Rutinaa ja rusahdus
Näkisin Varamiespalvelusta vuokraamamme kiireapulaisen, Jaroslav Balastikin, olevan sopiva kaveri hallitsemaan tätä ottelusarjaa. Mies on piilotellut jonkinasteisen värittömyyden suojissa, vaikka pisteitä onkin tullut pirusti, mutta nyt rävähtää. #28 tekee saman tempun kuin numero- ja nimikaimansa taannoin Eurooppa-liigassa.
Pelkotiloista pygmalionille sen verran, että ainakin minulla on fobia. Kerhon pelatessa pelkään, että ai saatana, mitäs jos ne ei voitakkaa... Tästä persepelosta olen valmis maksamaan pääsylipun hinnan. Valitettavasti ensimmäisen kerran vasta lauantain peliin. Jos pelko käy ylipääsemättömäksi ja valahdan kauhusta kalpeaksi, voin aina ottaa ns. taskulämmintä, joka onkin oiva troppi moneen tilaan ja tiilen.
Hiljaisesta arvokkuudesta, ennen muinoin Hämeenlinnan herrat fröökynät seurassaan köpöttivät sunnuntaipäivisin kirkkoa ympäri ja nostelivat silinteriään vastaantuleville isokenkäisille ja silmäätekeville. Silloin Kuivansillan kenttä oli pelkkä metaania rumpsautteleva suonsilmä ja jääkiekkoa pelattiin Kanadassa, jos sieläkään. Tässä vaiheessa, kun herrat eivät pidä enää silintereitä, mutta jääkiekkoilijat kantavat kypäröitä, en näe syytä hiljaiseen arvokkuuteen, vaan helvetilliseen öyhkäämiseen ja omakehuun. Toivottavasti se ei lopu, vaikka niitä viirejä kahdeksan napattaisiinkin. Koska meillä ei ole sitä Airistoa eikä edes sen nimikkovalssia.
Koska tässä ketjussä ei avauspelistä saa enää kirjoittaa, lopetan tähän. Esittäisin kuitenkin vielä sinne Turun tai miksei paremman puutteessa Helsinginkin suuntaan ujon toivomuksen, että saisimme paremman tukiaisen sille Rinkelinmäen hallin liimapuukaarelle, joka muutama peli sitten pelotteli kaljoittelevia katsojia rusahduksillaan. Ei tarvitsisi arvuutella, että kuuluuko se seuraava rusahdus mustavalkoisen takiaisen numero 13 selkärangasta vai hallin rakenteista.