Mainos

Punk-nurkka

  • 124 993
  • 787

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Legendaarinen ”punkin väkivaltaisin yhtye” perustettiin vuonna 1976 – nyt se saapuu Suomeen​

Dead Boys saapuu nykymuodossaan Suomeen.

Dead Boysin nykyinkarnaatio saapuu Suomeen. Bändi esiintyy Tampereen Tullikamarin Klubilla 4. päivä maaliskuuta.

Yhtye perustettiin vuonna 1976 Clevelandissa Yhdysvalloissa. Se yhdisteli musiikissaan Stoogesin ja New York Dollsin kaltaisten protopunk-yhtyeiden menoa uudenlaiseen energiaan. Meininki oli legendaarista, ja esimerkiksi Wikipedia-sivusto kuvaile Dead Boysia ”erääksi aikakauden väkivaltaisimmista bändeistä”.

Vuoden 1977 ilmestyi bändin debyyttialbumi Young, Loud and Snotty. Levyltä löytyy bändin tunnetuin kappale Sonic Reducer. Bändi paloi loppuun nopeasti, ja se hajosi alun perin 1979. Se soitti 1980-luvulla muutamia paluukeikkoja. Solisti Stiv Batorsin kuoltua 1990 bändin jäsenet jatkoivat omille teilleen lukuun ottamatta paria lyhyttä paluuta vuosina 2004 ja 2005. Dead Boysin uuden paluun takana on yhtyeen kitaristi Cheetah Chrome.

Illan avausesiintyjänä nähdään kotimaisen punk rockin kovimpiin ryhmiin kuuluva Wasted.

Keikan Facebook-sivut löydät täältä.

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänää julkaistu kaksi omalta kohdalta vuoden odotetuinta albumia:

Green Day - Saviors
  • Pari kertaa kuunnellut ja on pitkästä aikaa Green Day sitä mistä minä poika tykkään! Suoraviivaisempaa poljentoa aikoihin, ai että on namia.
    Pakko se on varmaan alkaa miettimään mihin menisi kesällä livenä tsekkaamaan. Soittavat kiertueen keikoilla Dookien ja American Idiotin kokonaisuudessaan.
The Odorants - Love Songs Never Die
  • Suomen poppunk-lahja maailmalle. Ei petä, ei. Ottakaa ihmeessä kuunteluun, jos ei ole vielä tuttu yhtye.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Flou

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Olin toki heistä kuullut, mutta ei ollut tullut kuunneltua juurikaan, mutta kyllähän tämä potkii

Perkeleenmoinen ääni ja karisma oli Wendyllä. Plussaa myös kitarasoundista, joka on tosi jees ja oikeasti kahdella kitaralla saatu hyvää aikaan noin niinkun tähän genreen nähden
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Plasmatics oli siitä poikkeuksellinen tuollaiseksi ns. novelty bändiksi, että vaikka sen kiinnostavuus ensisijaisesti nojasikin kaikkeen muuhun kuin musiikkiin itsessään, niin sillä oli ihan hyviä biisejä* ja lisäksi bändi oli parhaimmillaan tosiaan varsin tiukkaa** punkin ja metallin crossoveria.

* todistusaineisto A, "hittibiisi" joka naurattaa aina jo ekalla ähkäisyllään, mutta toimii silti:

** todistusaineisto B, aika harva pystyy vetämään Motörheadia tätä paremmin:

Muistan, kun Wendy kuoli. Lemmy omisti No Classin hänelle livelevyllekin päätyneessä versiossa, jonka nauhoitin C-kasetille. Luultavasti Räkärodeosta.

Tätä en sen sijaan muistanut:

pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Wendy O Williams ampui kadulla itseään päähän. Live esityksiä katsellut joskus ja Wendyn esintymisessä kyllä näkyy että on ollut pornossa mukana.

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Green Day vieraili 924 Gilman Streetillä, josta bändin tarina alkoi 90-luvun alussa. Melkoinen aikakapseli tuo paikka, ei ole muuttunut 35 vuodessa.

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs

Zeken Dirty Sanchez tuli kaivettua soittoon hetken mielijohteesta reippaasti yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja onhan tämä aivan mahtava levy edelleen. Täyttä kaahausta alusta loppuun saakka mielettömällä draivilla ja intensiteetillä, vokalisti ei säästele ketään eikä varsinkaan itseään, 21 minuuttiin paiskotaan 15 omaa biisiä, ja loppuun vielä coveri Fleetwood Macin Rhiannonista, koska tottakai.

Alkoipa tehdä mieli kaljaa, vaikka kello ei ole vielä edes kahtatoista ja perjantaikin vasta huomenna.
 
pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pistän pari mistä tykkään. Cancerslugin bloodlust on hieno biisi, vaikka sanat ja aihe on aika kyseenalainen, mutta kuulostaa vaan hyvältä. Cut throat on ilmeisesti skinhead bändin maineessa, mutta pari näiden biisiä on hienoja.

edit.
Ei meinannut onnistua linkitys
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Punk-museolla on ainakin vielä ensiviikon auki Lauttasaaressa Heikkiläntiellä kaksiosainen näyttely. Taneli Eskolan "Sota apatiaa vastaan, punk-valokuvia 1970-luvulta" ja "Kill City – Kallion rock-klubi". Hieman niukat aukioloajat tosin: keskiviikko klo 12-18 ja lauantai klo 12-16. En nyt tiedä, onko sen arvoinen että kannattaa kauempaa tulla, mutta jos lähistöllä liikkuu, niin voi suositella. Etenkin tuo Kill City-osio oli mielenkiintoinen ja sisälsi kuvien lisäksi paljon taustatietoa ja artikkeleja.

Samassa tilassa aukeaa kuulemma ensi kuussa Lepakko-näyttely, joka kiinnostaa sikäli enemmän, että siitä paikasta on omiakin muistoja.

Nyt mainitsemani Lepakko-näyttely on avattu samassa paikassa ja samoilla aukioloajoilla. Avajaiset oli näemmä tänään ja huomasin sopivasti liian myöhään, mutta eiköhän tuollakin tule vielä käytyä.

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No Fun At All oli ainakin sen verta tikissä, että ilolla heitä menee katsomaan. Millencolin on ollut jo vuosia melko väsähtänyttä.
Oli kyllä kaikki kolme bändiä hemmetin kovassa tikissä! Pitti pyöri ja täysi tupa nautti. Mahtava ilta kerta kaikkiaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: rene

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt on kovat bileet tiedossa. Combat Rock täyttää 25v. ja Tavara-asemalla järjestetään neljän bändin ilta. Lavalla Endstand, Manifesto Jukebox, Wasted ja Abduktio(!)
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on kovat bileet tiedossa. Combat Rock täyttää 25v. ja Tavara-asemalla järjestetään neljän bändin ilta. Lavalla Endstand, Manifesto Jukebox, Wasted ja Abduktio(!)
Ai saakeli. Näitä tuli kuunneltua siinä 20-30 vuotiaana aivan vitusti. Olisi kyllä must see tämä!
 
Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Oli kyllä kaikki kolme bändiä hemmetin kovassa tikissä! Pitti pyöri ja täysi tupa nautti. Mahtava ilta kerta kaikkiaan.
Täytyy kyllä kompata. Varsinkin Millencolin oli todella kovassa vedossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös