Aloitetaanpa nyt näin. JYP on selvästikin noussut yhdeksi vihatuimman pelityylin apostoliksi, ja on myönnettävä, että tämä on ymmärrettävää. Kuten lähes kaikki muiden joukkueiden kannattajat ovat todenneet kritisoidessaan JYPin pelityyliä paskamaiseksi, tylsäksi, värittömäksi, hajuttomaksi, mauttomaksi, robottimaiseksi jne., ovat he kuitenkin lähes poikkeuksetta lisänneet perään, että se on tehokasta.
Tästä lähtökohdasta nyt muistellaan, mikä oli JYPin tavoite organisaationa jo 2004: nousta pysyvästi liigan huipulle (pysyvyys toki on suhteellinen käsite, mutta jos tätä menoa mennään vielä muutama vuosi eteenpäin, riittää se minulle sopivaksi määreeksi termille "pysyvästi" - jossakin vaiheessa tämäkin hype loppuu, koska ei mikään kestä loputtomiin). Resurssit ovat olleet pitkään rajalliset Jyväskylässä, mutta Seppäsen & Co. ylimääräinen panostus kauden 2006-2007 jälkeen toi toivottua tulosta, yllättävänkin nopeasti (jos unohdetaan surkeasti epäonnistunut "Missio 2007"). Menestys tuli Dufvan pelikirjalla, ja totta puhuen, aika peruspelaajarungolla lisättynä muutamalla täsmähankinnalla (etenkin Immonen, Malmivaara, Mäntymaa - Välivaara, Pihlman ja Koskinen olivatkin jo JYP-taustaisia). Tämän jälkeen JYP osoittautuikin vetovoimaisemmaksi joukkueeksi SM-liigassa kuin aikoihin. Pyörät pyörivät, ja JYP sai tarvitsemiaan huippuvahvistuksia. Ja otti nyt kolmannen runkosarjavoittonsa.
JYPin tavoite on ollut ainakin itselleni kristallinkirkas: JYP haluaa taistella useamman vuoden mitaleista, ja koska joukkueella ei kaikesta huolimatta ole varaa käyttää uskomattomiin tshekkitaitureihin tms., on pelikirjan oltava sellainen, että pienemmän statuksen omaavilla kotimaisilla on pärjättävä. Joukkue on koottu erittäin tarkkaan pelikirjaan sopivaksi, ja pelikirja on erittäin tyly. Ehkä Dufva on lukenut Machiavellinsa: vain menestyksellä on väliä - keinot voidaan ja ne täytyy alistaa päämäärälle.
Kuten Machiavelli, Dufva on saanut kritiikkiä moraalin vartija-aikalaisiltaan, joskin tämä päämäärätietoisuus on antanut aihetta myös vilpittömälle ihailulle: joukkue pelaa juuri niin kuin sen pitäisikin, vain voitto merkitsee. Ja kannattajat ovat tyytyväisiä, muista ei niin väliä.
Jos näiltä vuorilta palataan takaisin itse pelikirjaan, minä en ole lainkaan kyllästynyt JYPin pelityyliin: joukkue antaa kauden aikana lähes koko ajan kaikkensa, ja ei sitä voi olla kuin ihailematta! Suomalaiset perinteisesti ihailevat altavastaajia ja moraalisia voittajia, Dufvan JYP ei vain ole loppujen lopuksi kovin suomalainen - sen moraali-ulottuvuus on täysin eri kulttuurista. Se on: voittamisen kulttuurista. Se on ainoa asia mikä merkitsee, ja itse ymmärrän täysin tämän ulottuvuuden, ja ihailen sitä. Jos haluaisin katsoa kaunista lätkää, katselisin uudelleen punakoneen pelejä 70-80 -luvuilta, mutta koska se on aika vaivalloista ja noiden pelien lopputulokset eivät vielä tähän mennessä ole muuttuneet, olen iloinen siitä, että meidän kylään pojaat voittaavaat peleejää.
Ja toivon, että voittavat myös huomenna. Mieluiten mahdollisimman vittumaisesti 2-1. Koska se jos mikä lannistaa ipalaiset. Antaa samalla myös pientä toivoa siihen, että voidaan kiistellä, jos Ilveksen tolppalaukaus olisi pomppinut sisään, jos Ilves olisi pelannut suoraviivaisemmin, jos.
