Isäni lapsuudessa paikkakunnalla ei vielä ollut puhelinnumeroita, vaan luuri nostettaessa aukesi linja puhelinkeskukseen, jossa puhelinkeskusoperaattorit, joille siis ilmoitettiin kelle haluttiin soittaa, yhdistivät linjan käsivälitteisesti kytkentätaulusta yhtenäisesksi linjaksi. Viimeiset tällaiset operaattorit toimivat lapissa vielä 80-luvulla.
Äitini kotiin tuli puhelin selkeästi aikalaisiaan myöhemmin. Ei kuulemma nähty tarvetta moiselle hömpötykselle. Käytäntö oli, että antoivat kysyttäessä naapurin numeron, ja naapurista juoksivat hakemaan että teille olisi puhelu, ja tämä oli heidän sekä naapureiden mielestä riittävä järjestely. Tuolloin puhelinnumerot olivat kolminumeroisia ja kaukopuheluidenkin välittäminen oli jo pääosin automatisoitua.
Vanhempieni perustettua sitten oman huushollinsa kasvoi numeroiden mitta kolmesta viiteen. Sitten seitsemään. Sitten vaihtui
suuntanumero. Yleistä hupia oli soitella pilapuheluita satunnaisiin numeroihin, sillä eihän vastaaja voinut tietää kuka siellä häiriköi. Erityisen hauskaa tämä oli muille aikavyöhykkeile jossa tiedettiin olevan yö. Myös puheluun vastaaminen vain pilapuheluita tai ilmoituksia "anteeksi, väärä numero!" kuunnellakseen oli peruskauraa.
Myös matkapuhelinnumerot olivat alkaneet elää rinnalla omaa elämäänsä:
GSM-puhelinumerot olivat aivan alkuun nelinumeroisia. Lyhyistä numeroista tuli pian haluttuja, ja niistä maksettiin viisi ja myöhemmin jopa kuusi tuhatta markkaa. Radiolinjan tärkeimmät yhteistyökumppanit saivat lyhyen numeron vip-lahjana. Myös Pertti Vepsäläisellä oli aluksi lyhyt numero. Se kuitenkin myytiin maksuhaluiselle asiakkaalle, ja silloinen kehityspäällikkö joutui tyytymään vähemmän hienoon numeroon.
Eräs johtaja sai haalittua itselleen sen ehkä kaikkein halutuimman numeron 950 1234. Hänen tekstiviestilaatikkonsa täyttyi kuitenkin pian lapsellisista tekstiviesteistä, ja hän luopui numerosta. Selvisi, että Aku Ankka -lehdessä Akulla oli ollut tuo numero.
25 vuotta GSM-puheluita – ”Holkerin puhelin” Nokia 6050 toimii edelleen | Yle Uutiset | yle.fi
NMT-verkon
RinGossa oli ensimmäinen oma numeroni, mutta se ei ole jäänyt mieleen, sillä kapine jäi vähän turhaksi kuuluvuuden rajoittuessa paikallisten kukkuloiden harjoille ja telemaston juurelle. Mutta oli se kätevämpi käydä soittamassa kotiin telemaston juurelta kuin pyöräillä kotiin, ja helvetin päheää siirrellä kyseistä halkoa repusta pulpettiin ja takaisin, vaikkei toimivuutta kilometrien säteellä koulusta ollutkaan mistään tekstiviestiominaisuuksista puhumattakaan. Joskus se värkki myös telemaston juurella soi, kun tätini ystävättäret yrittivät tavoitella tätiäni jolta laitteen kiinteine numeroineen perin. Kotona soittelin numeronäppäimillä melodioita, sillä joka napissa oli vähän eri taajuinen ääni. Jonkinnäköisen epävireisen oktaavin sillä sai kasaan.
Kun kavereilla sitten alkoi olla puhelimia joilla pystyi soittamaan ja jopa tekstaamaankin, sain ruinattua käyttöön faijan pomon vanhan valtion poistomyymän
venttikympin ja oman Telen saldorajallisen GSM-liittymän. Sillä sitten soitettiin soittoäänivalikosta Uutisvuodon introsta tuttua säkkijärven polkkaa ja esitettiin kylillä että joku olisi soittanut, vaikkei soittanutkaan, sillä olihan se melodia vaurauden merkki. Sama numero palvelikin hyvin pitkään ja palvelisi vieläkin, ellei jossain välissä olisi ollut parasta hakea hieman omaa rauhaa sitä vaihtamalla. Nyt kun Fonectasta katson, niin ei taida olla uudelleen kierrossa, tai ainakaan ei tule tuloksia.