Queen tekee comebackin

[Osmo Rapeli]

Brianmay.com tiedottaa:

"Eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista bändeistä, The Queen, on nyt tekemässä comebackia. Freddie Mercuryn poismenosta on jo kolmetoista vuotta, tällä kertaa laulajan virkaan on tulossa jo parilla hyväntekeväisyyskeikalla ja reeneissä testattu entinen Free- ja Bad Company-yhtyeiden solisti Paul Rodgers.

Iso-Britannian kiertue ensi keväälle on jo lähes pulkassa, myös konserteista muualla Euroopassa on puhuttu. Materiaalia tultaisiin esittämään Rodgersin ja Queenin jäsenten, joista mukana ovat ainakin Brian May ja Roger Taylor, uralta. John Deaconin läsnäolosta ei ole vielä infoa."

Niin. Freddie Mercuryn saappaitahan ei kukaan pysty täyttämään, ei musiikillisesti eikä muutenkaan, mutta toivon kyllä henkilökohtaisesti menestystä tälle yritykselle. Rodgers on huippusolisti ja Brian Mayn ja Roger Taylorin uusia tuotoksia olen itse odotellut taas pitkään. Toivotaan parasta...

Mainittakoon myös että toinen elämää suurempi orkesteri, The Doors on esiintynyt viime aikoina Ian Astburyn hoitaessa solistin virkaa...toisille mahdollisuus kuulla Manzarekia ja kumppaneita, toisille pyhäinhäväistys.

Takaisin the Queeniin. Milloin sinusta tuli fani? Uppoaako sinuun paremmin 70-luvun teatraaliset rock-oopperat kuten "The Ogre Battle", "The Prophet Song", tiukat hard rock väännöt kuten "Sheer heart attack" ja "Now I'm here" vai 80-luvun popimmat biisit kuten "Kind of magic" ja "Miracle"? Vai hempeiletkö kenties kullanmussukan vieressä "White Queenin" ja "Love of my lifen" sävelin? Vai ovatko ainoat biisit jotka tunnet "I want it all", "We are the champions" ja "Bohemian rhapsody"? Ei siinäkään mitään vikaa, kunhan vain muistaa ettei "We are the champions" kerro jääkiekosta...

Bändi uskalsi ja osasi kyllä uusiutua uransa vaiheilla ja menestyi silti - puhdas ammattitaito oli mahtavaa ja bändissä oli kuitenkin neljä biisintekoon pystyvää lahjakkuutta. Lisäksi live-esiintymisien taso oli huikea, showmies Mercury etunenässä.

Itse löysin bändin jo joskus kuusi-seitsemänvuotiaana vanhempieni levyhyllystä, josta löysin kyllä silloin jo myös Johnny Cashin, Beatlesit, Elviksen ja klassisen musiikin. Kiitän siitä heitä edelleen. 9-10:n vanhana suomensin "Love of my lifen" sanoja kiikussa istuessamme naapurin tytölle - taisi vain olla viimeinen romantillinen teko meikäläisen elämässä...

Freddien sairaus ja kuolema oli suuri isku musiikille. Se toi myös Aidsia yhä enemmän suuren kansan tietoisuuteen. Miehen muistokonsertti olikin sitten massiivinen tapahtuma, nähtiin millaisen vaikutuksen mies ja bändi on jättänyt musiikin historiaan...keikalla nähtiin alan suurimpia tähtiä David Bowiesta Elton Johniin, rockbändejä Metallicasta Guns n' Rosesiin, poppareita Annie Lennoxista Phil Collinsiin. Nähtiin myös mikä laulaja Mercury oli, osa laulajista epäonnistui pahoin yrittäessään vetää miehen biisejä samaan säveleen.

Queenin jälkeen Brian May on muistaakseni julkaissut kaksi kokonaista studioalbumia, yhden virallisen livealbumin (loistava "Live at the Brixton Academy") ja jokusen ep:n ja soundtrackin.

Roger Taylor, tuo mahtava raspikurkku, on julkaissut Queenin jälkeen yhden studioalbumin nimeltä "Happiness?". Tuota albumia en ole kuullut mutta ne Queen-biisit joilla Taylor lauloi olivat mahtavia ja myös humoristisia...mm. "I'm in love with my car".

Kertokaa toki myös teille rakkaista ja parhaista Queen-biiseistä, sekä mahdollisista keikoista joita todistitte. Asiallista olisi jos välttyisimme pelkiltä listoilta joissa ei kerrota mitään taustaa.

"My new purple shoes been amazin the people next
door
And my rock n roll 45's, been enragin the folks on the
lower floor

I got a way with the girls on my block
Try my best to be a real individual
And when we go down to Smokies and rock
They line up like it's some kind of ritual

Oh, give me a good guitar, and you can say that my
hair's a disgrace
Or, just find me an open car, I'll make the speed of
light out of this place

I like the good things in life
But most of the best things ain't free
And this same situation, just cuts like a knife
When your young, and you're poor, and you're crazy
Young and you're crazy

But oh, give me a good guitar, and you can say that my
hair's a disgrace
Or, just find me an open car, I'll make the speed of
light out of this place"

(Tenement Funster)

God save The Queen.

 

[Osmo Rapeli]

Haluaisin vielä selventää että niin kauan kuin nimenä olisi "Queen featuring Paul Rodgers" eikä pelkkä "Queen" toivon projektille pelkkää hyvää.

Olen katsellut juuri videonpätkiä hyväntekeväisyysgaalasta jossa kaverit esiintyivät yhdessä. Homma kuulosti jopa paremmalta kuin uskalsin odottaa! Rodgers vetää biisit omalla karheammalla tyylillään eikä yritä kuulostaa Mercuryn kopiolta.

 

[eagle]

Musta kyllä Queen ilman Freddyä on vähän sama kuin Guns'N'Roses ilman Axel Rosea. Tai Timo Rautiainen&Trio Niskalaukaus ilman Timo Rautiaista. Mutta tosiaan jos puhutaan tuossa muodossao eli Queen featuring laulaja ja esitetään omalla tyylillä sitten ne laulut, niin kaippa tuo menee. Jos kuitenkin lähdetään linjalle pelkkä Queen, niin jos Freddy ei käänny haudassa niin minä ainakin itse sanon vastalauseeni, täällä tietenkin.

edit:lisäyksenä omistan muutaman levyn ja tunnen aika paljonkin tuotantoa, loistava bändi, vaikka ei mikään suosikki sinällään olekkaan. Varsinkin pieninä annoksina ja sopivan harvoin nautittuna erinomainen.

 

[kristian]

Esiintyihän Genesiskin ilman Peter Gabrielia ja Phil Collinsia. Tai Pink Floyd ilman Watersia ja Barretia, jotka olivat bändin sielu.

Rahanhimossaan voi tehdä minkälaisia epätoivoisia ratkaisuja tahansa.

PS: Queenilla on hyviäkin levyjä/biisejä, mutta he ovat vastuussa muutamasta maailmankaikkeuden hirveimmästä biisistä.

Kolmikko

Radio Ga Ga
We are the Champions
ja We Will Rock You

ovat NIIN kammottavia ja mauttomia biisejä, että Bee Gees ja Village Peoplekin olisivat kateellisia.

 

[teemu73]

Queen tuli tutuksi minulle Radio Ga-Ga -kappaleen myötä. Suuremmassa määrin innostuin bändiä kuuntelemaan vasta kokoelmalevyjen myötä (Greatest hits 1 ja 2) vuonna 1992. Tuo ykkönen oli tosin julkaistu jo aikaisemminkin.

Studiolevyistä omistan Kind of magicin, Miraclen ja Innuendon. Tämän ajan jakson kappaleet iskevät minuun parhaiten, joten voisin sanoa kuuluvani siihen fanikuntaan, jolle uppoaa 80-luvun popimmat biisit.

Suosikkikappaleitani mm:
- Was it all worth it
- Scandal
- Miracle
- Innuendo
- One vision

Mainittakoon lisäksi, että Queen on tehnyt valtavasti loistavia musiikkivideoita.

 

[Huerzo]

Eipä oikein herätä innostusta tällainen tempaus: saa nähdä onko uusi materiaali jatkoa Made In Heavenin ymmärrettävästi pehmeälle linjalle, vai reivataanko tyyliä uusiksi. Toivottavasti bändi kykenee kuitenkin uusiutumaan, eikä pistä vanhaa maksalaatikkoa uuniin ja teippaa kanteen uusia kuvia ja tekstejä. En usko, että comebackissa on kyse pelkästään rahasta - eiköhän sitä ole herroilla May & Taylor aivan tarpeeksi...Robbie Williamshan tyrkytti itseään yhdessä vaiheessa bändiin ja lisäksi "koelauluissa" täysi käydä myös aussi John Farnham. Kantona kaskessa taisi olla bändin basisti Deacon, joka ei lämmenyt ainakaan Williamsin valintaan ja muutenkin mies taitaa olla comeback-ideaa vastaan. Mercuryn oma toivehan oli, että bändi jatkaisi toimintaansa hänen kuolemastaan huolimatta.

Itse tutustuin bändiin Greatest Hits-levyjen/kasettien muodossa, ja täytyy sanoa että tykästyin kuin hullu puuroon. Pianolla yritin opetella Bohemian Rhapsodya, ja opettelin soittamaan kitaraakin vain siksi, että saisin nakkisormeni liikkumaan yhtä ripeästi pitkin otelautaa kuin Brian May. Omat suosikit löytyvät eri vuosikymmeniltä, mutta kuten tuossa aiemmin on todettu, on muutama biisi onnistuttu soittamaan puhki aika tehokkaasti. Mutta itse rankkaan korkeimmalle Innuendo-levyn biisin "The Show Must Go On".

Siinä on yksi sellaisista biiseistä, jotka iskevät minuun kuin miljoona volttia. Pirun mahtipontinen, raskastempoinen ja synkkä - mutta silti siinä on ripaus toivoa. Tarinahan kertoo, että biisi sai alkunsa sen lääkärireissun jälkeen, jolloin Mercurylle kerrottiin mikä on taudin nimi ja sen väistämätön lopputulos. Tätä taustaa vasten biisin sanoitus nousee entistä merkittävämmäksi. Sanoituksen voi itse kukin käydä vilkaisemasta netistä, tähän sitä en pistä postausta pitkittämään.

Muita suosikkeja: You and I, These Are The Days Of Our Lives, Save Me, Is This The World We Created ja '39. Sikäli mielenkiintoista, että Queenia ei ole (tietääkseni) esitetty suomeksi laisinkaan - toki en ole asiasta kauhean pahoillani täkäläisen käännösbiisitason tuntien, mutta kunhan vain mainitsin.

 

[Mäkelä]

Viestin lähetti Huerzo
Sikäli mielenkiintoista, että Queenia ei ole (tietääkseni) esitetty suomeksi laisinkaan - toki en ole asiasta kauhean pahoillani täkäläisen käännösbiisitason tuntien, mutta kunhan vain mainitsin.

Ainakin Neumann on levyttänyt Queenia suomeksi, biisin '39. Tämä taide-elämys löytyy miehen 1986 ilmestyneeltä soololta Albion.

 

[JTX]

Viestin lähetti kristian
Esiintyihän Genesiskin ilman Peter Gabrielia ja Phil Collinsia. Tai Pink Floyd ilman Watersia ja Barretia, jotka olivat bändin sielu.

Genesis teki vielä pari hyvää levyä ilman Gabrieliakin. Ilman Collinsia tehty levykin oli ihan jees, mutta.... PF taas: "Hey guys, let's not pick up Sid" ja muut lähtivät ilman Barrettia keikalle. Sid jäi mutta PF toimi hyvin. Watershan sen poppoon ydin oli.

EDIT:

Comeback-idea kuulostaa hyvältä, kunhan se tehdään tosissaan ja uuden materaalin kera.

Lazing on a Sunday afternoon on muuten loistava biisi :)

 

[Uleåborgir]

The Show Must Go On, sanoi itse Freddie, joten mikäpä siinä

Queen-innostukseni alkoi jostakin syystä vähän ennen Mercuryn kuolemaa. Syynä taisi olla jääkiekosta tuttu ”We Will Rock You”-biisi ja se kolahti silloin 11-vuotiaaseen Uleåborgiriin. Muistan Oulun Citymarketin LP-levyhyllystä Miracle-albumin, vaikken tuosta musiikista silloin höykäsen pöläystä silloin muuten tiennyt.
No niin, tiesin siis Queen-yhtyeeltä, nimeltä, ja kaksi biisiä: We Will Rock Youn ja I Want it Allin, kun luin mustana marraskuun iltana Tuiran Valintatalon(?) ikkunassa olevasta lööpistä ”Rock-kukko kuoli AIDS:iin (tjsp.)” Se oli vaikuttava kokemus, ehkä ensimmäinen jonkinlaisen idolin poismeno tuntui siinä iässä väkevästi. Ja olin totisesti järkyttynyt kun sain selville että Mercury oli homoseksuaali, kun tuossa 11-12 vuoden iässä homoseksuaalisuutta ei käsitellä kuin haukkumanimenä.

No, siitä Mercuryn kuolemastahan alkoi se suuri Queen-hypetys. Queen oli tiukasti pinnalla ja The Show Must Go On soi tiuhaan ALKUPERÄISELTÄ kasetilta ja tietty radiossa kiitettävän usein. Radiotoimittajat muistivat aina kertoa biisin taustan ”kuinka shown täytyy jatkua, vaikka Mercury on kuollut”. Nythän se show on siis jatkumassa, joten emme voi syyttää uutta ryhmää siinä mielessä pyhäinhäväistyksestä että Mercury kääntyilisi haudassaan. Levy, jolta single lohkesi, oli nimeltään Innuendo, joka on suomeksi (ilkeämielinen) vihje tai vinkki. Levyn ilmestymisen aikaan ja sitä ennenhän huhuttiin voimakkaasti Mercuryn mahdollisesta aidsista, perusteena tälle oli laulajan riutunut olemus ja pysyttäytyminen poissa julkisuudesta ja tietenkin se, että miehen irstas elämäntyyli ei ollut ainakaan ehkäissyt taudin saamista. Innuendo-levyltä kuunneltiin biisejä” The Show Must Go On”, “Headlong”, “These Are the Days Of Our Lives”, “I’m Going Slightly Mad” ja yritettiin laulaa mukana.

Muistan kuinka suutuin pikkusiskolleni kun hänen takiaan Greatest Hits II:n syvänsinisiin kansipapereihin tuli sormenjälkiä ja olin todella vihainen, melkein pääsi märy! Radio Ga-Ga on Queenin parhaita kappaleita, John Deaconin teos, jonka kyllä kuulee kappaleen vahvasta bassosoinnista (”Another One Bites the Dust” on myös Deaconin, samoin ”I Want to Break Free”). Myös biisit ”Invisible Man” ja ”Miracle” olivat kovia juttuja II:lta. Myös ”A Kind Of Magic” oli ja on vieläkin komea.

Silloin itse megateos, Innuendo-raita ei napannut, se kuulosti tylsältä. Nykyään kyseinen rock-eepos, (musiikkimaun muka parannuttua noista ajoista) on samassa raskaassa sarjassa kuin esimerkiksi Stairway to Heaven ja Nothing Else Matters. On muuten ihme, että aidsin loppuvaiheessa ollut Mercury pystyi nuo biisit studiossa vetämään! Ääni oli säilynyt samanlaisena kuin vanhoillakin levyillä ja kovaa ja korkealta se tuli vielä Innuendollakin. ”I’m Going Slightly Madin” musiikkivideota kuvatessa Mercuryllä oli päällään lämpökerrasto, koska hän paleli täristen studiolamppujen loisteessa. Työmoraali silti pysyi uskomattomalla tavalla. Ehkä se oli vääjäämättömän kuoleman kieltämistä?

Mercuryn kuoleman jälkeen alkoi valtava repostelu julkisuudessa miehen elintavoista ja hänen viimeisinä elinpäivinään otetuista valokuvista. Mm. tuohon aikaan ahkerasti luetussa Suosikissa oli paljon juttuja miehen riettaista juhlista ja shokeeraavia kuvia nääntyneen näköisestä kituvasta luurangosta nimeltä Freddie Mercury. Muistan, että noita juttuja ja kuvia oli ilkeän tuntuista lukea ja katsella. Musiikki oli silti kultaa, enkä hylännyt Queenia, vaikka painostustahan siitä tuli, kun kuunteli bändiä, jossa on/oli ”hirvee hintti” laulusolistina.

Kun Mercury oli kuollut, soi Queen siis tiuhaan radiossa ja joka paikassa. Bändi alkoi olla tuttu jokaiselle. Alettiin soittaa ”Bohemian Rhapsodyä”. Voi Jeesus mikä elämys se oli kuulla ensimmäistä kertaa. Mamma mia let me go! Siitä seurasi se että nauhoitin kaverin isoveljen kaverilta A Night at the Opera –albumin kasetille ja kaverin kanssa kuunneltiin Bohemian Rhapsodyä päivät pääksytysten ja laulettiin mukana. Vielä näinäkin päivinä on suurta hupia vetäistä Bohemian Rhapsody kännibiisinä keskellä kaupunkia. Sitten se vasta taivas aukeni kun sain käsiini Greatest Hits I:n. ”Mitä, onko tääki Queenin biisi”. Eli We Are the Champions. Tuossa iässä eli noin 12-vuotiaana tuota kappaletta en pitänyt mitenkään mauttomana vaan mahtavana ja niin pidän vieläkin. Ykkösellä on lisäksi biisejä kuten Killer Queen, Fat Bottomed Girls yms, jotka kuulostivat todella hyvältä 12-vuotiaana (nykyään varsinkin tuo ensin mainittu herättää lähinnä huvittuneisuutta, mutta hyväntahtoista sellaista).

Vasta noin 15-16 vuoden iässä alkoivat vähemmän poppikset rockit Now I’m Here ja Seven Seas of Rhye kolista. Myös Keep Your Self Alive on aivan käsittämättömän tiukka ralli! We Will Rock Youn kitarasoolo nosti kylmät väreet selkäpiihin kun tukka alkoi kasvaa teini-iässä. Raskaammat ”Hammer to Fall” ja ”One Vision” olivat tehokuuntelussa. Queen tarjosi itselle koko ajan enemmän kun ikää tuli. Bändin tuotannossa on syvyyttä, alkuaikojen Queen on miltei progea, joidenkin mielestä se jopa on progea – itse en ihan allekirjoita tuota. Maininnan arvoisia ovat vielä kappaleet ”Somebody to Love” ja ”Don’t Stop Me Now” ja tietenkin Metallican Freddien Tribute-konsertissa esittämä ja Garage Inc.illä lämmittämä hätynen ”Stone Cold Crazy”. Tribute-konsertin ehkä paras ja puhtain veto oli nimenomaan tuo Somebody to Love, jonka George Michael kävi esittämässä.

On yhtyeellä tosin sellaisiakin biisejä, joita ei selvin päin voi kuunnella. Mainittakoon tässä ”Mustafa Ibrahim” ja ”Princes of The Universe”… Huh huh. ”Mustafa Ibrahim” on spesiaalikännibiisi, mutta en suosittele ainakaan käyttämään tuota viisua Queenin esittelybiisinä.

Queen on kova juttu. Olisi tietty mukava nähdä May, Deacon ja Taylor lavalla mutta en voi mitenkään kuvitella yhtyettä Queenina jonkun toisen solistin kanssa. Tuo Feat.-juttu on varmasti ihan OK juttu silti, kunhan vain vetävät yhtä korkealta ja kovaa kuin Freddie teki.

 

[SergeiK]

Vanhan lämmittelyä, mutta sallittakoon se heille. Kyllä itsekin olisi hauska kuulla vielä Brian Mayn itsetekemän kitaran soundia uusissa kappaleissa. Paras lopputulos olisi mikäli bändin nimi olisi aivan jotain muuta - vaikkapa Baroness. Mercuryn laulamien biisien uudelleenesittäminen on penteleen vaikeaa. Mercuryn tribuuttikonsertti todisti, ettei noihin äänialoihin kykene juuri kukaan. Vain harvat artistit älysivät sovittaa kappaleet uusiksi. Säälittävimmät esitykset olivat äänensä noin 15-vuotta sitten menettäneen WHO-laulaja Roger Daltreyn vikinä "I Want It All:"ssa ja Def Leppardin Joe Elliottin purkanmyssytyksen välillä suoritettu pihinä "Now I`m Here:"n tahtiin.

Freddie Mercury oli todellakin yksi rock/pop historian kiehtovimmista hahmoista. Olen käynyt StoneTownissa Zanzibarissa ihmettelemässä Freddie Mercuryn lapsuudenkotia, jossa hänen diplomaattivanhempansa asuivat. Tenori, joka kykeni laulamaan kolme ja puoli oktaavia. Ketjupolttaja, jonka ääni madaltui vuosi vuodelta. Jos Freddie ei olisi kuollut, niin hän kuulostaisi varmaankin jo pikkuhiljaa Leonard Cohenilta. Bi-seksuaali, joka kuitenkin jätti koko omaisuutensa elämänsä rakkaudelle, entiselle tyttöystävälleen Mary Austenille, josta kuulemma Mercuryn säveltämä ja sanoittama kappale "Love of my life" kertoo.

Minuun itseeni ehkä iskee eniten "Sheer Heart Attack" levy. Samoin 70-luvun lopulta löytyy loistavia ilman sen suurempaa huomiota jääneitä helmiä kuten "Spread Your Wings". Myös Kind of Magic levy on minusta yksi 80-luvun merkittävin albumi. Siinä albumilla Queenin pop-soundi oli täyteläisimmään. Paskinta matskua on mielestäni koko "Hot Space" levy.

 

[Pressiboxi]

50/60

Jaa-a? Mitä tästä pitäisi sanoa? Mercuryn poissaolo on vaikea paikata, eikä Rodgers voisi juuri olla äänialaltaan kauempana Freddyä. Suurta rohkeutta vai suuri harha-askel uuden vokalistin valinnassa? Aika näyttää.

Sinänsä Paul Rodgers on yksi hard rockin suuria ääniä, jolle sielukkuudessaan ei voi kukaan mitään. Ei edes Havana Blackin H. Leidén, joka rippasi kaikki maneerinsa ja fraasinsa tästä osoitteesta.

 

[Barnaby]

Yksi Queenin vanha kappale

Spread Your Wings: siinä vanha klassikko, joka on mielestäni Queenin aliarvostetuin kappale. Sanatkin ovat hienot, menee näin:

Sammy was low

Just watching the show

Over and over again

Knew it was time

He'd made up his mind

To leave his dead life behind

His boss said to him

"Boy you'd better begin

To get those crazy notions right out of your head

Sammy who do you think that you are?

You should've been sweeping up the Emerald Bar"



Spread your wings and fly away

Fly away, far away

Spread your little wings and fly away

Fly away, far away

Pull yourself together

'Cos you know you should do better

That's because you're a free man



He spends his evenings alone in his hotel room

Keeping his thoughts to himself, he'd be leaving soon

Wishing he was miles and miles away

Nothing in this world, nothing would make him stay



Since he was small

Had no luck at all

Nothing came easy to him

Now it was time

He'd made up his mind

"This could be my last chance"

His boss said to him, "Now listen boy!

You're always dreaming

You've got no real ambition, you won't get very far

Sammy boy, don't you know who you are?

Why can't you be happy at the Emerald Bar?"



So honey



Spread your wings and fly away

Fly away, far away

Spread your little wings and fly away

Fly away, far away

Pull yourself together

'Cos you know you should do better

That's because you're a free man

 

[Moto]

Rodgers varmaankin pystyy hoitamaan tyylillä rankempia kappaleita tyyliin I Want It All, Tie Your Mother Down, Hammer To Fall mutta on kyllä vaikea kuvitella kyseistä herraa vetämässä jotain Radio Gagaa tai Somebody To Lovea puhumattakaan Bohemian Rhapsodystä.

Jos tuo kiertue eksyisi Suomeen, saattaisin jopa mennä katsomaan, vaikka kieltämättä hieman rahastukselle haiskahtaa.

Ja vielä pakko nusasta sen verran pilkkua tuohon Uleåborgin viestiin liittyen, että Radio GaGa on Roger Taylorin kynästä lähtöisin.

 

[Kippe]

Tätäkin näppistä naputtelee Queen-fani pa(r)h(a)immasta päästä. Itse suurin toiveeni tämän tempauksen osalta on, onnistumisen ohella, että Deacon olisi messissä. Äijä on kuitenkin ollut parin mestariteoksenkin takana.

Solistin vaihto ei sinänsä pelota, vaikka Freddien saappaat ovat ainakin kolminumeroista kokoa. Empiiristä kokemusta vaihtoehtoisista solisteista omaavana voin sanoa, että ne biisit ovat niin mahtavia ettei edes Tuisku saisi niitä kuulostamaan huonolta. Jos joskus satutte Lontoossa käymään, We will rock you -musikaali on aivan ehdoton. Musikaaleista pitämättömyys ei kelpaa syyksi jättää välistä, sillä tuo käy täysin konsertista, mitä nyt biisien välissä on vähän dialogia. Omalla kohdalla fiilis jatkui pitkälle seuraavaan viikkoon.

Queeniin tutustuin kun bongasin Greatest hits -lätyn porukoiden hyllystä. Iski heti, tosin jälkiviisasteluna voi ihmetellä kovaan ääneen, miksi en aluksi tykännyt Bohemian rhapsodystä. Ensimmäiset suosikit olivat We are the champions, Seven seas of rhye sekä Somebody to love. Sittemmin on tullut hommattua useampikin albumi, ja tämänhetkinen suosikkibiisi on ehdottomasti Innuendo. Se kitararämpytys on aivan fantastinen.

 

[Mustaine]

Viestin lähetti kristian


PS: Queenilla on hyviäkin levyjä/biisejä, mutta he ovat vastuussa muutamasta maailmankaikkeuden hirveimmästä biisistä.

Kolmikko

Radio Ga Ga
We are the Champions
ja We Will Rock You

ovat NIIN kammottavia ja mauttomia biisejä, että Bee Gees ja Village Peoplekin olisivat kateellisia.

TÄYSIN samaa mieltä tuosta kolmikosta. OK, "we will..." menee rock-anthemin puolelle, niitä nyt ei niin hirveästi ole, mutta en kyllä pysty enää tuota biisiä kuuntelemaan.

Lisäisin vielä tuohon rumpalin vonkuman "I'm in love with my car".

Paras Queenin biisi on minusta Stone Cold Crazy. Tää comeback ei kyllä hirveästi herätä tunteita enää, Queen on mulle tärkeä bändi, mutta ne vinyylit mitä mulla on, riittää.

 

[McBean]

Sleeping on the sidewalk...

Queen oli oikeastaan ensimmäinen bändi, joka itsellenikin kolahti myös GH 1&2 kautta 90-luvun alussa. Nykyään bändiä ei tule enää kuunneltua samalla antaumuksella, mutta toki levyt yhä löytävät tiensä soittimeen ajoittain.
Täällä esiin tulleiden lisäksi täytyy mainita News of the world-levy, joka on monipuolisuudessaan omia suosikkejani.
Tästä comebackista itsäni on vähän sekavat fiilikset, mutta en tuomitsekaan ennenkuin olen kuullut/nähnyt. Käsittääkseni John Deacon on vetäytynyt täysin musiikkibisneksestä, joten häntä tuskin uudessa kokoonpanossa tullaan näkemään.

Viestin lähetti goldenawe


Roger Taylor, tuo mahtava raspikurkku, on julkaissut Queenin jälkeen yhden studioalbumin nimeltä "Happiness?". Tuota albumia en ole kuullut mutta ne Queen-biisit joilla Taylor lauloi olivat mahtavia ja myös humoristisia...mm. "I'm in love with my car".

Lisätään sen verran että Taylor on pätkähdyttänyt markkinoille myös toisen soololevyn Electric light (1998). Molemmat sisältävät ihan OK materiaalia, mutta kärsivät epätasaisuudesta.

 

[Master Chief]

Viestin lähetti Mustaine


Paras Queenin biisi on minusta Stone Cold Crazy.

Tuossa Mercuryn tribuuttikonsertissa Hetfield veti mielestäni tän biisin aika hyvin, Metallican on tehnyt myös oman versionsa siitä biisistä.

Omasta mielestäni Robbie Williams olisi ääneltään ja lavakarismaltaan sopiva Freddien paikkaajaksi mutta ei sitten.

Jos jotakin muuten kiinnosta, niin täällä voi katsoa mm. Live Aidissä esitetyn Radio Ga Gan.

 

[Mack]

Klassinen bändi, jota tuli 90-luvulla kovastikin kuunneltua. Uusi proggis ei pahemmin enää kiinnosta tai hätkähdytä.

Vanha materiaali ehdottomasti hienointa. Mielestäni pahasti aliarvostettu Queen I-levy on aivan mahtava. Esim. Doin' all right, Great King Rat ja My Fairy King ovat kyllä hyviä. Myös Sheer Heart Attack ja A Night at the Opera ovat erinomaisia levyjä. Jostain syystä esim. Queen II on mielestäni aika epätasainen.

A Day at the Races on myös hieman epätasainen, mutta levyllä oleva You take my breath away on yksi yhtyeen kauniimmista biiseistä.

Tuosta eteenpäin materiaali on vähän niin ja näin. Joka levyllä on jotain hyviä hetkiä. Jopa Hot Spacella muutama helmi, kuten Cool Cat. Muuten kyllä kasariosasto on jopa karmeaa. Works ja Kind of Magic-levyt olivat melkein hyviä syitä hylätä koko bändi, aivan karmeaa huttua, poikkeuksena kuitenkin biisi Who wants to live forever. Olikin ilahduttavaa että Miracle ja varsinkin Innuendo olivat hienoja päätöksiä bändin uralle. Se pitää vielä mainita että Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistulta (varsin huonolta)Made In Heaveniltä löytyy loistava You don't fool me, joka on jopa yksi bändin parhaista 80/90-lukujen biiseistä.

Noiden monien 80-luku hittien lisäksi pakko myöntää että Champions, ja muutamat muutkin vanhat hittibiisit ovat vähän kuluneita.

Kristian: On rikos yhdistää Village People ja Bee Gees samaan lauseeseen tuolla tavalla. Village People oli turhanpäiväistä diskoskeidapaskaa, mutta Bee Gees taitavaa 70-luvun lopun discosoulia.


MACK

 

[Brewer]

Joo teretulemast vaan takaisin!

Ihan hieno homma, että The Queen palaa keikoille. Löytävätköhän kiertueellaan Suomeen saakka, vai täytyykö taas lähteä Göteborgiin kännä... ööh siis keikalle?
Eikös jossain vaiheessa huhuttu, että George Michael olisi tullut vokalistiksi? Mun mielestäni myös Robbie'The Vaatimaton'Williams olisi ollut lähellä Mercuryn ääntä/karismaa, mutta siihen ei kuulemma edes pyritty, niin kyllähän karhea Paul Rogers on ihan bueno valinta.
Minusta Hammer to fallin live versio Wembleyltä on aika lähellä parasta The Queen biisiä.

 

[Iceman]

Hiukan kaksijakoisesti suhtaudun tähän Queen + Paul Rodgers kombinaatioon. Toisaalta luotan aika tavalla Brian Mayn harkintaan joten ilmeisesti tuo toimii.

Itse olen keräillyt Queen -sälää 20 vuotta ja bändiä on fanitettu huolella. Sergei_Krivokrasov laittoikin aika tarkasti oman mielipiteeni bändin tuotannon helmistä ja olen samaa mieltä että Hot Space on kyllä heikon kokonaisuus kaikista levyistä.

Toivottavasti kiertue ylettyy Suomeenkin asti, olisihan tuo mukava nähdä kun vanhemmat kielsivät pikku-Icemanin Råsundan keikalle menon ´86. Freddie Mercurya ei voi korvata mutta noista biiseistä saa varmaan kelvollisia versioita hieman sovitettuna.

 

[Brewer]

Viestin lähetti kristian
Queenilla on hyviäkin levyjä/biisejä, mutta he ovat vastuussa muutamasta maailmankaikkeuden hirveimmästä biisistä.

Kolmikko

Radio Ga Ga
We are the Champions
ja We Will Rock You

Saako lisätä listan jatkoksi vielä Flash Gordon biisin?

 

[Heretic]

Re: 50/60

Viestin lähetti Pressiboxi
Sinänsä Paul Rodgers on yksi hard rockin suuria ääniä, jolle sielukkuudessaan ei voi kukaan mitään. Ei edes Havana Blackin H. Leidén, joka rippasi kaikki maneerinsa ja fraasinsa tästä osoitteesta.

Totta.
Eikä mikään ihme, olivathan Hannu Leidénin Free- ja Bad Co-vinyylit totisesti lähes puhki kulutettuja.

Mutta.
Leidén teki sen hyvin. Itse asiassa Havana Blacksin ekan levyn Faceless Daysin omatekoinen biisi "Love Is A Lie" ja Fleetwood Mac-laina "Oh Well" ovat aivan vimmatun hyviä rock-biisejä.
Etenkin "Oh Wellin" käsittely nostaa sen alkuperäisversiota ruhtinaallisesti korkeampiin sfääreihin.
Minä aikoinani oikeasti odotin tämän poppoon urasta paljon enemmän kuin mitä siitä epäonnistuneine jenkkilän reissuineen lopulta tuli - tutustumisen arvoinen bändi siltikin.

Itse topicista sen verran, että ei tämä Queenin come back heilauta emotionaalisesti puoleen eikä toiseen. Ehkä pikkuruista vanhalla maineella ratsastamisen sivumakua olen aistivinani, mutta menköön... ehkäpä Maylla nyt vain kerta kaikkiaan on niin ikävä stadionkonserttien ilmapiiriä.

Mercury oli täysin eittämättä yksi rockin suurimmista laulajista koskaan, eikä häntä suurin surminkaan kukaan voi korvata, joten sikäli minulle Queenin tekemiset ovat ja pysyvät imperfektissä.

 

[Osmo Rapeli]

Tahtoisin kiittää porukkaa siitä että tänne on tullut hyviä kirjoituksia, juuri tällaisia muistelmia hain. On kuitenkin olemassa bändejä, kuten Queen, joihin liittyy erityisen voimakkaita muistoja itse kullakin. Parhailla bändeillä on se vaikutus, lopuilla sellainen popstars-meininki "here today, gone later today"...

Viestin lähetti Mäkelä
Ainakin Neumann on levyttänyt Queenia suomeksi, biisin '39. Tämä taide-elämys löytyy miehen 1986 ilmestyneeltä soololta Albion.

Auts. Kaikki kunnia sille mitä Dingo aikanaan oli suomalaiselle nuorisolle mutta ottaen huomioon mikä spede Pertti Neumannista (ent. Nieminen) on tullut äänensä ja synnytysvalmennustensa suhteen tämä syö kyllä kyseisen biisin arvoa...ollut kuitenkin oman listani aivan kärjessä.

Kommentoisin eräitä posteja täällä hieman: en kyllä usko että Robbie Williamsin karisma ja taidot millään riittäisivät kyseisen bändin tasolle, ei millään, oli hän sitten miten suosittu popidoli tahansa.

Back to the business. Listaisin vielä itselleni kovimmat klassikkobiisit.

1. '39 - Akustinen mestariteos "Night at the opera"-levyltä. Yksinkertaisuus toimii ja tässä biisissä on jotain niin haikeaa, hienoa ja aitoa että toimii joka kerta. Levyllä laulaa Brian, livenä lauloi Freddie, molemmat toimivat.
"Never looked back, never feared, never cried"

2. Stone Cold Crazy - eräs kaikkien aikojen tiukimmista rock-biiseistä. Queenin tiukin biisi IMO.

3. Bohemian Rhapsody - soitettu tuhanteen kertaan mutten väsy tähän koskaan. Oopperamainen osuus biisin lopussa oli jotain todella ainutlaatuista ja uutta, sekä erittäin rohkea veto. Toista tällaista biisiä ei kukaan koskaan tule tekemään yhtä onnistuneesti.

4. Now I'm here - Sanoitus puhuu puolestaan - tämä on 100% asennebiisi..."Think I'll stay around".
Toinen erittäin tiukka ja suoraviivainen rock-klassikko. Livenä Freddie laulattaa yleisöä: "You buggers can sing harder than I can!"

5. Who wants to live forever - Erittäin tunteellinen ja massiivinen, herkkä biisi, mahtipontinen, mutta kiitos puhtaan taidon bändi onnistuu kaikesta huolimatta välttämään tässäkin imelyyden.

6. Death on two legs - NATO:n, erään kaikkien aikojen parhaista ja monipuolisimmista levyistä, avausbiisi sisältää Mayn tiukkaa kitarointia, mutta myös teatraalisia elementtejä. 10 pistettä.

7. One vision - joku kritisoi täällä Kind Of Magicia. Niin minäkin, mutta enemmän tuotannon puolesta. Levyllä on hyviä biisejä mutta se on ehkä hiukan liian ylituotettu, liian poppi-soundinen. Tämäkin biisi kuulostaa livenä huomattavasti rankemmalta, bändi vetää todellakin täysillä. Ehkä heidän tiukin rockbiisinsä 80-luvulla.

8. White Queen - "a delicate little number". Kaunis mestariteos kakkosalbumilta. Kakkonen muistuttaa muutenkin siltä ajalta kun levyt olivat enemmän kokonaisteoksia aina kansista lähtien, läjän biisejä sijaan liikutaan samanlaisissa aiheessa koko levyn läpi. "March of the black Queen" toimii myös erinomaisesti.

9. I'm in love with my car - Roger Taylorin biisi on minulle ehdoton kulttiklassikko jota myös edesmenny yhtye Mother Love Bone coveroi. Rogerin biisit olivat "munakkaita", ei samanlaista siirappia kuten esim. toisen raspikurkun Rod Stewartin soolobiisit. JA HEI, kukapa ei rakastaisi autoaan!

10. Tie your mother down - Eniten soitetut Queen-biisit olivat enimmäkseen myöhemmästä tuotannosta, mutta minä olen tosiaan niitä joille Queen oli eniten hard rockia ja teatraalisia rock-oopperoita. "We will rock you" ja "Under pressure", esimerkiksi, ovat kovia biisejä mutta antavat turhan suppean kuvan koko tuotannosta.

Erikoismaininta menee Live Killers-levyn nopealle punk-versiolle "We will rock you"-biisistä, kakkosen "the Ogre Battle"-biisille (jo pelkästään biisin nimen takia", sekä "I want to break free"-biisin videolle jossa Freddie ja kumppanit keikistelevät kotirouvina. 80-luku ja vapaa maailma...ha ha ha.

Jatketaan.

"The machine of a dream, such a clean machine,
With the pistons a pumpin', and the hubcaps all gleam.
When I'm holding your wheel,
All I hear is your gear,
When my hand's on your grease gun,
Oh it's like a disease son,
I'm in love with my car, gotta feel for my automobile,
Get a grip on my boy racer rollbar,
Such a thrill when your radials squeal."

 

[Paitselo]

Ei käynnisty. Ei Tenhoa. Ei Tehoa.

EI KELLÄÄN KUUNA KULLAN VALKEANA OLE MITÄÄN JAKOA KUNINGATATTAREN YKKÖSVOKALISTIKSI FREDDYN JÄLKEEN!

QUEEN on aina ja ikuisesti = Mercury + basisti + rumpali + kitaristi...

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti kristian

PS: Queenilla on hyviäkin levyjä/biisejä, mutta he ovat vastuussa muutamasta maailmankaikkeuden hirveimmästä biisistä.

Kolmikko

Radio Ga Ga
We are the Champions
ja We Will Rock You

ovat NIIN kammottavia ja mauttomia biisejä, että Bee Gees ja Village Peoplekin olisivat kateellisia.

Onneksi makuja on monia, oikeassa paikassa (lue Joella) soitettuna "We are the Champions" on loistava kappale. Toki se on puhkisoitettu nykyään kun jokaisessa mahdollisessa mestaruusjuhlassa kyseinen kipale pannaan soimaan, mutta toisinaan sitä on varsin mukava luukuttaa. (Onhan minunkin jotain mautonta harrastettava!)

"We Will Rock You" menee sopivin annoksin - eli harvoin kuunneltuna.

"Radio Ga Ga" ei iske minuun, ei ole kuunaan iskenyt ja tuskin tulee iskemäänkään.

vlad.