Kyllä se ongelma näyttäisi olevan nyt enemmänkin taas tuolla puolustuspäässä kuin maalinteossa. Ihan hyvinhän tässä on maaleja tehty (viime peleissä), mutta kun omissa soi yli neljä kertaa pelissä niin yritä siinä sitten voittaa...
Pohjois-Amerikkalaiset yliopistopuolustajat eivät ole olleet sitä mitä toivottiin. Yritys oli hyvä, ja toivoisin näkeväni näitä yliopistoyrityksiä jatkossakin, mutta tällä kertaa ei natsannut sillä tavalla mitä olisi tarvittu. (Tosin mikäli joukkueen pistesaalis olisi toisen näköinen, olisin valmis vielä katsomaan vähintään kuukauden päivät onko parempia otteita näköpiirissä vaiko ei.) Koska ulkomaalaispaikat ovat jo täynnä, niin mikäli vaihtoja tehdään ainakin toisesta olisi luovuttava.
Minusta tuo puolustus huutaa sellaista rauhoittavaa pelaajaa. Pekkalan ja Kokon kokemuksesta ei näy olevan paskankaan hyötyä, Kapteeni itse demonstroi asian eilen ottamalla jäähyn ottelun ratkaisuhetkillä. Kun ne kokeneet karjut sotkevat pitkin kenttää paskat housussa, niin mitenkäs siinä sitten kokemattomammat pysyvät rauhallisina ja itsevarmoina?
Mutta... ilman taloudellista riskiä tällaista kokenutta pelimiestä tuskin SaiPaan saadaan. Kokeilemisen arvoinen tempaus voisi olla joku NHL-mieskin, siitäkin huolimatta että sopimus saattaisi olla varsin lyhytkin. Kai sieltä Banhamin entisistä joukkuetovereista joku "Drake Berehowsky" löytyisi...
Toivottavasti toimistolla ollaan nyt valmiita vähintäänkin harkitsemaan mitä moninaisempia vaihtoehtoja. Jotain herätystähän tuohon miehistöön olisi saatava. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että vuodesta toiseen SaiPa tuntuu menevän vieraskaukaloon hattu kädessä ja jo valmiiksi olemassaoloaan anteeksi pyydellen... Tilanne on tietysti sikäli hankala, kun pelaajahankinnoista vastaava henkilö joutuu painiskelemaan nyt 24h/vrk SaiPan pelillisien ongelmien kanssa...

Viimeksi muokattu: