Mainos

Raipen stintti – peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 165 881
  • 1 504

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Sen verran otettava sykettä alas, että voi vähän tutkailla pelaamista. Peli jatkui kuten aiemminkin ja tuo näyttää siltä, että ei ole enää pakko painaa peräsuoli pitkällä 60 minuuttia, vaikka paine annetaankin koko pelin läpi. Mutulla pelaaminen on muuttunut siinä suhteessa tehokkaammaksi. Jos näin on, niin tämä kielii hyvää jatkoonkin.

Ylivoima oli muutamaa väläystä lukuunottamatta kyllä onnetonta. Toinen YV-koostumus ei saanut kiekkoa kaverille edes omalla alueella välillä.

Tuomarilinja oli vähän mielenkiintoinen tänään. En tiedä suosiko se SaiPaa vai KalPaa, mutta sekavaa oli. Linjurit tuntui myös olevan melko pahasti jaloissa välillä. Väittäisin, että toisessa erässä nähtiin myös räikeä virhe aloituksessa. KalPalle näytettiin virhettä ensin, jonka jälkeen KalPan aloittaja teki toisen virheen ja tällä kertaa näytettiin SaiPalle virhettä. Miksi näitä ei voi puhaltaa oikein?
 

Altec

Jäsen
Väittäisin, että toisessa erässä nähtiin myös räikeä virhe aloituksessa. KalPalle näytettiin virhettä ensin, jonka jälkeen KalPan aloittaja teki toisen virheen ja tällä kertaa näytettiin SaiPalle virhettä. Miksi näitä ei voi puhaltaa oikein?
Tämä oli aika härski. Linjurilla valahti housuun, kun Rissanen teki toisen rikkeen ja paniikissa varoitti Siikosta, kun erehtyi kritisoimaan ettei antanut jäähyä/missä jäähy.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Sen verran otettava sykettä alas, että voi vähän tutkailla pelaamista. Peli jatkui kuten aiemminkin ja tuo näyttää siltä, että ei ole enää pakko painaa peräsuoli pitkällä 60 minuuttia, vaikka paine annetaankin koko pelin läpi. Mutulla pelaaminen on muuttunut siinä suhteessa tehokkaammaksi. Jos näin on, niin tämä kielii hyvää jatkoonkin.

Ylivoima oli muutamaa väläystä lukuunottamatta kyllä onnetonta. Toinen YV-koostumus ei saanut kiekkoa kaverille edes omalla alueella välillä.

Tuomarilinja oli vähän mielenkiintoinen tänään. En tiedä suosiko se SaiPaa vai KalPaa, mutta sekavaa oli. Linjurit tuntui myös olevan melko pahasti jaloissa välillä. Väittäisin, että toisessa erässä nähtiin myös räikeä virhe aloituksessa. KalPalle näytettiin virhettä ensin, jonka jälkeen KalPan aloittaja teki toisen virheen ja tällä kertaa näytettiin SaiPalle virhettä. Miksi näitä ei voi puhaltaa oikein?
Siikonen kävi tuosta aloitustilanteesta aiheellisesti kuumana.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Nyt meni joku raja rikki omassa sielussakin. Tämä vetää jo sanattomaksi tää meininki. Hoitivat koko hiton kotiputken täyden kympin arvoisesti, on putkea jne. Nyt saa hävitä vaikka parikin väliin. Ei haittaa. Piiroinen torjuu ja voittaa, änärivahti aukoo luukkua. Mitä täällä tapahtuu? Yleisö huutaa. Sarjasijoitus tämän mukainen ja täysin ansaittu - EIKÄ RAIPE HALUU TÄSTÄ TEHÄ EES NUMEROO.
 

HNaski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Sen verran otettava sykettä alas, että voi vähän tutkailla pelaamista. Peli jatkui kuten aiemminkin ja tuo näyttää siltä, että ei ole enää pakko painaa peräsuoli pitkällä 60 minuuttia, vaikka paine annetaankin koko pelin läpi. Mutulla pelaaminen on muuttunut siinä suhteessa tehokkaammaksi. Jos näin on, niin tämä kielii hyvää jatkoonkin.
Omaan boldaukseen otan kiinni. Näyttää tosissaan siltä, ettei nykyinen pelityyli kuluta pelaajia enää millään lailla. Johtuuko tämä teräksisestä kunnosta vai fiksummasta pelaamisesta, sitä en osaa sanoa.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Täällä on jo katseet ensi viikon perjantaisessa ja 10. voitossa. Joukkue hoitaa siinä välissä sen yhden porukan.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Täällä on jo katseet ensi viikon perjantaisessa ja 10. voitossa. Joukkue hoitaa siinä välissä sen yhden porukan.
Ei. Ei näin.
Katse kohti Mikkeliä ja Jukureita. Ja siellä paras suoritus tiskiin. Erinomainen testi NHL-ukoille ja pelin kemioille. Joku pakkipari hajoaa ja varmaan Kousa saapuu kanssa askiin. Lisäksi ottaisin Granholmin mukaan.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikkeliin sata lasissa ja pojappelaa toisilleen, se riittää! Fantastinen ajanjakso SaiPan kannattajana menossa, ei ole tullut tällaista pahemmin koettua. Mutta SaiPa ei voi lähteä yhteenkään peliin takki auki, ei yhteenkään. Enkä usko, että se sitä tekeekään. Toivottavasti Pysyk nähdään pian askissa ja Hutchinsonillekin saadaan pelejä alle, vaikka Kari oli tänäänkin aivan jäätävän hyvä.

Just kun luulet, että asiat alkaa mennä väärään suuntaan (viitaten mj-tauon siirtoihin), kaikki asiat ottaakin vastoin mitään logiikkaa kengurunloikan eteenpäin. :D
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Onko tää nyt sitä kun asiat menee pitkässä juoksussa tasan? Otettiin muutama kausi turpaan "pankkiin" ja nyt kävellään nauraen pankista?
 

Kurra

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ollaan näitä putkiennätyksiä totuttu tekemään viime kausina! Kerättiin mainiot kokemukset häviämisestä ja nöyryytyksistä, joten nyt tämä kaikki on vain entistä upeampaa.
Montas tappiota vedettiin viime vuonna putkeen? 18, vai vielä enemmän? Ei pystytä tuommoiseen voittoputkeen mut nautitaan tästä, ja yritetään vielä muutamalla putkea pidentää.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En kerennyt eilen tulla pelin jälkeen onnitteleman, joten onnittelut SaiPalle eilisestä voitosta.

Oli ihan kova tasoinen jääkiekko ottelu jossa olitte mielestäni tuon verran parempia. Suht tasaistahan tuo ainakin omaan silmään oli sen ensimäisen erän jälkeen jossa KalPa istui lähinnä jäähyllä. Molemmilla oli ottelussa paikkansa, mutta SaiPa oli maalien edustoilla parempi läpi ottelun sekä kamppailupelaamisessa.

Tämän hetken SaiPassa on kyllä minunkin mielestäni yhtäläisyyksiä KalPaan niin pelillisesti kuin myös tuon koko meiningin osalta niinkuin tuolla aiemmin taisi eräs palstatoverinikin jotakin sen suuntaista mainita. Kovaa karvaava suhteellisen hyvin liikkuva SaiPa jossa pelaajat antaa kaikkensa jäällä ja jokainen tuntuu tietävän oman roolinsa ja sen mitä siellä pitää tehdä. Joukkue tuntuu pelaavan hurmoksessa ja olevan erittäin yhteinäinen ja pelaajista saadaan aikalailla heidän parastaan irti. Tätä samaa se aikalailla on parhaimmillaan KalPallakin viime vuodet pääsääntöisesti ollut, joten omaan silmään on yhtäläisyyksiä näkyvissä. Voisi myös päätellä, että joukkuehenki lienee erinomainen SaiPassa kun tuota menoa katsoo.

Itse tykkään SaiPan meiningistä tällähetkellä ja kuitenkin pienemmällä pelaajabudjetilla operoivan seuran kannattajana olen mielelläni "pienten" puolella. Olisipa hienoa kun välierissä tai edes puolivälierissä olisi mukana KalPa, SaiPa ja Kiekko- Espoo toki Ässätkin mahtuu mukaan ihan mielellään. Tekisi hyvää liigalle ettei aina sen mukaan mennä kenellä on isoin lompakko vaan se miten laadukkaasti organisaatiossa asiat tehdään on se mikä eniten vaikuttaa.

Toivottavasti SaiPa tekisi myös hyvän taloudellisen tuloksen tästä kaudesta ja onnistuu myös saamaan jatkumoa ensikauteen, valmennus nyt lienee se tärkein SaiPan tapauksessa, mutta mielestäni myös isosta osasta pelaajistoa kannattaisi pitää kinni jos sama valmennus on puikoissa ensikaudellakin ja meininki niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin on hyvä.

Piiroinen on erittäin lupaava kaveri ja toivon, että saa peliaikaa kun tämä uusi veskari tulee sisään riittävästi. Tuossahan voisi olla vaikka änäriin asti tsäänssit kun nuori veskari on kyseessä, vuoden vahempi kuin Jatkola näkyy olevan. Hänelle SaiPa toivottavasti jatkosopimusta tarjoaa ja Kari siihen tarttuu.

Se huono puolihan siinä sitten on kun joukkue alkaa pärjäämään ja silloin myös yksilöt menestyy, että rahaseurat on heti apajilla ja tarjoavat isoja palkan korotuksia parhaille pelaajille joista sitten iso osa lähteekin jos ei heti niin hetken houkuttelun jälkeen, mutta hyvä joukkuehenki, hyvän kokoinen rooli ja hyvä valmennus kuitenkin myös osan pitää seurassa vaikkei palkka yhtä iso olisikaan kuin toisaalla.

Tsemppiä kauteen ja toivottavasti mennään molemmat pitkälle keväällä. Mikäli KalPa tippuu ja SaiPa on edelleen mukana ei itsellä ole vaikeuksia päättää kenen kelkassa loppukauden vietän.

E: yhtä lausetta tarkennettu sen tarkoituksen selkeyttämiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omaan boldaukseen otan kiinni. Näyttää tosissaan siltä, ettei nykyinen pelityyli kuluta pelaajia enää millään lailla. Johtuuko tämä teräksisestä kunnosta vai fiksummasta pelaamisesta, sitä en osaa sanoa.
Kevään jengit on alkukaudesta vähän heikompia, kun treenijalat vielä painaa. Treenien alusta kauden alkuun on lyhyt aika laittaa poikia kuntoon.

Mutuilisin, että alkukaudella siellä yhdellä jos toisella oli vielä vähän totuttelemista treenien rasitukseen, joten ei ihan sata lasissa jaksanut koko peliä. Nyt varmaan kunnot parantunut ja treenirasitukseen totuttu. Kyllä ne miusta edelleen yhtä paljon luistelee ja kamppailee tuolla, eivät vaan väsy.

Toki voittaminen auttaa myös jaksamaan. Henkimaailman juttujakin pitkälti nuo, että kuinka pelaat jos vähän painaa jo jaloissa.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK
Omaan boldaukseen otan kiinni. Näyttää tosissaan siltä, ettei nykyinen pelityyli kuluta pelaajia enää millään lailla. Johtuuko tämä teräksisestä kunnosta vai fiksummasta pelaamisesta, sitä en osaa sanoa.
Varmaan on kunto kova ja sitä fiksuutta myös. KalPan valmentaja mielestäni hyvin asian esitti lehdistötilaisuudessa. Harvinaisen suoraan vaan, että SaiPa oli helvetin hyvä, vaikea pelata vastaan ku on aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Siitä tylyydestä, mitä hän mainitsi, tuli mieleen Tappara. Tapparaa pidän nimenomaan tylynä joukkueena, Kärpät oli 10 vuotta sitten myös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös