Pudotuspelikevät kaudella 2024–2025 – pakollinen paha ennen karsintoja!

  • 98 743
  • 811

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hyvä Jukurit, sarja venyy.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä en ole niin varma. Kai sille on syynsä, että Jukurit oli suurella pistemarginaalilla runkosarjan viimeinen.
Olisin ennen tämäniltaista ollut sitä mieltä että Jukurit olisi se sopivin vastus. Mutta ainakin tänään Pelikaanit olivat aivan täysin hukassa. Pelissä ei ollut minkäänlaista rakennetta yhtään missään. Lasch oli ainoa joka sai kentällä yhtään mitään aikaan. Jukurit oli pulassa omassa päässä, mutta saivat läpi koko pelin todella hyviä pyörityksiä, joita lahtelaiset eivät saaneet millään poikki. Toisaalta ei niistä Jukureiden pyörityksistä sitten kyllä maalipaikkoja tullut, niitä oli koko matsissa ehkä yhden käden sormilla laskettava määrä. Siis molemmilla yhteensä.

Sekavaa. Söhellystä. Painia jossa ei ollut päätä eikä häntää. Silti vauhti ja kamppailukovuus oli molemmilla sen napsun verran kovempaa eli tulee sieltä kumpi vaan niin yllätyn todella iloisesti jos pystytään edes yksi ryöstämään.

(Jos nyt edes karsinnoissa pelataan...)
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Parempihan se olis, kun Liigasta karsija tulis suoraan 4-0 tappioin. Ei se lepo paljon siinä auttaisi. Päinvastoin. Olisi vähemmän pelituntumaaa ja täysin lyöty olo ilman voittoja.
Näissä on puolensa. Ei sekään paras lähtökohta ole jos on pelannut pitkän ja raskaan sarjan ja häviää sen lopulta niukasti ja pelit jatkuu. Jossain 3-0:ssa saattaisi jo henkisesti alkaa valmistautua karsintaan.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Mielenkiintoinen haastattelu Iisalmen Sanomissa.
Tämä Korkiakoski uskoo joukkueeseensa hitusen enemmän kuin haastattelija Salmela.
Mutta omiinhan pitää uskoa. "Jokerit saattaa jossain vaiheessa viedä peliä"

Linkki vie Iisalmen Sanomien Urheilusivuille
Tämän Risto voisi näyttää koko jengille. Antaisi varmaan lisämotivaatiota tulevaan sarjaan. Onhan tuo herra K. melkomoinen optimisti IPK:n vaikutusmahdollisuuksista pelin virtaukseen, mutta niinhän sen pitääkin olla.
Tuossa vaan unohtuu, ettei Jokerit ehkä pelaa finaaleissa runkosarjakiekkoa, eikä sitä kiekkoa, jota nähtiin siinä kolmannessa välierässä KiVaa vastaan.
No...maanantaina sitten nähdään, miten se nuoren ja nälkäisen IPK:n kiekonhallinta puree meidän vanhoihin ja ei niin nälkäisiin pelaajiin. Voi olla, että mr.K tulee yllättymään.
Kaikki hallille mars...
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipas melkoinen hengenluontivideo. Kyllä, IPK:lla on mahdollisuus päästä tietyillä tempuilla mukaan peliin. Mutta Jokerit vanha ja väsynyt tahdoton jengi? Vanhoilla pelaajilla ei ole nälkää? Jep, näin sen on pakko olla.

No huomenna alkaa. Katsotaan mihin pappojen intohimo ja nälkä riittää. Meillä kun ei ole paitsi nälkäsiä nuoria niin hurja määrä kokemusta astetta kovemmista ympyröistä. Jopa "nelosen laituri" Lahnviik on pelannut KHL:ää. Toki vain yhtä monta peliä kuin tämä sarja tulee kestämään mutta montako kokemusta IPK:lla on? No vähemmän liigaa ja khl:ää kuin Jokereilla pelkkää KHL-kokemusta. Uskon että se kokemus tulee jossain kohti näyttelemään roolia.
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Tämän Risto voisi näyttää koko jengille. Antaisi varmaan lisämotivaatiota tulevaan sarjaan. Onhan tuo herra K. melkomoinen optimisti IPK:n vaikutusmahdollisuuksista pelin virtaukseen, mutta niinhän sen pitääkin olla.
Tuossa vaan unohtuu, ettei Jokerit ehkä pelaa finaaleissa runkosarjakiekkoa, eikä sitä kiekkoa, jota nähtiin siinä kolmannessa välierässä KiVaa vastaan.
No...maanantaina sitten nähdään, miten se nuoren ja nälkäisen IPK:n kiekonhallinta puree meidän vanhoihin ja ei niin nälkäisiin pelaajiin. Voi olla, että mr.K tulee yllättymään.
Kaikki hallille mars...
Katsoin kanssa tuon ns. haastattelun. Tämä vanhempi herra kommentoi jotenkin näin. Jokereiden hyökkääjillä on kansainvälistä kokemusta mutta meillä on nuori ja nälkäinen joukkue. Se on ihan eri asia kun kokenut ja vanha joukkue jolla ei oo nälkää. Siellä pitää nyt nauttia. Veri Penan kanssa pitää tykätä painia siellä ja olla vieressä, nojata häneen ja kertoa joku elämän totuuskin siinä. Se voi antaa itseluottamusta meille.

Mun mielestä toi oli aika väsyneiltä miehiltä väsyneen oloista psyykkaamista. Jännitys tulee olemaan taas kova kun mestiksen finaalit alkaa se on varma. Mä luotan kyllä joukkueeseen. Jos me ei voiteta mestiksen mestaruutta niin pettymys on aivan järkyttävää luokkaa. Nyt Jokerit näyttäkää, että teillä on nälkää.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Veikkaus antaa huomenna Jokereille kertoimen 1.29 ja IPK 8.5. En kyllä ihan noin selvänä näe tätä. No, huomenna nähdään miten lähtee sujumaan.

Ei saatana. Tossa olisi kyllä jollekin paikka iskeä kakkosella kiinni isolla rahalla. IPK tulee nimittäin kovaa ja toivotaan, että Jokerit on valmis kahden läpsyttelysarjan jälkeen…
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
IPK tulee nimittäin kovaa ja toivotaan, että Jokerit on valmis kahden läpsyttelysarjan jälkeen…
Odotan kyllä Jokereilta ihan samaa ja varsinkin kotipelissä. Luulot pitäisi heti ottaa pois.

Parempi kun skippaa vedonlyönnit. Todennäköisesti kävisi juuri niin kun löisi isot rahat vieraille jonkun vitutusvedon muodossa voittavat vasta jatkoilla ja lapulla vain varsinaisen voitto ja näin ei saisi edes rahoja tappion harmituksen keskellä. Tuplavitutus.
 

jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Veikkaus antaa huomenna Jokereille kertoimen 1.29 ja IPK 8.5. En kyllä ihan noin selvänä näe tätä. No, huomenna nähdään miten lähtee sujumaan.
Onhan vierailla ilmaa kertoimissa. Toki Jokerit suht hyvä ennakkosuosikki. Tilastoihin tulee poikkeamia silloin tällöin. Huomiseen lähdetään:

- Jokerit voittanut viisi kertaa putkeen keskinäisissä IPK:n.
- Jokerit kahden ottelun voittoputkessa.

-Mikäli otetaan suomen mestaruus finaalit mukaan, niin 2007 kolme tappiota putkeen sekä 2005 viimeinen peli hävittiin. Finaaleissa ollaan yhteensä neljän pelin tappioputkessa Jokerien finaalihistoriassa.

-IPK kolmen ottelun voittoputkessa.

- Jokerit voittanut tällä kaudella poffeissa 2/2 sarjojen ensimmäisen pelin.
-IPK voittanut 1/2 sarjojen ensimmäisen ottelun.

- mestis finaalit on nyt alkanut kolme vuotta putkeen kotivoitolla. Vain 2001,2003, 2006,2007, 2009,2018,2021 ovat alkaneet vierasvoitolla. Toisinsanoen 2001 lähtien finaalit 16/24 on alkanut kotivoitolla.

Huomenna osa putkista jatkuu ja osa katkeaa pakosti. Kuitenkin materiaalit sekä tietyt tilastot kuten keskinäiset, finaalit alkaa kotivoitolla pääosin puoltaa Jokereiden voittoa.

--
TUTO kaatui 3-0.
KiVa kaatui 4-1.
IPK olisi 4-2.
Karsinnat 4-3? Olisihan se magee suora.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Onhan vierailla ilmaa kertoimissa. Toki Jokerit suht hyvä ennakkosuosikki. Tilastoihin tulee poikkeamia silloin tällöin.
Jokerit on tänä vuonna hävinnyt kaksi ottelua varsinaisella peliajalla, näistä toinen oli kotimatsi. Matseja on minun matematiikallani pelattu sillä aikavälillä 26, joten ihan hirveän yleisestä tapahtumasta ei ole kyse. Jos halutaan kaivaa edullisin mahdollinen putki, niin marraskuun alusta suhde on 41 ottelua ja kaksi tappiota varsinaisella. En minä näillä tilastoilla pidä kahdeksan kerrointa varsinaisen peliajan vierasvoitosta mitenkään erityisen korkeana. IPK on kaatunut tällä kaudella viisi kertaa viidestä, joten sekin tukee kotivoittoa. Kyllä me melkoinen suosikki ollaan.

Tottakai huomenna voi tulla pataan, mutta ennakolta sitä ei voi hirveästi tuota todennäköisempänä pitää.
 
Viimeksi muokattu:

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Kurkimpa huvikseni mestiksen tilastoja ja kiiinnitin huomiota molempien finaalijengien maalivahteihin. Siinä missä meillä ovat kaikki päässeet pelaamaan ja Sisu&Risu tandemi toimii ja Lipiäinen stunttaa, niin Ipk:llä eletään Parviaisen torjunnoista. Kakkosveska käytännössä avannut luukkua koko pleijarit ja runkosarjassa stasit 3-1-6 ei kyllä kerro voittavasta veskarista. Siinä jos Parviainen sairastuu finaalien aikana, niin valmentajalla nousee pala kurkkuun. No toivotaan ettei mitkään lenssut enään leviä, vaan saadaan pelata finaalit terveinä!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahas. Tänään mennään taas. Ennakoin TuTo-sarjan avauspelin kaltaisia vaikeuksia ja oikeastaan enemmänkin. Jokerit voittaa matsin jos pysyy pois boksista. Ylivoimaisesti suurin asia voiton kannalta. IPK tulee hiekoittamaan Jokereiden avauspeliä reilusti, puolustaa keskustaa tiiviisti ja ratkoo ylivoimalla.
 

jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Jokerit on tänä vuonna hävinnyt kaksi ottelua varsinaisella peliajalla, näistä toinen oli kotimatsi. Matseja on minun matematiikallani pelattu sillä aikavälillä 26, joten ihan hirveän yleisestä tapahtumasta ei ole kyse. Jos halutaan kaivaa edullisin mahdollinen putki, niin marraskuun alusta suhde on 41 ottelua ja kaksi tappiota varsinaisella. En minä näillä tilastoilla pidä kahdeksan kerrointa varsinaisen peliajan vierasvoitosta mitenkään erityisen korkeana. IPK on kaatunut tällä kaudella viisi kertaa viidestä, joten sekin tukee kotivoittoa. Kyllä me melkoinen suosikki ollaan.

Tottakai huomenna voi tulla pataan, mutta ennakolta sitä ei voi hirveästi tuota todennäköisempänä pitää.
Kyllä ollaan suosikki, mutta jokainen määrittää tilastopoikkeaman mahdollisuudet.

-keupa voitettiin kahdeksan kertaa ennen keskinäistä tappiota.
- K-Vantaa voitettiin seitsemän kertaa ennen keskinäistä tappiota.

IPK on nyt jo voitettu viisi kertaa keskinäisissä. Voitetaanko neljä putkeen vielä?

--
Sanotaan näin, että:
Jos uskoo, että Jokerit voittaa sarjan 4-1, niin kannattaa suosia PE/LA IPK lyömistä, sillä Back to back. Pe ollaan hävitty neljä kertaa sekä LA viidesti tällä kaudella.

Jos uskoo 4-2/ 4-3 sarjoihin, niin silloin tänään (Ma) taikka Ke tullaan myös jo häviämään suht todennäköisesti.

Jokerit on iso ennakkosuosikki, mutta finaaleissa neljän pelin tappioputki, ollaan voitettu IPK tällä kaudella kaikki kohtaamiset. Mikäli sarja venyy kuuteen peliin ,niin tänään on suht todennäköistä että saatetaan myös hävitä. Toki voidaan voittaa kaikki neljäkin peliä. Vedonlyönti on sikäli niin haastavaa.


Oma veikkaus : Jokerit voittaa tänään, mutta tulee häviämään ainakin yhden ottelun tässä sarjassa. Voi olla, että jopa kaksi, mikäli IPK ylivoima tehoilee. Lähtökohtaisesti sanon, että 31.3 espoossa laitetaan mestis pakettiin voitettuaan IPK:n 4-1.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Kyllähän tämä vähän oudolta tuntuu, ettei tulevasta finaalisarjasta käytännössä ole ollut mitään ennakointia, keskinäistä kuittailua tai juuri muutakaan keskustelua vastustajan fanien kanssa. Kertoo toki omaa surullista kieltään Mestiksestä sarjana. Suurella kaiholla muistelen kaikkia liiga-aikojen playoff-sarjojen spekulointeja ja ennakointeja, joita tällä palstalla monta päivää etukäteen harrastettiin...

Toivotaan, että kentällä edes homma toimii.
 

jeani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän tämä vähän oudolta tuntuu, ettei tulevasta finaalisarjasta käytännössä ole ollut mitään ennakointia, keskinäistä kuittailua tai juuri muutakaan keskustelua vastustajan fanien kanssa. Kertoo toki omaa surullista kieltään Mestiksestä sarjana. Suurella kaiholla muistelen kaikkia liiga-aikojen playoff-sarjojen spekulointeja ja ennakointeja, joita tällä palstalla monta päivää etukäteen harrastettiin....

Mestiksessä ei ole oikeastaan mitään tarvetta kuittailla vastustajalle. Mestiksessä tuetaan koko sarjan kamppailua täysin älytöntä jääkiekon sarjajärjestelmää ja SM-liigan varsinkin pikkuseuroja vastaan. Mestisseurat ovat aseveljiämme. Toki ne pitää kentällä selättää, jotta oma pako sarjasta on edes teoriassa mahdollinen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän tämä vähän oudolta tuntuu, ettei tulevasta finaalisarjasta käytännössä ole ollut mitään ennakointia, keskinäistä kuittailua tai juuri muutakaan keskustelua vastustajan fanien kanssa. Kertoo toki omaa surullista kieltään Mestiksestä sarjana. Suurella kaiholla muistelen kaikkia liiga-aikojen playoff-sarjojen spekulointeja ja ennakointeja, joita tällä palstalla monta päivää etukäteen harrastettiin...

Toivotaan, että kentällä edes homma toimii.
Joo ei tarvitse käydä kuin tsiigaamassa esim. tämän palstan Liiga-puolen keskustelua säälipleijarisarjasta SaiPa-TPS. Tunteita, suuria riittänyt molemmin puolin.

En sitten toisaalta tiedä, onko IPK-faneilla edelleen ns. maha täynnä, kun onnistuivat lopulta voittamaan Mestiksen mestaruuden. Tänä vuonna eivät väännöt runkosarjassakaan heitä vastaan niin intensiivisiä ole olleet.

Vaikka Mestiksen finaalien alkamista monen muun fanin tapaan olen odottanut, kieltämättä sellainen "konferenssifinaali"-fiilis näillä on, änäritermiä käyttääkseni.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mestiksessä ei ole oikeastaan mitään tarvetta kuittailla vastustajalle. Mestiksessä tuetaan koko sarjan kamppailua täysin älytöntä jääkiekon sarjajärjestelmää ja SM-liigan varsinkin pikkuseuroja vastaan. Mestisseurat ovat aseveljiämme. Toki ne pitää kentällä selättää, jotta oma pako sarjasta on edes teoriassa mahdollinen.
Juuri näin, mutta yhtäältä "vastakkainasettelun puute" vie helposti myös tunnetta pelistä ja siitä tunteesta ihmiset ovat tunnetusti (No pun intended.) valmiita maksamaan.

Onhan Suomen miesten jääkiekon sarjajärjestelmä tällä hetkellä hyvin poikkeuksellinen ihan koko Euroopankin mittakaavassa. Jokerit on se tunnettu poikkeus, mutta näin muuten ero sarjatasojen välillä on aika lailla kaikessa mahdollisessa valtava. Esim. jossain vaiheessa historiassaan jääkiekon Suomen mestaruuden voittaneita seuroja on nykydivarissa tasan yksi.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Karua kieltään kertoo myös se, että IPK:n osiossa viimeisin viesti on viime torstailta. Ei aiheuta kauhean suurta liikehdintää myöskään siellä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Pelicans vs Jukurit
  • 1.85
  • 4.20
  • 4.15
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös