Kanava sai jatkoa, joo. Tosin uudistuksiakin tuli ja niistä ehkä ärsyttävimpänä aamuohjelman juontajien vaihtaminen.
Tuuli Hongistoa nyt ei jäänyt ikävä, Harri Niemeä sen sijaan kyllä. Paula Noronen menettelee, mutta että tuollainen jätkä kuin Jaako Hurme? Voi luoja mikä makeaääninen ällötys. Lisäksi inhoan sitä että kuuntelijoille puhutaan sinutellen ja yksikössä. Vitun pirtsakkaa huomenta sullekin, jaako! Oikeastaan ihan sama vaikka kuuntelis jotain Voicea, Novaa tai Energyä. Samanlaiset leivossuut sielläkin lässyttää.
Minä ajattelin antaa hieman aikaa mutta ei tuohon vielä ole tottunut. Harri Niemi olisi saanut todellakin jatkaa, aamut oli parasta "vanhassa" Radio Helsingissä. Hyvää musiikkia, vähän puhetta ilman tekonauruja, ehkä 1 puujalkavitsi aamussa. Ei tuo nykyinen aamu nyt kauheinta ole mutta ero vanhaan on silti merkittävä.
Muuten on kuuntelu jäänyt viime viikkoina vähiin joten en osaa muista ohjelmista niin sanoa. Nick Triani ainakin näköjään jatkaa uudella ohjelmalla, torstai oli vain ajallisesti parempi minulle 8 1/2 ohjelmansa kanssa.