Mainos

Puolivälierät 2012: KooKoo - Hokki

  • 18 968
  • 84

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itselläni on aika kaksijakoiset ajatukset tästä sarjasta. Joko KooKoo saa ketsuppipurkin auki pleijarifiiliksen avulla, ja hoitaa Hokin ihan satanolla tehden maaleja niin kuin ollaan odotettu, tai sitten nyhjätään niitä viimeisen minuutin maalin voittoja joka pelissä. No, voittohan sekin on, mutta mieluummin katselisi peliä, kun ei tarvitse koko ajan olla kakat housussa että koska se kaveri tekee voittomaalin. Uskon siis KooKoon jatkoonmenoon, mutta pieni pelko piilee persuksissa, että ollaan ihan aseettomia, ja Hokki menee menojaan.

Kyllähän tässä pitäisi useammankin pelaajan alkaa mättää niitä maaleja. Otetaan nyt esim. Heikkinen. Onko tehnyt koko kaudella yhden vai kaksi maalia? En edes muista milloin olisi tehnyt. Tietysti monelta muultakin tehoja odotetaan, mutta tuo Heikkinen nyt tuli ekana mieleen.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tässä pitäisi useammankin pelaajan alkaa mättää niitä maaleja. Otetaan nyt esim. Heikkinen. Onko tehnyt koko kaudella yhden vai kaksi maalia? En edes muista milloin olisi tehnyt. Tietysti monelta muultakin tehoja odotetaan, mutta tuo Heikkinen nyt tuli ekana mieleen.

No onhan Heikkinen tehnyt 8 maalia kauden aikana, jolla maalimäärällä sijoittuu KooKoon maalintekijäpörssissä sijalle kuusi.

KooKoon maalit runkosarjassa top10:

Liukkonen 12
Julkunen 11
Hokkanen 11
Muhonen 11
Baker 9
Heikkinen 8
Virpiö 8
Siren 7
Laukkanen 5
Forsbacka 5
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Eikö esim. Liukkonen, Baker, Virpiö, Hokkanen ja Julkunen riitä kärkiosaamiseksi?

Paperilla tietysti pitäisi riittää ja tietenkin itsekin toivoin, että KooKoon osalta tuo ketshuppi-pullo jossain vaiheessa aukeaisi. Homma nyt on vaan niin, että kovinkaan kauan aikaa tässä ei enää ole aikaa odotella, koska muuten joudutaan alkamaan keskittymään rantalentikseen ja kesäloman viettoon. Tuohon edelliseen Vyborgin maalintekijälistaan sellainen huomio, että mestiksen parhaat maalintekijät ovat tehneet tuplasti enemmän maaleja kuin KooKoon kärkiosaajat eli Keinänen (TuTo) 25 maalia ja Vauhkonen (Jokipojat) 24 maalia.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paperilla tietysti pitäisi riittää ja tietenkin itsekin toivoin, että KooKoon osalta tuo ketshuppi-pullo jossain vaiheessa aukeaisi. Homma nyt on vaan niin, että kovinkaan kauan aikaa tässä ei enää ole aikaa odotella, koska muuten joudutaan alkamaan keskittymään rantalentikseen ja kesäloman viettoon. Tuohon edelliseen Vyborgin maalintekijälistaan sellainen huomio, että mestiksen parhaat maalintekijät ovat tehneet tuplasti enemmän maaleja kuin KooKoon kärkiosaajat eli Keinänen (TuTo) 25 maalia ja Vauhkonen (Jokipojat) 24 maalia.

Samaa mieltä. Tilastojen mukaan kärkiosaamista puuttuu, mutta paperilla ei. Ongelma ei siis ole kärkiosaamisen puute, vaan kärkipelaajien tehojen puute. No saivartelua kyllä ja lopputulos on sama.
 
Loppupeleissä se on vitun sama miten tässäkin sarjassa käy. Ollaan velaton seura muutenkin on hyvät tuulet puhaltelemassa, jos kaadutaan saappaat jalassa paremmalle joukkueelle niin silloin se on niin. Mielestäni nyt jos milloinkaan on syytä lopettaa se vittuilu joukkueelle ja aloittaa täysi tukeminen, jos haluaa tuoda itselleen hyvää oloa vaipumalla itsesääliin, niin olkoon sitten niin. Itse vedän tällä linjalla.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Loppupeleissä se on vitun sama miten tässäkin sarjassa käy. Ollaan velaton seura muutenkin on hyvät tuulet puhaltelemassa, jos kaadutaan saappaat jalassa paremmalle joukkueelle niin silloin se on niin.

Joo ei tässä mitään vittuilemassa olla. Kuten sanoin KooKoota tuetaan loppuun asti. Kerroin mielipiteeni, että runkosarjan peleihin verrattuna kyseessä on ennakkoon tasainen ottelupari, jossa ei ole selkeää ennakkosuosikkina. Jos ei KooKoo saa ketshuppi-pulloaan auki niin kotiotteluissakin voittaja todennäköisesti ratkaistaan vain maalin erolla eli tiukkaa vääntöä tullaan näkemään. Se on totta, että KooKoossa on talousasiat hoidettu helkkarin hyvin ja itsekin kuulin luotettavalta taholta, että KooKoo on jo nyt tehnyt plusmerkkisen tuloksen talouden osalta. Aina parempihan se tietysti olisi, mitä pitemmälle päästäisiin, koska aina enemmän siinä tapauksessa olisi fyrkkaa käytettävissä ensi kauden joukkueeseen.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Yllättävän positiiviset fiilikset itselläni on tästä sarjasta. Veikkaan, että KooKoo menee jatkoon, mutta eipä Hokista yksikään voitto helpolla irtoa.

Jostain syystä näen tämän kauden joukkueessa ainekset ihan käsittämättömän hienoon sankaritarinaan. Helvetisti on ollut vastoinkäymisiä ja valmentajaakin on vaihdettu kauden aikana. Nyt koko homma alkaa nollapisteestä ja runkosarjan koomailulla ja tehottomuudella ei ole enää mitään merkitystä. Vain kevään pelien sankarit muistetaan.

Mielestäni nyt jos milloinkaan on syytä lopettaa se vittuilu joukkueelle ja aloittaa täysi tukeminen

Juuri näin, tämän kauden negailut on nyt negailtu ja suunnataan kaikki energia joukkueen tukemiseen. Itse osoitan tukeni KooKoolle tekemällä järjettömän reissun sunnuntaina Kajaaniin.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Hokki voitti KooKoon kerran neljästä, jos ja kun rankkareita ei lasketa - etenkään playoffeissa.

Tähän pitää kyllä korjata, eli Hokki otti molemmat voittonsa KooKoosta varsinaisella peliajalla. Kouvolassa Joonas Alanteen maalilla 0-1 Linkki ottelun tilastoihin Tulospalvelussa ja viimeksi Kajaanissa 5-2.
Täällä odotetaan viihdyttävää ja kuumaa ottelusarjaa, josta ei tule tapahtumia puuttumaan. KooKoo tähän suosikkina lähtee, mutta omieni mahdollisuuksiin jaksan silti uskoa. Paras voittakoon!
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tähän pitää kyllä korjata, eli Hokki otti molemmat voittonsa KooKoosta varsinaisella peliajalla. Kouvolassa Joonas Alanteen maalilla 0-1 Linkki ottelun tilastoihin Tulospalvelussa ja viimeksi Kajaanissa 5-2.
Täällä odotetaan viihdyttävää ja kuumaa ottelusarjaa, josta ei tule tapahtumia puuttumaan. KooKoo tähän suosikkina lähtee, mutta omieni mahdollisuuksiin jaksan silti uskoa. Paras voittakoon!

Hyvä huomio. Pisteet siis runkosarjassa Hokki-KooKoo 8-4. Hokki voitti kaksi peliä varsinaisella peliajalla ja puolestaan KooKoo voitti yhden pelin jatkoerässä ja yhden pelin voittolaukauksilla. Tämä olikin harvoja pelejä, joissa KooKoo voitti voittolaukaukset kauden aikana. Lähtökohta tähän ottelusarjaan on se, että KooKoo ei ole vielä kertaakaan tällä kaudella voittanut Hokkia varsinaisella peliajalla.
 

Fordél

Jäsen
Pudotuspeleissä korostuu kaksi asiaa ylitse muiden:

1. maalivahtipeli
2. koko joukkueen puolustuspelaaminen.

Nämä molemmat seikat on KooKoossa sarjan eliittiä, joten loppukauden sekoilusta huolimatta mikään muu kuin selkeä välieriin meno tästä sarjasta on pettymys. Eikä kyse ole mistään uhosta: meillä on vaan selkeesti parempi jengi kuin Hokilla, johan sen näyttää runkosarjakin. Turha muutamasta yhteisestä kohtaamisesta on vetää mitään suuria johtopäätöksiä. Nää on ihan eri tason matseja eikä runkkarin kohtaamisilla ole enää mitään merkitystä, niin hyvässä kuin huonossa. KooKoon pelikin on ollut ihan ok tasolla viime kierrokset. Vastuunkantajat ovat pelaanneet ihan hyvin ja alemmista kentistä on löytynyt hyviä paikkaajia loukkaantuneiden tilalle.

Turha tässä on siis yhtään nöyristellä ja vähätellä KooKoon mahdollisuuksia. Jatkoon pitää mennä ehdottomasti tästä sarjasta. Sen jälkeen tuleekin jo helkkarin paljon tiukempaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tämä olikin harvoja pelejä, joissa KooKoo voitti voittolaukaukset kauden aikana. Lähtökohta tähän ottelusarjaan on se, että KooKoo ei ole vielä kertaakaan tällä kaudella voittanut Hokkia varsinaisella peliajalla.
KooKoon voittomaalilaukauskisan saldo tältä kaudelta on 2 voittoa, 11 tappiota.

Taas KooKoon jatkoajalla ratkenneiden pelien saldo on 1-1. Eli tältä kantilta KooKoolla ei ole kovin suurta hätää jatkoajalla, vaikka jatkoajalle menneet pelit menivät katastrofaalisella suhteella 3-12 vastustajan hyväksi.

KooKoon kausi 10-11: saldo 3-4, jatkoajat 3-2 ja rankkarit 0-2.
KooKoon kausi 09-10: saldo 5-5, jatkoajat 4-2 ja rankkarit 1-3.

KooKoo on onnistunut häviämään rankkarit uskomattomalla suhteella 3-16 kolmen viimeisen kauden aikana. Tässä täytyy olla jo hieman huonoa tuuria ja rankkareiden harjoittelemattomuutta yms. kyseessä.
 
Pudotuspeleissä korostuu kaksi asiaa ylitse muiden:

1. maalivahtipeli
2. koko joukkueen puolustuspelaaminen.

Nämä molemmat seikat on KooKoossa sarjan eliittiä, joten loppukauden sekoilusta huolimatta mikään muu kuin selkeä välieriin meno tästä sarjasta on pettymys. Eikä kyse ole mistään uhosta: meillä on vaan selkeesti parempi jengi kuin Hokilla, johan sen näyttää runkosarjakin.

Totta. KooKoo on kieltämättä hyvä molemmissa, mutta niin on Hokkikin. Tässä vertailua helmikuun peleistä:

Ykkösmaalivahdit:

Mikko Rämö:
4.2.2012 KooKoo - Sport 96,77 %
8.2.2012 Jukurit - KooKoo 97,78 %
11.2.2012 KooKoo - K-Vantaa 90,32 %
13.2.2012 KooKoo - Jokipojat 95,24 %
Yhteensä: 95,31 %

Aaro Peltonen:
3.2.2012 SaPKo - Hokki 93,94 %
10.2.2012 Hokki - LeKi 100,00 %
11.2.2012 Sport - Hokki 93,75 %
13.2.2012 JYP-Akatemia - Hokki 96,88 %
Yhteensä: 95,61 %

Päästetyt maalit:

KooKoo:
1.2.2012 KooKoo - Peliitat 1-0
4.2.2012 KooKoo - Sport 2-1
8.2.2012 Jukurit - KooKoo 1-2
11.2.2012 KooKoo - K-Vantaa 3-4 VL
13.2.2012 KooKoo - Jokipojat 4-1
15.2.2012 SaPKo - KooKoo 4-3 VL
Yhteensä päästettyjä varsinaisella peliajalla: 9
Keskiarvo: 1,5 per peli

Hokki:
3.2.2012 SaPKo - Hokki 3-2 VL
4.2.2012 Hokki - Jukurit 1-2
8.2.2012 Hokki - SaPKo 2-3 VL
10.2.2012 Hokki - LeKi 1-0
11.2.2012 Sport - Hokki 2-1 JA
13.2.2012 JYP-Akatemia - Hokki 1-2
14.2.2012 Hokki - TUTO Hockey 3-4 VL
Yhteensä päästettyjä varsinaisella peliajalla: 11
Keskiarvo: 1,57 per peli

Ei saatana kun on tasasta. Vieläkö löytyy tilastoja, jotka puoltava tätä tasaisuutta?

Mutta joo, vaikka kuinka tilastoja lukee, niin fakta on se, että KooKoo on lähtee ottelupariin selkeänä ennakkosuosikkina. Eihän siitä mihinkään pääse.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Juuri näin, tämän kauden negailut on nyt negailtu ja suunnataan kaikki energia joukkueen tukemiseen. Itse osoitan tukeni KooKoolle tekemällä järjettömän reissun sunnuntaina Kajaaniin.

No näinhän se menee, eli Kajaaniin käypi tie sunnuntaina myös meikäläisellä. Kaikki peliin myös katsomon puolella, nää on pleijjarit perkele!

Mut joo, tasasta tulossa ja päläpälä, mutta lopputulos on silti KooKoon jatkopaikka voitoin 4-1. Jotenkin tässä taas on toivo herännyt siihen, että joukkue tekee tällä kaudella jotain suurta. Noh, negailu nyt ei olekkaan mulla niin verissä ku miehän oonki Kuusaalta!
 
Suurin toivein tänn katsomaan, josko se KooKoo kaatuisi.

Tosin toivo on pieni, sillä viimeisten 8 pelin tehdyt maalit ovat perin matalat: 13 jos oikein laskin. Hokki puolustaa nyt perin hyvin mutta ei ottelusarjoja voiteta runsaan yhden tehdyn maalin keskiarvolla - varsinkin kun jatkoajat ja vl-kisat on pääosin tällä kaudella hävitty.

KooKoo puolustaa myös hyvin ja tekee paremmin , vakkei hyvin, maaleja. Mutta lihis makkaralla on hallilla todella herkullinen :-).
 

Rankkari

Jäsen
Otteluvoitot 1-1. Tulevalla viikolla nähdään tuleeko Kookoolle se koko kauden odotettu tasonnousu. Jos ei, niin tätä otteluparia pelataan seuraavallakin viikolla.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Suurin toivein tänn katsomaan, josko se KooKoo kaatuisi.

Tosin toivo on pieni, sillä viimeisten 8 pelin tehdyt maalit ovat perin matalat: 13 jos oikein laskin.

Toivo ei ollut pieni vaan suuri sillä Riku Toivo lähetti tänään KooKoon kotimatkalle tappion katkera kalkki niskassaan. Riku Toivo tänään kaksi ylivoimamaalia.
 
Jotenkin tuntuu, että kotona väännetään väkisin ne maalit ja sitten vieraissa tuhlaillaan niinkuin tänään. Onneksi on sentään kotietu. Vituttaa armottomasti, kun oli vikassa erässäkin pari hyvää paikkaa lyödä peli poikki ja sitten esim. Sirenillä maalin edessä aivan vapaa paikka mistä mies laittoi maalin verran silti ohi.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ettei vaan Hokki sumputa KooKoota kesälomalle?

Eipä ole Juujärven tulokset olleet kovin kummoisia tässä loppuaikoina. Harmi kun ei itsellä ole oikein luottoa. Vielä kun pari sentteriä lepäilee varmaan loppukauden.

Koskahan alkaa kuulua moitetta myös Juujärven suuntaan?
 
Koskahan alkaa kuulua moitetta myös Juujärven suuntaan?

Ei kai tässä hirveästi voi moittia, kun mennään Ikan rakentamalla joukkueella ja Ikan rakentamalla pelitavalla. Ei Juujärvi ole mitään isoa lähtenyt muuttamaan. Eikä tarvikkaan... pelaajien pitäisi saada vaan kiekko reppuun. Ykkös- ja kakkossentterin puuttuminen on tosi paha kyllä ja varsinkin, kun Patukin oli poissa. Ei taideta Iivoakaan nähdä tällä kaudella enää kehissä. Laukkanen nyt hädintuskin pystyy varaamaan jalalle.

Katsokaapa laukaisukarttaa, eiköhän kerro kaiken tämän päivän pelistä (miten onnistutaan laukomaan noin läheltä ohi?!) :
Tulospalvelu
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Ei kai tässä hirveästi voi moittia, kun mennään Ikan rakentamalla joukkueella ja Ikan rakentamalla pelitavalla. Ei Juujärvi ole mitään isoa lähtenyt muuttamaan. Eikä tarvikkaan... pelaajien pitäisi saada vaan kiekko reppuun.

Olen ihan samoilla linjoilla KKtigin kanssa. Turha tässä nyt alkaa Juujärveä moittimaan, kun tosiaan joutuu operoimaan Ikan kasaamalla joukkueella. Ikalla oli aika vapaat kädet joukkueen kasaamisen suhteen ja jokainen voi itse päätellä onnistuiko hän tehtävässä vai ei. Onneksi Juujärvi pääsee kasaamaan ensi kaudeksi oman näköisensä joukkueen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Koko kauden ollut sama ongelma. Ei noita laukaisukarttoja enää viitsi paljon kyylätä.

Mitä hemmettiä se Juujärvi siellä tekee, jos hän kopio kaiken suoraan Lehkoselta? Onko sinne nyt sitten palkattu "Nukke" tämän kauden loppuun, josta sitten pitäisi kasvaa "Valmentaja" ensi kautta varten.

Tässä tämän valmentajavaihdon ääliömäisyys juuri tulee esiin. Ja sitten on helppoa syytellä edelleen Lehkosta kun homma ei toimi. Tai paremminkin nyt ei enää puhuta valmennuksesta mitään.

Ja kaiken lisäksi on jaksettu vähän siellä ja täällä hehkuttaa KooKoon materiaalia. Jos valmennus on nyt NOLLA eli Juujärvi vaan surffaa loppukauden, niin kova on taakka pelaajien harteilla.

Mahtavaa Jouni!
 
No tuossa ylemmässä viestissä ei nyt ole mitään järkeä.

Ei auta kuin todeta, että nyt pelataan paras seitsemästä sarjaa ja eikai nyt joku todellakaan uskonut runkosarjan historian tuntien, että Hokkia vastaan mennään 4-0? Toki tänään tarjottiin taas voittoa, mutta perkele, kun ei se maistu.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Mahtavaa Jouni!

Mahtavaa MurhaaMenoo! Hauku nyt vaikka välillä KooKoota ja Jounia Olli Julkusen hankinnasta. Turha hankinta, jolla ei tee mitään ja Julkunen ei ole vahvistus millään mittarilla laskettuna, vai mitenkäs se menikään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös