Puolivälieräsarja kevät 2012: HIFK - Jokerit

  • 229 482
  • 879

Jopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tuossa asiaakin, mutta paljon myös toivotaan toivotaan osastoa. Viime kaudellakin HIFK:n johtavat pelaajat olivat ihan pimennossa 2 pelin jälkeen, mutta tehot löytyivät heti, kun päästiin taktisesti Jokerien tasalle. Siinä on suurin kysymys tämänkin sarjan suhteen. Jokereilla 2-0 johto, joten totta kai voivat voittaa, vaikka HIFK löytäisikin lääkkeet Jokerien pelitapaan. Jos ei löydä, niin voittajasta ei ole epäselvyyttä.

HIFK:n epäonnistujia on lueteltu useita, mutta Jokereillakin on monia, joilla rutkasti parannettavaa. Lahti on näkemissäni peleissä ollut ihan paska yhdestä maalista huolimatta. Ei lyö sydän tyhjää Lahden pitäessä kiekkoa kuten viime keväänä. Maali oli samanlainen yksittäinen suoritus kuin Pesosen eilinen loistosyöttö Söden maaliin. Myös Rita sukkaosastoa, toivottavasti nämä janarit eivät herääkään. Ja nämä nyt vain sillä silmällä, että on siellä Jokereillakin vielä potentiaalia piilossa.

Jep, niin kauan kuin pelejä on vielä jäljellä, niin varmasti jokaiselta fanilta löytyy omia toiveitaan. Jokerit on ollut meidän puolen onneksi aika eri näköinen kuin runkosarjassa, mutta sen en usko muuttuvan, että vastuu jakautuu tasaisesti neljälle kentälle ja kukaan Jokeripelaajista tulee tuskin nakuttamaan mitään älyttömiä pisteitä. Lahti ja Rita eivät ole tässä sarjassa olleet niin vaarallisia hyökkäyspäähän kuin voisi toivoa. Mutta toisaalta, jos Jokereiden kaikki "nimimiehet" pelaisivat korkeimpien odotusten mukaan, pitäisi Jokereiden tehdä n. 6 maalia per peli, jotta kaikki pääsisivät pisteille... Pointti tässä nyt on ennen kaikkea se, että tänä vuonna Jokerit on joukkue, ei muutama loistava yksilö ja sitten loput pelailee nolla-nollaa. Kokoonpanossa ei ole samanlaisia turisteja kuin viime vuonna.

Huomisesta pelistä tulee varmasti Jokereiden kannalta tähän astisen sarjan vaikein. Ensimmäisessä pelissä IFK ei liiemmin yrittänyt antaa painetta Jokeripakeille, eilen se ei siinä oikein onnistunut. Nordiksen lodju taitaa olla vähän pienempi kuin Areenan kaukalo, saa nähdä miten Jokeripakkien oman pään kiekottelu onnistuu kovemman paineen alla.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Onpa Jokerit lähtenyt pelaamaan upeeta kiekkoa tähän sarjaan! Kyllähän sarjaan lähdettäessä oli ihan odotetusti pelko persiissä, mutta ainakin vielä ollaan positiivisin mielin. Herranjestas sitä tunnelmaa eilen hallissa, kun Hardtin veto upposi jatkoajalla!

Viime kauden sarjaan tässä on nyt eroa siinä, että vaikka tilanne on jälleen sama 2-0, niin pelillisesti ollaan Jokereiden puolella paremmin mukana. Viime kevään ensimmäinen peli oli täysin puolustustaistelua, mutta nyt oltiin torstaina ihan tasaväkisesti hyökkäämässä. Toisessa pelissä taisi vuosi sitten puuttua IFK:lta tärkeitä pelaajia, mutta nythän kaikki ovat mukana.

Kun haetaan neljää voittoa, niin väkisinkin parempi joukkue menee jatkoon ja tällä hetkellä ollaan siinä kuskin paikalla. Taivaan ja helvetin välinen ero voi olla sitten pieni, kun hommat lähtee luisumaan huonompaan suuntaan. Huominen peli on kyllä IFK:lle pakkovoiton paikka, sillä neljää kertaa en usko Jokereiden häviävän putkeen.
 

