PS3 – The Last Of Us

  • 18 595
  • 78

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kun tuossa aikaisemmin kirjoitin, että verkossa peli toimii jouhevasti niin vedän sanani takaisin. Saakeli, että kyrsii kun on tiukka tilanne ja sitten jossakin päin yhteys lagaa ja ukkoa ei pysty liikuttamaan kymmeneen sekuntiin. Se on pirun pitkä aika kun käydään kiivasta taistelua. Omat nettiyhteydet ovat kunnossa ja ongelma taitaakin olla Sonyn puolella. Vituttaa vaan kun on muuten toimiva ja kiva tuo monipeli mutta kun ei voi sitten täysipainoisesti sitä kuitenkaan pelata. Shaattana.
 

Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Tuli läpäistyä peli näin jälkijunassa ja tämä kyllä iski tajuntaan kovemmin, kuin mikään muu peli koskaan. Sanoinkin vaimolleni, että tuskin mikään kirja tai elokuva on päässyt meikäläisen "ihon alle" tämän pelin tapaan. Huikeaa.

Minua on aina kiehtonut ajatus maailmasta "ihmisten jälkeen" ja tässä se oli kuvattu tinkimättömän realistisesti. Tunnelma, tarinan kerronta ja pelin yleinen, todella ahdistava ja tylyn väkivaltainen toimintaympäristö veivät mennessään. Yksi mieleeni jääneistä kohtauksista tapahtui ennen sairaala pelin loppupuolella. Moottoritien liittymärampilta löytyi asuntoauto, jossa oli perhe: isä, äiti ja kaksi lasta. Kaikki liinojen alla ja hyvää matkaa mädäntymässä, pöydällä kuva perheestä ennen epidemiaa ja kuvan taakse kirjoitettu "forgive us". Tiukkaa settiä.

Saa olla vastaisuudessa aika kova peli, jos meinaa tämän kokemuksen ylittää. Oikeastaan yksittäisillä pelin osa-alueilla ei ole mitään merkitystä, kun kokonaisuus tekee tällaisen vaikutuksen. The Last of Us tulee pyörimään meikäläisen mielessä vielä pitkään.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Aivan jäätävän koukuttava peli ja harvoin eläydyn näin totaalisesti peliin sisään, että ihan itsekin olen täysin hiljaa, kun hiivin esim. naksuttelijan taakse ns. yllätyskäynnille.

Hienot maisemat, hienot roolihahmot ja loistava tarina ollut tähän asti, vaikka vasta 30% pelannut tarinaa.

Asepöytiä tuossa on kyllä harmittavan harvoin, mutta eipä noita osiakaan nyt joka puskasta ja hyllystä löydy.

Aivan jokaisen mahdollisen nurkan olen kyllä pelikentästä tutkinut, kun tuossa olen edennyt.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Sain tämän pelin lainaan kaverilta ja haluan kysyä etukäteen. Tekeekö ne zombit minkäänlaisia yllätyshyökkäyksiä silloin kuin vähiten odottaa?

Pelasin tänään vähän alkua ja lopetin siinä kohtaa, kun mentiin ajassa 20 vuotta eteenpäin.
 

Mazaran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Juventus ja Leijonat.
Täytyy kyllä itse kertoa miten tympeä peli tämä oli. Läpi menoon kului noin 14 tuntia, ja en kyllä koe että tästä voisi rahoille vastinetta saada. Onneksi lainasin oman version jotta ei tarvinnut kokea rahojen valumista maahan. Grafiikat ihan hyvät, pelimaailma suoraan sanottuna surkea.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Eilen sain pelattua läpi. Aikaa meni 17,5h, jaettuna kahteen eri pelikertaan. Eli siis en malttanut lopettaa, kun vauhtiin pääsin. Grafiikat olivat ennennäkemättömän hienot, cutscenet varsinkin tuntuivat siltä kuin olisi elokuvaa katsellut. Juoni oli ehkä hieman ennalta-arvattava, muttei kuitenkaan laskenut mielenkiintoa pelaamiseen. Miinusta lievästä putkijuoksumaisuudesta ja helppoudesta, ainakin normaalilla vaikeustasolla pelatessa. Jonkun ajan kuluttua pitänee kokeilla noilla vaikeammilla tasoilla, josko haastetta alkaisi löytyä.

Henkilöhahmoista:
osuivat kyllä ihan nappiin, varsinkin Ellie oli melkoisen sähäkkä likka, joka kehittyi persoonana pelin edetessä. Itse taisteluissa ei hänestä juuri hyötyä ollut, mikä oli toisaalta ihan hyvä, kun sitä haastetta ei pahemmin löytynyt nytkään. Joel oli juuri sellainen körmy kuin pitikin. Karismaattinen ja vähäsanainen. Äijä. Muut hahmot oli varmaan tarkoituksellakin jätetty melko mitäänsanomattomiksi.

Loppukohtauksesta:
Vähän valju oli. Sairaalassa ei ollut mitään haastetta, vaikka panokset olivatkin tuossa vaiheessa lähes loppu joka aseesta. Tulikärpästen taakse oli suhteellisen helppo hiippailla ja puukottaa kaulaan tai kuristaa jos shivit olivat lopussa. Jonkinlainen boss battle olisi tehnyt eetvarttia tuohon loppuun, mutta eipä pelinautinto tuosta kauheasti kärsinyt.

Kaikenkaikkiaan yksi parhaista ja koukuttavimmista peleistä, joita olen pleikkarilla pelannut. Yleensä en syty tällaisiin kaaostunnelmaisiin zombinlahtauspeleihin, mutta tässä oli sitä jotain.
 

Jargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sainpas tämän itsekin viimein eilen läpi. Aloitin pelaamisen jo vähän ilmestymisen jälkeen mutta alkuun tämä ei vaan lähtenyt yhtään kun tuli aloitettua tämä heti Metro: Last Lightin jälkeen ja tuntui vähän turhan hilpeältä sen perään. Amerikkalaisessa ja venäläisessä synkkyydessä on hienoinen ero :) Pidin kuukauden tauon ja pari viikkoa sitten otin tämän uudestaan työn alle ja pääsin ihan uudella innolla peliin sisään. Kokonaisuutena tykkäsin kyllä ja antaisin arvosanaksi 8,5 / 10.

Huonot ja hyvät puolet:

-Varsinkin alkupuolella maastot ja eteneminen on yksitoikkoista
-Taistelu on turhan yksiulotteista ja paikoitellen aikamoista pakkopullaa.
-Ei mitään valinnan mahdollisuuksia etenemisessä tai dialogeissa vaan käytännössä pelkkää putkijuoksua ja lahtaamista
-Hyvä flow katkeaa paikoitellen pakolliseen loottaukseen ja nurkkien koluamiseen
-”puzzleissa” olisi voinut olla muutakin kuin tikkaiden tai vedettävän laatikon laittamista oikeaan paikkaan


+ Tarina ja henkilöhahmot kokonaisuudessaan. Joitakin epäloogisuuksia välillä mutta annettakoon ne anteeksi.
+ Grafiikka aivan huikeaa
+ Pelaamisen ja välianimaatioiden balanssi hyvä. Todella elokuvamainen tunnelma paikoitellen.
+ Mielestäni peli oli sopivan pituinen
+ Muutama aika sykähdyttävä hetki videopeli kontekstissa
(esim.Henryn kuolema)

Loppuratkaisu:

Olen tarkoituksella pitänyt itseni pimennössä spoilereista ja mulle selvisi vasta pelin jälkeen että tähän on tulossa jatkoa ja sehän selittää aika paljon tuota avoimeksi jäänyttä loppua sekä Joelin itsekkäitä ja mulkkumaisia ratkaisuja varsinkin sairaalajaksossa ja lopetuksessa. Ehkäpä Joel saa mahdollisuuden hyvittää tekonsa tulevissa osissa tai sitten Elliestä tulee joku vastarinta leader joka ei olisi ollu mahdollista jos hän olisi kuollut leikkauspöydälle. Saapa nähdä.
 

Jargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sain tämän pelin lainaan kaverilta ja haluan kysyä etukäteen. Tekeekö ne zombit minkäänlaisia yllätyshyökkäyksiä silloin kuin vähiten odottaa?

Pelasin tänään vähän alkua ja lopetin siinä kohtaa, kun mentiin ajassa 20 vuotta eteenpäin.

Jokunen yllätyshyökkäys pelissä on mutta ei tämä varsinaisesti ole mikään säikyttelypeli jos se arveluttaa. Tietenkin kannattaa edetä hiippaillen ja kuunnella missä viholliset ovat.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Tuli ps4 ostettua ja siihen kylkeen The Last of Us remastered. Paikkojen tutkiskelu ja hiipiminen on näissä peleissä lempipuuhaani joten sain peräti reilut 20 tuntia kulumaan pelin parissa. Muuten tykkäsin ihan kympillä mutta ne pimeissä ahtaissa koloissa ja huoneissa zombien kanssa hengailu oli vähän ahdistavaa. Remastered versiossa on myös lisäosa peliin, "Left behind" joka sijoittuu juuri pääpeliä edeltävään aikaan. Ellien touhuja ymmärtääkseni seurataan.

Jatko-osien kohtalo on ilmeisesti vähän auki? Kuten tässäkin ketjussa on mainittu niin jossain vaiheessa tästä piti tulla trilogia mutta nyt on vähän kapuloita rattaissa. Onko kellään mitään tarkempaa tietoa?
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Naughty Dog Confirms The Last of Us 2 Chatter & New Wolfenstein Incoming? - IGN Daily Fix - YouTube

Mitään vahvistusta jatko-osasta ei ole vieläkään mutta huhut sen ympärillä käyvät välillä kuumina. Ajatus on ainakin elossa kuten linkkaamastani videosta voi katsoa.

Jotenkin sellainen olo että tämä olisi niitä one-hit-wondereita eli jatko-osan toimivuus olisi vähän arvelluttavaa.
Eka peli loppui siihen että Joelin kiintymys Ellieen oli jo niin vahva että hän antaa maailman kärsiä ennemmin kuin menettää hänet. Mihin tarina voi siitä enää edetä? Minä en halua olla negative-Nancy joten ilolla ottaisin jatko-osan vastaan.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Melkein 5 vuotta sitten tänne kirjoittelin ettei jatko-osa ole saanut vielä vahvistusta mutta viikon päästä se siis julkaistaan.
Suomalaisia ei ole taas ajateltu lainkaan kun tunkevat pelin markkinoille juhannusperjantaina. No maanantaina sitten tärisevin käsin hakemaan se lähiprismasta.

Tässä ehtii vielä viikon aikana pelata peli läpi lisäosineen ihan muistinvirkistämiseksi vaikka se melko hyvin on vielä mielessä.

Ekassa osassa oli yksi pelihistorian parhaita juonia/hahmonkehityksiä Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin kanssa joten odotukset on melko korkealla. Pelin juoni on kuulemma vuodettu nettiin ja sitä on siellä ahkerasti jaettu eri kommenttiosioissa kuten supermulkkujen ihmisten tapana on. Itse olen moiselta säästynyt kun en ole katsonut edes viimeisiä trailereita kommenteista puhumattakaan.
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Kakkos osa arvioitiin seuraavilla numeroilla:
Metacritic 95/100 ja Opencritic 95/100. Aika timanttinen tekele sieltä vissiin on tullut jälleen kerran. Menee juhannus kivasti tämän parissa!
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Melkein 5 vuotta sitten tänne kirjoittelin ettei jatko-osa ole saanut vielä vahvistusta mutta viikon päästä se siis julkaistaan.
Suomalaisia ei ole taas ajateltu lainkaan kun tunkevat pelin markkinoille juhannusperjantaina.
Jaa, omasta näkökulmasta taas julkaisuaika on mikä parhain - ei juhannus muutenkaan niin hirveästi innosta, ja nyt korona-aikana mitään massatapahtumiakaan turha odottaa. Joten torstai-iltana lykätään tytär bussiin mummon luo mökille, ja klo 00:00 otetaan ohjain käteen. Siinähän menee viikonloppu.

Arvosanat tosiaan keskimäärin aika muikeita toistaiseksi, eiköhän tuon parissa viihdy.
 

Undrafted

Jäsen
Kakkonen ladattuna ja pelin aukeamista odottaessa.

Tarinallista pohdintaa. Miten zombiet pysyvät hengissä, kun virus estää heidän syömisen ja juomisen?
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Tarinallista pohdintaa. Miten zombiet pysyvät hengissä, kun virus estää heidän syömisen ja juomisen?
Jos nyt TLOU-maailmaa pohditaan, niin eihän ne pysy. Progressio on Runner -> Stalker -> Clicker ja sitten pusketaan itiöitä jossain nurkassa. Fyysisesti hyvässä kunnossa oleva ja isokokoinen ihminen voi kehittyä Bloateriksi, mutta silti kohtalo itiöpesäkkeenä on edessä.

(ottamatta sen kummemmin kantaa onko tuossa järkeä - mutta ei virus vaan sieni!)
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Teen kohta The Last of Us 2-ketjun, jos @Ylläpito viitsisi siirtää viestit täältä sinne. Jossain PS3-ketjussa on turha jauhaa tulevasta PS4/PS5-pelistä.
 
Viimeksi muokattu:

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Itsellä tämä eka osa nyt peluussa remasteroituna PS4:lla muistin virkistyksenä ennen part 2:sta. Kyllähän tämä edelleenkin, vielä 7 vuoden jälkeen ja kolmannella pelikerralla kolahtaa ja menee tunteisiin ja lujaa. Peli on myös hyvin ikääntynyt, gameplay tuntuu edelleen hyvältä, vaikka tässä vuosien varrella tottunut uudempaan ja edistyksellisempään pelimekaniikkaan.

Ei malttaisi millään odottaa part 2:sta.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Itsellä tämä eka osa nyt peluussa remasteroituna PS4:lla muistin virkistyksenä ennen part 2:sta. Kyllähän tämä edelleenkin, vielä 7 vuoden jälkeen ja kolmannella pelikerralla kolahtaa ja menee tunteisiin ja lujaa. Peli on myös hyvin ikääntynyt, gameplay tuntuu edelleen hyvältä, vaikka tässä vuosien varrella tottunut uudempaan ja edistyksellisempään pelimekaniikkaan.

Ei malttaisi millään odottaa part 2:sta.

Itsellä myös muistinvirkistyspeluu menossa. Vähän naurattaa tuo että vähän väliä maastosta löytyy karttoja. Mihin niitä tarvitaan kun putkea pitkin pääsee vain yhteen suuntaan?

Edelleen kuitenkin huikea peli.
 

Undrafted

Jäsen
(ottamatta sen kummemmin kantaa onko tuossa järkeä - mutta ei virus vaan sieni!)
Eikös oikeassa maailmassa sienikasvusto kykene pitämään isäntäänsä hengissä jossain määrin, joten ehkä pelissä sieni kerää sen verran ravinteita, että isäntä sinnittelee narkin oloisen otuksena?

Itse aiemmin lähdin pelaamaan ihan kaverin kehun pohjalta tietämättä pelistä mitään. Olihan aikamoinen hetki prologissa Sarahin kanssa.

Kaivellaan vähän peliä lisää, lopun bloater-tunneli oli ehkä tavallaan se viimeinen pomotappelu. Toisaalta mitä olisi aiemmin pelissä ajatellut pomotappeluina? Eka bloater, sniper ja David?

Mitä mieltä Joelin ratkaisusta? Itse ymmärrän ja hyväksyn. Fireflyt eivät pelissä vakuuttaneet osaamisellaan, rokote tuntui enemmän uskon asialta ja peliteknisistäkin syistä leikkaukseen piti rynnätä hätiköiden.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
(spoilereita pelistä - mutta eiköhän kaikki ketjun lukeneet ole jo pelanneet tämän läpi)

Kaivellaan vähän peliä lisää, lopun bloater-tunneli oli ehkä tavallaan se viimeinen pomotappelu.
En ole kokeillut tätä kuin normalilla, eli voi olla ettei toimi korkeammilla vaikeustasoilla, mutta normalilla ei tuossa tartte tapella juuri laisinkaan jos ei halua. Muutama runner kannattaa kuristaa pois kuljeksimasta, ja yksi clicker on sellaisessa paikassa että pitää olla yksi shiv jotta saa hiljaa pois pelistä/pääsee ohi, mutta muuten voi mennä ihan vain stealthilla. Bloaterit on kanssa sokeita, joten kunhan pitää riittävästi etäisyyttä ja on tarpeeksi hiljaa niin ei siinä mitään.

Mitä mieltä Joelin ratkaisusta?
Sanotaanko että se on sekä inhimillinen että ymmärrettävä. Ja totta tuokin, että ei ollut mitään takeita että Fireflyt olisivat saaneet mitään aikaan (vaikka kai sitä olisi silti parempi edes yrittää jotain).

Sen sijaan Ellielle valehtelu päin naamaa, sen ratkaisun oikeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Oikeastaan mielenkiintoisin juttu tuossa lopussa jatkoa ajatellen on että mitä "ok" tarkoittaa. Uskoiko Ellie Joelia vai ei?
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Sopivasti läpi niin, että keräsin aivan kaiken ekaa kertaa ikinä. Nyt voi sitten alkaa odottamaan perjantaita.

Ja mitä loppuun tulee, tuossa olisi pitänyt olla alternative ending, sillä siisti.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Itse pelasin tämän ekaa kertaa läpi alle vuosi sitten remastered-versiona, ja kyllähän tuo loppu jäi vituttamaan aivan huolella. Tarina itsessään oli hienosti rakennettu, mutta itse loppuratkaisu tuntui todella hätäiseltä, ja sen läpikäyntikin oli niin lyhyt, että jäi oikein ihmetyttämään, että olisiko tuossa jotain toisia ratkaisuja pitänyt tehdä, jotta olisi päässyt johonkin muuhun lopetukseen.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Jotenkin sellainen olo että tämä olisi niitä one-hit-wondereita eli jatko-osan toimivuus olisi vähän arvelluttavaa.
Eka peli loppui siihen että Joelin kiintymys Ellieen oli jo niin vahva että hän antaa maailman kärsiä ennemmin kuin menettää hänet. Mihin tarina voi siitä enää edetä? Minä en halua olla negative-Nancy joten ilolla ottaisin jatko-osan vastaan.

Jatko-osasta mietteitä tämän oman lainaukseni osalta...
Eli olin tottakai oikeassa. Eka peli toimi koska siinä kasvatettiin kiintymystä parikyt tuntia ja Joel alkoi nähdä Sarahin Elliessä. Samaa kaavaa ei siis voi toistaa uudestaan joten 7 vuotta oli kavereilla aikaa miettiä miten tästä eteenpäin.

Pelinä onnistunut mutta olihan se sisuskaluja riipivää startista maaliin. Joelin mukilointi kuoliaaksi Ellien edessä oli kyllä sellainen hetki että ei tule heti mieleen elokuvista tai peleistä. Ehkä Sophien Valinnan se kohta jossa natsit vievät toisen muksun menee edelle. Ei voi kuluttajana kuin katsoa avuttomana miten suosikkiemme maailmat kaatuvat silmän räpäyksessä.

Se tekotapakin oli niin raaka että minun on pakko uskoa että Naughtydogin väki tiesi että kokonaan Abbyn puolelle ei enää pelaajia saada mutta hyvä yritys heillä oli.

Metacritic tosiaan täyttyi vihaviesteistä sellaista tahtia julkaisupäivänä että taatusti kukaan ei ollut peliä läpi pelannut joten pelin arvosteluilla voi heittää sitä samaa vesilintua kuin imdb-250 listaa kärjen osalta jossa Shawshank on ykkönen ja Dark Knight nelonen koska nörtit on niin vatupasseja. Puolustukseksi voi vielä lisätä että kriitikoiden täydet kympit ovat ehkä liioiteltuja mutta käyttäjien neloset ovat paljon kauempana todellisuudesta.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Tuli vedettyä juuri peli läpi Säälimätön tasolla ja mukavat 14 tuntia sai kulutettua. Joutuu aika paljon kikkailemaan kun joka luoti on tärkeämpi kuin muilla tasoilla. Jos joku haluaa haastetta niin suosittelen pelaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös