Raahe-Kiekko - IPK 8-1
Jos oli edellinen Iisalmessa pelattu ottelu suht tasainen maalien valossa, niin Raahessa oli sitten vuorossa todellinen turpasauna vieraille. IPK pysyi kyydissä oikeastaan ensimmäiset 10 minuuttia. Sen jälkeen Raahe-Kiekko otti ohjat ja latoi kiekon kahdeksan kertaa vieraiden maaliin. Ensimmäisen erän loppu ja toinen erä oli täyttä Raahe-Kiekon näytöstä. IPK ei päässyt ensimmäisen erän loppupuolella edes omista pois, kun Raahe-Kiekko riisti joka kerta vierailta kiekon. Raki mätti ottelussa peräti viisi ylivoimamaalia, joten erikoistilannepelaaminen on kunnossa juuri kauden kynnyksellä.
Pakko taas kehua nuorta Jarkko Heikkilää. Ei kertaakaan myöhässä omassa päässä, aina ensimmäinen syöttö omille ja vastustajan päässä järjesti muutaman kerran pelikavereille oivan tekopaikan. Otti myös rohkeasti liikkuvat taakse kun itsellä oli paikka laukoa. Uskomatonta pelaamista vasta 18-vuotiaalta nuorukaiselta. Häntä ei myöskään kierretty yhtään kertaa, vaan aina nappasi vastustajalta kiekon.
Raahe-Kiekon maaleista vastasivat Sami Niemitalo 2, Hannu Härönoja, Taneli Lohtander, Matti Kivisilta 2, Joni Suominen ja Albert Bolush.