukseenkin tietysti kelpaisi 1 x tuki ja turva, mutta olen myös sitä mieltä, että Airola, Laakso, Kiukas ja Vuorinen ovat SaiPan historia ja resurssit huomioiden poikkeuksellisen potentiaalisia nuoria puolustajia. Peliaikaa ja kehittymisen mahdollisuuksia on syytä tarjota näillekin, koska SaiPa pelaa Liigaa myös kauden 2024-25 jälkeen.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Tänään näin siiten. Ei auttanut, että kolmannessa erässä alettiin pelaamaan. Ei ollut Piiraisellakaan hyvä päivä, kun kaksi ekaa meni hänen piikkiin.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Tää oli kyllä vähän sellainen blaah esitys. Ei vaan lähtenyt, varsinkin hyökkäyspeli oli lähes olematonta. Ei sais näin helpolla antaa pisteitä pois. Ässät oli täysin voitettavissa, mutta ei tuollaisella läpsyttelyllä. Ei toi toki ihan kauheaa ollut, mutta voitosta ei pelattu missään vaiheessa.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Ässien toinen maali meni Piiroisen piikkiin, mutta näittekö, monta otti kiinni nokikkain maalin edessä olevan patapaidan kanssa? Tuntuu myös unohtuvan läpiajon nollaus ensimmäisessä erässä. Annan puhtaat paperit Piiroiselle.

Kenttäpelaajilla taas oli yritys ihan kohdillaan, mutta yksi tehty on yksi tehty. Hyökkäyspelaaminen oli kulmissa pyörimistä ja viivatoimituksia blokkeihin. Puolustuksessa taas päästettiin Ässät jatkuvasti hyvän sektorin paikoille. Viimeinen puristus puuttui molemmissa päissä.

Joku kirjoitti hyvin, että Airolan pelissä mättää se, että hän näkee kentän 1 metrin säteellä suoraan eteenpäin. Katsoin eilisen pelin tuo ajatus takaraivossa ja se sopi kuin isä äitiin. Antaisin ennemmin Trejbalille kakkosylivoiman viivamiehen paikan.

Kiukas taas aloitti aivan karmealla vaihdolla ja peli oli 1-0 Ässille. Plussaa, että pää kesti sen ja pelasi loppupelin ihan oivallisesti.

Minussa alkaa myös asua pieni Niinisaari-fani. Kiekon kanssa ja lähettyvillä tekee hyviä pieniä voittavia ratkaisuja. Ei mitään highlight-kamaa, mutta tyylikästä menoa.

Kuten @avatar kirjoitti, playoffspaikasta taistellaan kuitenkin tällä kaudella. Se riittää. Se riittää. Taistelun tekisi aika paljon helpommaksi yksi laatuhyökkääjä ja yksi peruspakki. Toivottavasti huhuketjun huhuilu realisoituu ensi viikon alussa uutiseksi.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Jep. Se rystyvippi längeistä oli Piiroisen maali. Ja ainahan ne epäonnistumiset muistetaan.

Mutta aika monta läpiajoa ja muutakin paikkaa poika pelasti.

Mä en sano että Piiroisen kanssa ykkösenä pärjättäisiin. Mutta on hivenen liioittelua sanoa että poikaan ei voisi luottaa.

Salmisen takana Piiroinen olisi ihan liigatasolle hyvä kakkonen.

Meidän puolustus tarvitsisi yhden vähintään Trejbalin tasoisen miehen.

Ja tietysti yhden maaliruiskun.
 

Original

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Toronto Maple Leafs
Sen enempää Piiroiseen puuttumatta, on 100% fakta, että voittava maalivahti on tiimille elintärkeä asia. Niin kauden aikana kuin pleijareissakin. Niin se on meilläkin Ilveksen rosterissa ja pitää toivoa, että Malek siihen pystyy...voittavan veskarin takana voi kakkosmolari kehittyä ja hoidella tuurauksia...
Muutoin on ilo katsella (pienen tappioputkenkin jälkeen...) Idän Jättiläisten menoa ja tietysti Koikkarin suuren pojan käsittelyssä eli Raipen edessä, menestystä Teille!
 

JB#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jätkät luistelee paljon, taklaa kovaa ja pikku kinasteluissa naureskellaan vaan päin naamaa ja annetaan mustelmia. Tykkään.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Lukko ollut todella onneton tänään, toki mitään SaiPan hyvistä esityksistä pois ottamatta. Terävä kärki tekee tulosta illasta toiseen, varsinkin Kalaputtaan Antin tehot 5+4 viimeiseen neljään peliin on vakuuttavat. Toivotaan että Kimin paluu tuo tuohon kakkoseen tarvittavaa tuloksentekoa. Huomenna on kuuma lauantaisauna Kisapuistossa.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Ne aloitukset, ne tärkeät aloitukset! Kyllä sylettää taas.

Voi olla ettei näillä otteilla Salmista kiinnosta täällä jatkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös