Mainos

Puolivälieräsarja HPK-KalPa kevät 2009

  • 88 128
  • 452

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kalpa on ollut sarjassa tähän asti parempi joukkue ja se on pyrkinyt voittamaan otteluita pelaamalla, eikä pakittelemalla. Jotenkin on koko ajan tuntunut siltä, että Kerho vain pyrkii roikkumaan mukana kaikin keinoin, vaikkei ansaitsisi sitä. Urheilun voitto olisi se, että Kalpa pääsisi jatkoon, mutta urheilussa kaikki on mahdollista ja playoffeissa myös sallittua.

Tämä on tietysti yksi näkemys ja näyttäisi siltä, että lasien väristä riippuen se näkemys vähän vaihtelee. Parempi joukkue KalPa on tähän mennessä kaiken kaikkiaan ollut: sillä on kolme voittoa, HPK:lla kaksi.

Mielestäni Kerhon aggressiivinen ja taklaava karvauspeli on tehnyt sarjasta hienoa viihdettä yhdessä KalPan liikkeen kanssa. Jokainen kiekkoa pelannut myös tietää, että taklaaminen on äärettömän kuluttavaa puuhaa paitsi taklatuille, myös taklaajille, joten jos HPK näitä aseita käyttämällä nousee vielä sarjan voittoon, voidaan siinäkin tapauksessa sanoa urheilun ja urheilullisuuden voittaneen.

En minä näkisi, että HPK:n peli mitään pakittelua olisi - toki se on rautakorpimaisen kurinalaista viisikkopeliä. Jokereiden peli sen sijaan oli pakittelua ja sillä ei sitten lopulta kuuhun menty.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Tämä on tietysti yksi näkemys ja näyttäisi siltä, että lasien väristä riippuen se näkemys vähän vaihtelee. Parempi joukkue KalPa on tähän mennessä kaiken kaikkiaan ollut: sillä on kolme voittoa, HPK:lla kaksi.

Mielestäni Kerhon aggressiivinen ja taklaava karvauspeli on tehnyt sarjasta hienoa viihdettä yhdessä KalPan liikkeen kanssa. Jokainen kiekkoa pelannut myös tietää, että taklaaminen on äärettömän kuluttavaa puuhaa paitsi taklatuille, myös taklaajille, joten jos HPK näitä aseita käyttämällä nousee vielä sarjan voittoon, voidaan siinäkin tapauksessa sanoa urheilun ja urheilullisuuden voittaneen.

En minä näkisi, että HPK:n peli mitään pakittelua olisi - toki se on rautakorpimaisen kurinalaista viisikkopeliä. Jokereiden peli sen sijaan oli pakittelua ja sillä ei sitten lopulta kuuhun menty.

Täysin samaa mieltä kaikesta. Tuo näkemys Kalpan paremmuudesta, johtunee toki osittain kelta-mustista laseistakin, vaikka jonkinsortin objektiivisuuteen pyrinkin! Se on ilman muuta rikkaus, että sarjassa pelaa eri tyylisiä joukkueita ja fyysisyys kuuluu tottakai jääkiekkoon, sählyhiirethän on sitten erikseen. Myös HPK:n pelitavasta olen samaa mieltä, pakittelu oli hieman kärjistetty tapa sanoa, missään nimessä Jokereiden kanssa ei voi samassa lauseessa puhuakaan kerhosta.

Mutta varmasti tämä playoff-sarja on tarjonnut ja tarjoaa kaikille Kuopion ja Hämeenlinnan kiekkojännäreille viihdettä koko rahan edestä.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Tämä on tietysti yksi näkemys ja näyttäisi siltä, että lasien väristä riippuen se näkemys vähän vaihtelee. Parempi joukkue KalPa on tähän mennessä kaiken kaikkiaan ollut: sillä on kolme voittoa, HPK:lla kaksi.

Oikeassa olet, asioita voi nähdä monella tapaa. Olen mielenkiinnolla seurannut tätä minulle kiinnostavinta sarjaa ja mikä parasta ihan sama kumpi jatkoon menee, kun omia suosikkeja ei vaihteeksi ole mukana.

Minusta KalPa on ollut jonkin verran edellä, koska A) johtaa voitoissa B) piti kaksi kertaa HPK:n nollilla sen vahvassa kotiluolassa. Ja varsinkin sarjan alussa tuntui, että KalPa juoksutti Kerhoa ja Kerhon jalkanopeus ei riittänyt. Tästä syystä jäähyboksissa on ollut paljon Kertsin pelaajia.

Ennustin sarjaa äärimmäisen tasaiseksi ja taisin kääntää HPK:lle prosentit 60-40? Sanoin, että sarjan ratkaisee miten HPK:n 2-4 ketjut onnistuvat, kun ykkönen jäänee hieman Kapasen varjoon.

Tällä hetkellä näyttää, että KalPa olisi menossa 65-35 prosenteilla jatkoon, koska yksinkertaisesti paineet ovat pienemmät ja he tarvitsevat yhden voiton vähemmän. Näissä äärimmäisen tiukoissa peleissä lopulta olemattomat marginaalit ratkaisee ja KalPa:n yksi voitto on hyvinkin mahdollinen.

Ei Kerhollakaan sitä kokemusta niin paljoa ole, kuin joillain Kärppien dynastialla, joka puolilla kierroksilla kaataa Narrit. Nyt pitää olla niissä Viitaluomissa ja Vihkoissa ykkösnyrkin ulkopuolella sitä munaa tehdä maaleja.

Veikkaukseni on, että sarja katkeaa tänään. Tosin jos HPK pitää pelin tasassa esim jatkoerään niin varmasti KalPa:n pelaajissa alkaa väsymys näkymään, varsinkin pakistossa. Mutta Niiralan iso jää vie isoimman terän pois HPK:n taklauksilta ja sinne jää tilaa varsinkin Kapaselle.

Olen kyllä kateellinen, että KalPa:lla on Kapanen. Liian hyvä pelaaja tähän sarjaan, se on vain epäreilua (leveä hymiö).
 

menemene

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Suomi
Niin, tuo "helsinkiläisille" kuuluu kirjoittaa pienellä.
Selvästi enne illan ottelusta. Hämäläiset kokemuksentunnoissaan ajavat savolaisten asettamiin miinoihin, vaikka niissä lukee isolla miina.

Niin ja mitä tulee KalPan ja Kapasen kokemukseen, on KalPalla kuitenkin niin paljon täysin playoff-kokemattomia pelaajia, että kyllä tämä osa-alue menee kerholle selvästi. Kapanen on kuitenkin yksi mies ja vaikka hän onkin näissä peleissä täysin ylivoimainen, johtuu se enemmän siitä, että hän on pelaajana niin hyvä. Osaa näyttelee tietysti myös hänen kokemuksensa.

Mutta kuten tein tuossa jo aiemmin pointtia ja kuten tässä sarjassa on nähty, ei tuon kokemuksen merkitys ole missään vaiheessa noussut merkittävään osaan. Tämä ilta sitten näyttää tuleeko niin käymäänkään. Tähän en kuitenkaan usko.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Hieman yksinkertaistettuna:

1. KalPa hienoisesti pelannut sarjan paremmin, esim nollannut kahdesti HPK:n Hämeenlinnassa. Lisäksi tietysti johtaa sarjaa, josta pisteet.
2. Kapanen. Pelaaja joka voi varsinkin isossa kaukalossa (Niiralan lentokenttä) iskeä kuin puuntakaa ja laittaa HPK:n lomalle. Täysin ylivertainen pelaaja liigaan ja tuo uskottavuutta nuoriin poikiin.
3. HPK:n laaja rosteri joka on suhkot kokenut. Lisäksi HPK on nyt se joukkue joka metsästää ja tietyllä tapaa KalPa:lla on paineet katkaista sarja.
4. KalPa:n nuoriso on hyvin tukenut kokeneita ratkaisuja varsinkin Hyvärinen tehnyt pari maalia viime peleissä.
5. Jäljellä max 2 peliä, joista KalPalle riittää yksi voitto. Tiukkojen marginaalien pelissä todennäköisyys on KalPa:n puolella.
6. KalPa:n viisikkopeli on toiminut paremmin ja HPK on joutunut rikkomaan kun näyttää, että ajoittain pelinopeus ei Rautakorven miehillä riitä.
7. Jaksaako KalPa:n pakit, jos pelit venyvät jatkoajalle?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se oli siinä sitten. Vilpittömät onnentoivotukset KalPa-faneille. Hoitakaa homma kotiin.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Se oli siinä sitten. Vilpittömät onnentoivotukset KalPa-faneille. Hoitakaa homma kotiin.

Sitä samaa täältä. Voi hyvällä omallatunnolla hypätä KalPan bandwagonin kun pelaatte hyvää lätkää. Lukemin 4-2 parempaa kuin Kepardi.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Täältä tähän

KIITOS KALPA! Ei jumalauta miten loistavaa! Vastoin kaikkia odotuksia Kuopiossa pelataan välieriä!

Toni Mäkiaho! Ei jumalauta! Kyllä tätä odoteltiinkin! Aivan loistava esiintulo!

Kiitokset myös sivistävästä ja suorasanaisesta playoff-opista arvon Kerho-palstaveljille. Loppuun asti jaksoitte ajaa omaa linjaanne tässäkin ketjussa, ja mikä parasta, uskoa omiinne. Nyt me KalPa-fänit osaamme provota vähän paremmin tulevassa semifinaali-ketjussa.

Huhhuh! Me tehtiin se! Ei jumankauta miten hieno päivä!

KIITOS KALPA! KIITOS TONI MÄKIAHO! KIITOS KUOPIOLAINEN YLEISÖ!
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Noniin, nyt kun on taistot tauonneet, voikin vilpittömästi kiittää kaikkia tässä ketjussa ansiokkaasti vääntäneitä kirjoittajia. Puoleen sun toiseen heitetyistä onkimadoista oli ainakin täällä hupia ihan useammankin kerran. Tietysti erityisen mukavaksi asian tekee se, että oikea joukkue vieläpä voitti sarjan.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Noniin. Se oli sitten siinä. Onnea Kuopioon. Kylläpä harmittaa.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vilpittömät onnittelut Kalpafaneille. Mahtava joukkue on teillä tällä kaudella kasassa. Niin se vain oli, että KalPan nuori joukkue on kasvanut Kapasen, Sahlstedin ja Strömbergin esimerkin myötä sakiksi, joka pystyy pelaamaan paineen alla. Toivon tosiaan teille menestystä.

Kerho kaatui jäähyilyyn, surkeaan maalintekoon ja avainpelaajien alisuorittamiseen. Oikeastaan missään vaihessa kautta ei ainakaan minulle tullut tämän kauden kerhosta kovin luottavainen olo. Jotain sakista puuttui koko ajan.

Viitaluoman voisi mun puolesta kärrätä kesän aikana ihan minne vaan, menetelmällä kiekkokassi kelpaa korvaukseksi.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Onnea

Vilpittömät onnittelut KalPalle. Nyt juon itseni hirvittävään juupaloiseen. Tyhmyydestä sakotetaan. Hyppään KalPan bandwagoniin. Kiitos.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Kiitoksia Kerholle ja sen kannattajille hyvästä vastuksesta jäällä ja tällä keskustelupalstalla! Tasainen oli sarja varsinkin viimeiset pelit. Sarja olisi voinut mennä kummalle vaan mutta tällä kertaa näin päin. Ehkä me tarvittiin voittoa enemmän monen nälkävuoden jälkeen.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Vilpittömät onnittelut Kuopioon!

Kirjoititte HPK:n historiaan uuden lehden ensimmäisen puolivälieräputoamisen muodossa. Hoitakaa se homma sitten loppuun asti, niin pudottiin ainakin mestareille.

Pettymys on suuri. Ryssittiin sitten kahteen otteeseen johtoasema kauden tärkeimmässä pelissä ja parit tyhjistä ohi vetämiset jne. Noin huonolla viimeistelyllä ei me sitä jatkopaikkaa oltais edes ansaittu. Alkais nyt edes ne kevätkelit, että pääsis fiksaamaan veneen kesäkuntoon. Taivaalta sataa nytkin lunta niin helvetin paljon, ettei tää paljon keväältä tunnu.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onnea Kuopijjoon!

Kalakukkoo kentälle!

Parempi voitti. Kova porukka ja hyvä hurmos KalPalla.

Siinä meni se taika.

Muutaman sanan voisi sanoa kokemuksesta, itekin siihen luotin. Mutta siitä toisaalla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Juu, eipä paljoa jää seliteltävää ja jossittelukin on turhaa. KalPa pelaa loistavaa jääkiekkoa ja ilman mitään lässytyksiä ansaitsi ehdottomasti paikkansa neljän joukkoon.

Kerhon peliin ei voi olla tyytyväinen. Kokeneelta kaartilta ratkaisuhetkillä aika karseita virheitä (lue jäähyjä). Ja oma yv:kin alkoi tehdä tulosta liian myöhään.

Voi vain kuvitella kuopiolaisen lätkäfanin fiilikset tällä hetkellä. Onnea teille myös jatkoon!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Koitetaan nyt vitutuksen hetkellä olla suoraselkäisiä.

Totuushan on, että selittelyjen varaa ei tällä kertaa jäänyt. Parempi joukkue meni välieriin ja siitä onnittelut ja iso käsi Kuopioon!

Toivotaan, että KalPalla on vielä nälkää jatkaa vaikkapa päätyyn asti - se olisi hieno asia koko liigalle. Ja miksipä sitä nälkää ei olisi.

Itselläni kyllä ottaa koville, se on sanottava. Mutta tässäkin on todettava, että konttauskauden jälkeen myös HPK otti jälleen paikkansa siellä, minne se kuuluukin, eli suomalaisen jääkiekkoilun huipulla. KalPalle häviäminen ei ollut mikään häpeä.

Vielä kerran: onneksi olkoon välieräpaikasta KalPa ja KalPan kannattajat!

Nyt sitten lomailemaan ja jossakin vaiheessa tulee aika miettiä juhlakautta, jolloin on hyvä lähteä parantamaan: joukkueen pohja pysyy hyvinkin kasassa.
 
Viimeksi muokattu:

d2uce

Jäsen
En ollut aivan varma tulenko vielä onnittelemaan, mutta luettuani muutamien JYP -fanien asiattomuuksia ja jyväskyläläisten valmentajan kommentit, niin pakkohan se on tulla onnittelemaan jatkopaikasta.

Teillä on liigan ylivoimaisesti paras pelaaja ja nyt yhden playoffsarjan kokeneempia nuoria. Teillä jopa Toni Mäkiaho voi ratkaista playoff -sarjan! Lisäksi olen nähnyt Pekka Virrassa KalPan aikanaan liigan nousevan valmentajan ja nyt muutaman tärkeän lisäpalan palapeliinsä saaneena alkaa saamaan tulosta aikaan.

Saa nähdä kuinka paljon HPK:n rymistely tuntuu tulevissa matseissa. Toivottavasti pörrääminen jatkuu, koska olisihan se mukavaa nähdä liigassa vielä Jalosen HPK:n jälkeen iloisella hyökkäyspelillä menestyvä joukkue.

Loppuun vielä se, mitä te kuopiolaiset varmaan tältäkin viestiltä odotitte: harmittaahan tämä, vaikka ei huonoille hävitty.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kyllä tuntuu niin hyvältä, niin hyvältä! Tätä hetkeä odotin siitä asti, kun ensimmäiset ylimieliset kommentit HPK-leiristä alkoi tälle palstalle ilmestyä. "Hoidetaan ensin surkea KalPa edestä, ja sitten mennään välieriin kovempaa vastaan" -ajatukset ja muutenkin todella ylimielinen asenne KalPaa kohtaan vihdoinkin kostautui!

On niin nannaa, ja sitä ei muuta HPK-kannattajien nöyrät onnittelut tappion jälkeen. Olisitte edes jatkaneet uhoanne loppuun saakka! Tästä nautitaan, ja pieni ja pippurinen KalPa jatkaa välieriin! Ja kuka teki ratkaisevan maalin? KUKA? Toni Mäkiaho! HPK-kannattajien halveksuma ja haukkuma peluri, joka nousi esiin juuri silloin kun pitikin! Eipä voi edes käsittää millaiseen boostin tuo maali sai Mäkkärin peliin, kun seuraava vastustaja kohdataan! Ja tämä on niin uutta meille kaikille KalPa-kannattajille! Varmasti olemme kaikki todella ylpeitä upeasta joukkueestamme!

Kiitos KalPa! Tämä juhliminen jatkuu varmasti reilusti tiistain puolelle! Hienoa, kiitos! KalPa - olette upeita! Kiitos!
 

d2uce

Jäsen
On niin nannaa, ja sitä ei muuta HPK-kannattajien nöyrät onnittelut tappion jälkeen. Olisitte edes jatkaneet uhoanne loppuun saakka!

Se on kato se kokemus, mikä näkyy nyt tappionkin jälkeen. Tähän teksti: 'Tähän hymiö'.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös