Jaahas... mistähän aloittaisi...
Meillä, siis minä ja vaimoni, puhutaan koirille ihan "normaalisti" ja paljon eli eri tyyliin eri asioista. Koirat oppivat helposti tulkitsemaan (oikein) eri äänenpainoja yhdistettynä kasvojen ilmeisiin eli usein kieltämiseen ei tarvitse kuin mutristaa naamaa, pudistaa päätään ja sanoa korkeintaan: "Aijjai!".
Koirat oppivat myös yksittäisten sanojen merkityksiä, kun niitä loogisesti toistetaan asiayhteydessä, esim. perheenjäsenten, huoneiden, jne. nimet sekä tekemiset kuten uimaan, syömään, kotiin, saunaan, jne....
Lenkillä meidän lansumme katsoo aina metsäteiden risteyksissä minuun kysyäkseen, mihin suuntaan mennään ja minä vastaan vain osoittamalla kädellä suunnan - etäisyyttä voi olla välillämme paljonkin. Myös erilaiset vihellykset ovat hyödyllisiä lenkillä: "Saisinko huomionne!" tai "Nyt tänne ja heti!" ovat vihellyksiä eri tavalla ja painolla.
Kun tähän kirjoittelen, ovat koiramme ruokalevolla ja sekin on sana, jonka ne tuntevat eli ruokailun jälkeen tulee kehoitus: "Nyt ruokalevolla!" ja koirat tietävät, ettei ulos ole asiaa riehumaan (vielä) ja asettuvat kiltisti makuulle ottamaan ehkä torkut.
Kyllähän tämä kommunikointi pelaa toisinpäinkin eli koirat ottavat kontaktia ihmisiin monella eri tavalla kertoakseen tarpeistaan ja haluistaan ja niitä pitää vain oppia tulkitsemaan oikein. Meidän pystiffimme luontainen suojeluvietti ilmenee monin eri tavoin, mutta kun uhka on sen mielestä tarpeeksi vakava, se tulee eteen seisomaan estäen eteenpäin menon kokonaan. Näin mm. tapahtui vaimolleni ja toiselle koiralemme, kun olin kaatamassa muutamaa puuta tontillamme - ei päästänyt lähellekään vaara-aluetta. Lansumme kommunikoi paljon eri kosketuksiin, mm. lähtiessään pihalla, tms. perääni se koskettaa kuonollaan kämmentäni ilmoittaen tulleensa mukaan ja matkaan.
Tää on sellainen aihe, josta voisi kirjoittaa romaani.... ja on kirjoitettukin, mutta olkoon tämä minun kontribuutioni aiheeseen tällä kertaa.