Täällähän näyttäisi olevan myös ketju Polkupyörää hankkimassa, mutta koska tässäkin ketjussa käydään keskustelua mm. pyörän hankinnasta ja on tuoreempi, niin poustaan nyt tähän ketjuun.
Loppukesästä 14 vuotta täyttävä poika tarvitsee uuden pyörän. Kasvoi vanhasta Inseran Bomberista ulos ja vaikka tuolla olisi kevään ensimmäiset viikot vielä ehkä ajanutkin, niin pyörä on talven aikana kadonnut. Joko lapsi unohti sen jonnekin tai sitten se tarttui autokatoksesta jonkun ohikulkeneen matkaan, kun ei lukossakaan tainnut olla.
Nyt siis uusi pyörä hankinnassa. Poika oli alkuvuodesta terveystarkastuksessa 180 cm pitkä ja pituutta taitaa tulla vielä jonkun verran lisääkin. Kuinka paljon ja nopeasti, sitä emme tässä kohtaa tiedä. Mutta arvelisin vuoden päästä oltavan lähempänä 190 senttimetriä kuin nykyistä 180 senttiä. Tämä ehkä hyvä jotenkin huomioida uutta pyörää hankkiessa.
Poika oli tyytyväinen tuohon edelliseen pyöräänsä, joten jotain tuon tyylistä, onko tuo sitten maasto- vai hybridipyörä. Jousitus (ainakin etuhaarukassa) ilmeisesti tärkeää, vähintäänkin plussaa.
Kaipaan siis apuja pyörän valintaan. Eniten kokoon eli minkä kokoinen. Varsinkin sen rungon koon kanssa oma osaaminen jää hataraksi, mutta olen ymmärtänyt senkin olevan suht tärkeää olla oikean kokoinen. Ja onko se sitten maasto- vai hybridi. Ajelut nyt on ihan kaupunkiajeluita, ei harrasta mitään maastopyöräilyitä. Eli kouluun ja harrastuksiin ja mitä nyt sitten kavereiden kanssa kylillä kruisailevat. Fatbiket jätetään suosiolla väliin.
Käytettyjä jostain torista tms. palstan kautta olen ajatellut, niissä hinnat pysynevät vähän maltillisempina kuin kaupasta uutta hakiessa.