CatGarfield
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Internazionale, Newcastle, NY Rangers, HIFK, ManU
Onnittelut HPK:lle!
Nyt jonkin aikaa tunteiden laannuttua katastrofaalisen 5. pelin jälkeen voi jo aidosti onnitella parempaa joukkuetta. Vaikka toivoa vielä ennen 6. peliä olikin jäljellä, järki sanoi, että tämä on nyt tässä. Kuten sitten olikin, ja raporttien perusteella IFK oli 6. pelissä aika aseeton ja hampaaton, kiitos vastustajan.
Parempi voitti, tämä on tulosurheilua. Hämeenlinnassa osataan voittamisesta jotain, mitä Stadissa ei. Sen verran värilasein hommaa tuli kuitenkin seurattua pelit (1.-5.), että ehkä on parempi pysyttäytyä siinä, mihin IFK tämän ottelusarjan mielestäni hävisi:
1. Kari Jalonen vs. Jukka Rautakorpi 0-100. Mielestäni Rautakorpi löysi oikean konseptin ja oikeat lääkkeet pimentääkseen IFK:n hyökkäyspelin alkumatsien YV:tä lukuunottamatta. Tasakentällisin IFK ei pystynyt kunnon hyökkäyspeliin kuin pyrähdyksittäin. Tähän lisukkeeksi se, että mielestäni HPK pelasi joukkueena kärsivällisesti ja uhrautuvaisesti ja nimenomaan taktisesti pelaajamateriaalle oikealla tyylillä, kun taas Jalosen IFK alkoi johtoasemassa pelaamaan käsittämättömän passiivisesti "0-4-1"-kuviolla. Lisäksi 5. (koti)pelin peruuttelutaktiikka oli jotain täysin anteeksiantamatonta.
2. Henkinen puoli. HPK halusi voittaa, uskoi omaan tekemiseen. Jalosen IFK pelkäsi voittaa. Ehkä myös kolmannen pelin murskavoitto tuuditti IFK:n joukkueen valmennusjohtoa myöten siihen uskoon, että HPK voitetaan, vaikkei ihan kaikkea laitetakaan likoon. Tämänvuotinen ennakkosuosikin asemasta häviäminen kun ei Jalosen IFK:lle ole mikään uusi juttu. Herää kysymys, pitikö Jalonen HPK:a niin heikkona vastustajana, että luuli, että puolivaloilla ja peruuttelemallakin voitetaan. Jos näin on, niin tervemenoa, KJ, siihen melko laajaan jengiin, joka vieläkin olettaa, että Stadissa on kaikki paremmin, böndet vain väistyy tieltä "kirkkaissa valoissa" ja jossa ylimielisyys on hyve. Voittaminen yhtään mitään on tuolla asenteella vain melko hankalaa.
(Tai sitten KJ on niin pitkävihainen ja kiero mies, että kostaa kaikki 80-luvulla kokemansa vääryydet nostamalla kovaa liksaa valmentamalla seuraa, jossa häntä aikoinaan kaltoin kohdeltiin, ja kusettamalla koko organisaatiota ja faneja antamalla toivoa paremmasta huomisesta flopaten aina lopuksi.)
3. Noronen vs. Lassila. Loppujen lopuksi Lassila tämän kamppailun jäähyhölmöilyistä huolimatta voitti ja mielestäni kirkkaasti. Lassila pelasi yhden huonon pelin, muutoin mallikkaasti. Noronen "ylipelasi" itsensä ulos monessa tärkeässä tilanteessa, joista HPK rankaisi, kirsikkana kakkuun Laakkosen 2-3 maali 5. pelissä ajassa 59.54. En mikään asiantuntija mv-saralla ole, mutta Norosen työskentely tuohon maaliin johtaneessa tilanteessa ei ole sillä tasolla, mitä voittavalta maalivahdilta vaadittaisiin.
4. IFK:n pelaajien taso runkosarjan esityksiin nähden pleijareissa laski, Hirsoa (ja varauksin Haatajaa) lukuunnottamatta. HPK:lta taas löytyi useita pelaajia, jotka nostivat tasoaan pelien kovetessa. Lassilan muutamat hölmöilyt ja Syväsalmen "mielenkiintoiset" ratkaisut omassa päädyssä eivät kokonaiskuvaa muuta. Granlundin tason lasku taas oli täysin odotettavissa, niin nuori kaveri on ja fyysisesti kuitenkin miesten peleissä raakile. Mutta jos poika kovasti töitä kesällä tekee (miksei tekis, pää tuntuu pojalla olevan paikoillaan) eikä kärsi loukkantumisista (tai intistä), on hän todennäköisesti jo ensi kauden pleijareissa ihan selkeä liideri niin IFK:ssa kuin pistepörssissäkin.
No se siitä, toivottavasti HPK näyttää vielä välierissäkin Kuopion kalakukkopoppoolle. Tunnemyrskyn laannuttua toivon aidosti Kerhon etenemistä finaaliin saakka. Ei se HPK:n tai heidän faniensa vika ole, että IFK oli huonompi.
Nyt jonkin aikaa tunteiden laannuttua katastrofaalisen 5. pelin jälkeen voi jo aidosti onnitella parempaa joukkuetta. Vaikka toivoa vielä ennen 6. peliä olikin jäljellä, järki sanoi, että tämä on nyt tässä. Kuten sitten olikin, ja raporttien perusteella IFK oli 6. pelissä aika aseeton ja hampaaton, kiitos vastustajan.
Parempi voitti, tämä on tulosurheilua. Hämeenlinnassa osataan voittamisesta jotain, mitä Stadissa ei. Sen verran värilasein hommaa tuli kuitenkin seurattua pelit (1.-5.), että ehkä on parempi pysyttäytyä siinä, mihin IFK tämän ottelusarjan mielestäni hävisi:
1. Kari Jalonen vs. Jukka Rautakorpi 0-100. Mielestäni Rautakorpi löysi oikean konseptin ja oikeat lääkkeet pimentääkseen IFK:n hyökkäyspelin alkumatsien YV:tä lukuunottamatta. Tasakentällisin IFK ei pystynyt kunnon hyökkäyspeliin kuin pyrähdyksittäin. Tähän lisukkeeksi se, että mielestäni HPK pelasi joukkueena kärsivällisesti ja uhrautuvaisesti ja nimenomaan taktisesti pelaajamateriaalle oikealla tyylillä, kun taas Jalosen IFK alkoi johtoasemassa pelaamaan käsittämättömän passiivisesti "0-4-1"-kuviolla. Lisäksi 5. (koti)pelin peruuttelutaktiikka oli jotain täysin anteeksiantamatonta.
2. Henkinen puoli. HPK halusi voittaa, uskoi omaan tekemiseen. Jalosen IFK pelkäsi voittaa. Ehkä myös kolmannen pelin murskavoitto tuuditti IFK:n joukkueen valmennusjohtoa myöten siihen uskoon, että HPK voitetaan, vaikkei ihan kaikkea laitetakaan likoon. Tämänvuotinen ennakkosuosikin asemasta häviäminen kun ei Jalosen IFK:lle ole mikään uusi juttu. Herää kysymys, pitikö Jalonen HPK:a niin heikkona vastustajana, että luuli, että puolivaloilla ja peruuttelemallakin voitetaan. Jos näin on, niin tervemenoa, KJ, siihen melko laajaan jengiin, joka vieläkin olettaa, että Stadissa on kaikki paremmin, böndet vain väistyy tieltä "kirkkaissa valoissa" ja jossa ylimielisyys on hyve. Voittaminen yhtään mitään on tuolla asenteella vain melko hankalaa.
(Tai sitten KJ on niin pitkävihainen ja kiero mies, että kostaa kaikki 80-luvulla kokemansa vääryydet nostamalla kovaa liksaa valmentamalla seuraa, jossa häntä aikoinaan kaltoin kohdeltiin, ja kusettamalla koko organisaatiota ja faneja antamalla toivoa paremmasta huomisesta flopaten aina lopuksi.)
3. Noronen vs. Lassila. Loppujen lopuksi Lassila tämän kamppailun jäähyhölmöilyistä huolimatta voitti ja mielestäni kirkkaasti. Lassila pelasi yhden huonon pelin, muutoin mallikkaasti. Noronen "ylipelasi" itsensä ulos monessa tärkeässä tilanteessa, joista HPK rankaisi, kirsikkana kakkuun Laakkosen 2-3 maali 5. pelissä ajassa 59.54. En mikään asiantuntija mv-saralla ole, mutta Norosen työskentely tuohon maaliin johtaneessa tilanteessa ei ole sillä tasolla, mitä voittavalta maalivahdilta vaadittaisiin.
4. IFK:n pelaajien taso runkosarjan esityksiin nähden pleijareissa laski, Hirsoa (ja varauksin Haatajaa) lukuunnottamatta. HPK:lta taas löytyi useita pelaajia, jotka nostivat tasoaan pelien kovetessa. Lassilan muutamat hölmöilyt ja Syväsalmen "mielenkiintoiset" ratkaisut omassa päädyssä eivät kokonaiskuvaa muuta. Granlundin tason lasku taas oli täysin odotettavissa, niin nuori kaveri on ja fyysisesti kuitenkin miesten peleissä raakile. Mutta jos poika kovasti töitä kesällä tekee (miksei tekis, pää tuntuu pojalla olevan paikoillaan) eikä kärsi loukkantumisista (tai intistä), on hän todennäköisesti jo ensi kauden pleijareissa ihan selkeä liideri niin IFK:ssa kuin pistepörssissäkin.
No se siitä, toivottavasti HPK näyttää vielä välierissäkin Kuopion kalakukkopoppoolle. Tunnemyrskyn laannuttua toivon aidosti Kerhon etenemistä finaaliin saakka. Ei se HPK:n tai heidän faniensa vika ole, että IFK oli huonompi.