Raimon jäämistä vielä hetkeksi Lapoeenrantaan puoltaa yksi asia mitä kovin monella paikkakunnalla ei ole tarjota. Ei tavallaan millään muulla liigapaikkakunnalla yhtä paljon. Turulla miltei vähiten.
Raimo tietää suomalaisesta lätkästä liki kaiken. Erityisen helppo on tiedostaa se että hän valmentaa nyt seurassa joka ei pelkästään ole koskaan voittanut mitään, vaan on myös kyntänyt kaikista seuroista ylivoimaisesti eniten ja on monille suomalaisille synonyymi sanoille sylkykuppi, litran mitta, häpeäpilkku, ikuinen häviäjä, Liigan murheenkryyni, tyhjennysmyyjien äiti.
Raimolla SaiPassa voisi olla mahdollisuus betonoida asemansa kaupungin ylijumalana ikuisesti. Miehenä joka teki mahdottomasta totta. Raimo saisi oman patsaan aikanaan Satamatorin keskelle kuin Aleksanteri Senaatintorille konsanaan. Ratsastaisikin siinä vielä Ilveksellä. Valtakadun nimi muutettaisiin Raimo Helmisen tieksi ja tuleva areena nimettäisiin Raimon Palatsiksi.
Jos joku joskus valmentaa SaiPan mestaruuteen, ei kukaan enää ikinä mene millään meriitillä siitä ohi sillä kylällä. Ja kyllähän Raimo nyt sen tietää.
Raipe sanoisi että "Hei, ei tehrä tästä ny numeroo!" "Pojat pelas hyvin ja toisilleen!" "Tää on kovaa hommaa hei!"
Mutta sisimmässään Raimokin kaipaa joskus glooriaa. Lappeenrannan epäonnistumisen kulttuuri jos mikä voi sitä tarjota. Jopa Raimo voi haluta Jumalan asemaan? Tampereella on kuitenkin kaksi seuraa, joten sieltä irtoaa maksimissaan puolijumalan titteli.