Pronssiottelu: HPK - Jokerit, 4.4.2003, Rinkelinmäki

  • 8 696
  • 79

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Viimeinen tilaisuuus vetää hokiperseet!

Viestin lähetti ervatsalo
Itse pelistä sen verran, että en malta olla sanomatta, että en usko ihan tällä seisomalla, etteikö pronssi kiinnostaisi enemmän kuin neljäs sija kaikkia osapuolia. Killaa tulee kolmoselle taatusti enemmän ja mikäpä sen mukavampaa kuin potkaista narripersettä kevään viimeisenä hommana jääkiekon saralla.
Ainut mistä olen kanssasi samaa mieltä on tuo The killa. Sitä me tarvitaan enemmän kuin Harry. Muuten on aivan sama ollaanko pronssilla vai kahdeksas. Täysin sama. Noita symppis tarroja meillä alkaa olemaan jo laatikot väärällään ja alkaa tuntua ettei sinne oikein muita ole luvassakaan.

En tiedä kuka meille noita kammoja järjestelee. Vai itsekkö niitä itsellemme kasaamme?
On siis Tv-kammo
On Ilmala-kammo
Lisäksi uutuutena löytyy ronssi-kammo
Eikä Tappara/Rautakorpi-kammokaan kaukana ole

No tv-kammosta ollaan jo pääsemässä. Lisäksi Rautakorvesta päästään jo ensikaudelle.
Hienoa puolet siis poistuu. Uudet tietenkin mahdollisia ja taitavat olla jopa välttämättömiä.
Tuleeko tästä koskaan mitään?
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
THE tappio +2 päivää enkä mä VIELÄKÄÄN kykene sopeutumaan ajatukseen että HPK pelaa JÄLLEEN KERRAN PRONSSISTA! EI prkl voi olla totta...

Tulis nyt äkkiä se huominen, että saisi tämän V...n Play Off -räpeltämisen pakettiin. Sama toive Finaaleista. Ihan sama kumpi voittaa, kunhan vie sen 3-0. Mä en jaksa median hypeä.

Kyllä on ollut tuskainen pari viikkoa. Täysin sietämätön pelityyli, onnettomat tuomarit jotka ovat sallineet sen, Miettisen pelikieltohässäkkä, HPK -fanien osalleen saama viha ja kaiken kruununa Tapparan 4. maali joka oli aivan LOISTAVA päätös näille Play Offeille. Kuvaa HPK:n meininkiä TODELLA osuvasti.

HPK:n kuuluisi olla finaaleissa. Tappara ei ansainnut paikkaansa. Olen katkeroitunut. Onneksi fudis alkaa pian. Siellä sentään saa olla rauhassa sympaattisen pikkuseuran kannattaja.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Peter Gabriel
HPK:n kuuluisi olla finaaleissa. Tappara ei ansainnut paikkaansa. Olen katkeroitunut. Onneksi fudis alkaa pian. Siellä sentään saa olla rauhassa sympaattisen pikkuseuran kannattaja.

Höpöjä puhut. HPK:n kuuluu olla juuri siinä samassa turhassa ja nöyryyttävässä pronssipelissä kuin Jokereidenkin. Parhaat voittavat aina.

Edelleenkään en tosin ymmärrä miksi tämä matsi pitää pelata. Eikö niitä pronsseja voisi antaa paremmin runkosarjassa sijoittuneelle ja se siitä. Tämä on vähän kun krapulassa duuniin lähtö. Ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta pakko on.
Siitä olen yhtä mieltä, että onneksi kausi vihdoin loppuu ihan konkreettisestikin ja fudis alkaa pian - tosin omasta puolestani molemmat asiat olisivat voineet tapahtua jo marraskuussa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Yhdet vielä ja sitten lasku...

Rinkelinmäen jokavuotinen perinne saa siis jatkoa tänään. Omituinen ottelu jossa nähdään kaksi pettynyttä joukkuetta kamppailemassa kuparin ja tinan sekoituksesta. Kumpikin jäille luistelevista joukkueista lähti hakemaan pudotuspeleistä jotain ihan muuta.

Ei pronssi varmastikaan tyydyttäisi millään lailla HPK:n pelaajia tai kauheasti fanejakaan, mutta paljon paskempi maku suuhun jää mikäli tämäkin vielä hävitään. Pientä balsamia haavoille pronssi kuitenkin olisi, myös jonkinlainen merkintä historiankirjoihin siitä kolmospaikasta jää. Neloset ne vasta turhia onkin!

Mukava oluenhuuruinen perjantai-ilta on kuitenkin odotettavissa myös allekirjoittaneelle. Täytyy myöntää että itse ottelu saattaa jäädä kyseisen nesteen siemailun myötä statistin osaan.

Pelistä nyt en keksi oikein mitään jännää kirjoitettavaa, totean vain että ei tätä nyt perkele hävitäkään saa!!
 

Taateli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ottawa Senators
Ainakin minua kiinnostaa nuo pronssimitallit kauden päätteeksi todella paljon. Jos ei Jokereille kelpaa, niin antakaa ne meille ilman taistelua. HPK on pelannut upean kauden, joten eiköhän me vielä hoideta tuo viimeinenkin peli kunnialla päätökseen.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Re: Viimeinen tilaisuuus vetää hokiperseet!

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, itse näkisin monen muun asian lisäksi sen, että perjantaina paitsi pelataan mitaleista, on myös viimeinen mahdollisuus ottaa ne ns. hokilärvit, eli siis juoda alkkomaholia omasta ja muiden pulloista livelätkää seuraten.

Itse näkisin asian hyvinkin pitkälle näin. Joten varmaankin otamme tämän asiaksemme. Tässähän kuluu melkein kokonainen kuukausi, ennenkuin voi taas ottaa lätkää edes telkkarista seuraten. T: nimim. myydään käytetty maksa, hp tarjous tai vaihto uudempaan/tilhen maksaan...

Että silleen...
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
...Dabadaba dai dai dabadaba dei.

Kerran vielä (maajoukkuepeleistä, joita tuskin kauheasti tulee seurattua, ei pääse (huutava vääryys) kirjoittamaan) seuraava mantra:

Tero I Sun-Lotion puhdistaa kauden pölyjä ensin hallilla tehoilla................... 1+1! Pelin jälkeen Tero I Eniten Pleksit -95 puhdistaa pölyjä... Kotona varmaan?

Toivonen maalille, Jonille Dexal-pulloon jotain ihan muuta ja kymmeneksi viimeiseksi minuutiksi uunille. Ei vaan... Ei dissata.

Veikkaan turhautumisia, käsille lyöntejä ja perus-suihkuttelut Tomekille. Selästä poikkarilla.

Kai sitä pelistä jälkeenkin päin jotain tulee kirjoitettua. Nyt ei, ei vieläkään kiinnosta. Ainoa mitä odotan on ylälippa eteläpäädyssä. En ole ikinä katsonut peliä sieltä, ja nyt aioin korjata tuon puutteen. Onko siellä paljon RY-pohjaisia järkkäreitä niuhottamassa muuten vaan pohjaisille?

Loppuun vielä toive Harrille ja Ristolle: Terolle paperi! Ja Toke oli Tampereella katsomassa neljättä peliä. Sille vois edes txt:n lähettää.
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Viimeinen tilaisuuus vetää hokiperseet!

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, itse näkisin monen muun asian lisäksi sen, että perjantaina paitsi pelataan mitaleista, on myös viimeinen mahdollisuus ottaa ne ns. hokilärvit, eli siis juoda alkkomaholia omasta ja muiden pulloista livelätkää seuraten.

Täältä tähän

Myös itse olen pikku hiljaa kallistumassa hokiperseiden kannalle. Onko Master God mahdollisesti lähdössä tänään antamaan A.Heinolle kauden päästötodistusta paikalliseen juottolaan? Ja erva, onko jonkinsortin jatkokinkereitä tiedossa pelin jälkeen?

Toivotaan, että peli menee jatkoajalle ja päättyy ajassa 78.45. Ottakaahan isot taskumatit mukaan. Kiitti hei!
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Re: Viimeinen tilaisuuus vetää hokiperseet!

Viestin lähetti Jomppa
Myös itse olen pikku hiljaa kallistumassa hokiperseiden kannalle. Onko Master God mahdollisesti lähdössä tänään antamaan A.Heinolle kauden päästötodistusta paikalliseen juottolaan?
Ei, mutta lähetään laivalle. Ei vaan, valitettavasti lupauduin menemään lauantaina 9:n töihin, kun en osannut ottaa tällaista pronssipelin mahdollisuutta huomioon. Mikään ei tosin estä juopottelemasta, mutta nukkumaan pitää mennä ajoissa, eli juottoloihin ei auta lähteä.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Todelliset taljaveikot nuosevat tuhkasta!

Niin, näyttää siis siltä, että toivoa ei ole vieläkään menetetty. Vielä elää turmiolantommien ja todellisten taljaveikkojen viinanhajuinen henki.

Kerholle lyötiin luu käteen, mutta Kauno Saario-osasto ei luovuta, vaan vetää perseet kuin runkosarjan ja pleijareiden kukkeimpina päivinä konsanaan. Tässähän suorastaan herkkä mieleni herkistyy ja suu alkaa napsaamaan entistäkin kolossaalisemmin.

Pelissä siis korkki narahtaa ja pronssijuhlat jatkuvat kaupungin humussa. Paikka lienee vielä auki, mutta eiköhän kaltaisemme vetävän- ja vetäneen näköiset jannut jotain kattoa pään päälleen ja tiskiä nojattavakseen saa.


Täältä tähän
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokoonpanot illan matsiin ovat seuraavanlaiset:

HPK
33
Hannu Toivonen, Maalivahti AK

34
Joni Puurula, Maalivahti


1. kenttä

36
Marko Tuulola, Vasen puolustaja AK

7
Martin Strbak, Oikea puolustaja AK

9
Jyrki Louhi, Vasen laitahyökkääjä AK

22
Tommi Santala, Keskushyökkääjä AK

8
Eero Somervuori, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

14
Tuomas Eskelinen, Vasen puolustaja

38
Teemu Aalto, Oikea puolustaja

20
Antti Miettinen, Vasen laitahyökkääjä

23
Tomas Kucharcik, Keskushyökkääjä

28
Jaroslav Balastik, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

3
Vladimir Sicak, Vasen puolustaja

12
Aki Heino, Oikea puolustaja

11
Erkki Rajamäki, Vasen laitahyökkääjä

72
Tero Lehterä, Keskushyökkääjä

89
Jan Pardavy, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

31
Olli Korkeavuori, Oikea puolustaja

21
Max Kenig, Hyökkääjä

43
Tuukka Mäkelä, Vasen laitahyökkääjä

41
Juhamatti Yli-Junnila, Keskushyökkääjä

16
Olli Sillanpää, Oikea laitahyökkääjä




Jokerit
31
Markus Helanen, Maalivahti

32
Kari Lehtonen, Maalivahti AK


1. kenttä

4
Samuli Jalkanen, Vasen puolustaja AK

26
Mika Strömberg, Oikea puolustaja AK

16
Ville Peltonen, Vasen laitahyökkääjä AK

14
Antti Aalto, Keskushyökkääjä AK

25
Jukka Hentunen, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

3
Ari Vallin, Vasen puolustaja

6
Ilkka Mikkola, Oikea puolustaja

57
Pavel Vostrak, Vasen laitahyökkääjä

9
Jukka Voutilainen, Keskushyökkääjä

29
Jussi Pesonen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

12
Markus Kankaanperä, Vasen puolustaja

2
Arto Tukio, Oikea puolustaja

37
Timo Vertala, Vasen laitahyökkääjä

28
Toni Sihvonen, Keskushyökkääjä

10
Sean Bergenheim, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

92
Teemu Laine, Vasen puolustaja

44
Olli Malmivaara, Oikea puolustaja

11
Tomek Valtonen, Vasen laitahyökkääjä

27
Mikko Ruutu, Keskushyökkääjä

19
Tomi Mäki, Oikea laitahyökkääjä


Jokereilla siis Pakaslahti, Nemirovsky ja Turunen sivussa hyökkääjistä, Niemi puolustajista. Bergenheim kolmosessa ja Laine 13. hyökkääjä. Pieniä muutoksia, mutta Vostrak on kakkosessa.

Edit. Niin Järventie näyttää myös puuttuvan kokoonpanosta ja Tomi Mäki on myös päässyt kokoonpanoon. Vielä kun Laine laitettaisiin kakkoseen Vostrakin paikalle niin näyttäisi jo vähän paremmalta.
 
Viimeksi muokattu:

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tänään huipentuu kausi Hämeenlinnassa. Jokerit on kerran aikaisemmin pelannut pronssista ja silloin tuli voitto Kiekko-Espoosta. Veikkaankin tämän päivän ottelusta samanlaista lopputulosta eli 0-8 Jokereille!
 

Ipa9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Montreal Canadiens
Liverpool FC
Nemirovsky

Asiasta perillä olevilta kyselisin, että mikä mahtaa olla Nemon poissaolon syy?

Ovatko kyseessä tehottomat otteet vaiko loukkaantuminen?

Kiitos jo etukäteen!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Re: Nemirovsky

Viestin lähetti Ipa9
Asiasta perillä olevilta kyselisin, että mikä mahtaa olla Nemon poissaolon syy?

Ovatko kyseessä tehottomat otteet vaiko loukkaantuminen?

Kiitos jo etukäteen!

Veikkaisin jälkimmäistä, koska Raatohan on pitänyt koko kauden ajan Nemon pelipaikkaa kokoonpanossa lähes pyhänä... ;)
Totta puhuen en tiedä. Eiköhän tuo johdu Nemon vaisuista otteista ja veikkaanpa, ettei Nemoa nähdä enää ensi kaudella narripaidassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siltä näyttää, että Narreja ei kiinnosta pronssi pätkääkään. Tilanne Kerholle jo 3-0 ja vasta 13 minuuttia pelattu. Kerho osaa näemmä lopettaa kauden hienosti ja urheilullisesti. Pronssi otetaan tai sitten hävitään taistellen. Hyvä niin.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
...

Mitäs tähän nyt kommentoisi? "2-Erää jäljellä, kaikki on vielä täysin mahdollista" Ja vitut. Ei tunnu Jokereita kiinnostavan pronssi tippaakaan. Onneksi tämä kausi on ohi tämän ottelun jälkeen, ei tässä enempää olisi tätä touhua enää jaksanut katsellakaan.

Katseet ensi kauteen, onnittelut hämikseen pronssista...
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Eiköhän tää ole taputeltu

52 minuuttia pelattu ja edelleen 3-0 Kerholle.
Joten lienee syytä onnitella HPK:a pronssisista lätkistä.

Hyvä Kerho, kiekkovaltikka pysyy tiukasti täällä Hämeessä.
Turku ja Helsinki jätettiin nuolemaan näppejään.

Hyvä Kerho!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se on siinä. Kausi pulkassa. Pronssi kaulassa. Mitali se on himmeäkin.

Kiitokset Kerholle kaudesta. Runkosarjavoitto ja pronssimitali on kuitenkin saavutus, josta voi olla ylpeä.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitalli on pronssikin, kyllä. Onnittelut HPK:lle siitä, taisi olla aika selkeä suoritus kaikinpuolin?
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jippii! Pronssi on meidän. Tämmöstä mä oon aina halunnut. Radiosta kuunneltuna peli oli jäätävä thrilleri.
 

Kiisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HPK-Inkkarit, IHN ja FC HML
Kiitos Kerholle kuluneesta kaudesta. Hienoja hetkiä tuli koettua sarjaa seuratessa. Kaikkein parhaana muistona ehdottomasti runkosarjan voiton varmistuttua, ne 2 viimeistä minuuttia Rinkelinmäellä jolloin katsojat seisoi ja taputti ja huusivat Kerhoa. Sitä fiilistä ei varmaan vie mikään muu kuin mestaruuden voittaminen.

Toki pronssille jääminen ketuttaa, mutta mitali se sekin on.

Kiitos.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Laimeat onnittelut Kerholle.

Onnea pronssista HPK:lle. En sitten tullut hallille, ei sitten tänä vuonna jaksanut väsynyttä kahden epäonnistujan punnerrusta katsoa.

Ensi vuonna sitten taas uusi yritys. Ja silloinhan viedään 3-0 ottelusarjaa Jortikan Jokereita vastaan eiks jeh? Ja Jokeritkin pelaa taas jääkiekkoa, onhan niillä silloin valmentaja.

Rakennetaan ensi vuonna hieno joukkue. Tänä vuonna se oli loistava runkosarjajoukkue, joka pelasi runkosarjassa Suomen kauneinta kiekkoa. Ensi vuonna tingitään hieman runkosarjamenestyksestä, pelataan kauneinta jääkiekkoa tässä maassa ja pelataan vielä enemmän taistelevaa kiekkoa niissä ratkaisevimmissa peleissä. Niin ja yritetään kaikki tehdä kaikkemme, että tekeminen olisi taas joka osa-alueella himpun verran parempaa pelaajasta katsojaan, niin ehkä jos tuuri suo se mestaruuskin tulisi! Ja jos ei muuta, niin tehdään muut kateellisiksi!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kausi paketissa

No niin, 3-0... Eiköhän tämä tulos tiivistä koko Jokereiden kauden. Tehotonta, passiivista tuhertamista, vähän todellisia ratkaisijoita.
Kausi on nyt paketissa, ja voi sanoa, että vihdoinkin. Ei tuota olisi enempää jaksanut katsellakaan. Onneksi olkoon HPK:lle pronssista. Meille ei tullut sitten mitään, eikä tuolla Jokereiden tämän illan asenteella oltaisi mitään mitalia edes ansaittukaan.

Ja nyt katseet MM-Kisoihin.
 

Cannonpowder

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnittelut HPK:lle!
Kruunasitte kauden sentään mitaleihin - vaikka olisin henk.koht. toivonut teille hieman kirkkaampia metalleja.. Toivottavasti ensi kautena pystytte jälleen esittämään yhtä tehokasta ja värikästä kiekkoa. Vaikka varmasti taas teiltä ryövätään ainakin ykkösketju niin etteköhän ole jälleen mitalin syrjässä kiinni vuoden päästä.
 

yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
Onnea HPK:lle

Vilpittömät onnittelut Hämeenlinnaan.

HPK halusi pronssia enemmän kuin Jokerit ja ansaitsi sen, niin tämän päivän pelin, kuin koko kaudenkin esityksillä.

Nyt innolla katseet kohti MM-kisoja ja kautta 2003-2004.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös