Pudotuspelit 2024–2025 – Juuso Hahl johdolla päätyyn asti ja läpi siitä!

  • 12 398
  • 84

Hokiboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tiistaina sitten lite bättre, kuten ruåtsiksi on tapana sanoa, joten hurmos päälle ja ryöstö Kouvostoliitossa, niin olisi siitä sitten hyvä jatkaa Vaasassa poffisarjaa. Nyt kunhan vielä tulisi onnistumisia ja tason nostoa muillekin laajalla leveydellä, eikä vain Atron, Masin ja Hjallen toimesta.
KK kaadettiin jo kahdesti runkosarjassa, joten nyt sitten kolmella voitolla olisi tiedossa mukava pitkä lämmin kevät Sportlätkän merkeissä. Sitä odotellessa.
 

Kotka1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Toivotaan että sairastuvalta saadaan apuja kokoonpanoon, ainakin Stråkalle ja Sundströmille kova tarve, sillä keskikaista nyt todella kapea. En tiedä näyttääkö vain, mutta Nieminen ei ole sen jälkeen kun Turussa jätti pelin kesken, ollut liikkeeltään "normaali". Siihen alle se edellinen polvivamma alkuvuodesta niin saattaa aika klesana vedellä menemään.
 

Lehmäkello

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Luulisi että buranan voimalla saadaan äijät mukaan kuten Hjalmarsson viime kaudella. Toinen asia on sitten kuinka paljon hyötyä tälläiset kaverit tuo joukkueella puolikuntoisena.
 

flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Koivunenkaan ei taida olla kunnossa, joten puolustukseen turha odotella vahvistuksia.

Stråka, Sundström ja Andersson taitaa olla jo ainakin lähellä pelikuntoa kun eikö huhuiltu, että olisi vain noroa. Onkohan olleet jo treeneissä mukana?
 
Viimeksi muokattu:

Kotka1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Stråka oli paikalla hallilla viime pelissä eli täytyy olla muutakuin flunssaa.

Tilastoista runkosarjan osalta isona huomiona täälläkin tälläkin kaudella paljon parjattu ylivoima. Sportilla koko liigan 3. tehokkain (25,12) vain 0,02 Ilveksen takana. Sport on tehnyt toiseksi eniten maaleja (51) myös. Vastustaja KooKoo sijalla 14 (19,73/29). Alivoima sportilla kuudenneksi paras (79,27), KooKoo viides 79,38. Tämä tilasto pitää pystyä pitämään / parantamaan pleijareissa suhteessa vastustajaan.
 

flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Musta Sebe toimi todella hyvin Hjallen ja Axelin kanssa samassa ketjussa. Myös nimellinen 3.ketju Tiihonen-Mattsson-Heikkinen oli toimiva ketju. Kerkkänen varmaan poppareille ja Härmä todennäköisesti joutuu U20 vaikka ei esitykset olleet heikkoja. Sundström 2.sentteriksi ja Andersson Kangasniemen ja Fonstadin kanssa? Hiukan kyllä pelottaisi tämä jälkimmäinen kolmikko yhdessä jostain syystä. Voihan se olla, että Härmä ottaa Kangasniemen paikankin koska Kangasniemen viime ajan esitykset eivät ole olleet ihmeellisiä.

Hjalmarsson-Holmström-Stålberg
Nieminen-Sundström-Wännström
Kangasniemi(Härmä?)-Fonstad-Andersson
Tiihonen-Mattsson-Heikkinen
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Huono tuuri kyllä käynyt näiden playoff vastustajien suhteen. Viime kaudella KalPa ja nyt KooKoo, jotka ovat molemmat kovaa luistelevia hyökkääviä joukkueita eli Sportin kannalta pahimpia mahdollisia vastustajia. Pelisuunnitelmana tulee varmaankin olemaan armoton träppääminen ja painiminen, jolla pyritään tappamaan pelistä vauhti. Saa nähdä kuinka pitkälle se tulee riittämään. Luulen kuitenkin, että yhdenkin voiton nappaaminen olisi jo kova suoritus Sportin historiaan ja vireeseen pohjautuen.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei tää KooKoo nyt sentään mikään ylitsepääsemätön este ole. Kyllä tää jengi osaa pelata niinkuin ollaan nähty ja jos saadaan Sundström ja Andresson kehiin niin en pidä edes ihmeenä että tästä mentäis puolivälieriin asti vaikka ihme se olis tietysti edellisvuosiin peilattuna. Playoffeissa pitkälle pääsee jo helvetillisellä tsempillä ja sillä että kaikki puhaltaa yhteen hiileen plus yv ja av täytyy toimia. Huomenna revitään voitto vieraista ja keskiviikkona niin helvetillinen sauna pääle että alta pois!
 

Palloseura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport,Vps
Kouvolassa visioidaan jo helppoa sarjaa KooKoolle. Toivottavasti heidän pelaajat ovat samalla asenteella liikkeessä niin saadaan vielä paremmin altavastaajan etua itselle. Mielenkiintoista nähdä kyllä miten Myrrän runkosarjassa tehokas pelitapa sitten toimii Sportia vastaan. Miinakenttä pystyyn Kouvolassa kotijoukkueelle.

Ja mitä lie sanomista Linus Anderssonilla mikäli toivottavasti on sarjassa pelikuntoinen?
Todella hyvä tilanne meidän kannalta, jos Kouvolan suunnalta odotetaan ylikävelyä. KooKoo toki pelaa tällä hetkellä hyvin, mutta ei heidän rosteri mielestäni hirvittavän paljoa vahvempi ole paperilla, kuin meillä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Huono tuuri kyllä käynyt näiden playoff vastustajien suhteen. Viime kaudella KalPa ja nyt KooKoo, jotka ovat molemmat kovaa luistelevia hyökkääviä joukkueita eli Sportin kannalta pahimpia mahdollisia vastustajia. Pelisuunnitelmana tulee varmaankin olemaan armoton träppääminen ja painiminen, jolla pyritään tappamaan pelistä vauhti. Saa nähdä kuinka pitkälle se tulee riittämään. Luulen kuitenkin, että yhdenkin voiton nappaaminen olisi jo kova suoritus Sportin historiaan ja vireeseen pohjautuen.
Kouvolan isossa askissa nopeat luistelukuntovoimaiset pärjäävät parhaiten, kuten (selkeästi) Lepppänen sekä Nieminen, Tiihonen ja miksei myöskin Fonstad + Heikkinen, no ehkä Johnssonkin?

Ehkä Sundströmikin kun isolla kentällä pääsee vauhtiin, mutta jaksaako nyt heti sairastelun jälkeen. Onkos sitten muita nopsajalkaisia?

Ainakin nämä edellä mainitut jaksavat paahtaa HUOM! Kouvolassa, mutta Vaasassa jo melkein kaikki loput pelaajat.
Puolustuksessa lienee Piipposella eniten vaikeuksia luistelun kanssa, ja ehkä myöskin Hietasella.

Todella luisteluvoimainen KooKoo ja heidän rakettimainen (luotijuna?) suunnanmuutospeli saatava kuriin, pelkkä träppikään ei taida riittää.

Luotetaan silti, että Sport ottaa hurmosmaisen ryöstövoiton heti huomenna.
 

Huudelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
No onhan se "huonotuuri" ihan ansaittua. Harvemmin tuolta pleijari peräpäästä mitää huonoa porukkaa vastaansa saa. Toki se ei tarkota sitä et olis tekemätön paikka. Kauden parhaat pelit tiskiin ja jatkoon mahdollisuus.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No onhan se "huonotuuri" ihan ansaittua. Harvemmin tuolta pleijari peräpäästä mitää huonoa porukkaa vastaansa saa. Toki se ei tarkota sitä et olis tekemätön paikka. Kauden parhaat pelit tiskiin ja jatkoon mahdollisuus.
Vaikkei nyt ketään vastaan suosikkina lähdettäisikään, niin itse olisin nähnyt SaiPan helpompana vastustajana kuin KooKoon. Toki piste enemmän, niin olisi tullut Ässät, joka olisi ollut mielestäni ihan 50-50.
 

Hokiboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Asiantuntijat Topi Nättinen Ylellä ja Raimo Summanen iltasanomissa ovat sitä mieltä, että Kookoo vie ottelusarjan, toivottavasti Juuson johdolla pelaajat osoittavat, että asiantuntijat ovat kerrankin väärässä. Edelleen pitkää kevättä toiveissa kerrankin. Materiaalista pitää vain saada nyt 110 % irti. Yli kymmen vuotta liigataivalta nyt takana, joten nyt olisi näytön paikka, osoittaa Sportin olevan liigapaikan arvoinen. Vaasalaiset kannattajat sen jo osoittivat yli 4000 nen yleisökeskiarvolla, että kyllä hoki kiinnostaa Vaasassa.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Atro, Hjalle, Masi ja Sportin ylivoima ovat liikaa KK:lle näin ennustan. Siellä on tietysti muitakin 'kevään miehiä' jengissä mukana...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Tämä lähti paremmin kuin hyvin.

Kotimatka lyheni positiivisesti Vaasaan kohden, joten nauttikaa ihan vain hetken...olisiko klo 22.30 asti :)

Tämän jälkeen "napit" tiukasti kiinni ja kohti huomista ottelua kiimaisena, jossa odottaa kannustava kotiyleisö sekä "piiskaa" teidät hurmokseen. Antaa palaa ja C'moon Sporttilaiset!
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Härkönen otti heti melko tyylikkään niskalenkin virkaveli Bibeausta tässä sarjassa. Isoja asioita nämä! Hyvin kyettiin muutenkin pelaamaan omilla vahvuuksilla tylyä playoff-kiekkoa. Oli kyllä tärkeä ryöstö kärkeen. Mukavaa myös, että Fonstad ja Orzeck pääsivät molemmat pisteille. Tarvitaan kuitenkin ratkaisukykyä muiltakin pelaajilta kuin runkosarjassa loistaneilta.
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Jos Sport menisi jatkoon (ja Tps ei), niin vastaan tulisi Lukko. Veikkaan että ei oltaisi Raumalaisille se mieleisin vastus kun katsotaan aiempia kohtaamisia.

Ilves taasen olisi varmaan pahinta myrkkyä, eikä sekään kaukaa haettua ole jos tämän päivän tuloksiin peilaa miten sarjat tulee menemään.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Jääkiekko on tosiaan ihmeellinen peli. Sport esiintyi runkosarjan latteaan viimeiseen neljännekseen verrattuna todellä ryhdikkäästi. Jokainen pelaaja veti skarppina ehyen 60 minuuttisen. Ylivoimat höydynnettiin prutaalilla tehokkuudella kuten näissä peleissä voittavan joukkueen kuuluukin, ja Masi näytti ettei häneen todellakaan homma kaadu.

Leijumaan ei tietenkään voi kannattajanakaan tässä alkaa, mutta ylpeä tuosta peli-ilmeestä voi taas vaihteeksi olla synkemmän jakson jälkeen. Hahl näyttää saaneen joukkueen keskittymisen sinne missä sen olla pitää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös