Psykologiaa opiskelemaan

[Poison]

Avataanpas oma ketju tälle mm. ihmisen käyttäytymistä tutkivalle tieteelle ja ainakin aluksi erityisesti sen opiskelulle. Itse olen nimittäin siinä tilanteessa, että hakupapereita olisi syytä alkaa täyttää, mutta en tiedä, mihin niitä loppujen lopuksi lähettäisin.

Psykologian opiskelu siis kiinnostaa kovin ja on päätähtäimenäni tämän kevään hauissa. Arvon lähinnä kahden kaupungin, Jyväskylän ja Tampereen, välillä. Olisi siis kiva kuulla, millaisia kokemuksia ko. paikkakunnilla opiskelevilla ihmisillä olisi kerrottavanaan? Kokemukset ihan yleisestikin opiskelusta kyseisten kaupunkien yliopistoissa kiinnostavat, vaikka toki arvokkainta tietoa itselleni olisi kaikki psykologiaan liittyvä.

Nettisivuja olen selannut moneen otteeseen, mutta häiritsee, kun esim. Tampereen sivuilta en saa millään selkeää tietoa vaikkapa erikoistumismahdollisuuksista ja kurssitarjonnasta. Kurssien nimiä jne. toki on, mutta käytännön tieto olisi nyt tarpeellista. Jyväskylän sivuilla tuo asia on hieman paremmin esillä, mutta jokseenkin epäselvästi siltikin. Perusopinnot ovat toki kaikkialla samat, mutta oletan, että erot syntyvätkin vapaasti valittavien kurssien tarjonnan ympärille. Itseäni taitaisi kiinnostaa erityisesti mielenterveys, psykoterapiamuodot, traumakokemukset ja lapsuuden/nuoruuden kehitys.

Paljon kaipailisin siis kommentteja Jyväskylässä ja Tampereella opiskelevilta tai valmistuneilta henkilöiltä. Erityisesti kiinnostaa luonnollisestikin kaikki kertomukset psykologian opiskelusta pää- tai sivuaineena. Ja mitä psykologiaan noin muutoin vielä tulee, niin kaikki huomiot ja pointit sen opiskeluun liittyen ovat erityisen tervetulleita. YV:täkin saa laittaa, jos ei tässä halua kertoa.

 

[Sistis]

Viestin lähetti Poison
Arvon lähinnä kahden kaupungin, Jyväskylän ja Tampereen, välillä. Olisi siis kiva kuulla, millaisia kokemuksia ko. paikkakunnilla opiskelevilla ihmisillä olisi kerrottavanaan?

Vaikka en psykedeliaa opiskelekaan, niin voin suositella Tamperetta varauksetta kaupunkina. Aivan loistava paikka asustella. Samaten opiskelijakulttuuri elää voimakkaana ja poikkitieteellisenä. Tampereelta löytyy oikeastaan aivan kaikki mitä tarvitsee ja kulkuyhteydet muualle Suomeen toimivat hyvin.

Jyväskyläkään ei varmastikaan ole huono vaihtoehto. Yksi parhaista kavereistani opiskelee kyseisessä kaupungissa ja aika hyvin sielläkin pystyy elämään. :)

Jyväskylässä olen ollut kahdesti käymässä ja kivaa on ollut kummallakin kertaa. Ehkä kulkuyhteydet muualle ovat kuitenkin heikommat, kuin Tampereelta. Mutta sekin on paljon ihmisestä itsestään kiinni.

Mutta yksi seikka on, mikä puhuu Tampereen puolesta ehdottomasti: Tampereen jatkis-porukka on melkoisen vänkää ja aktiivista ja organisoitunutta. Zchswrsgshauer!

 

[Johannes]

Kai sinä arvon Poison erikoistut "isona" urheilu-psykologiaan ja tulet sitten TV-lähetyksiin puolustamaan jääkiekkoa lajina. Tämän tulevaisuuden tehtävän määrään sinulle.

 

[bozik]

Viestin lähetti Poison
Nettisivuja olen selannut moneen otteeseen, mutta häiritsee, kun esim. Tampereen sivuilta en saa millään selkeää tietoa vaikkapa erikoistumismahdollisuuksista ja kurssitarjonnasta. Kurssien nimiä jne. toki on, mutta käytännön tieto olisi nyt tarpeellista. Jyväskylän sivuilla tuo asia on hieman paremmin esillä, mutta jokseenkin epäselvästi siltikin. Perusopinnot ovat toki kaikkialla samat, mutta oletan, että erot syntyvätkin vapaasti valittavien kurssien tarjonnan ympärille. Itseäni taitaisi kiinnostaa erityisesti mielenterveys, psykoterapiamuodot, traumakokemukset ja lapsuuden/nuoruuden kehitys.

En osaa psykologian osalta varmasti sanoa, mutta eikös nykyään lähes kaikilla yliopistoilla ole yhteistyösopimukset toistensa kanssa ? Ainakin kun itse toista alaa opiskelin, niin periaatteessa oli mahdollista opiskella lähes mitä huvitti. Kannattaa siis varmaan katsella ja kysellä siitä, onko esim. Tampereen ja Jyväskylän yliopistoilla tätä alaa koskeva sopimus. Jos sellainen löytyy, on periaatteessa ihan sama kumpaan yliopistoon kirjautuu. Minä ainakin opiskelujeni aikana suoritin opintoja Helsingin, Turun, Tampereen ja Vaasan yliopistoihin. Ja eipä niissä eri yliopistojen opinnoissa muutoinkaan kovin suuria eroja ollut, samat proffat kun matkustelivat pitkin Suomea pitämässä luentosarjojaan.

Kaupunkeina molemmat ovat varmasti ok ja kyllä noissa etenkin opiskelijana viihtyy ;=)

 

[Lare]

Ensinnäkin onnea hyvästä valinnasta opintojen suhteen. Psykologia on mielenkiintoinen tiede, jonka opinnot mahdollistavat toimimisen hyvin monenlaisilla aloilla perinteisestä sairaanhoidosta (tutkiminen, hoito), kuntoutuksesta, tutkijan työstä ja psykoterapiasta erilaisiin konsulttipalveluihin, kuten rekrytointi, soveltuvuusarviot, työpaikan organisaation kehittäminen, henkilöstöhallinto, käytettävyystutkimus ja -suunnittelu ja paljon muuta. Yrityselämä vetää jatkuvasti enemmän psykologeja, joka tarkoittaa samalla psykologien keskiansion nousua. (Ai mekö teemme tätä kutsumuksesta, emmekä ole kiinnostuneita palkasta? Ja paskat!)

Minulla on kokemusta psykologian opiskelusta Jyväskylässä ja kokemukset ovat erittäin positiivisia. Ensinnäkin kaupunki on korkeusvaihteluineen kaunis, vaikkakaan sitä ei aina talvipakkasella pyöräillessään muista. Kaupungissa on erittäin paljon opiskelijoita, joka luo opiskelijalle miellyttävän ilmapiirin. Tampereella yliopisto on vain osa kaupunkia, mutta Jyväskylässä koko kaupunki tuntuu pyörivän yliopiston ja opiskelijoiden ympärillä.

Jos puhutaan itse psykologian laitoksista, niin silloin kun minä aloitin opinnot, olivat Jyväskylä ja Turku ne arvostetuimmat psykologian laitokset. Jyväskylä oli myös ainoa Suomen Akatemian huippututkimusyksikkö psykologian alalla, akatemiaprofessori Lea Pulkkisen johdolla. Jyväskylän maine on myös kantautunut kaupungin ja tiedepiirien ulkopuolelle, sillä työharjoittelun jälkeen toisen työpaikkani saantiin täällä Oulussa vaikutti Jyväskylän psykan opiskelijoiden hyvä maine. Nykyisin Helsinki on kirinyt tietääkseni rinnalle arvostuksen suhteen, ainakin tiedepiireissä

Jyväskylässä opetus painottuu ns. normaaliin psykologin työhön, eli kliiniseen työhön ja tutkijan uralle. Jyväskylästä saa erinomaiset valmiudet toimia tutkijana ikäviin tilastotiedeopintoihin satsauksen johdosta. Tilastotiedettä opiskellaan ~10ov, jonka lisäksi appro- ja cumuvaiheessa on molemmissa omat psykologian tutkimusmenetelmät -kurssinsa, jotka ovat nekin muistaakseni ~10ov yhteensä ja tähän päälle pläjähtää gradu kaikkine lisukkeineen.

Opastus perinteiseen sairaala-/terveyskeskus-/kuntoutuspsykologin työhön on erinomaista. Ennen työharjoittelun alkamista käytetään koko syyslukukausi yksinomaan psykologisen haastattelun, eri testimenetelmien, johtopäätöksien teon opetteluihin. Tätä ei välttämättä osaa arvostaa vielä opintoihin hakuvaiheessa, mutta siinä vaiheessa ajatukset ovat varmasti toisenlaiset, kun istut työharjoittelussa mahdollisesti jossakin terveyskeskuksessa ja otat vastaan ensimmäisen "potilaasi".

Tampereen psykan laitoksesta olen kuullut runsaasti erään kollegani toimesta. Siellä opetus painottuu enemmän työ- ja organisaatiopsykologian puolelle. Valmiudet kliinisen puolen työhön, joka on sitä perinteistä psykologian alan työtä, ovat olemattomat. Siellä käytiin "ohimennen" joku pari viikkoa ennen harjoittelua joitakin käytännön työssä tarvittavia asioita läpi, mutta kaikkiaan valmistaminen harjoitteluun ja työhön oli hyvin ohutta.

Tampereella psykan opiskelijoiden yhteishenki ei kuulemma ollut myöskään kummoinen. Meillä Jyväskylässä tilanne oli toinen ja siellä psykan opiskelijoiden identiteetti on vahva. Laitos on vireä ja sinne otettiin uusia opiskelijoita vuosittain eniten koko Suomesta, kun minä aloitin opinnot, eli siinä mielessä se ainakin oli Suomen suurin psykan laitos, ehkäpä vielä nykyisinkin.

Kuten alussa mainitsin, psykologi voi toimia hyvin monilla eri aloilla, mutta tähän ei välttämättä kannata kiinnittää liiaksi huomiota vielä opiskeluvaiheessa, sillä mieli ehtii varmasti muuttua moneen kertaan siitä, mitä työtä sitä haluaa tehdä sitten "isona". Perinteinen psykologin työ esim. sairaalassa antaa erinomaiset valmiudet toimia muissakin psykan alan töissä, eikä ole harvinaista, että muutaman vuoden julkisen sektorin työskentelyn jälkeen siirrytään yksityissektorille, ainakin miesten keskuudessa, kuten minäkin olen tekemässä. Hyppäys sairaalasta esim. konsultiksi ei ole korkea, mutta muutos työ- ja organisaatiopsykologian puolelta kliiniseen työhön voi olla haastavampi. Usein firmoissa osataan myös arvostaa kliinisen puolen kokemusta.

Ainoana varsinaisena vinkkinä minulla on, että vaikka useassa osassa maata on psykologipula, niin käy kiltisti ne opinnot loppuun asti, ennen kuin annat työelämän imaista mukaansa, nimimerkillä opiskelija vuodesta 1997. :) Lisäksi kannattaa muistaa, että aika moni pääsee opiskelemaan psykaa vasta toisella tai kolmannella yrittämällä, vaikka meitä ensiyrittämällä seulan läpäisseitäkin toki on. Jos et pääse opiskelemaan nyt, vietä ensi lukuvuosi jossakin opistossa, jossa voit opiskella psykan appron ja olet seuraavassa haussa entistä valmiimpi. Tämä appro käsittää suuren osan ensimmäisen lukuvuoden opinnoista, joten pääset sitten tavallaan aloittamaan toisen vuoden opiskelijana. Myös toisen vuoden opinnot, cumun, voit opiskella olematta psykologian pääaineopiskelija.

Tässäpä niitä tärkeimpiä, mitä minulla tuli näin äkkiseltään mieleen. Kysy pois lisää, mikäli sinulla jäi jotain kysyttävää.

 

[Lare]

Re: Re: Psykologiaa opiskelemaan

Viestin lähetti bozik
Ainakin kun itse toista alaa opiskelin, niin periaatteessa oli mahdollista opiskella lähes mitä huvitti.

Tietääkseni niin voi tehdä, että opiskelee esim. koko appron Tampereella ja se käy myös Jyväskylässä, mutta se voi olla jo vaikeampaa, että opiskelee jonkun appron kurssin Tampereella ja loput Jyväskylässä. Myös harjoitteluun valmistavat opinnot ovat molemmilla omansalaiset, enkä usko niissä voitavan tehdä tällaista yhteistyötä. Onhan se lisäksi epäkäytännöllistä käydä Tampereelta Jyväskylässä tenteissä ja etenkin niillä luennoilla/demoilla, joissa on läsnäolopakko, jos ei opiskele asuinpaikkakunnalla, nimimerkillä etäopiskelija vuodesta 2000.

Tärkein haittapuoli tällaisesta etäopiskelusta kuitenkin on, että siinä ei muodostu oikein yhteishenkeä opiskelupaikkakunnan, eikä asuinpaikkakunnan psykaopiskelijapiirien kanssa.

Sivuopinnoissa ei kuitenkaan ole mitään syytä pitäytyä oman yliopiston opinnoissa, vaan niissä kannattaakin hakea eri yliopistojen tarjontaa ja oman kiinnostavuuden kannalta valita joitakin ei-perinteisiä psykan sivuaineita, kuten kognitiotiede, kauppatiede, informaatioteknologia ja työtiede niiden perinteisten kasvatustiedeiden, erityispedagogiikan ja sosiologian tilalle. Näin olet useiden työnantajien näkökulmasta mielenkiintoisempi hakija ja etenkin oma osaamisesi monipuolistuu aivan toisenlaisten näkökulmien myötä.

 

[Poison]

Viestin lähetti Lare
Jyväskylässä opetus painottuu ns. normaaliin psykologin työhön, eli kliiniseen työhön ja tutkijan uralle. Jyväskylästä saa erinomaiset valmiudet toimia tutkijana ikäviin tilastotiedeopintoihin satsauksen johdosta. Tilastotiedettä opiskellaan ~10ov, jonka lisäksi appro- ja cumuvaiheessa on molemmissa omat psykologian tutkimusmenetelmät -kurssinsa, jotka ovat nekin muistaakseni ~10ov yhteensä ja tähän päälle pläjähtää gradu kaikkine lisukkeineen.

Tampereen psykan laitoksesta olen kuullut runsaasti erään kollegani toimesta. Siellä opetus painottuu enemmän työ- ja organisaatiopsykologian puolelle. Valmiudet kliinisen puolen työhön, joka on sitä perinteistä psykologian alan työtä, ovat olemattomat. Siellä käytiin "ohimennen" joku pari viikkoa ennen harjoittelua joitakin käytännön työssä tarvittavia asioita läpi, mutta kaikkiaan valmistaminen harjoitteluun ja työhön oli hyvin ohutta.

Tämä taitaisi kallistaa minua jälleen kerran enemmän Jyväskylän puoleen. Ainakin tällä hetkellä tuntuu nimittäin siltä, että ns. perinteinen psykologin työ kiinnostaisi enemmän ja toki haluan opiskella siellä, missä saan siihen parhaat valmiudet. Toki käytäntökin sitten opettaa, mutta... Njääh.

Joka tapauksessa harkitsen kuitenkin yhä myös molempiin pyrkimistä, sillä Tampereen pääsykoekirjoina on kolme lukion oppimäärän psykan kirjaa. Itselläni on toki ollut eri kirjasarja lukiossa, mutta eivätköhän päasiat ole kirjoissa samat, painotukset sitten vain eroavat. Oikeastaan juuri tämä seikka herätti minut miettimään uudestaan Tampereen vaihtoehtoa, jossain vaiheessa olin jo varma, että Jyväskylä on tuleva opiskelupaikkani. Fiksuinta kai olisi panostaa täysillä vain yhtiin pääsykokeisiin, mutta kun tuota lukion oppimäärää on jo valmiiksi tullut luettua enemmän ja vähemmän, viimeksi yo-kirjoitusten lukulomalla. Harmi vain, ettei itselläni ole Persoona-kirjasarjaa eikä sitä tunnu ainakaan tähän hätään mistään Lappeenrannasta saavan edes silmäilyyn... Jos jollain jatkoaikalaisella on kokemusta näistä kirjoista, niin yhteydenotot ovat sallittuja!

Matematiikka on itselleni kovin kynnys tällä hetkellä. Uskon, että pääsykoekirjoistakin voin opetella psykologiaa käsittelevän kirjan vaikka alusta, keskeltä ja lopusta alkaen ulkoa, mutta jos jokin muodostuu kompastuskivekseni, niin matematiikka. Tilastotieteet eivät niin kovin vaikeita kaiketikaan ole, mutta kun olen lyhyen matikan kursseista onnistunut kiskomaan numeroita vitosen ja kympin väliltä, niin vetää mietteliääksi. Pääsykokeiden lisäksi huolettaa myös toki itse opiskelu ja se, miten selviän pakollisten matikan kurssien kanssa. No, kai niistä selviää...

Tampereelle taidetaan ottaa tänä vuonna 26 psykologian opiskelijaa sisään, kun Jyväskylään pääsee muistaakseni 65. Tuota vastoin voisi kai ajatella, että Jyväskylässä psykalla on suurempi jalansija kuin Tampereella, ja kai se heijastuu sitten moneenkin asiaan, esimerkiksi juuri Larenkin mainitsemaan yhteishenkeen.

Jyväskylä on itselleni täysin vieras kaupunki, joten kaikki kommentit siitä ovat yhä tervetulleita - Kuin myös Tampereestakin, joka tosin on sentäs hieman tutumpi paikka.

Loppuun vielä Larelle suuri kiitos pitkästä viestistä! Olit avuksi.

 

[Yläpesä]

Viestin lähetti Lare

Tampereen psykan laitoksesta olen kuullut runsaasti erään kollegani toimesta. Siellä opetus painottuu enemmän työ- ja organisaatiopsykologian puolelle. Valmiudet kliinisen puolen työhön, joka on sitä perinteistä psykologian alan työtä, ovat olemattomat. Siellä käytiin "ohimennen" joku pari viikkoa ennen harjoittelua joitakin käytännön työssä tarvittavia asioita läpi, mutta kaikkiaan valmistaminen harjoitteluun ja työhön oli hyvin ohutta.

Ainakin kollegaasi voit potkaista, ellet omaan persukseesi yllä. Perustyön opiskelun osalta pelkkää potaskaa. Tampereen opinto-opas kertoo, että ennen 18 ov harjoittelua käydään 12 ov juuri edellä kuvailemiasi valmiuksia. Siis yhteensä 30 ov. Myöskään väite työ-ja organisaatiopsykologian osuudesta ei pidä paikkaansa. Se selviää katsomalla tuon opinto-oppaan läpi. Koulutuksessa käydään läpi aivan samat perusalueet kuin muuallakin. Tampereella on korkeakoulun perustamishistoriasta johtuen painotus yhteiskuntatieteelliseen puoleen, joka näkyy oikeastaan kaikilla opintoaloilla. Varsin yleinen sivuaineyhdistelmä on oma + sosiologia/sosiaalipsykologia/tiedotusoppi. Se mikä Tampereella on ollut perinteisesti arvossaan, on opiskelijoiden vapaa liikkuvuus. Esim. Helsinki ei pääse lähellekään tätä vapautta. Käytännössä opiskelija voi opiskella melkein mitä tahansa ainetta vapaasti. Vain joissain (esim. lääketiede) on tietyt kurssit priorisoitu pääaineopiskelijoille. Mutta jos monipuolisuutta hakee ja ihmeellistä aineyhdistelmää niin siihen Tampere ainakin tarjoaa hyvät mahdollisuudet.

Ainakin muutama vuosi sitten kun olin työn puolesta kuuntelemassa alan puheenvuoroja, Tampereen laitoksen johtaja kertoi, että Tampereelta valmistuneista oli ilman työtä selvästi vähemmän kuin muualta valmistuneista juuri heidän opiskelijoidensa monipuolisesta sivuaineyhdistelmästä johtuen. Ja erityisesti Tampereelta oli sijoituttu yritysmaailmaan ja ei-terveydenhuollon piiriin.

Itse asiassa, nämä lajit joita itse luettelit (perinteisestä sairaanhoidosta (tutkiminen, hoito), kuntoutuksesta, tutkijan työstä ja psykoterapiasta erilaisiin konsulttipalveluihin, kuten rekrytointi, soveltuvuusarviot, työpaikan organisaation kehittäminen, henkilöstöhallinto, käytettävyystutkimus ja -suunnittelu) ovat kaikki vahvasti läsnä Tampereella. Tuohon tulisi toki lisätä neuropsykologia (vahvaa Hgissä ja Tampereella), psykologian opettaminen ja perheneuvolatoiminta.

Sitä paitsi tosiasia on, että ne lopulliset kuhunkin tehtävään liittyvät ammattitaidot hankitaan vasta töitä tehden työyhteisössä. Kun mahdollisia tehtäviä on kymmeniä erilaisia, ei ole realistista odottaa että ne kaikki esiteltäisiin jotenkin kattavasti. Ei ammattitaitoa voi ottaa haltuun kirjoista tai kursseilta.

Perinteinen psykologin työ esim. sairaalassa antaa erinomaiset valmiudet toimia muissakin psykan alan töissä, eikä ole harvinaista, että muutaman vuoden julkisen sektorin työskentelyn jälkeen siirrytään yksityissektorille, ainakin miesten keskuudessa, kuten minäkin olen tekemässä. Hyppäys sairaalasta esim. konsultiksi ei ole korkea, mutta muutos työ- ja organisaatiopsykologian puolelta kliiniseen työhön voi olla haastavampi. Usein firmoissa osataan myös arvostaa kliinisen puolen kokemusta.

Tämä väite taas kuullostaa tosi oudolta, liekö vain jo tehdyn omakohtaisen vaihtopäätöksen parhain päin selittämistä? Jos puhut vain julkiselta sektorilta yksityiselle hyppäämisestä (käytännössä siis samoja tehtäviä) niin tuon jotenkin ymmärtää. Mutta ei se terveyskeskuspsykologin siirtyminen työyhteisökehittäjäksi ole mitenkään helpompi kuin toisinkaan päin. Nämä ovat lähinnä mt-puolen ammattikunnan ylläpitämiä fantasioita alan sisäisestä nokkimisjärjestyksestä, jossa he heiluvat omasta mielestään listan kärjessä (ja kaikkivoipaisina).

Sen sijaan Jyväskylää koskevat huomiot olivat varmaan oikeudenmukaisia. Lisäbonuksena Nykäskylässä on ehdottomasti mainittava urheilutieteellisen tytöt, jotka nostavat keväällä hillittömän kuumeen urospuolisissa kuntalaisissa.

 

[FourForty]

Re: Re: Psykologiaa opiskelemaan

Viestin lähetti bozik
En osaa psykologian osalta varmasti sanoa, mutta eikös nykyään lähes kaikilla yliopistoilla ole yhteistyösopimukset toistensa kanssa ?

On, mutta käytännössä rahanpuutteen takia opintojen suorittaminen toisessa yliopistossa voi olla hyvin vaikeata jos ei mahdotonta. Jos siis tarkoitit yhteistyösopimuksilla JOO-sopimuksia. Riippuu toki tiedekunnasta ja sen balanssista lähtevien ja tulevien JOO-opiskelijoiden määrässä, mutta ainakin omassa tiedekunnassani (humanistinen, Jyväskylän yo) rahatilanne on viime aikoina ollut sellainen, että JOO-opinnot muualla voi käytännössä unohtaa.

Jyväskylän psykan opinnoista en tiedä mitään, mutta opiskelukaupunkina siitä on lähes pelkästään positiivista sanottavaa. Vaikka kaupunki on aika pieni, yliopisto on kuitenkin maan suurimpia, minkä johdosta kaikenlainen vapaa-ajan toiminta on vilkasta ja kaupunki on muutenkin vireä nimenomaan opiskelijan näkökulmasta.

Varmaan ei ole haitaksi hakea moneen paikkaan, mutta jos haluaa kohdentaa pyrkimiseen vain yhteen paikkaan, kannattaa varmaan yhtenä kriteerinä käyttää sivuaineopintojen mahdollisuuksia. Jos esimerkiksi tuo liikunta- tai urheilupuoli kiinnostaa, sitä on Jyväskylässä hyvät mahdollisuudet opiskella, ja Tampereella sitten varmaan on paljon sellaista, mihin täällä ei ole mahdollisuuksia. Omasta yliopistosta sivuaineiden valitseminen on kuitenkin helpompaa kuin muualta, vaikka sekin varmaan vaihtelevasti on mahdollista.

 

[Smoerrebroed]

Kas, muistin jopa tunnukseni.

On tässä kai oma lehmä ojassa, mutta Tampereella on toki myös se hyvä puoli, että SaiPan vieraspelejä pääsee katsomaan enemmän kuin Jyväskylässä ;)


(Enpä ole jaksanut kiekkoa aktiivisesti vähään aikaan seurata, joten kaipa SM-liiga on jotenkin tätäkin luonnonlakia mennyt sorkkimaan..?)

 

[Lare]

Viestin lähetti Yläpesä
Ja erityisesti Tampereelta oli sijoituttu yritysmaailmaan ja ei-terveydenhuollon piiriin.

Tämän perusteella vaikuttaisi, että Tampere ei ole kliinisesti suuntautunut, vaikka väititkin aiemmin toisin. Minulla ei ole kuitenkaan omakohtaista kokemusta Tampereen kuvioista, joten en toki ala väittelemään niistä.

Viestin lähetti Yläpesä
Tämä väite taas kuullostaa tosi oudolta, liekö vain jo tehdyn omakohtaisen vaihtopäätöksen parhain päin selittämistä?

Taisi olla oma kokenut harjoittelunohjaajani, joka silloin aikanaan väitti minulle tällaista. Muutenkin uskon, että kliinisessä työssä muodostuvasta "kliinisestä silmästä" on etua esim. henkilöstöarvioinneissa, joissa tätä kliinistä osaamista on käsittääkseni vaikeampi kehittää.

Viestin lähetti Yläpesä
Nämä ovat lähinnä mt-puolen ammattikunnan ylläpitämiä fantasioita alan sisäisestä nokkimisjärjestyksestä, jossa he heiluvat omasta mielestään listan kärjessä (ja kaikkivoipaisina).

Eräs sairaalassa työskentelevä ja yksityisesti psykoterapiaa tarjoava psykologi totesi, että rekrytointihommiin menevät lähinnä ne, jotka ovat kiinnostuneita pelkästään testaamisesta, eikä tämän kommentin sävy ollut kovin arvostava. Minäkin epäilen työskentelyn kliinisellä sektorilla olevan omalla tavalla antoisampaa ja monipuolisempaa kuin vaikkapa rekryhommat, mutta en ole missään vaiheessa ajatellut esim. henkilöstökonsulteista kuvaamallasi tavalla epäarvostavasti. Enhän muuten olisi jättämässäkään kliinistä sektoria taakseni.

Minä ajattelen, että palkka on osin arvostuksen mittari ja yksityisellä sektorilla toimivat psykologit nauttivat siten suurempaa arvostusta kuin perinteisemmät psykologit.

 

[Yläpesä]

Viestin lähetti Lare
Tämän perusteella vaikuttaisi, että Tampere ei ole kliinisesti suuntautunut, vaikka väititkin aiemmin toisin.

Sinähän nyt vänkäät, vaikka jo myönsit ettet tiedä! Tampere ei ole painottunut mihinkään, that´s the point. Sieltä saa yleiset valmiudet toimia sektorilla millä hyvänsä. Toisin kuin väitit sieltä saa lisäksi ne ihan samat kliiniset valmiudet kuin muuallakin, mitkä lakikin vaatii. Monipuolisuutensa vuoksi Treelta valmistuneet sijoittuvat hyvin laajalle kirjolle työelämään, toki valtaosa edelleen terveys- ja sosiaalisektorille, sielläkin yksityispuoli (pääosin yhdistykset mutta myös yritykset) on nopeimmin kasvava alue.

Visioni tulevaisuudesta on se, minkä olen jossain ketjussa täällä aiemminkin kertonut (yhteiskunnan säästämisketju), että julkinen sektori näivettyy pikkuhiljaa kohtuuttomien odotusten, vähenevän työntekijäkunnan ja vähäisten määrärahojen puristuksessa sellaiseksi että sieltä karkaavat paremmin palkatulle yksityissektorille fiksuimmat ja osaavimmat, jonka perässä siirtyvät myös maksukykyisimmät potilaat. Seurauksena meillä on julkinen palvelu, jossa on huonoimmat työntekijät ja kurjimmat potilaat, sekä vauras hyvin toimiva yksityissektori. Siinä mielessä siirtyminen kunnalta pois on yksittäisen työntekijän kannalta fiksu teko. Itse tein sen viitisen vuotta sitten.

Eräs sairaalassa työskentelevä ja yksityisesti psykoterapiaa tarjoava psykologi totesi, että rekrytointihommiin menevät lähinnä ne, jotka ovat kiinnostuneita pelkästään testaamisesta, eikä tämän kommentin sävy ollut kovin arvostava. Minäkin epäilen työskentelyn kliinisellä sektorilla olevan omalla tavalla antoisampaa ja monipuolisempaa kuin vaikkapa rekryhommat,

Tämä on juuri sitä mt-puolen ylläpitämää fantasiaa. Olenpa törmännyt moneenkin tilanteeseen jossa "kliinisellä" silmällä varustettu on ollut arviointiprosessissa pelkästään haitaksi, koska ei ole tottunut arvioimaan terveitä tavallisia kansalaisia, vaan näkee kaikessa sairauksia - alkavia tai olemassa olevia. Samanlaista mihinkään todellisuuteen perustumatonta skismaa ja arvostustaistelua käydään mt-puolen sisälläkin: sairaalapsykologit kun tekevät mielestään tärkeämpää/vaikeampaa/arvostettavampaa työtä kuin avopuolella. Joka on vain "jonohoitoa". Jne. Alalle eksyy paljon väkeä, jotka janoavat arvostusta ja ihailua, ja kun eivät sitä saa, alkaa alan sisäinen nokittelu ja katkeruuden jakelu.

Minä ajattelen, että palkka on osin arvostuksen mittari ja yksityisellä sektorilla toimivat psykologit nauttivat siten suurempaa arvostusta kuin perinteisemmät psykologit.

Silloinhan rekry-yrittäjä-konsultit ovat kaikkein arvostetuimpia. :)
Yksityiset vs. perinteisemmät? Onko perinteinen siis yhtäkuin julkisella sektorilla toimiminen?
Palkan merkityksestä arvostukseen (ainakin omassa yhteisössä) olen samaa mieltä. Tosin psykologit nauttivat kyllä keskivahvaa arvostusta asiakkaidensa silmissä. Syy siihen, että se ei konkretisoidu palkkana, on työehtosopimuksissa ja niiden solmimiskulttuurissa.

Mutta siis ketjun aiheeseen Poisonille: Jyväskylässä on takuuvarmasti hyvä opetus ja paikka on mainio pikkukaupunki jossa näkee myös kiekkoa. Tamperetta on turha mollata oman hännän nostamiseksi. Tampereella saa kaikki samat valmiudet kuin muuallakin ja yliopiston etu on monipuolisuus ja lähes rajaton vapaus opintojen suhteen. Paikkakuntaa en kehu, riittää kun toteaa sen olleen jo monta vuotta peräkkäin sijalla yksi kysyttäessä suomalaisilta "mille paikkakunnalle haluaisit muuttaa?" Ja kannattamasi joukkueen pelejä pääsee näkemään tuplasti sen määrän mitä Jyväskylässä! Sama homma Helsingissä. Mutta kuka nyt Helsinkiin haluaisi?? Kutistuvaan muuttotappiokuntaan!

 

[Lare]

Viestin lähetti Yläpesä
Tämä on juuri sitä mt-puolen ylläpitämää fantasiaa. Olenpa törmännyt moneenkin tilanteeseen jossa "kliinisellä" silmällä varustettu on ollut arviointiprosessissa pelkästään haitaksi, koska ei ole tottunut arvioimaan terveitä tavallisia kansalaisia, vaan näkee kaikessa sairauksia - alkavia tai olemassa olevia.

Heh, tuossa voi olla totuuden siemen. Itsekin hätkähdin jo tässä vaiheessa työuraani, että tunnun löytävän lähes kaikilta ihmisiltä joihinkin häiriöihin viittaavia piirteitä. Tokihan tämä havainto voi olla asianmukainen, sillä kuuluuhan kaikkiin häiriöihin piirteitä, joita on ihan "terveilläkin" ihmisillä, mutta jotka muuttuvat häiriöiksi vasta niiden osuuden kasvaessa, mutta ihmisten arvioiminen eri häiriöiden kautta on kuitenkin ikävä piirre.

En suostu kuitenkaan uskomaan, että kliinisen puolen kokemuksen hyödyllisyys on pelkästään sen puolen työntekijöiden fantasiaa. Epäilemättä kliiniseltä puolelta rekrypuolelle siirtyneen psykologin pitää alkuvaiheessa tehdä töitä kliinisen lähestymistavan pois oppimiseen. Tämän siirtymävaiheen jälkeen näkisin takataskuun jääneen kliinisen osaamisen kuitenkin resurssina. Lisäksi osallistuminen vakavasti häiriintyneen ihmisen tutkimiseen/hoidoon asettaa varmasti eri tavalla muutospaineita omaan arvomaailmaan kuin vaikkapa toimitusjohtajaehdokkaiden haastattelu.

 

[Tenho]

Minähän en pseudotieteistä tiedä, enkä niiden opiskelusta mutta heitän nyt vaan pointteja ja tajunnanvirtaa Tampere vs. Jyväskylä-akselilta. Tai no tiiän mä sen, että Tampereen yliopisto on rumempi kuin Jkl:n vastaava ja että Jyväskylässä se on integroitu aika pätevästi kaupunkiin.

Tampereella paremmat liikkumismahdollisuudet (siis julkisen liikenteen puolelta).
Jyväskylän keskusta on erilainen, jokseenkin pieni, mutta viihtyisä. Tampereella taasen keskusta on paljon suurempi, mutta jossain määrin kulahtaneempi. Toki silläkin on hienot hetkensä, lähinnä kosken rannalla.
Tampereella jonkun aikaansaama kuningasidea on aiheuttanut silmää rasittavan tyylin sekoittaa kaupunkiin pellot, ojat, risukot, betonivalimot, omakotitalot, rengasfirmat ja nelikaistatiet keskenään. Tuloksena hirveän näköisiä alueita.

Molemmat muuttovoittajia, Jyväskylä kasvanee suhteessa nopeammin. Jyväskylän asukasluku lähenee 85 kiloihmistä ja Tampsesterin vissiin 205 kiloihmistä. Toisaalta Jyväskylän maalaiskunta on käytännössä Jyväskylää, kasvaa nopeammin kuin kumpikaan edellämainittu ja lähenee 35 kiloihmistä asukasluvultaan.

Periaatteessa sama kumman kaupungin valitset noin kaupungin osalta, molemmissa tulet viihtymään.
Jyväskylää haluaisin kyllä kehua mutta jätetään se toiseen kertaan ja ilmoitetaan, että vissiin kaikki suomalaiset kaupungit on kivoja kesällä...paitsi tietenkin Oulu. Nih!

Äh, sanotaan nyt kuitenkin, Jyväskylä on aika pätevä ja ehjä paketti. Toisaalta itse valitsin Jkl:n seudulta olevana pari vuotta sitten Tampsesterin, eikä ole tarvinnut pahemmin katua. Hiano ja toimiva paketti myös. Jokseenkin mua kyllä kututtaa ne pellot ja ojat ja risukot ja muut tossa.

Ja tän postauksen arvo oli varmasti mittaamaton kaikille palstalaisille.

edit. Tarkemmin ajateltuna haluan vielä korostaa sitä seikkaa, että oikeasti Tampereella keskusta on aika laajalti päässyt kulahtamaan.

 

[Yläpesä]

Viestin lähetti Tenho

Tampereella jonkun aikaansaama kuningasidea on aiheuttanut silmää rasittavan tyylin sekoittaa kaupunkiin pellot, ojat, risukot, betonivalimot, omakotitalot, rengasfirmat ja nelikaistatiet keskenään.

Hmm. Se lienee seurausta siitä kun kaupungin koko kasvaa niin mukaan mahtuu kaikenlaista. Jyväskylässä tämä ei ole vielä mahdollista...

Molemmat muuttovoittajia, Jyväskylä kasvanee suhteessa nopeammin.

Kyllä kasvaa pienemmästä kyläkoosta johtuen (toki Espoo vie tässä kisassa kirkkaimman mitalin). Se mikä kiinnittää Nykäskylän tilastoissa huomiota on selvästi suurempi luonnollinen lisäymä. Joko siellä päin on tavallista enemmän hekumallisia neitoja tai sitten urosten kupeet polttelevat todella kuumina, koska syntyvien enemmyys on selvästi Tamperetta edellä. Vai eivätkö ihmiset siellä kuole rivakasti?

Toisaalta Jyväskylän maalaiskunta on käytännössä Jyväskylää, kasvaa nopeammin kuin kumpikaan edellämainittu ja lähenee 35 kiloihmistä asukasluvultaan.

Jaahas no sitten me nokitetaan Tampereen lukuihin (202 000) vielä 112 000 asukasta ympäristökuntien (Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Vesijärvi) osalta. Ei muuten, mutta tuo määrä kyllä näkyy kylän palvelutarjonnassa. Esim. elokuvat, baarit, ruokaravintolat ym. sielunvirvoke on aivan eri tasolla kuin Suomen Ateenassa. Myös sitä kiekkoa tarjoillaan eri malliin. Ja kesällä ne festarit Sauna open airit ym.

Viestin lähetti Lare
ihmisten arvioiminen eri häiriöiden kautta on kuitenkin ikävä piirre.

Joo, mutta kokemusteni mukaan se on myös enemmän kuin vain ikävää. Se asettaa kyseenalaiseksi koko saadun tiedon hyödynnettävyyden normaalien terveiden ihmisten toiminnasta tavallisissa olosuhteissa. Tai, kun pitäisi suunnitella toimintaa eteenpäin; entä sitten vaikka A onkin taipuivanen narsistisiin kuvitelmiin itsestään, mitenkä tämä hänen työtehtävänsä nyt toteutetaan? (Suurin osa terveyssektorin psykologintyöstä liittyy taaksepäin katsomiseen, syiden selvittämiseen. Kun pitäisi katsoa eteenpäin ja arvioida kehitystä, eväät ovatkin vähäiset.) Ja tätä eivät arvon mt-sykoloogit tunnu olevan valmiita nielemään. Fakta on kuitenkin että ammattikunnan erityisalojen sisälle on kehittynyt jo varsin pitkät omat perinteet, toimintatavat ja tiedonhankintamenetelmät, jotka eivät ole suoraan yli rajojen sovellettavissa. Niinpä monet kokeneet psykologit ovat sanoneet että on helpompi ottaa alalle nuori noviisi kuin toisella erityisalalla pätevöitynyt ammattilainen. Juuri tuosta aiempien havaintorakennelmien poisoppimisen vaikeudesta johtuen.

Tämä siis edelleen vain yleisenä huomautuksena ja tarkoittaen että samat vaikeudet toimivat myös toisin päin. Kannattaa kysyä mielipidettä asiasta vaikka työvoiman psykogeilta.

En suostu kuitenkaan uskomaan, että kliinisen puolen kokemuksen hyödyllisyys on pelkästään sen puolen työntekijöiden fantasiaa.

No, ehkä ei kokonaan, mutta kovasti itsetyydytyksen sävyjä siinä tyytyväisyydessä kyllä on. Ylimainostettua "pätevyyttä" se on ja ken alaa vaihtaa niin hattunsa joutuu kiltisti kouraan ottamaan opiskellakseen uudestaan. Resurssiksi toki kaikki aiempi elämänkokemus kelpaa ja sitähän sielutieteilijän hommissa kyllä pääsee keräilemään.

Lisäksi osallistuminen vakavasti häiriintyneen ihmisen tutkimiseen/hoidoon asettaa varmasti eri tavalla muutospaineita omaan arvomaailmaan kuin vaikkapa toimitusjohtajaehdokkaiden haastattelu.

?? Tätä en ymmärrä. Viitannet jotenkin kurjien ihmiskohtaloiden näkemisen ylevöittävään vaikutukseen? Mutta miten se tekee niistä tj-haastatteluista/raporteista parempia? Miten se sairauksien keskellä telmiminen auttaa tekemään kännyköistä parempia? Ei nappaa.

 

[Tenho]

Viestin lähetti Yläpesä

Jaahas no sitten me nokitetaan Tampereen lukuihin (202 000) vielä 112 000 asukasta ympäristökuntien (Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Vesijärvi) osalta. Ei muuten, mutta tuo määrä kyllä näkyy kylän palvelutarjonnassa. Esim. elokuvat, baarit, ruokaravintolat ym. sielunvirvoke on aivan eri tasolla kuin Suomen Ateenassa. Myös sitä kiekkoa tarjoillaan eri malliin. Ja kesällä ne festarit Sauna open airit ym.

No ihan miten vaan. Lähinnä pointtina oli se, että Tampere on niin lävähtänyt kokonaisuutena, että Jyväskylän maalaiskunta on erillisenä kuntanakin 13 kertaa tiukemmin osa kaupunkia kuin esim. Hervanta.
Ja muusta nyt ei oikein jaksa ryhtyä kiistelemään, kun alkaa näköjään mennä tyyliin "meilläpäs on blaablaablaa". Usko pois niin minäkin keksisin molemmista kaupungeista aika hemmetisti asioita jotka toisessa on paremmin.
Mutta luonnollisesti on selvää, että isommassa kaupungissa on keskimäärin isompi tarjontakin.
Ihan siitä kiinni mistä tykkää.
Itse tykkään aikalailla molemmista, joskin Jyväskylässä opiskelisin jos siellä minulle alaa tarjottaisiin.

 

[Lare]

Viestin lähetti Yläpesä
Tai, kun pitäisi suunnitella toimintaa eteenpäin; entä sitten vaikka A onkin taipuivanen narsistisiin kuvitelmiin itsestään, mitenkä tämä hänen työtehtävänsä nyt toteutetaan? (Suurin osa terveyssektorin psykologintyöstä liittyy taaksepäin katsomiseen, syiden selvittämiseen. Kun pitäisi katsoa eteenpäin ja arvioida kehitystä, eväät ovatkin vähäiset.) Ja tätä eivät arvon mt-sykoloogit tunnu olevan valmiita nielemään.

Enpä nyt tuosta taaksepäin katsomisesta tiedä. Minulla on terveydenhuoltopuolelta kokemusta sairaala-, terveyskeskus-, kuntoutus-, koulu- ja kehitysvammaisia tutkivan psykologin työstä ja kaikissa niissä olen törmännyt tähän samaan ongelmaan, että kun tutkimustulokset ovat tällaiset, niin mitä se tarkoittaakaan käytännössä, kun ihminen poistuu huoneestani.

Jos ihmisellä on lievä masennus ja paniikkioireita, niin mikä sen merkitys on työkykyarviossa hänen työkyvyn kannalta jossain tietyssä työssä? Onko hän työkykyinen? Jos kolmasluokkalaisen kykytaso on heikkoa keskitasoa ja vaikeutta on erityisesti visuospatiaalisessa hahmottamisessa, tuleeko hän selviytymään normaalissa englannin kielen opetukseessa? Pystyykö lievästi kehitysvammainen nuori elämään itsenäisesti ja jos ei, niin millaista apua hän tarvitsee? Onko tutkittavan häiriö niin vaikea, että sitä olisi hyvä hoitaa psykoterapialla ja hyötyisikö hän terapiasta?

Kaikissa tekemässäni tutkimuksissa olen törmännyt tähän kuvaamaasi ongelmaan, eli miten tuloksia sovelletaan käytäntöön testiympäristön ulkopuolelle. Näkökulma on nimenomaan eteenpäin katsova ja sieltä mahdollisuuksia etsivä, eikä menneessä jankkaava. Siten tuntuu omistuiselta, että eteenpäin katsominen tuottaa sopeutumisvaikeuksia.

Viestin lähetti Yläpesä
Niinpä monet kokeneet psykologit ovat sanoneet että on helpompi ottaa alalle nuori noviisi kuin toisella erityisalalla pätevöitynyt ammattilainen. Juuri tuosta aiempien havaintorakennelmien poisoppimisen vaikeudesta johtuen.

Varmasti näin onkin, enkä tarkoittanutkaan, että 20 vuotta sairaalassa työskennellyt psykologi sopeutuisi helposti henkilöstökonsultiksi. Sama vaikutus näkyy jo ihan siinä, kun 20 vuotta tietyssä työpaikassa työskennellyt työntekijä vaihtaa työpaikkaa. Vaikka hän pysyisikin samalla alalla, voi tulla merkittäviäkin sopeutumisvaikeuksia toisen talon käytäntöihin tottumiseen, jotka poikkeavat edellisestä työpaikasta. Tätä olen havainnut etenkin nykyisessä työpaikassani.

Viestin lähetti Yläpesä
No, ehkä ei kokonaan, mutta kovasti itsetyydytyksen sävyjä siinä tyytyväisyydessä kyllä on. Ylimainostettua "pätevyyttä" se on ja ken alaa vaihtaa niin hattunsa joutuu kiltisti kouraan ottamaan opiskellakseen uudestaan.

Jos nyt rehellisesti mietin tuota kommenttiani kliinisen psykologin helppoudesta siirtyä rekrypuolelle verrattuna päinvastaiseen tilanteeseen, niin myönnettävä on, että ainakin osittain siinä oli ajatuksena, että rekrypuolella työskentely ei ole yhtä haastaa kuin kliinisellä puolella työskentely. Perustelen hieman tätä ajatusta, johon lukisin mielellään vastauksesi.

1) Uskoakseni rekrypsykologin tutkimusongelmissa on vähemmän vaihtelua kuin terveyskeskuspsykologin tutkimusonglemissa. Toki palvelun ostavilla firmoilla on varmasti erilaisia toiveita oikeanlaisen työntekijän suhteen ja eri työtehtävät asettavat erilaisia vaatimuksia hakijoiden suhteen, mutta uskoisin tutkittavissa asioissa olevan paljon toistoa. Terveyskeskuspsykologin tutkimusongelmissa on laaja kirjo erilaisia tutkimusongelmia, kuten muistitutkimukset, koulukypsyysarviot, neuropsykologiset tutkimukset, mahdollisen persoonallisuushäiriön toteaminen, yleiset psyykkisen tilan selvittelyt, jne.

2) Tutkimuksen kohde vaihtelee terveyskeskuspsykologilla alle kouluikäisestä eläkeikäisiin ja terveistä vaikeasti sairaisiin. Rekrypsykologin kohde on aina työikäinen ja hyvin usein about terve aikuinen.

3) Tutkimusongelma on rekrypsykologilla käsittääkseni selkeästi rajattu. Terveyskeskuspsykologille voidaan tuoda tutkittavaksi joku lähetteellä "mistä on kyse ja mitä tulisi tehdä".

4) Rekrypsykologi tekee tutkimuksen ja johtopäätöksen. Terveyskeskuspsykologi miettii lisäksi, miten tilannetta saisi paremmaksi.

5) Ymmärtääkseni eri rekryfirmoilla on jo tietty vakiintunut paketti menetelmistä hakijoiden tutkimiseen, eikä rekrypsykologi joudu miettimään käytettävien tutkimusmenetelmien valintaa samassa määrin kuin esim. terveyskeskuspsykologi, joka joutuu suunnittelemaan kaiken alusta asti itse.

6) Rekrypsykologi tekee henkilöstöarvioita. Useissa firmoissa on tuotevalikoimassa myös johtamiskoulutusta ja organisaatioiden kehittämistä, joita rekrypsykologi saattaa tehdä. Käsittääkseni aika usein halutaan kuitenkin pitäytyä hernkilöstöarvioissa. Terveyskeskuspsykologi joutuu taasen tekemään hyvin monenlaista työtä: tutkimuksia, supportiivisia keskusteluja/terapiaa, debriefing, työnohjaus, luennot, ryhmäkeskustelujen vetäminen ja hankkimaan tietoutta hyvin monelta eri alalta vanhemmaksi tulemiseen valmistamisesta ja masennuksen itsehoidosta työkyvyn edistämiseen ja lapsen kasvatusmenetelmiin.

Jos yritän tiivistää nämä kohdat, niin rekrypsykologin työ on nähdäkseni tarkemmin rajattua ja strukturoidumpaa kuin vaikkapa terveyskeskuspsykologin työ. Koska terveyskeskuspsykologin työ pitää sisällään hyvin monenlaista, on hänen ehkä helpompi siirtyä tekemään valmiiksi strukturoitua työtä kuin rekrypsykologin venyttää yht'äkkiä osaamisen skaalansa koskemaan "kaikkea maan ja taivaan väliltä".

Tarkoituksenani ei ole olla epäkunnioittava rekrypsykologeja kohtaan, vaan haluaisin keskustella asiasta kiihkottomasti.

Viestin lähetti Yläpesä
?? Tätä en ymmärrä. Viitannet jotenkin kurjien ihmiskohtaloiden näkemisen ylevöittävään vaikutukseen? Mutta miten se tekee niistä tj-haastatteluista/raporteista parempia? Miten se sairauksien keskellä telmiminen auttaa tekemään kännyköistä parempia? Ei nappaa.

Sairauksien keskellä telmiminen ei auta tekemään kännyköistä parempia, eikä tee varmaankaan ihmisestä yhtään ylevämpää. Tarkoitin kommentillani sitä, että kun on työskennellyt kliinisellä puollella, ei ehkä jaksa huolestua kaikista samoista pikkuasioista kuin vaikkapa joku ATK-hommissa koodia vääntänyt kaveri.

 

[eagle]

Niin kaveri asuu ja opiskeli JKL'ssä(ei tosin kyseistä alaa, mutta kuitenkin), joten kummastakin on tietynlainen kuva. Sanoisin niin että se on ihan kummasta enemmän tykkää. Tampereella on perjaatteessa kaikkea enemmän, mutta kuitenkin yleisesti ihmiset&ilmapiiri on esim. pk-seutua huomattavasti ystävällisempää. Jyväskylä taas on varmasti kompaktimpi kokonaisuus ja enemmän sitä "pikkukaupungin" tunnelmaa kuin Tampereella. Mutta löytyyhän JKL'stäkin kaikki tarvittavat palvelut varmasti. Tampereella sitten ehkä laajemmin(vrt. elokuvateatterien tasot ja julkisten kulkemiset). Kannattaa miettiä vaikka suhteessa Lappeenranta&Helsinki, koska nämä ovat varmasti ketjun avaajalle tuttuja, vaiko?

Eli jos kaupunkimallina viihtyy paremmin LPR niin todennäköisemmin JKL on lähempänä omaa makua jos taas HKI-tyylinen kaupunki(siis en puhu nyt ihmisistä, tunnelmista tai muusta, vaan esim. julkisista, arkkitehtuurista, kaupunkimallista jne.) miellyttää niin todennäköisemmin Tre on silloin mieluisampi.

 

[Yläpesä]

Viestin lähetti Lare
Enpä nyt tuosta taaksepäin katsomisesta tiedä. Minulla on terveydenhuoltopuolelta kokemusta sairaala-, terveyskeskus-, kuntoutus-, koulu- ja kehitysvammaisia tutkivan psykologin työstä ja kaikissa niissä olen törmännyt tähän samaan ongelmaan, että kun tutkimustulokset ovat tällaiset, niin mitä se tarkoittaakaan käytännössä, kun ihminen poistuu huoneestani.

Ehkä miellän tuon tulevaisuuteen katsomisen hieman eri tavoin. Nuo kuvailemasi todella tutut tilanteet ovat minun silmin nähtynä henkilön tämänhetkisen tilan arviointia menneisyyden (kyvyt. persoonallisuus, häiriöt, sairaudet) piirteet huomioiden. Periaatteessa kaikki ovat kuitattavissa kysymyksellä: selviääkö (yes/not). Sen tulevan käytännön suunnittelevat tyypillisesti ihan muut tahot ja ammattikunnat. Vaikkapa tutkimusten osalta lääkärin/opettajan/tj:n odotukset ovat tavallisesti tyyppiä "onks hullu" "onks oppimisvaikeuksinen" tai "onks luotettava". Vastauksen saatuaan he yleensä tekevät niinkuin itse parhaakseen näkevät, ei siinä "tyypillisesti" sykoloogilla ole sanansijaa.

Myönnän, että suhtaudun (terveyssektorin) psykologien työnkuvaan tätä nykyä erittäin skeptisesti ja lakonisesti, mihin vaikuttavat lukuisat yhteistyökokemukset järjestö- ja kunnallisella soster-puolella (ammattikuntien sisällä ja niiden välillä). Siitä voisi kirjoittaa joskus pitempäänkin. Minusta psykologit ovat "syrjäytymässä" ammattikuntana kyseisillä alueilla johtuen juuri liiallisesta teoreettisuudesta ja abstrahoinnista (diagnostiset luokitukset ja kuvailut), kun tyypillisissä ongelma- ja kehitystilanteissa tarvitaan niiden sijaan toimintaa, toimintaohjeita, tuloksia muutoksesta. Nämä työt ovat valumassa alemman asteen (konkreettisen) koulutuksen saaneille ammattikunnille, jotka täydentävät omaa osaamistaan psykologialla (esim. toimintaterapeutit, sairaanhoitajat, lähihoitajat jne).

Jos nyt rehellisesti mietin tuota kommenttiani kliinisen psykologin helppoudesta siirtyä rekrypuolelle verrattuna päinvastaiseen tilanteeseen, niin myönnettävä on, että ainakin osittain siinä oli ajatuksena, että rekrypuolella työskentely ei ole yhtä haastaa kuin kliinisellä puolella työskentely.

No itse asiassa minulla ei ole mielenkiintoa ruveta tästä vääntämään pilkun paikkaa, koska vastakkainasettelu tehtävien vaativuuden suhteen nimenomaan aloista ehkä monipuolisimman tk-psykologin (tai sitten monotonisemman vaikkapa sairaalan neuropsykologin) ja rekryn välillä on turhaa. Tk-psykologi joutuu tekemään todella laaja-alaista työtä käsittämättömän monien ongelmien parissa. En tarkoittanutkaan vähätellä jonkin soster-työn vaativuutta, vaan sen kautta saadun tietotaidon (sairaudet/häiriöt, diagnostiikka, hoidot) suoraa sovellettavuutta ihan toiselle sektorille (vaikkapa teollisuuteen). Tehtävien rankkuus tai vaativuus ja toisaalta alakohtaiset spesifit tiedot/taidot ovat eri asia. Kokemukseni on se, minkä vähän itsekin olet myöntänyt, että varsinkin sairaalapuolelta tulee kaveria toiseen työskentely-ympäristöön vähän kohtuuttomilla luuloilla varustettuna ja konflikti on edessä ennemmin tai myöhemmin.

Tarkoitin kommentillani sitä, että kun on työskennellyt kliinisellä puollella, ei ehkä jaksa huolestua kaikista samoista pikkuasioista kuin vaikkapa joku ATK-hommissa koodia vääntänyt kaveri.

OK, mutta en minä vieläkään ymmärrä mitä tekemistä sillä on työn kanssa vaikka siellä ATK-puolella, jossa työn sisältö on jotain ihan muuta kuin vaikeiden inhimillisten tilanteiden kohtaamista.