Mainos

Puolustaja Jere Vertanen Jokereihin

  • 34 047
  • 172

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ilman sarvia ja hampaita kysyn, voisiko tässä olla kyse jostain muustakin kuin Määtän ja Vertasen henkilökemioista/näkemyseroista ?

Esimerkiksi siitä että Vertanen olisi hinnoitellut itsensä Mestis-mittapuulla liian korkealle tai ainakin niin ylös että Jokerit ei ole valmis maksamaan "moisia korvauksia".
Toki, tämä kaikki siis ihan pelkkää spekulaatiota, mutta ymmärtääkseni kuitenkin myös ihan mahdollista.

Tämä edellä mainittu teoria sotii sitten toki vahvasti täältä lukemaani Vertasen vahvaa halua jatkaa Jokereissa.
Mutta, tiedä nyt sitt näistä..
Puheet Määtän ja Vertasen "huonoista väleistä" on vain muodostunut jonkinlaiseksi palstatotuudeksi, joka taitaa pohjustua siihen, että Vertanen on aiemmin kertonut jollekin palstalaiselle(en muista kelle?) haluavansa jatkaa Jokereissa. Mitä muuta hän olisi kannattajalle face-to-face sanonut?

Kyllähän syitä Vertasen lähtöön voi olla monenlaisia. Esimerkiksi pelaajan tyytymättömyys kaavailtuun rooliin joukkueessa, yllä mainittu ylihinnoittelu, pelaajan halu lähteä katsastelemaan ulkomaan sarjoja etc.

Vertanen on hyvä kiekollinen pakki Mestikseen ja laukauksensa ansiosta pelote ylivoimassa. Ei kuitenkaan mikään täysin korvaamaton ukko.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Veikkaan että liian hitaat jalat. Halutaan nopeampi tempoista peliä mikä on mun mielestä oikein.
Nopeampi tempo ei toki ole vain ja ainoastaan=nopeat jalat. Kyllä siellä oli useampikin forsblomhaakana jotka painoi suu vaahdossa menemään kiekon kanssa vailla järkeä. Pelitempoa nostetaan ensisijaisesti syöttämällä nopeammin.
Olihan Vertanen ihan jumalattoman hidas. Hitaampi kuin Vauhkonen.
Vertanen ei ollut nopea, mutta pelipaikkansa myötä en koe tätä vastaavaksi ongelmaksi kuin esim.laitahyökkääjien tai sentterin osalta. Mutta ei tässä ongelmaa ole koska Yrjänheikki tuo kovemman kaverin sisään. Muutenhan Vertasen sopimusta olisi jatkettu....
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Ihan mielenkiinnolla odotan että mistä Yrjänheikki meinaa löytää paremman vaihtoehdon.

Atso Lehtisen olisin myös pitänyt. Hyvin pelasi tällä kaudella. Rotaatiopuolustajana menisi hyvin. Toki itse haluaa varmaan pelata enemmän. Tosin itsekin olisin lähtenyt jos joku Wehmas saa pelata perseilyistään huolimatta enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Liigastatus ja rotaatiopelaajan rooli ei-rotaatiopelaajan palkalla ei oikein ostu ainakaan meille.

K-Vantaaseen huhuttu ja siellä kuulemma lähemmäs tuplaantuu pelaajabudjetti.
 
Viimeksi muokattu:

Viljaee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puheet Määtän ja Vertasen "huonoista väleistä" on vain muodostunut jonkinlaiseksi palstatotuudeksi, joka taitaa pohjustua siihen, että Vertanen on aiemmin kertonut jollekin palstalaiselle(en muista kelle?) haluavansa jatkaa Jokereissa. Mitä muuta hän olisi kannattajalle face-to-face sanonut?

Kyllähän syitä Vertasen lähtöön voi olla monenlaisia. Esimerkiksi pelaajan tyytymättömyys kaavailtuun rooliin joukkueessa, yllä mainittu ylihinnoittelu, pelaajan halu lähteä katsastelemaan ulkomaan sarjoja etc.

Vertanen on hyvä kiekollinen pakki Mestikseen ja laukauksensa ansiosta pelote ylivoimassa. Ei kuitenkaan mikään täysin korvaamaton ukko.

Vikan Kokkola -pelin jälkeen Vertanen viihtyi hallin käytävällä jokerifanien kanssa. Rupatteli ja otti yhteiskuvia. Siinä samalla kertoi halustaan jatkaa Jokereissa, mutta mitäpä muutakaan olisi faneille sanonut.
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vikan Kokkola -pelin jälkeen Vertanen viihtyi hallin käytävällä jokerifanien kanssa. Rupatteli ja otti yhteiskuvia. Siinä samalla kertoi halustaan jatkaa Jokereissa, mutta mitäpä muutakaan olisi faneille sanonut.
Jos mies ei haluaisi jatkaa niin miksei hän sitä voisi sanoa faneille? Jos ei halua jatkaa ja on tämän joukkueelle kertonut niin eikö voi sanoa tyylikkäästi että uudet haasteet odottavat jossain?

Itse juttelin hänen kanssaan pidempäänkin ja hän kertoi että halu on jatkaa - kysyin että onko Jokereilta tullut mitään keskusteluja aiheeseen liittyen johon totesi pettyneenä että ei ole, eiköhän se kerro jostain.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ainakin Imatralla pelatessaan Vertasella oli tekemistä urheilullisuuden kanssa. Ei välttämättä aina elänyt ihan urheilijan elämää. Sekin on voinut Jokereiden näkökulmasta vaikuttaa, ettei jatkoja ole solmittu. Jos urheilullisuus-pelintaso-hintalaatusuhde ei kohtaa.
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vikan Kokkola -pelin jälkeen Vertanen viihtyi hallin käytävällä jokerifanien kanssa. Rupatteli ja otti yhteiskuvia. Siinä samalla kertoi halustaan jatkaa Jokereissa, mutta mitäpä muutakaan olisi faneille sanonut.
Oli muuten ainoa pelaaja joka tuli juttelemaan pelin jälkeen. Antoipa vielä allekirjoittaneelle mailan muistoksi. Minullekin sanoi, että haluaa jatkaa Jokereissa. Jostain syystä jatkoa ei vain tule?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä tapauksessa koko jatkot saanut porukka olisi pitänyt potkaista pellolle.
Aika rajusti heitetty potkaista jatkajat, sopimuksen allekirjoittaneet pellolle.
Siinä on monta omaa talenttia, jotka (ymmärtääkseni) muualtakin tulleiden tarjousten asemasta valitsivat Jokerit.
Kaikenlaisia riippakiviä, ei urheellisuutta, ei pelitaitoja ja maksavatkin vielä.
Vaikeeta on fanitus, kun ei jengille kelpaa logon malli, ei valmentaja eikä pelaajat.

Ja Vertanen.
Uskon, että sille, ettei jatkosopparia tehty, löytyy hyvät ja moninaiset syyt.
Hitaus? Täälläkin monesti mainittu flegmaattisuus? Motivaatio? loukkaantuminen (ei täysin ohi?)
liian kallis ts pyysi liikaa liksaa? Tai jotain ihan muuta.
Ja mitä tätäkin sivua kauden aikana luin, niin aika rajua kritiikkiä se Vertanenkin sai.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika rajusti heitetty potkaista jatkajat, sopimuksen allekirjoittaneet pellolle.
Niin. Jos Vertasen kohdalla argumentti on pelintaso koskien jatkosopimusta niin yhtä lailla se sama sopii Liuksialaan, Kalajanniskaan tai Forslundiin. Jokereilla oli ylivoima pahasti rikki ja ratkaisu on heittää pellolle 50pts ylivoimapakki? Mutta ei enempää aiheesta. Yrjänheikin katiskassa on kalaa.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Uskon, että sille, ettei jatkosopparia tehty, löytyy hyvät ja moninaiset syyt.
Hitaus?
Tämä on varmaan se suurin syy. Yrjänheikki sanoi jossain haastattelussa kesken kauden, että ensi kaudeksi kootaan paljon jalkavampaa joukkuetta. Toisaalta pitäisi se ymmärtää ettei jalka tuo pelkkää onnea, jos muuten ei peliä edistä ja jalan sijasta voi jotain muuta erikoisosaamista olla. Mielestäni Jokereiden pitäisi kyetä sellainen puolustus kasaamaan, missä Vertasen hieman verkkainen luistin kyetään piilottamaan, kun yvllä ja kiekolla on se upgrade niin iso.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Totean tähän että wanha viisaus sanoo ettei kiekolla ole keuhkoja ja ei ne nopeat jalat tuo pelinopeutta vaan nopea pää ja hyvä syöttötaito. Ja Vertanen oli meidän pakistosta ainoa joka osasi laukoa ja sai kiekkoa viivasta maalille. Saa olla hyvä pakki haavissa ettei meillä ollut tarvetta tehdä jatkoja Vertaselle. Tän hetken pakistosta kukaan ei tuo minkäänlaista viivauhkaa.

Eli saa suorittaa ja tuoda sitten paremman yv-pakin tilalle.
 
Jokerien pelitapa vaatii nopeita ja hyväkuntoisia pelaajia.

Mulla ei ole Vertasen tai kenenkään muunkaan testituloksia, mutta valmennusjohdolla on. Yleisellä tasolla Jokeripelaajien pitää olla paremmassa kondiksessa, kuin nyt on nähty.

Samalla on varmasti tiedossa myös jos jollain pelaajalla on tulossa isompaa remonttia kroppaan.

En siis sano että Vertasella olisi näin, kun en tiedä. Mutta me vs. OP ja valmennus. Siellä on vähän enemmän taustatietoa päätöksenteon tueksi, kuin meillä palstalla.

Diggasin Vertasesta ja näkisin mielelläni kaverin menestyvän Jokereissa. Mutta jos ei saa jatkaa, niin sitten ei saa. Syyt eivät ole Määtässä, kuten täällä on spekuloitu.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3

AaWikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HPK
Taidan olla vähemmistöä, mutta ei tämä Vertanen ollut omaa silmääni mikään huippupuolustaja. Viivapelote oli joo, mut siihen se sitten jäikin. Olisin mä nyt kuitenkin vuoden verran antanut lisäaikaa osoittaa olevansa väärässä sarjassa, mut mikäli hinnoitellut itsensä ulos niin en kyllä jää kaipaamaankaan.
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerien pelitapa vaatii nopeita ja hyväkuntoisia pelaajia.

Mulla ei ole Vertasen tai kenenkään muunkaan testituloksia, mutta valmennusjohdolla on. Yleisellä tasolla Jokeripelaajien pitää olla paremmassa kondiksessa, kuin nyt on nähty.
Nykykiekko vaatii pelaajilta nopeutta ja hyvässä kunnossahan Mestiksessäkin pelaajien pitää olla. Pelikäsitys olisi kyllä erittäin suotavaa, sillä ei mikään joukkue tee nopealla ja hyväkuntoisella koohottajalla yhtään mitään. Puolustajalta odotetaan myös riittävästi fyysisyyttä (jopa ilkeyttä) ja taistelutahtoa jokaiseen kamppailuun.

Kauden aikana seuran somesta saatiin useamman kerran valmennuksen kehuja hyvästä ja laadukkaasta harkoittelusta. Mikä meni siis näiltä osin pieleen, jos huono kondis nostetaan esille? Ainoa jonka kondis ei silmiinpistävästi riittänyt missään vaiheesa kautta oli Vauhkonen.

Vertasen ketjussa kun ollaan, niin todellakin ainoa meidän pakistosta, joka sai kiekon toimitettua viivalta laadukkaasti maalille asti. Se olikin melkein ainoa hyvä asia mitä saatiin ja toivotetaan Jerelle hyvää jatkoa minne ikinä suuntaakaan. Liikettä pitäisi saada paremmaksi, jotta olisi enemmän hyödyksi omassa päässä sekä hyökkäyksiin lähdössä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Vertanen ehti pelata TuTossa yhden harjoituspelin tehden 0+2 ja nyt jatkaa matkaansa Puolan sarjaan Unia Oswiecimin jengiin.
Olinkin käsityksessä, että ulkomaat kiinnostaa. Toivottavasti pääsee nyt pelaamaan terveenä tuolla. Onnea Vertsille ulkomaiden valloitukseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös