Pudotuspelit 2013 - kenen bandwagonissa?

  • 20 865
  • 120

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Lisäksi olisi kiva nähdä pitkästä aikaa suomalaispelaaja voittajajoukkueessa ratkaisevassa roolissa. Edellinen oli Niemi Chicagossa, mutta silloin Hawks voitti enemmänkin hänestä huolimatta kuin hänen ansiostaan.
Menee hieman offtopiciksi, mutta puutun asiaan, koska tuosta Chicagon kannukeväästä elää vieläkin sitkeä käsitys, että Hawks voitti mestaruuden Niemestä huolimatta. Antti oli nykyiseen tasoonsa nähden kyllä raakile, mutta kuitenkin valovuoden parempi vaihtoehto kuin ON/OFF-Huet. Epäilen, että käsitys johtuu pitkälti viihdyttävistä finaaleista, joissa syntyi maaleja liukuhihnalta molempiin päihin toista peliä lukuun ottamatta. Toki Niemelle osui heikompia pelejä aiemmissakin sarjoissa, mutta ilman häntä Blackhawks ei olisi edes selvinnyt Stanley Cup -finaaleihin. Sharksin kaataminen oli eniten Niemen ansiota, sillä hän seisoi päällään sweepiin päättyneen sarjan kolme ensimmäistä ottelua, kun Sharks-hyökkäykset vyöryivät päälle. Lisäksi ensimmäisellä kierroksella hän torjui kaksi nollapeliä Rinteen Nashvillea vastaan ja toisella kierroksella voitti maalivahtien taistelun Luongoa vastaan.

Koodi:
[U]Predators, 1. kierros[/U] 
Game 1 22/24 91,7%			Rinne 25/26 96,2%
Game 2 23/23  100%			Rinne 31/33 93,9%
Game 3 31/35 88,6%			Rinne 26/27 96,3%
Game 4 33/33  100%			Rinne 27/30 90,0%
Game 5 17/21 81,0% OT			Rinne 27/32 84,4%
Game 6 25/28 89,3%			Rinne 27/31 87,1%

[U]Canucks, 2. kierros[/U] 
Game 1 20/25 80,0% (1. & 2. erä)	Luongo 36/37 97,3%
Game 2 24/26 92,3%			Luongo 30/33 90,9%
Game 3 31/33 93,9%			Luongo 30/35 85,7%
Game 4 26/30 86,7%			Luongo 27/33 81,8%
Game 5 20/23 87,0%			Luongo 29/30 96,7%
Game 6 29/30 96,7%			Luongo 30/35 85,7%

[U]Sharks, konferenssifinaalit[/U]
[URL="http://www.youtube.com/watch?v=-1Oeb9MfGvI"]Game 1[/URL] 44/45 97,8%			Nabokov 38/40 95,0%
[URL="http://www.youtube.com/watch?v=6mT7qHEwpRg"]Game 2[/URL] 25/27 92,6%			Nabokov 18/22 81,8%
[URL="http://www.youtube.com/watch?v=tTnvVYJMNYs"]Game 3[/URL] 44/46 95,7% OT			Nabokov 35/38 92,1%
[URL="http://www.youtube.com/watch?v=K0sIvrPVtMg"]Game 4[/URL] 16/18 88,9%			Nabokov 23/26 88,5%
[I]Linkit YouTubeen otteluiden koostevideoihin.[/I]

[U]Flyers, Stanley Cup -finaalit[/U]
Game 1 27/32 84,4%			Leighton 15/20 75,0% 35:18 AM
					Boucher  11/12 91,7% 24:02
Game 2 32/33 97,0%			Leighton 24/26 92,3%
Game 3 28/32 87,5% OT			Leighton 24/27 88,9%
Game 4 26/30 86,7%			Leighton 31/34 91,2%
Game 5 23/27 85,2%			Leighton 10/13 76,9% 20:00 AM
					Boucher  11/14 78,6% 39:41
Game 6 21/24 87,5% OT			Leighton 37/41 90,2%
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Tämän kevään playoffsit ovat kyllä monessakin mielessä mielenkiintoiset. Vieläkään en ole hyppäämässä kenenkään bandwagoniin, sillä kukaan joukkue ei ole noussut mielessäni ylitse muiden. Lähes joka kevät on aina löytynyt yksi joukkue, jonka toivoo voittavan, mutta nyt on oikeastaan aivan yhdentekevää minun kannaltani, kuka cupin vie. Jonkinlainen toivelista olisi, mutta sekin elää koko ajan.

Pittsburgh
Boston
Chicago
Los Angeles

Siinäpä tuo järjestys. Los Angeleskin on sellainen tiimi, joka voittaessaan cupin ei aiheuta vitutusta. Sattuu vain olemaan tuorein mestari, joten siksi listan alimpana. Penguinsille toivon cupia Iginlan ja Jussi Jokisen takia. Boston ja Chicago ovat aika tasoissa. Kyllä näitä matseja kelpaa katsella, vaikkei suurta suosikkia ole.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Listaan sitten minäkin omat suosikkini jäljellä olevista joukkueista:

Kings
Bruins
Blackhawks
Penguins

Vaikka Iggy pelaakin Penseissä, en vaan pysty toivomaan joukkueelle menestystä. Antipatiat joukkuetta kohtaan ovat liian suuret.

Blackhawkseissa ei ole yhtäkään sellaista pelaajaa, jolle toivon menestystä, mutta silti joukkue herättää vähemmän viha-tunteita kuin Pensit.

Bostonissa pelaa ihmisjäte Lucic eikä suurin osa rosterista muutenkaan herätä ilonaiheita, mutta onneksi siellä on sentään Andrew Ference.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kahden perinteisen urheilukaupungin (kaikki Big 4 -liigat edustettuna) ja legendaarisen Original Six -joukkueen kohtaaminen olisi toiveissa eli Blackhawks-Bruins. En tosin revi pelihousujani jos 'Hawksin sijasta finaaleissa nähdään Kings, pääasia on, että Penguins ei mene jatkoon. ;)
 
Vähän vaikea arvioida, kumpi voisi finaalissa ennemmin voittaa Pittsburghin, nihkeä Kings vai liukas ja kuuma Blackhawks.
Vai voiko jo Bruins katkaista Penguinsin tien mestaruuteen? Toivottavasti niin käy.

Vähän harmi kun ei ole yllättäjiä tänä vuonna neljän joukossa. Tosin lännessä mikä tahansa joukkue on yllättäjä paitsi Chicago. Kun länsi on niin tasainen ja laadukas.
 

PinQ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
joukkue on koottu järkevästi rakentamalla eikä kyntämällä pohjamudissa useampaa kautta peräjälkeen huippulupausten toivossa.

Kun kuitenkin tarkoitat teräskaupungin ylpeyttä eli Penguinsia niin sanon vaan kaikille kenelle on niin perkeleen vaikea tajuta sitä tosiasiaa.. Eli Penguins kyllä lojui liigan pohjamudissa melkein koko 2000-luvun ensimmäisen puoliskon mutta pakon sanelemana. Talous täysin kuralla ja kaikki huippupelaajat häipyivät muihin maisemiin juuri tämän takia. Joukkueen olisi pitänyt ylittää itsensä tuhatprosenttisesti jos edes olisivat voineet haaveilla pudotuspelipaikasta. Näin ei käynyt ja ykkösvarauksia sateli. Kannattaa käydä vaikkapa HockeyDB-sivustolla katsastamassa joukkueen kokoonpano kaudelta -03/04. Hyvää tuuria toki koska näihin aikoihin oli varattavissa poikkeuksellisen lahjakkaita pelimiehiä. Mutta mistään tahallisesta tankkauksesta ei ollut kysymys. Nämä ajat jokainen Pens-fani haluaisi unohtaa.

Itse asiaan. Mikään jäljellä olevasta kolmesta joukkueesta ei ole meikäläisen suosikkeja.

Bruinsissa pelaa muutama todellinen oksetus ja innolla odotankin tulevien päivien aikana meneekö nallukat hetkellisesti Flyersin ohi ykkösinhokiksi. Se ratkaisee kumpi jatkaa luonnollisesti :)

Kings ei herättänyt viime kaudella tunteita mihinkään suuntaan. Yhdistän itse Kingsin ja HMV-tunteen ehkäpä sen niiden uskomattoman väsyneen selostajan takia. En jaksa kuunnella sitä kymmentä sekuntia kauempaa! Ja viime kaudella pytyn vieneenä ei niillekään sitä soisi.

Blackhawks kuului vielä muutama kausi sitten kakkossuosikkien joukkoon mutta ei enää, ei todellakaan. Marian Hossalle en ole kesän 2008 jälkeen suonut mitään hyvää. Toews on tämän palstan otannan mukaan maailman yliarvostetuin kapteeni. Kane on hyvä pelaaja mutta ilmeisesti ylimielinen kusipää siviilissä. Kysykää vaikka eräältä taksikuskilta ;)

Ihan nimikerkki Kanerin iloksi kuitenkin toivon Pens-Hawks-finaaleja. Ja game sevenissä jatkoaikaosumaa Hawksin maaliin Sidin perseen kautta :)
 

Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Kun kerran Capitals tippui (what else is new?) jatkosta, liityn Blackhawksien tukijoihin. Kane ja Keith ovat kiinnostavia pelaajia, joita on aina mukava seurata. Näiden pelaajien takia toivon Blackhawksien voittavan pytyn.

Kunhan vain Pingviinit ei voita. (Tosin pidän todennäköisenä, että Pingviinit vie tänä kesänä kannun.)
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En myöskään ole vielä varsinaisesti kenenkään Bandwagonissa. Tai voisi oikeastaan sanoa, että olen muiden kuin Bostonin bandwagonissa. Toiseksi finaalijoukkueeksi toivon siis Pensiä, mutta Hawksin ja Kingsin kohdalla on oikeastaan se ja sama kumpi pääsee finaalin. Tai no, saatan ehkä sittenkin olla Pensin bandwagonissa, ainakin vähäsen, sillä kyllähän Morrow ja Iginla ansaitsevat nostaa kannua.
 

TonyClifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dominik Hasek
Jaromirin wagonissa ollaan niin kauan, kun mies pelaa. Siinä on todellakin pelaaja joka herättää tunteita puolesta tai vastaan. ;D

Toivottavasti ex-takatukka rikkoo tämän vuoden playoff kuparisensa vanhaa seuraansa vastaan. Olisi kiva nähdä käsi lipassa Pingujen kotikentällä sekä yleisön reaktiot...
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Ehdottomasti Penguinsia kannatetaan. Onhan joukkue ehdottomasti mielenkiintoisin jäljellä olevista joukkueista.

Kingsin tai Bruinsin mahdollinen voitto käy itselleni toki myös. Pääasia on se, ettei ainakaan Hawks voita.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Pleijareiden alussa itselläni oli kolme joukkuetta, joille toivoin menestystä juuri sen hivenen enemmän kuin niille muille. Anaheim Ducks, koska Saku Koivu. Toronto, koska Canada ja pitkä odotus. Ja sitten Pittsburgh, koska Crosby ja Iggy.

No kaikki tietävät miten kävi Leafsille ja ankoille, joten nyt ollaan sitten Pensin bandwagonissa. Crosbyn fanina soisin ehdottomasti Sidin nostavan kannun ilmaan kapteenin alaisuudessa ja jos pitäisi tehdä lista pelaajista, joilla ei ole vielä Cuppia ja joille sitä toivoisin älyttömästi - olisi Jarome Iginla aikalailla kärkipäässä.

Yksi lisätoive kuitenkin olisi; Chicago - Pittsburgh -finaalit olisivat jotain niin parasta. Maailman parhaat hyökkäysarsenaalit vastakkain, voisi maaleja tulla liukuhihnalta siinä sarjassa.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Nyt kun omakin suosikkijoukkue on kesälomalla, niin tähän ketjuun osallistuminen on itselle ajankohtaista. Se, että peleissä on mukana enää kaksi joukkuetta tietysti rajaa hirveästi vaihtoehtoja, siksipä jäljellä olevista ehdottomasti Chicago Blackhawksille soisin kannun. Bruins saisi sympatiat ainoastaan jos tietäisin Raskin varmasti voittavan Conn Smythen, mutta kun ei niin ei.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
On kyllä mahtavaa, kun finaaleissa kohtaavat original 6 joukkueet ekaa kertaa mitä, sitten 1970-luvun Bruins-Habs sarjojen?? Voiton suo helposti molemmille jengeille ja on ikävää, että toinen joutuu pettymään. Duunarihenkisempi Bruins ja täysin puskista framille ponnahtanut Torey Krug ehkä sytyttävät himpun verran enemmän, kuin Chicagon kiekkotaiturit, mutta pääasia että paras voittaisi ja pelaamalla.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, JYP
Tässä vaiheessa ei ole sympatiat enää millään puolella. Osa minua haluaa nähdä Jaromir Jagrin nostelevan kannua, koska sanottiin nyt mitä hyvänsä, niin on se aika äijä. Ja Tuukka Raskilla on mahdollisuudet pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Se olisi kova suomalaissuoritus, jota täytyy jännätä. Chicago taas on joukkueena sellainen, jota on kiva katsella. Ei sen puoleen Bostonkin on nyt ollut runkosarjaan verrattuna aivan hemmetin hyvä ja hyvää, yhtenäistä joukkuetta on kiva katsella. Omat suosikit kun on kesälomilla voi nauttia rauhassa huippukiekosta. Toivottavasti kukaan ei tee mitään tyhmää ja peli pysyy kovana, mutta siistinä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Boston, koska 1) Tuukka 2) Pidän Bostonin tyylistä, lisäksi löytyy useita hienoja pelaajia, kuten Bergeron 3) Pikkuveli kannattaa Chicagoa
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Bruinsin kelkassa mennään loppuun asti. Vaikka tuleva verivihulainen onkin ja Tuukka Raskin kanssa menetetään hermot vielä moneen kertaan.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tykkään Raskista maalivahtina kyllä, mutta kyllä silti käännyn hieman Blackhawksien puoleen. Suurimmaksi osaksi Corey Crawfordin takia, joka on monessa eri paikassa tuomittu liian huonoksi menestyvän jengin ykkösveskaksi. Siihen päälle vielä Handzus ja Rozsival joille cupin soisi. Bostonilla ei oikein ole cupittomia konkareita. Ei haittaa kuitenkaan pätkääkään vaikka Bruins vie. Nautin vain hyvästä jääkiekosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös