Mille?Ville Hämäläisen valamalle perustalle.
Jotain Raimo vaan tekee oikein kun tulos on tuon näköistä.
Pitää toivoa että apuvalmennus ottaa oppia kaiken aikaa tulevaisuutta ajatellen.
Mille?Ville Hämäläisen valamalle perustalle.
Onhan se luonnollista, kun joukkuetta valmentaa yksi Suomi-kiekon suurista ikoneista ikinä, niin kukaan eteenpäin pyrkivä kiekkoilijan alku ei sorru lusmuiluun. Jos kerran haluaa edetä urallaan. Raipe ei välttämättä treeneissäkään hirveästi paasaa, mutta sanoilla on sitäkin painavampi arvo. Lisäksi olen huomannut, että hän ei yleensä haastiksessa arvioi omia yksittäisiä pelaajia. Joukkueena voitetaan tai hävitään.Mille?
Jotain Raimo vaan tekee oikein kun tulos on tuon näköistä.
Pitää toivoa että apuvalmennus ottaa oppia kaiken aikaa tulevaisuutta ajatellen.
Raipen suosikkilausunto yksittäisistä pelaajista kysyttäessä on ollut: "On tärkee pelaaja meille."Lisäksi olen huomannut, että hän ei yleensä haastiksessa arvioi omia yksittäisiä pelaajia.
Lukon materiaalilla viiden pinnan johto SaiPasta kun kautta on pelattu 3/4 ei kyllä nosta Lämsää vakavastiotettavaksi vaihtoehdoksi Helmiselle.Tällä hetkellä Helminen ainakin omissa papereissani on ylivoimaisesti suurin suosikki voittamaan parhaan valmentajan Kalevi Numminen-palkinnon. Pahin kilpailija lienee Lukon Lämsä ja paljon riippuu siitä jatkaako Lukko samalla tahdilla runkosarjan loppuun. Raipen ja Lämsän mittelö sen palkinnon kohtalosta tulee. Kärkikolmikkoon voisi heittää Ässien Pikkaraisen, kun isot ja "varmat" nimet on yskineet pitkin kautta enemmän tai vähemmän.
Aiemmin SaiPassa kyseisen palkinnon ovat voittaneet Antero Väätämöinen ja Pekka Tirkkonen.
Peilaan siihen että ainahan noissa valinnoissa on huomioitu joukkueen lentokeli. Lukolla se on ollut hyvä ja jos loppuunasti noin vetävät niin varmasti Tomi "sä oot ihan poika vielä" Lämsä on vakavastiotettavana ehdokkaana. Tottakai Raipe on tehnyt aivan massiivisen paukun SaiPan penkin takana ja on valovuoden Lämsää edellä, ottaen tosiaan huomioon millä napeilla kauteen lähdettiin, mutta Lämsä lähtökohtaisesti pahin haastaja vuoden valmentajan pestistä tällä hetkellä. Uskon ja toivon että tänä keväänä kolmas SaiPan valmentaja sen historiassa voittaa.Lukon materiaalilla viiden pinnan johto SaiPasta kun kautta on pelattu 3/4 ei kyllä nosta Lämsää vakavastiotettavaksi vaihtoehdoksi Helmiselle.
Kaikki tietää mielipiteeni Lämsästä. Jätetään arvostelut pois. Mutta tuota älytöntä junaa vetäisi vaikka Marko Ahtisaari tällä hetkellä. On se niin huikea kokoonpano.Lukon materiaalilla viiden pinnan johto SaiPasta kun kautta on pelattu 3/4 ei kyllä nosta Lämsää vakavastiotettavaksi vaihtoehdoksi Helmiselle
Kokoonpano jolla Pekka Virtakin voisi menestyä? Kunhan on pari vuotta otettu pohjille turpaan.Kaikki tietää mielipiteeni Lämsästä. Jätetään arvostelut pois. Mutta tuota älytöntä junaa vetäisi vaikka Marko Ahtisaari tällä hetkellä. On se niin huikea kokoonpano.
Antero Väätämöinen ei ole voittanut parhaan valmentajan Kalevi Numminen -palkintoa. Väätämöinen voitti vuonna 1990 Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan Lynces Academicin eli jääkiekkokerhon jääkiekkoilijapatsaan, jonka kyseinen kerho jakoi aikoinaan parhaalle valmentajalle. Vuonna 1990 jääkiekkotoimittajien valitseman vuoden valmentaja -palkinnon eli nykyisen Kalevi-Numminen -palkinnon voitti Hannu Jortikka. Noita Lynces Academicin kauden parhaille jaettuja palkintoja jaettiin vuosin 1950-1995. Arvostettu palkinto kuitenkin.Tällä hetkellä Helminen ainakin omissa papereissani on ylivoimaisesti suurin suosikki voittamaan parhaan valmentajan Kalevi Numminen-palkinnon. Pahin kilpailija lienee Lukon Lämsä ja paljon riippuu siitä jatkaako Lukko samalla tahdilla runkosarjan loppuun. Raipen ja Lämsän mittelö sen palkinnon kohtalosta tulee. Kärkikolmikkoon voisi heittää Ässien Pikkaraisen, kun isot ja "varmat" nimet on yskineet pitkin kautta enemmän tai vähemmän.
Aiemmin SaiPassa kyseisen palkinnon ovat voittaneet Antero Väätämöinen ja Pekka Tirkkonen.
Kyllä tällä hetkellä Raipe on oikeastaan ainoa vaihtoehto tuon palkinnon voittajaksi. Onhan tuo niin käsittämätön temppu nostaa pienen budjetin joukkue ennätyksellisen huonosta jumbokaudesta kärkijoukkueisiin yhdessä kaudessa.Tällä hetkellä Helminen ainakin omissa papereissani on ylivoimaisesti suurin suosikki voittamaan parhaan valmentajan Kalevi Numminen-palkinnon. Pahin kilpailija lienee Lukon Lämsä ja paljon riippuu siitä jatkaako Lukko samalla tahdilla runkosarjan loppuun. Raipen ja Lämsän mittelö sen palkinnon kohtalosta tulee. Kärkikolmikkoon voisi heittää Ässien Pikkaraisen, kun isot ja "varmat" nimet on yskineet pitkin kautta enemmän tai vähemmän.
Totta tosiaan Jortikkahan tuon pystin nappasi noina vuosina. Väätämöinen itse joskus kertoi että hän voitti Kalevi Numminen-palkinnon, olisihan tuossa itselläkin pitänyt kellot soida, tai vähintään tarkistaa jostain. Pahoittelut tästä.Antero Väätämöinen ei ole voittanut parhaan valmentajan Kalevi Numminen -palkintoa. Väätämöinen voitti vuonna 1990 Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan Lynces Academicin eli jääkiekkokerhon jääkiekkoilijapatsaan, jonka kyseinen kerho jakoi aikoinaan parhaalle valmentajalle. Vuonna 1990 jääkiekkotoimittajien valitseman vuoden valmentaja -palkinnon eli nykyisen Kalevi-Numminen -palkinnon voitti Hannu Jortikka. Noita Lynces Academicin kauden parhaille jaettuja palkintoja jaettiin vuosin 1950-1995. Arvostettu palkinto kuitenkin.
Nykyään tuon Lynces Academicin jääkiekkopatsaan saavat kaikki All-Stars -kentälliseen valitut pelaajat.