Juu, punkkia on kuunneltu ja kuunnellaan. Niitä hyviä bändejä on hiukan liikaa tässä lueteltavaksi. Viime aikoina on amerikkalaistyylinen vanhan koulukunnan hc toiminut ehkä parhaiten.
Tuosta JoeyKocur#26:n listasta kun bongasin niin täytynee sanoa vanhan suosikkibändin Rancidin olevan entinen suosikkibändi: itsensä myyminen majorille, tylsä levy (balladeja?!), Ozzyn tytär ja kuuleman mukaan huvittavan huonon ja hirvittävän ärsyttävän välimaastossa lähinnä pyörivä Good Charlotte -bändi mukana uudella videolla, ... Juu, olisivat vaikka voineet edes yhden suht' siedettävän keikan Suomessa heittää ennen tätä.
Lamasta justiinsa juteltiin tänään yhden kaverin kanssa. Mietittiin mikä siinä on, kun amerikkalaiset (juu, toki monet muutkin ulkkikset) niin kovasti ovat vanhan suomihooceen perään, vaikka lähes kaikki silloiset suomibändit on/oli aikamoista roskaa. Toisaalta sitten täällä monet jumaloi ~ saman ajan jenkkibändejä, vaikkei niissäkään kovin montaa hirmu hyvää ole.
Lama sitten mainittiin tietysti poikkeuksena, sehän oli kuitenkin hyvä bändi, ainakin jälkeen jääneiden levytysten perusteella. Toisen puolen poikkeuksena tietysti kaikki Dischordin bändit, käsittämättömän hyvin tasonsa pitänyt levy-yhtiö, vaikka musiikkityyli onkin muuttunut yli kahdenkymmenen vuoden aikana täysin.
Keerns: ei se ihan noinkaan mene, kyllä aika iso osa oikeammasta punkista kiinnostuvista alunperin tulee niihin touhuihin kuitenkin nimenomaan tämän MTV-"punkin" kautta, eli on sillä joku funktio maailmassa kuitenkin. Toisaalta jos näitä muka-rankkoja bändejä ei olisi, etsisikö isompi osa teineistä jotain rankkaa... Toisaalta jos ei olisi ollenkaan "rankkoja bändejä", etsisikö isompi osa ihmisistä oikeasti merkittävää kapinan muotoa kliinisen ja kulutuskeskeisen musiikin sijaan... äh, jos nyt pysytään siinä musiikissa kuitenkin.
Olikos se nyt niin, Everton, että Stranger than Fiction (1994) oli viimeinen niistä hyvistä levyistä (aloittaa voi joko bändin uran ihan alusta tai sitten Sufferista (1988)), jos ei All Ages -kokista laske mukaan. Sitten tämä edellinen Process of Belief (2002) on taas hyvä levy minusta, siinä välissä Sonylle ilman Mr. Brettiä tehdyt ei.
Rok: mikään ei estä bongailemasta nykyisen kultakauden bändejä. Harvoin on Suomessa ollut niin laaja-alaista ja korkeatasoista punkbändeiksi laskettavien katrasta kuin nyt: Hero Dishonest, jo mainitut Wasted ja Valse Triste, Unkind, Manifesto Jukebox, ... Ulkomaisiakin alan parhaita käy täällä vähän väliä. Isommat nimet ehkä jättää liian pienen markkina-alueen väliin, mutta eihän niitä kukaan kaipaakaan. No Propagandhia kaipaan, myönnetään.
Ai niin, mitään en tunnusta, "en kommentoi" on ainoa oikea vastaus.