Raatosta muutosvalmentaja

  • 36 923
  • 243

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Viltsu

Alkaa näin ulkopuolisesta tuntua siltä, että Rockyn jatkaminen päävalmentajana 2 seuraavaa kautta olisi paras vaihtoehto.
Voisitko edes jollain lailla perustella tuota heittoa?

Mielestäni Rocky on antanut osaamisestaan varsin selkeän näytön tällä kaudella ja tämän perusteella toivon että Rocky ei ole jatkossa missään tekemisissä Bluesin kanssa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Viestin lähetti Viltsu
Meinaan, että Rockyn persoonasta olisi tuossa organisaatiossa kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa.

Siis miehestä, jonka väitetään repineen nimensä ovesta kun kuuli CR:n lähdöstä olisi jotain vastaavaa hyötyä?
Tokihan tuollaisella kannattaa tarjota sopimusta...
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
No millaista jälkeä syntyisi, jos Rocky saisi alusta alkaen vaikuttaa joukkueen kokoonpanoon? Tämä kausi on mennyt läpi ihan vaan muiden jälkiä paikkaillessa.

No totta vie, eipä Rockyn näytöt valmentajana päätä huimaa, tosin Sveitsin vuosista en muista, miten siellä meni.

Mutta eihän nyt paria-kolmea ns. nimimiestä voi koko aikaa kierrättää kolmessa pk-seudun seurassakaan. Ehkä noita koutsejakin pitäisi scoutata paremmin.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti Kiekko-Antti
Hieman vaihtoehtoja lisää

Kaj Matalamäki ja Pertri Skriko.

Mistään Matalamäestä saati Matikaisesta koskaan ole kuullutkaan (no läppä), mutta Skriko mun mielestä ei tule enää onneksi kyseeseen. Skrikohan on Crisun bisneskamuja sen mailafirmasta, joten tässä valossa Skrikon signaus olisi ollut mahdollista varmaan vielä tovi sitten. Enää tuskin kaverisuhde CV:tä korvaa, ellei varustesoppariin kuulu kamoihin nähden jopa laadukas (!) valmentaja. Älkää käsittäkö väärin: Skriko on Skriko, mutta kyllä nuo TPS:n kamatkin on vielä kauheampia.

Aasilla siltaa ja saas nähdä jatkaako TPS Hockey Bluesin hovitoimittajan enää Ruutun lähdön jälkeen. Mailoja on katkeillut tiuhaan tahtiin, ja pelaajien pään puistelu ja sadattelu on melkoista, kun Louisville sanoo ei. Ei ole montaa porukkaa tällä pallolla, jotka pelaavat kokonaan TPS:n kamoilla. Bluesin lisäksi yksi näistä on Frölunda ja toinen joku sveitsiläinen. Sattumaa? No mutta, ihanan mennyttä aikaa tuo Ruuttuilu.

Mitä tulee Grogiin, niin meno ei todellakaan ole muuttunut yhtään miksikään kun on saanut yksin olla puikoissa. Ei heti Hantan lähdön jälkeen eikä vieläkään. Lähtökuopissa ollaan ja toivotaan, että jonkun palkinnon saisi pelaajat tekemisistään. Olisko itsekritiikki mitään, eikä ainainen toivotaan toivotaan, katsellaan katsellaan?

Edelleen: Bluesilla oli pelisysteemi, kunnes Smith tuli konsultoimaan. Tulokset eivät silloin mairittelevia olleet (pl. harkkamatsit), mutta ei tässä eteenpäinkään ole menty. Hantta-fanina voisin sanoa, että menty on jopa taaksepäin ja Hantan poislaitto virhe, mutta silloin minua syytettäisiin hantanvärisistä laseista, jota en tietenkään halua. Hantta nyt edes vittu yritti.

Rockyn persoonalle käyttöä?! Noniinjustiinsaniin. Nyt tarvitaan osaamista eikä mitään Marco "Veltto" Sarasvuota suitsukkeineen. Kai sen oikea paikka IFK-legendana olisi muutenkin Nordiksella? Ai ei saa pelotella...
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Helppo ratkaisu!

Mitä mahtaa Immosen Waden broidi puuhailla? Sinisissä olisi valmentajan pesti auki, ei kun nimeä paperiin!

Veikkaaja on työntämässä Pelikaanien koutsia meille. Jippii. Ja tulevan kauden supervahvistus on Santeri Heiskanen. Köysi kainoloon ja tukevaa oksaa etsimään.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Rocky oli ensimmäisellä kaudellaan tyhjä arpa.
Härkälä oli vitsi, mutta suurempi vitsi oli Homer istumassa yläkatsomossa.

Holtaria olisi pitänyt katsoa pidempään ja heittää Otto helvettiin. Tämä arpa siis jäi katsomatta.

Timo Tuomi katsottiin niin loppuun kuin voidaan ketään katsoa, tyhjäksi osoittautui tämäkin arpa, vaikka asenne kiekkoon olikin muuta kuin peruuttelua ja virheiden välttelyä.

Lupsakka Hannes ja jäykkä Teddy olivat yhdessä hyvä kaksikko ja tämä tuottikin sen parhaan tuloksen.

Ted ykkösenä olikin sitten taas tyhjä arpa, vaikka minä muiden kanssa luulin edellisen kauden olleen enemmän Teddyn ansio, vaikka se oli kuitenkin Hanneksen ansio.

Hantta oli tyhjä arpa. Mukava mies varmaan, mutta kun ei osaa niin ei osaa.

Rockyn nykyisen pestin sisällön näkee katsomalla peliä ja sarjataulukkoa.

Mitä seuraavasta arvasta paljastuu? Kolme tv-tunnusta, joilla pääsee Speden Speleihin?
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Soppa kiehuu

Niin ainakin valmentaja neuvotteluja Blues käy edelleen laajalla rintamalla. Mainitsemani nimien kanssa on keskusteltu ensi kaudesta(valitettavasti). Keskusteluissa on mukana edelleen myös Summanen, joka on sanonut ottavansa asian suhteen aikalisän. Lintunen oli sanonut, että kuuden kanssa on keskusteltu ensi kaudesta.

Sinällään ei itseä haittaa, jos neuvotteluja käydään. Todella toivon, että kunnon valmentaja saadaan tänne. Oma suosikkini olisi ollut Hannu Aravirta. Summanen, olisi käynyt itselleni nimenomaan valmentajana. Ei missään tapauksena pelkkänä urheilutoimenjohtajana.

Varaudutaan veljet kaikkeen. En muuta sano! Veto Bluesin organisaatioon ei ole vielä kovin kova. Siksi ei kannatta odottaa aivan liikaa kovien sopimusten muodossa seuraavalta kaudelta. Lintunen on ottanut jo ohjat käsiin, mutta sen verran syvällä ollaan, että luottamuksen palauttaminen vie aikaa.

Toivotaan, että ammattimies penkin taakse, ensi kaudeksi löydetään. Siitä se organisaation nousu alkaa ja suunta saadaan käännettyä ylöspäin. Siksi mielestäni vielä ensi kauden, ei kannata olla se suurten satsausten vuosi. En tällä tarkoita mitään pitkää omat pojat projektia, siihen ei Bluesilla ole seurana varaa. En vain millään usko, että ensi kaudella mestaruuden ostaminen, olisi millään keinoin vielä mahdollista. Siihen puuttuu taloudellisia resursseja, organisaatio on vielä muutos vaiheessa ja menestys traditio puuttuu täysin.

Tavoitteena toivon Lintusella olevan 2-3 vuoden valmentaja sopimuksen ja tärkeää on, että ainakin viimeisellä kaudelle Kaitsulla, olisi käytössä mestaruudesta pelaava porukka. Ensi kaudella odotan viihdyttävämpää kiekkoa ja suoraa pudotuspelipaikkaa.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Kyllä jonkun Matikaisen palkkaaminen olisi koko organisaatiolta viesti siitä, että kädet on ylhäällä, paskat housussa ja naru kaulassa.
Eihän me oikeasti viitsitä edes yrittää.

Joku raja pitäisi sillekin oikeasti laittaa, kuinka paljon paskaa voi yksittäisen fanin päälle heittää.
Mikäli kevään mittaan ilmenee, että mitään todellista ei kurssin korjaamiseksi aiota tehdä, jää minulta sm-liigan seuraaminen kokonaan, niin paljoa minua ei jääkiekko kiinosta, että tälläisen tuuban tahtiin jaksaisi enää fiilistellä.

Kuten jo aiemmin sanottua: minulle on aivan totaallisen yhdentekevää kuka Bluesia ensikaudella valmentaa, kunhan valinta on osoitus siitä, että nyt aiotaan asioille oikeasti jotain tehdä (siis parempaan päin). Nämä matikaiset, Skrikot ja kumppanit eivät ole SM-liigatason YKKÖS valmentajia...en halua ketään ko. herroista ikinä Bluesissa nähdä.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Samaa mieltä

Petri Matikainen olis taas NIIN Bluesin näköinen hankinta kuin olla ja voi. Uusi Timo Tuomi. Se tarkoittaisi, että ympyrää kuljettaisiin edelleen ja vahvasti. OK, eihän kukaan Matikaisen valmentajantaidoista juuri mitään voi Pelicans-pestin perusteella sanoa, sitä joukkuetta ei nostaisi Summanenkaan suosta, mutta sepä siinä juuri on, että mitään arvoituksia ei enää penkin taakse haluta. Hannu Kapanen olisi oikeasti hyvä valmentaja. Minulle kelpaisi mainiosti. Itse asiassa Hannes on suosikkini ensi kaudeksi. Jopa yli Summasen ja Aravirran. Hanneksen aikana pelattiin helvetin hyvää kiekkoa! Hyökkäävää ja iloista. Lisäksi Hannesta oli todella hauska haastatella. Huumorintajuinen kaveri, jolta sai aina hyviä kommentteja :)

Toivottavasti tulee takaisin.

Niin, ja jos tänne tosiaan joku vitun Rotta-Heiskanen hankitaan, niin se on sitten yhtä kuin ranteet auki.
 

molari

Jäsen
Samaa mieltä, Hanneksen aikana olisi mukava käydä peleissä, nykyisen pistelaskusysteemin perusteella runkosarjan päätteksi olisi ollut 96 p. Nyt on kasassa alle puolet siitä ja tuskinpa päästään yli 60:n.

Joku tolkku ja päätös hommaan pitäisi saada ajoissa, mutta Matikaiset, Ylä-, Ala- ja Matalamäet osoittaa aika sairasta huumorintajua. Ei kyllä tällähetkellä Summasestakaan oikein hyvää kuvaa saa, kaveri taitaa vedättää useampaa jengiä, toki kaverilla on varaa siihen.

Kun pohtii mahdollisia todellisia ykkösvalmentajia, joilla on muitakin meriittejä kuin isot puheet ja/tai ura kiekkoilijana, aika vähän vapaita kavereita on.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Samaa mieltä

Viestin lähetti Cannibal
Toivottavasti tulee takaisin.


Eiköhän Hannes ole nuo valmentajapuuhat jo lopettanut ja vaikka jostain syystä jatkaisikin, en usko Bluesin olevan ihan ykkösvaihtoehtojen joukossa.

Matikainen (ei Pentti) on varmasti ihan hyvä valmentaja, hyviä tuloksiahan hän on saanut Pelicansistakin, kun ottaa huomioon joukkueen materiaalin. Ei hän silti missään nimessä ole riittävän korkean profiilin valmentaja Bluesiin tässä tilanteessa. En tarkoita, ettäkö tuo profiilin taso olisi liigan 11. painivan seuran päällimmäinen vaatimus, mutta ihan sidosryhmien ja fanien kannalta selkeä signaali siitä, että nyt ei pelleillä, olisi paikallaan.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Ei tule huippumiehiä Bluesiin...

Aikaisemmalla sekoilulla on saatu aikaiseksi tila, jossa Blues ei enää houkuttele pelaajia tai valmentajia. Kohta saamme olla onnellisia, jos saamme edes tämän nykyisen Pelicans-miehen valmentamaan. Tämä on vain valitettava tosiasia. Meidän on turha haaveilla mistään huippuvalmentajasta. Blues joutuisi maksamaan tuplapalkan samalle miehelle muihin jengeihin verrattuna. Niin houkutteleva on tämä brändimme nykyään.

Ja mitä Hannekseen tulee, niin välit taidettiin aikanaan polttaa melko lahjakkaasti kun tämä Chrisun Spede-kaveri Sator nostettiin ykkösvalmentajaksi ja Hanneksen sopimusta ei jatkettu.
 

JanJ

Jäsen
Re: Re: Samaa mieltä

Viestin lähetti Juhaht
Eiköhän Hannes ole nuo valmentajapuuhat jo lopettanut ja vaikka jostain syystä jatkaisikin, en usko Bluesin olevan ihan ykkösvaihtoehtojen joukossa.
Tuollahan se KalPaa valmentaa, kakkosena tosin mutta ykkösenä on Mika Pieniniemi niin eiköhän Kapasen kädenjälki näy vahvana KalPan tekemisissä.

Mutta, jäänee Kuopioon jos KalPa nostetaan Liigaan.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Re: Ei tule huippumiehiä Bluesiin...

Viestin lähetti Pantse67
Blues joutuisi maksamaan tuplapalkan samalle miehelle muihin jengeihin verrattuna.
Kuitenkin päävalmentaja on vain yksi henkilö. Jos edes tuplapalkalla saa kunnon valmentajan, niin kyllä se kannattaa. Sijoitus oikeaan valmentajaan maksaa itsensä kuitenkin takaisin.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Huhuja liikkuu!

Viimeisimmän huhun mukaan Blues tulee kierrättämään valmentajia. Kustannussyistä valmennusvastuu tullaan jakamaan useiden päävalmentajien kesken. Pääasiassa tullaan käyttämään läheisten koulujen työharjoittelua tekeviä yläasteen oppilaita. Tässä mallissa etuna olisi ainakin merkittävät kustannussäästöt.

p.s. Lukekaa Niskasen kommentit HV71:n sivuilta. Heko heko.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Summanen oli jälleen eilen tekemässä muistiinpanoja Bluesin ottelussa. Mutta ilmeisesti sitten IFK:ta varten, Shammy A. tuntuu olevan sen verran varma tästä asiasta.

Niin ja Summanen puhui Bluesista me -muodossa. Mutta, luotetaan IFK-puolen tietoon.
 

kkiona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Viestin lähetti Tommy
Summanen oli jälleen eilen tekemässä muistiinpanoja Bluesin ottelussa. Mutta ilmeisesti sitten IFK:ta varten, Shammy A. tuntuu olevan sen verran varma tästä asiasta.

Niin ja Summanen puhui Bluesista me -muodossa. Mutta, luotetaan IFK-puolen tietoon.
Minä en usko ainakaan,jos joku IFK:n kannattaja tulee tänne esittämään omia spekulaatioitaan,joita on saanut jostain hämärästä lähteestä jota ei edes uskalla paljastaa. Minun lähteeni tietävät kertoa, että Blues olisi tarjonnut Summaselle 2+1 vuotista sopimusta jonka arvo on yli kaksi miljoonaa euroa! Onko IFK valmis pulittamaan niin paljon,en tiedä? Minä ainakin odotan virallisia vahvistuksia asiaan.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Viestin lähetti kkiona
Minä en usko ainakaan,jos joku IFK:n kannattaja tulee tänne esittämään omia spekulaatioitaan,joita on saanut jostain hämärästä lähteestä jota ei edes uskalla paljastaa. Minun lähteeni tietävät kertoa, että Blues olisi tarjonnut Summaselle 2+1 vuotista sopimusta jonka arvo on yli kaksi miljoonaa euroa! Onko IFK valmis pulittamaan niin paljon,en tiedä? Minä ainakin odotan virallisia vahvistuksia asiaan.

Niin, itsehän olin sarkastinen viestissäni.
Onko IFK valmis pulittamaan niin paljon? Uskoisin että on, kun kerran ovat pulittaneet Ladislav Benysekille 140 000 euroa kaudesta ja lähes liigakelvottomalle Kim Hirschovitsille 60 000 euroa kaudesta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti kkiona
Minä en usko ainakaan,jos joku IFK:n kannattaja tulee tänne esittämään omia spekulaatioitaan,joita on saanut jostain hämärästä lähteestä jota ei edes uskalla paljastaa. Minun lähteeni tietävät kertoa, että Blues olisi tarjonnut Summaselle 2+1 vuotista sopimusta jonka arvo on yli kaksi miljoonaa euroa! Onko IFK valmis pulittamaan niin paljon,en tiedä? Minä ainakin odotan virallisia vahvistuksia asiaan.

Kuulostaa että "lähteeseen" on sotkettu jotain tajuntaa laajentavaa ja juotu pois. Olisikohan markat ja eurot menneet sekaisin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti Tommy
Niin, itsehän olin sarkastinen viestissäni.
Onko IFK valmis pulittamaan niin paljon? Uskoisin että on, kun kerran ovat pulittaneet Ladislav Benysekille 140 000 euroa kaudesta ja lähes liigakelvottomalle Kim Hirschovitsille 60 000 euroa kaudesta.

Benysek on entinen NHL-pelaaja, ei niitä halvalla saa. Paljonko Blues maksoi Tuomaiselle tai Ylöselle ja mitä sai vastineeksi, entäs Elomot.
 

kkiona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Viestin lähetti Johannes
Kuulostaa että "lähteeseen" on sotkettu jotain tajuntaa laajentavaa ja juotu pois. Olisikohan markat ja eurot menneet sekaisin.
Mun lähde on yhtä luotettava kuin Shammyn...miettikääpä sitä!
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Tarkistapa nyt kerran vielä tuo lähde ja etenkin tuo palkkapuoli, arvon kkiona jooko?

Yli kaksi miljoonaa euroa kahden ja puolen vuoden valmentajasopimuksesta =) Hyvä Hyvä, jatkahan samaan malliin.
 

Haie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Johannes
Benysek on entinen NHL-pelaaja, ei niitä halvalla saa. Paljonko Blues maksoi Tuomaiselle tai Ylöselle ja mitä sai vastineeksi, entäs Elomot.
No onhan Tuomainen, Ylönen ja Miikakin on tainnut pari peliä NHL:ssä pelata...
Entäs Stathos?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti Johannes
Kuulostaa että "lähteeseen" on sotkettu jotain tajuntaa laajentavaa ja juotu pois. Olisikohan markat ja eurot menneet sekaisin.

Itse pidin tuota läppä heittona jolla kuittailtiin Shammy Agitatorin 'varmoihin' tietoihin aikaisemmi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös