Poliittisen järjestelmämme vakaus perustuu kuluttamiseen. Kuluttamisen välttämättömyys on syy siihen, miksi ympäristönsuojelussa ei suosita syntyvyyden rajoittamista, vaikka se olisi kaikista käytössä olevista keinoista ylivoimaisesti tehokkain.
Kuluttajien lisäksi järjestelmän yllä pitämiseen tarvitaan keksintöjä ja markkinointia, jotta ihmisille syntyy tarpeita, joita he tahtovat tyydyttää. En ole kuitenkaan vakuuttunut, pystytäänkö tarpeita länsimaissa luomaan tulevaisuudessa samaan tahtiin kuin niitä on luotu viimeiset vuosikymmenet. Syiksi ennustamaani hiipumiseen arvelen näitä:
1. Yksilöä korostava kulttuuri väistyy. Ruoalla tai viinillä hifistely, autolla erottautuminen, rahan tuhlaaminen eksoottisiin matkakohteisiin pelkän lämmön vuoksi, huikean kalliit merkkilaukut ja kengät ja vastaavat valinnat ruvetaan näkemään typerinä, jopa junttimaisina, valintoina. Kenties 20 vuoden päästä kalliin katumaasturin ostaja koetaan samanlaisena urpona kuin koettiin autoista innostunut teini vuosikymmeniä sitten.
Yksilöt kyllästyvät itsensä korostamiseen. Loppujen lopuksi kaikki tietävät, että porukassa on mukavaa. Ei kannata hakeutua eturiviin eikä jäädä taakse vaan kulkea tukevassa keskijoukossa. Itsensä perusteeton esiin työntäminen on sivistymätöntä ja keskenkasvuista, white trash -kulttuuria.
Lisäksi nykyisessä länsimaailmassa keskiluokkaisen ulottuvilla on valtava määrä kulutusmahdollisuuksia, eikä niillä pysty enää erottautumaan. Nykyään julkkisten vaatteista ei näe niiden hintaa. Siksi julkkikset hakeutuvat lehtien sivuille kertomaan, paljonko vaatteet maksoivat. Sosiaalisen pääoman ostaminen kuluttamalla käy vaikeaksi, joten kuluttaminen sosiaalisena viestinä menettää merkityksensä.
2. Ihmiset turtuvat kehittyvään tekniikkaan. Vaikka laitteisiin tulisi uusia ominaisuuksia, niiden arvo suhteessa vanhaan koetaan pieneksi. Kun vanhalla kännykällä tai tietokoneella selviää sujuvasti tarvittavista toiminnoista, miksi pitäisi ostaa uusi? Tekninen kehitys on liian hidasta suhteessa ihmisten tarpeisiin. Tarvepiikkien luomiseen tarvittaisiin jotain aivan uutta, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Jotkut innostuvat sähköautoista, mutta sähköautokin on vain auto. Se ei edusta liikkumisen murrosta. Kunhan saa energiansa jostain muusta kuin öljystä. Netin ja sen ympärille rakentuneen kohinan jälkeen ei ole tullut mitään vastaavaa, mutta tällä hetkellä nettikin menettää nopeasti arvoaan. Esimerkiksi sosiaalinen media on ruvennut ärsyttämään monia. Ihmiset ottavat sihen etäisyyttä.
Elektroniikkalelut rupeavat olemaan myös käytettävyydeltään turhan monimutkaisia. Monimutkaisuus heikentää käytettävyyttä ja aiheuttaa teknisiä ongelmia. Monet kokevat, että on järkevämpää hankkia kirjan lukemiseen erillinen sähkömusteellinen lukulaite, joka kestää kymmenen vuotta, kuin lukea kirjaa leivänpaahtimen kylkeen upotetusta näytöstä. Monet valitsevat mieluummin kaukosäätimen, jolla voi vaihtaa kanavaa, säätää ääntä ja selata tekstiteeveetä, kuin säätimen, jolla voi ohjata pakastimen lämpötilaa ja valaistusta.
Sama turtuminen näkyy suhtautumisessa mielipiteisiin ja ideoihin. Viimeisimmän aallon feministit onnistuivat vielä ärsyttämään ja herättämään keskustelua. Narsistisella tyylillä esiintynyt Sarasvuo pääsi vielä esiin. Iltapäivälehden seksivau ja kaunis tyttö jaksoivat vielä hymyilyttää. Netti on kuitenkin aiheuttanut sen, että puheen ja tekstin arvo ovat romahtaneet. Kärjistäminen ei enää tehoa. Erilaisiin ideoihin ja niiden markkinointiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Niitähän riittää aivan loputtomiin, joten miksi niihin kannattaisi edes yrittää paneutua.
Köyhissä maissa tilanne on erilainen. Siellä ihmiset eivät ole saaneet vielä kaikkea, joka vetoaa perustarpeisiin. Sama koskee osittain länsimaiden vähävaraisia. Heissäkin on vielä kulutuspotentiaalia. Sen sijaan länsimaiden keskiluokka tuskin luo tulevaisuudessa kulutusta samaan tapaan kuin viimeisinä vuosikymmeninä.
Kuluttajien lisäksi järjestelmän yllä pitämiseen tarvitaan keksintöjä ja markkinointia, jotta ihmisille syntyy tarpeita, joita he tahtovat tyydyttää. En ole kuitenkaan vakuuttunut, pystytäänkö tarpeita länsimaissa luomaan tulevaisuudessa samaan tahtiin kuin niitä on luotu viimeiset vuosikymmenet. Syiksi ennustamaani hiipumiseen arvelen näitä:
1. Yksilöä korostava kulttuuri väistyy. Ruoalla tai viinillä hifistely, autolla erottautuminen, rahan tuhlaaminen eksoottisiin matkakohteisiin pelkän lämmön vuoksi, huikean kalliit merkkilaukut ja kengät ja vastaavat valinnat ruvetaan näkemään typerinä, jopa junttimaisina, valintoina. Kenties 20 vuoden päästä kalliin katumaasturin ostaja koetaan samanlaisena urpona kuin koettiin autoista innostunut teini vuosikymmeniä sitten.
Yksilöt kyllästyvät itsensä korostamiseen. Loppujen lopuksi kaikki tietävät, että porukassa on mukavaa. Ei kannata hakeutua eturiviin eikä jäädä taakse vaan kulkea tukevassa keskijoukossa. Itsensä perusteeton esiin työntäminen on sivistymätöntä ja keskenkasvuista, white trash -kulttuuria.
Lisäksi nykyisessä länsimaailmassa keskiluokkaisen ulottuvilla on valtava määrä kulutusmahdollisuuksia, eikä niillä pysty enää erottautumaan. Nykyään julkkisten vaatteista ei näe niiden hintaa. Siksi julkkikset hakeutuvat lehtien sivuille kertomaan, paljonko vaatteet maksoivat. Sosiaalisen pääoman ostaminen kuluttamalla käy vaikeaksi, joten kuluttaminen sosiaalisena viestinä menettää merkityksensä.
2. Ihmiset turtuvat kehittyvään tekniikkaan. Vaikka laitteisiin tulisi uusia ominaisuuksia, niiden arvo suhteessa vanhaan koetaan pieneksi. Kun vanhalla kännykällä tai tietokoneella selviää sujuvasti tarvittavista toiminnoista, miksi pitäisi ostaa uusi? Tekninen kehitys on liian hidasta suhteessa ihmisten tarpeisiin. Tarvepiikkien luomiseen tarvittaisiin jotain aivan uutta, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Jotkut innostuvat sähköautoista, mutta sähköautokin on vain auto. Se ei edusta liikkumisen murrosta. Kunhan saa energiansa jostain muusta kuin öljystä. Netin ja sen ympärille rakentuneen kohinan jälkeen ei ole tullut mitään vastaavaa, mutta tällä hetkellä nettikin menettää nopeasti arvoaan. Esimerkiksi sosiaalinen media on ruvennut ärsyttämään monia. Ihmiset ottavat sihen etäisyyttä.
Elektroniikkalelut rupeavat olemaan myös käytettävyydeltään turhan monimutkaisia. Monimutkaisuus heikentää käytettävyyttä ja aiheuttaa teknisiä ongelmia. Monet kokevat, että on järkevämpää hankkia kirjan lukemiseen erillinen sähkömusteellinen lukulaite, joka kestää kymmenen vuotta, kuin lukea kirjaa leivänpaahtimen kylkeen upotetusta näytöstä. Monet valitsevat mieluummin kaukosäätimen, jolla voi vaihtaa kanavaa, säätää ääntä ja selata tekstiteeveetä, kuin säätimen, jolla voi ohjata pakastimen lämpötilaa ja valaistusta.
Sama turtuminen näkyy suhtautumisessa mielipiteisiin ja ideoihin. Viimeisimmän aallon feministit onnistuivat vielä ärsyttämään ja herättämään keskustelua. Narsistisella tyylillä esiintynyt Sarasvuo pääsi vielä esiin. Iltapäivälehden seksivau ja kaunis tyttö jaksoivat vielä hymyilyttää. Netti on kuitenkin aiheuttanut sen, että puheen ja tekstin arvo ovat romahtaneet. Kärjistäminen ei enää tehoa. Erilaisiin ideoihin ja niiden markkinointiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Niitähän riittää aivan loputtomiin, joten miksi niihin kannattaisi edes yrittää paneutua.
Köyhissä maissa tilanne on erilainen. Siellä ihmiset eivät ole saaneet vielä kaikkea, joka vetoaa perustarpeisiin. Sama koskee osittain länsimaiden vähävaraisia. Heissäkin on vielä kulutuspotentiaalia. Sen sijaan länsimaiden keskiluokka tuskin luo tulevaisuudessa kulutusta samaan tapaan kuin viimeisinä vuosikymmeninä.