Advertius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Itsemoderointi
Onpa Jokerit lähtenyt pelaamaan upeeta kiekkoa tähän sarjaan! Kyllähän sarjaan lähdettäessä oli ihan odotetusti pelko persiissä, mutta ainakin vielä ollaan positiivisin mielin. Herranjestas sitä tunnelmaa eilen hallissa, kun Hardtin veto upposi jatkoajalla!

Tämä. Halli kirjaimellisesti räjähti ilmaan. Hienoa oli myös nähdä, kuin muutkin katsomot kuin Eteläpääty jäi kiittämään Jokereita ottelun jälkeen. Tällaista lisää!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Lahti ja Rita eivät ole tässä sarjassa olleet niin vaarallisia hyökkäyspäähän kuin voisi toivoa. Mutta toisaalta, jos Jokereiden kaikki "nimimiehet" pelaisivat korkeimpien odotusten mukaan, pitäisi Jokereiden tehdä n. 6 maalia per peli, jotta kaikki pääsisivät pisteille... Pointti tässä nyt on ennen kaikkea se, että tänä vuonna Jokerit on joukkue, ei muutama loistava yksilö ja sitten loput pelailee nolla-nollaa. Kokoonpanossa ei ole samanlaisia turisteja kuin viime vuonna.

Näin. Ja pointtini oli myös se, että näiltä pelaajilta voi löytyä sitä tarvittavaa lisää Jokereilta tähän asti nähtyyn, jos HIFK pystyy sitä vaatimaan. Eli ei siis ollut mitään kuittailua pelkästään. Nythän Pulkkinen on ehkä palaamassa myös, saa nähdä. Tuskin on kuitenkaan ainakaan heti tilanteen tasalla. Vastustajan näkökulmasta Pulkkinen olisi ehkä tervetullut riski Jokereilta. Aika kovin jokerileirissä arvosteltiin Pulkkisen puolustuspelaamista runkosarjan lopussa. Vaikka tuskin nyt pleijareissa on vaaraa löysäilystä kenenkään kohdalla.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Näin. Ja pointtini oli myös se, että näiltä pelaajilta voi löytyä sitä tarvittavaa lisää Jokereilta tähän asti nähtyyn, jos HIFK pystyy sitä vaatimaan. Eli ei siis ollut mitään kuittailua pelkästään. Nythän Pulkkinen on ehkä palaamassa myös, saa nähdä. Tuskin on kuitenkaan ainakaan heti tilanteen tasalla. Vastustajan näkökulmasta Pulkkinen olisi ehkä tervetullut riski Jokereilta. Aika kovin jokerileirissä arvosteltiin Pulkkisen puolustuspelaamista runkosarjan lopussa. Vaikka tuskin nyt pleijareissa on vaaraa löysäilystä kenenkään kohdalla.

En jaksa millään uskoa, että Pulkkinen olisi kokoonpanossa. Pulu ei esittänyt mitään merkkejä paremmasta A-junnuissakaan. Ilmeisesti se jalka vaikuttaa noin paljon siihen pelaamisen ja kun siihen lisätään heikoilla kantimilla oleva itseluottamus niin tulos on ollut nähtävissä. Pulkkinen ansaitulle kesälomalle ja ensi syksynä uusilla kujeilla takaisin ellei tie sitten vie farmiliigaan. Ainoa skenario missä itse näen Pulkkisen pelaavan on se, että joku nykyisestä rosterista on loukkaantunut. Mitäs sitä hyvää pakettia muuten muuttamaan?
 
Viimeksi muokattu:

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Ainoa skenario missä itse näen Pulkkisen pelaavan on se, että joku nykyisestä rosterista on loukkaantunut. Mitäs sitä hyvää pakettia muuten muuttamaan?
Samaa mieltä tästä. Eipä voittavaa kokoonpanoa juuri kannata muutella. Yksikin pelaaja voi hivenen sotkea toimiviä kentällisiä, jos ei peli kulje toivotulla tavalla. Loukkaantumisia paikkaamaan tarvittaessa, mutta muuten voitaisiin mennä näillä. On niitä hyllytyksiä ollut muittenkin joukkueitten toimesta parhaille pelaajille.
 

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikö tuon spartalaisen soturipäällikön joukkueet ole olleet juuri parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta? Paljon on toki Jokereiden hyvyyttä myös. Jokerit on järkevästi koottu sekä hyvin valmennettu joukkue. Jokerit on tiivistänyt peliään runkosarjasta, sekä muutama yksilö on nostanut selvästi tasoaan. Tietenkin myös HIFK:n materiaali on erittäin laadukas, mutta mielestäni joukkueen UTJ ei ole onnistunut paikkaamaan Max Wärnin ja Lennart Petrellin jättämiä saappaita. Wärnin ja Petrellin kaltaiset ratkaisuihin pystyvät, fiksusti ja fyysisesti pelaavat omat kasvatit olisivat kullanarvoisia tämän tyylisessä sarjassa.

Olen nähnyt molemmat pelit ja Jokerit on hallinnut tasakentällisin peliä ollen kuskin paikalla. Matikainen, joka ei tietenkään ole pelkkä kiroileva psyykkaaja, on hieman yllättäen ollut taktisesti Narri-poppoon valmennusta jäljessä. Tietenkin vaikuttaa myös se, että HIFK:lla oli pitkät poissaolot ennen playoffien alkua Pesosella, Wirtasella ja Mi Granlundilla. Yllättävintä on kuitenkin ollut, kuinka vaisusti kokeneet liiderit Peltonen ja Kuhta ovat esiintyneet. Vaikuttaa myös, että IFK:lla on liian kova puristus päällä tällä hetkellä.

Noh, oli niin tai näin, niin uskon sarjan venyvän vähintään kuuteen otteluun. Toistaiseksi rennommin pelaava Jokerit kuumalla Kilpeläisellä vaikuttaa todennäköisemmältä jatkoon menijältä. Olen mielelläni väärässä.
 

Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kerrankin saa kattella suviurpo-liigan ratkaisumatseja ilman tunteita ja hyvä niin.

Mielestäni tämä sarja on ehdottomasti kaikista mielenkiintoisin ja siksi myös vaivaudun tähän ketjuun heittään kommenttia.
Kaksi matsia takana ja näin värittömien lasien läpi katsottuna Jokerit on ansainnut kahden ottelupallon johtonsa. Jokerit pelaa todella fiksusti ja siinä on kyllä IFK:lla duunia saada oma homma toimiin. Itse kyllä odotin,että tässä vaiheessa pelit olisivat joko 1-1 tai jopa 2-0 IFK:lle,mutta onneksi en ole mikään profeetta...

Mutta,kun täällä tuntuu olevan (tietenkin) luottoa omiin ja osa vääntää viime kaudesta, niin pitää muistaa,että nämä sarjat kääntyvät myös hyvin äkkiä puoleen jos toiseen. Yksi molarin hörppy tai yksi kunnon pommi voi kääntää koko sarjan päälaelleen.

Itselle tulee mieleen kevät -03 jolloin TPS johti HPK:ta muistaakseni voitoin 2-1 ja oli hurmiossa. Pelissä numero kolme(3) tuli Miettisen surullisen kuuluisa taklaus Rauteen polveen(???) ja sitten alkoikin melkoinen arvonta pelikiellosta. Itsekin luulin,että tässä on HPK:n surma,kun päätös ensin julkistettiin ja sitten taas peruttiin ja taas pidettiin entisellään (TPS voitti matsin jatkoajalla ). Mutta HPK tuntui ottavan tästä itselleen vaan lisäpotkua,ja pelissä numero neljä (4) mielestäni koko homma ratkesi yhteen ainoaan taklaukseen. Nimittäin Tuulola osui Kiviharjuun ja Kerho sai hurmion päälle vieden sarjan nimiinsä.

Joten tämäkin sarja on vielä täysin auki,tosin IFK:n olisi hyvä voittaa tänään, mikäli haluaa vielä helpommin kauttaan jatkaa. Mutta kuten kaikki tietää,marginaalit ovat pieniä...

Ps. Jokainen voi halutessaan katsoa Tuulolan pommin vaikka juutuupista...
 

Filosofem

Jäsen
Flipiltä hyvä pointti, että monet naapurin kannattajat uskovat nousuun, koska niin kävi myös viime keväänä. Vaikka heistä jokainen myöntääkin, että Jokereiden rosteri on nyt leveämpi, niin asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen.

Mä en halua edes muistaa viime vuoden rosteria, mutta todennäköisesti siellä viiletti ilman roolia Juutilaista, Hämäläistä ja Saarista, Pirnes pelasi yhdellä jalalla, Niemi pelasi täysin klesana, Hentunen pelasi ilman itseluottamusta, Mäki tuli pelaamaan leuka murtuneena, Rita pelasi oltuaan koko kauden sivussa jne.

Tällä kaudella Jokereiden joukkue on rakennettu täysin pudotuspelejä varten ja Westerlund on rakentanut neljä selkeästi roolitettua ketjua, jotka saavat peliaikaa. Mikäli IFK meinaa jälleen napata neljä voittoa, se tarvii ihan muita lääkkeitä kuin edellisellä kerralla.

Joku IFK-kannattaja sanoi edellisellä sivulla, että kippari Peltonen on pitänyt joukkueelle "usko puheen". Noh, ehkä se siitä sitten lähtee. Hyvältä kuulostaa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...monet naapurin kannattajat uskovat nousuun, koska niin kävi myös viime keväänä. Vaikka heistä jokainen myöntääkin, että Jokereiden rosteri on nyt leveämpi, niin asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen.

Jokerit on ollu hyvä (en todellakaan väheksy siis), mutta ei tässä ole kysymys ollut pelkästään toisen joukkueen absoluuttisesta hyvyydestä, vaan myös toisen heikoista otteista. IFK ei ole pelannut lähimainkaan sellaista peliä, jota pystyvät pelaamaan tolla materiaalilla. Edelleen sanon saman mitä ekan ottelun jälkeen, eli Jokereiden pakiston pelaaminen paineessa ja nopeassa pelissä sekä Kilpeläisen kyvyt ovat isommalla kädellä testaamatta vielä, koska IFK:n pelikonsepti on ollut sekaisin. JOS jos ja jos IFK saa vihdoin rivinsä kuntoon ja kunnon tulituksen päälle, niin olisi oikeasti mielenkiintoista nähdä Jokereiden pelaaminen siinä vaiheessa. Nyt IFK on ampunut hyvin vähän vrt Jokerit, ja luistelu on ollut liian hidasta, jolloin toisen on helpompi saada peli haltuun.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aika hyvää pohdintaa sarjasta jatkoajan maanantaijäillä, aika pitkälti samoin minäkin sarjan kulun näen, eli taktisen edun turvin Jokerit hallitsee 5 vs 5 peliä, ja sitä kautta yksilöt pääsevät paremmin esiin myös. Tänään HIFK:lla on siis todellakin pakkovoiton paikka, ja vaikka suurin ongelma ei yksilötasolla ole ollutkaan, niin nyt kaivataan silti myös niitä vastuunkantajia. Toivottavasti Granlund jatkaa petraamistaan, oli toisessa pelissä kuitenkin taas parempi kuin ensimmäisessä. Huonostihan Mikke on pelannut vain omalla asteikollaan, mutta tavallisellakin vain tyydyttävästi. Meinaan kyllä Granlund ketjunsa peliä kuitenkin liigan perussentteriä paremmin johtaa, tuo kiekkoa ylös ja toimittaa omille. Se ratkaiseva juonikkuus, kun pitäisi avata vastustajan puolustus, on kuitenkin puuttunut, ja sitä ykkössentteriltä vaaditaan. Joka tapauksessa avainasia on löytää lääkkeet Jokerien pelitapaa vastaan. Taisteluvoitto on toki mahdollinen, vaikka mitään taktista tyrmäysvoittoa ei tulisikaan. Mutta ihan sarjan jatkon kannalta pitäisi päästä enemmän "pelin päälle".

Illalla taas hallille. Tällä kaudella molemmat pelit nähty livenä ja viime kaudella 2. Jokerit on voittanut kaikki. Muiden ei siis kannata tulla. Paitsi jokerifanien.

Lopuksi vielä linkki jatkoajan maanantaijäille:

http://jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=13762
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Aika hauskaa on lukea tätä ketjua tuolta alusta tähän päivään...

Rankasti yleistäen ns. asiakirjoittajien kommentit lähtevät tilasta "Ei meillä Jokereilla ole mitään jakoa, pelataan nyt nuo neljä peliä pois, että loppuu tämä tuska <=> No no, ei nyt kannata tuolla lailla julistaa, mutta kyllä meidän HIFK:mme tässä selkeä suosikki on viimeaikaisten otteiden perusteella". Ja kuinka ollakaan kahden pelin jälkeen täällä jo huudetaan kurkku putkella kuinka "Jokerit alistaa" ja "Paskasyöjälle kenkää"... Tällaista se fanittaminen on!

Meikäläisen mielipide on, että sarja voi käytännössä ratketa jo tänään => jos Jokerit voittaa niin det var det, mutta jos kotijoukkue harjaa homman himaan niin kaikki on auki... Mielenkiinnolla odotellaan illan kokoonpanoja => palaako Pulu / onko HIFK:n kokoonpano ja pakkiparit kevään menestysputken aikaisessa muodossa?

Illan ison kysymys => montako vetoa HIFK saa Eeroa kohti?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Pakkohan se on nöyrtyä ja myöntää että narreilla ei ole ollut tässä sarjassa mitään hätää. HIFK on ollut ihan paska tasaviisikoin pelatessa. Samanlaisia merkkejä "kolmannen pelin käännekohdasta", kuten viimevuonna oli ei ole ollut ilmassa. Vuosi sitten HIFK vei pelitapahtumia ja Lasak omalla huikeudellaan vei narrit kuskin paikalle ja venytti sarjan seitsemään otteluun. Tänä keväänä HIFK ei ole päässyt tasaviisikoin tonteille ollenkaan eikä Kilpeläisellä ole ollut mitään hätää tai edes tarvetta yrittää täyttää Lasakin saappaita. Niitä parhaalta sektorilta lähteneitä skodeja on ollut ihan käsittämättömän vähän, tästä toki narrit saa ottaa papukaijamerkin pelikirjaansa. Ylivoimalla HIFK on roikkunut mukana mutta omiin silmiin suorastaan sattuu seurata HIFK:n ylivoimapelaamista. Maalin edessä tai tolpilla ei ole yhtään hyökkääjää, kiekko liikkuu hitaasti ja miehet ei sitäkään. Jos oikeasti haetaan ylivoimilla lauantain 1-2 maalin kaltaista peliä kokoajan jossa hyökkääjän viivaan heittämä kova no-look pass on se ratkaiseva peliä tekevä siirto niin kai mulla on oikeus kysyä että haetaanko nyt ihan "vähän" liian vaikeita ja monimutkaisia ratkaisuja?

Jos tästä sarjasta halutaan vielä pelata niin tänään pitää päästä laukomaan paremmilta tonteilta ja ne kananmunat kainaloista on heitettävä hevonhelvettiin että kulmakiekot voitetaan päädyissä. Samaten sinne Kilpeläisen maalin eteen pitää saada liikennettä että jätkää päästään edes testamaan. Eiköhän ne puolenkentänrannari imaisut ole tältä kaudelta jo nähty.

Nyt saatana kaikki likoon.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se täytyy sanoa, että Jokerit on todella hienosti scoutannut Endrasin. Jokerit on laukonut todella paljon jo heti sinisen jälkeen IFK-maalia kohti. Endras ei oikein hallitse kiekkoja ja saa niitä suljettua vetojen jälkeen vaan pelaa ne mieluummin kulmiin ja välillä torjuu eteensä. IFK:n puolustus ei ole tästä syystä oikein pystynyt pelaamaan kiekollista peliä tasollaan. Koko ajan pitää miettiä mihin kiekko sinkoaa seuraavaksi ja mieluiten yrittää peittää jo laukaus. Kova kiire näyttää olevan koko ajan.

No tänään kova paine jo Jokerien päädystä ja yritettän saada pari kertaa se kiekko jo karvaamalla pois. Sarja on täysin käännettävissä. Vaikka kaikki sanovatkin, että Jokerit on hallinnut sarjaa täysin, niin ei se lauantaina nyt aivan niinkään mennyt. Jokerit oli toki parempi kiekollisessa pelissä viidellä viittä vastaan, mutta jäähyili todella paljon. IFK oli taas sata kertaa parempi erikoistilanteissa ja laittoi kaksi maaliakin ylivoimalla. IFK johti vielä kolmanteen erään lähdettäessä ja Jokerit ratkaisi vasta jatkoerän lopussa. En nyt väittäisi ihan hallinnaksi kuitenkaan.

Tämä on ensimmäinen sarja, jossa ei ennen ottelua ole hajuakaan mitä tuleman pitää. Todella tiukkaa ja tasaista.
 

Sakkoliha

Jäsen
Uskon tänään IFK:n tulevan otteluun kovempaa kuin kahteen aikaisempaan ja siitä kertovat jo kokoonpanomuutokset. Ma.Granlund ja Pesonen vaihdettiin Rajamäkeen ja Huhtaseen, joten eiköhän IFK lähde tänään kaksinkamppailujen kautta voittamaan tätä ottelua. Peltonen-Mi.Granlund-Somervuori on tänään IFK:n ainut kentällinen, jolla on kiekollista osaamista. Kurvisen vaihtaminen Melartiin kyllä ihmetyttää, koska mielestäni Kurvinen on varmimpia pakkeja ja enemmän ongelmia ollut Kankaanperällä. Muutenkin Melartin mukaan ottaminen pelottaa, koska kaverille sattuu toisiinaan hasardeja ja muutnekin on aika jäähyherkkä. En tiedä mitä Matikainen tällä hakee. Mutta selvästi Matikainen herättelee joukkuetta ja tänään tulee toivonmukaan laidat ryskymään oikein kunnolla ja varmasti Boumedienne-Lupaschuk pakkipari tulee samaan tänään normaalia enemmän painetta, koska molemmat aika puujalkoja.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Se täytyy sanoa, että Jokerit on todella hienosti scoutannut Endrasin. Jokerit on laukonut todella paljon jo heti sinisen jälkeen IFK-maalia kohti. Endras ei oikein hallitse kiekkoja ja saa niitä suljettua vetojen jälkeen vaan pelaa ne mieluummin kulmiin ja välillä torjuu eteensä. IFK:n puolustus ei ole tästä syystä oikein pystynyt pelaamaan kiekollista peliä tasollaan. Koko ajan pitää miettiä mihin kiekko sinkoaa seuraavaksi ja mieluiten yrittää peittää jo laukaus. Kova kiire näyttää olevan koko ajan.

Itse ainakin kiroilin lauantain pelissä sitä, että miksi Jokerit laukoivat aika paljon Endrasille räpyläkäden puolelle, kun kaverilla näyttäisi olevan se selkeesti todella hyvä. Toki kilpikäsikin sillä on ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin hanskakäsi.
Tämän illan peliä odotellaan todella vesi kielellä ja usko omiin on kova. TAISTELE JOKERIT!
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Nyt Petu sai mitä halusi, eli ovat altavastaajia ja lisää kädettömiä duunareita jäälle.

Rajamäki ja Melart hakevat varmasti myllyä tänään, kohteena Bume ja Lupa.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Nyt Petu sai mitä halusi, eli ovat altavastaajia ja lisää kädettömiä duunareita jäälle.

Rajamäki ja Melart hakevat varmasti myllyä tänään, kohteena Bume ja Lupa.

Oikea kunnon ajokoirajoukkue, eli kädettömyyttä korostavat etenkin herrat Granlund, Kuhta, Peltonen, Somervuori, Redenbach, Wirtanen, Kousa ja Söderholm. Vai miten se nyt meni..

Lupaschuk ja Bume ovat olleet sen verran tasapaksuja, joskin tärkeitä ja pelanneet riittävällä tasolla, että tuskin IFK siitä mitään hyötyy että esim pakki poimii pakin pois pelaamasta.

Mielenkiintoinen ilta tulossa. Alkaisi jo.

Ps. Matikainen näkisi Pesosen mielellään kehissä illalla, mutta ei mahdollista. Kyseessä ei penkitys.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
IFK oli taas sata kertaa parempi erikoistilanteissa ja laittoi kaksi maaliakin ylivoimalla. IFK johti vielä kolmanteen erään lähdettäessä ja Jokerit ratkaisi vasta jatkoerän lopussa. En nyt väittäisi ihan hallinnaksi kuitenkaan.

Väärin, Ruutu tasoitti toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla, kolmas erä oli 0-0. Mutta kyllähän tänään on taas kaikki auki. Tästä Jokereille voitto ja uskallan jo hieman hengittää.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Illan ison kysymys => montako vetoa HIFK saa Eeroa kohti?

Yksi iso kysymys on, riittääkö Melartilla ja Erkillä vauhti, eli kuluuko jäähypenkki?

Rumilta taklauksilta ei vältytä tänään, ikävä kyllä. Sitä voidaan odottaa varsinkin Erkiltä.

Tunti enää, sitten mennään! Vauhdikasta ja tunteikasta kiekkoiltaa odottaen, ilman mitään koiruuksia. Parempi voittaa, tänäänkin.
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Kiitos Jokereille ja faneille tästä sarjasta. Tänä vuonna olitte parempia ja ansaitsette välieräpaikan ilman pienintäkään vastaväitettä. Tämä taitaa olla sittenkin teidän vuosi.

Me painutaan tästä Hietsuun. Näkyy!
 

Sakkoliha

Jäsen
Sanoi kuka IFK-fani mitä tahansa tähän vastaan, niin tämä sarja on ohi. Kiitos ja näkemiin! Katseet kohti ensi kautta.

IFK:n joukkue suli näköjään nopeammin kuin lumi, koska sitä on noin paljon vielä jäljellä maassa.

Hävitkää ihan suosiolla se keskiviikon ottelu, niin päästätte fanitkin aikaisemmalle lomalle. Minulle on aivan sama pudotaanko 4-0, 4-1, 4-2 vai 4-3 otteluvoitoin.
 
Viimeksi muokattu:

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osasin tätä ikävä kyllä odottaa ja parempi tulee aina voittamaan. Maha taitaa olla vaan täysi viime vuodesta. Seuraavaan ei sitten ole enään kuin 12 vuotta.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hyvää kesää, HIFK.

Nyt on usko mullakin jo vähissä. 0-3 tilanne ja Jokerit kaiken lisäksi on ansainnut jokaisen voittonsa. Jos tästä jotenkin vielä kammetaan voittoon, niin jo on ihme. Keskiviikkona saatetaan voittaa, jos Jokerit sortuu ylimielisyyteen ja kuvitelmaan, että kaikki on jo ohitse. Jos käy kuten uskon, Jokerit latoo keskiviikkona selvän voiton ja IFK voi keskittyä rantapalloiluun.
Surullisinta on kuitenkin tuo tasoero.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös