Mainos

R.I.P Mikko Saarinen

  • 3 931
  • 4

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Lepää rauhassa, Mikko.

Liian aikaisin lähti. Voimia läheisille ja kiekon tai muuta kautta Mikon tunteneille. Tunteet olivat tänään raporttien perusteella pinnalla niin Lahdessa, Helsingissä kuin varmasti muuallakin.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Satuin Mikon kanssa samaan kesäduuniin muistaakseni vuonna 1989. Paljon kuljimme yhdessä. Ihmettelin silloin, miten hän voi ottaa niin ystävällisesti kaikki ympärillä olevat ihmiset huomioon vaikka ei olisi tarvinnut. Aivan huikea kaveri. Suuri osanottoni kaikille Mikon läheisille. Upea ihminen!
 

McCracken

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Marsut
Mikon päävalmentajana toimisen aikana tuli kohdattua monta kertaa pukukoppikäytävällä. Mikko ei koskaan selitellyt tai väistellyt vastuuta. Päinvastoin hän otti aina myös henkilökohtaisesti piikkiinsä joukkueen heikot otteet. Joskus ehkä tarpeettomankin kovaa. Mikko oli myös terveellä maalaisjärjellä varustettu analyyttinen persoona, jota oli helppo kunnioittaa. Yksi Mikon aikakauden ilmiöistä oli Janne Ojasen syöttöpiste-ennätyksen metsästys, joka alkoi muodostumaan jonkinlaiseksi rasitukseksi koko joukkueelle. Mikko kommentoi asiaa 14.11.2009 seuravasti:

- Jos tässä aikaa kuluu ja pelejä menee, eikä pistettä tule, niin on mahdollista, että jännitys tai kohmeisuus alkaa vaikuttamaan joukkueeseen ylimääräisen paineen muodossa. Jokaisen pitäisi muistaa, että pelaamalla itse paremmin saa myös kaverin näyttämään paremmalta, ja mitä paremmin pelataan joukkueena, sitä varmemmin se piste sieltä tulee.

Tällaisten loogisten ja perusteltujen kommenttien yhteydessä tule väistämättä mieleen myös sen toisen Saarisen (Nega-Mikan) kommentti, jossa "pelaaminen haittaa harjoittelua". Osanottoni Mikon omaisille ja läheisille.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikko oli mielestäni Tapparassa mainettaan parempi, ja olisi hyvin voinut saada jatkoa seuraaviksi vuosiksi.

Ensimmäinen kausi oli katastrofaalinen, mutta niin oli joukkuekin. Viimeistään Ojasen loukkaantumisen jälkeen materiaali oli todella kaksijakoista - muutaman tähti ja takana pelaajia, jotka eivät olleet valmiit liigaan edes nelosketjussa.

Toisella kaudella kaikki meni paremmin, ja lopputulos lienee juuri se minkä keskitasoinen joukkue ansaitsi. Esim. runkosarjassa seuraavana edellä oli tuleva mestari - olisiko se ollut realistista ohittaa?

Moni odotti enemmän, mutta minusta se oli yltiöoptimistista. Saarinen teki juuri sen minkä piti. Siksi olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä hän olisi saanut aikaiseksi aidosti laadukkaalla materiaalilla....

Aivan liian aikaisin päättyi intohimoisen ja osaavan valmentajan tie!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös